Jumppaa aivoille: Oletko kokeillut näitä vaihtoehtoharrastuksia?

Seuraa 
Liittynyt31.1.2017

Hyvistä ja tehokkaista harrastuksista puhuttaessa keskustelu kääntyy useimmiten fyysisiin harrasteisiin, kuten kuntosalilla käyntiin, juoksemiseen tai elämysurheiluun. Ja kyllä - kaikkihan me tiedämme, että liikunta on hyväksi paitsi kehollemme, myös mielelle. Salilla käynnin ja rantakuntoon pyrkimisen tuoksinassa ei kuitenkaan pidä unohtaa sitä treeneistä tärkeintä - siis aivojumppaa. Aivoja voi yhtä lailla treenata, kehittää ja vahvistaa aivan kuten vartalon lihasryhmiäkin. Loistavaa aivojumppaa ovat esimerkiksi uusien asioiden opettelu tai aivojen stimulointi erilaisten yllättävien ärsykkeiden avulla.
Alle listatut harrastukset saavatkin kropan sijaan ne kuuluisat harmaat aivosolut töihin. Vaikka alla olevat harrastukset saattavat ensi alkuun kuulostaa tylsän perinteisiltä, ei niiden tehoa silti pidä aliarvioida. Oletko jo kokeillut näitä?

1. LEIKEKIRJAT
Erilaisten leikekirjojen kokoaminen ei ole vain mummojen puuhaa, vaikka se siltä saattaa kuulostaakin. Leikekirja toimii mieltä aktivoivan toiminnan lisäksi hauskana konkreettisena muistona nykyisin niin kovin digitaalisen maailman pyörteissä. Voit kokeilla leikekirjan kasaamista vaikkapa tulostamistasi tai kehittämistäsi valokuvista tai polaroideista - ja muistathan ryydittää kirjasi hauskoin kuvatekstein.

2. NEULONTA
Käsitöiden teko on ollut jo pitkään trendikästä, ja oletkin luultavasti törmännyt neulojaan tai virkkaajaan luennolla, julkisessa kulkuvälineessä tai vaikkapa kahvilassa. Aloita neulonta vaikkapa perinteisestä villasukkaparista, ja pian huomaatkin hukuttaneesi lähipiirisi toinen toistaan persoonallisimpiin lahjoihin. Inspiraatiota käsitöihin löytyy esimerkiksi Pinterestistä tai Instagramista .

3. GEOKÄTKÖILY
Aivojumppaa ja raitista ilmaa yhdistävä harrastus on tietenkin vaihtoehto, jolla kuittaat kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kätkön piilottaja merkitsee yleisimmin aarteen sijainnin GPS-satelliittisovellukseen, ja koordinaatit omaan älylaitteeseen lataamalla pääsee kätkön jäljille. Suomessa geokätköily kuuluu jokamiehenoikeuksien piiriin.

4. ÄLY- JA STRATEGIAPELIT
Tätäkin perinteistä aivojumppaa voi nykyisin harrastaa sekä verkossa että "tosielämässä". Olipa kyseessä sitten tuhannen palan palapeli, korttipeli tai stregista päättelykykyä vaativa lautapeli, on aivojen haastaminen taattu. Strategiapelien tarkoituksena on tehdä suunnitelma vastustajan päihittämiseksi, ja yleisesti tätä suunnitelmaa joutuu hiomaan pelin etenemisen myötä. Sellaisia ovat esimerkiksi torninpuolustuspelit , liikemiespelit tai jopa pelaamisesta kiinnostuneille naisille suunnatut sunnuntaiturnaukset .

Näiden perinteisten aivojumppien lisäksi on hyvä muistaa hyvän, monipuolisen ja terveellisen ruokavalion merkitys aivojen toiminnassa. Parhaita aivoja helliviä ruokia ovatkin suolaamattomat pähkinät, hedelmät sekä vihannekset. Muistathan myös pitää huolta riittävästä unen saannista!

Kommentit (2)

lisaa

I want to prove how love doctor to save the home 4 years of marriage! I am clear of this short, everything happens like a dream. Two months ago, someone to take me to the doctor of love I will never believe in spells until I gave it a second thought to think of the past loneliness I have gone through without my husband, bbq fun together, Beach Party, Halloween, Christmas, etc.. I do not want to be lonely this year I wanted to celebrate this until the coming Christmas with my family. I made a mental contacting the love doctor (Dr. Goko), I contacted him and he gave me courage that I'm gonna have my husband back home, where I believe. He said he came to America to help people get back all they have lost, combined with broken homes and so much more !!! I under-go procedures and he told me, and said, 2 days, my husband is not going to give me a call. I told myself that this is not going to happen, this is a man who has not called me over 3v "lol". Kind of fun, anyway, is 2th day cant believe I got a call from an unknown number saying "Gold is me Ken" WOW! that was a miracle .. My husband has returned home and even bought me a gold necklace to prove how sorry he has left me alone in these last few years. I'm so Bliss words alone can not express the joy in my heart and I promise him I'm not going to share the world of this certificate of his great powers. He just takes his father, his powers are so genuine, he is honest and very encouraging ... they also specialize in; Pregnancy spell conceive a baby if you want your husband / wife yours forever, if tired of being lonely and single and so mush more. Always say yes to your needs .... contact him dr.gokosspiritualcaster@gmail.com
Whatsapp 2348056398964. thank you

ghest

Haluan todistaa miten rakkaus lääkäri pelastaa kotiin 4v avioliiton! Olen selviä Tämän lyhyen, kaikki tapahtuu kuin unelma. 2 kuukautta sitten joku ottaa minut tähän rakkauden lääkärille en koskaan usko loitsuja kunnes annoin sille toinen ajatus ajatella menneisyyden yksinäisyys olen käynyt läpi ilman mieheni, bbq hauskaa yhdessä, Beach Party, Halloween, joulu jne. I eivät halua olla yksinäinen tänä vuonna halusin on juhlia tähän asti tulossa jouluksi perheeni kanssa. Tein mielen yhteyttä rakkauden lääkäri (Dr. Goko), i häneen yhteyttä ja hän antoi minulle rohkeutta, että olen gonna mieheni takaisin kotiin, jos uskon. Hän sanoi hän tuli Amerikkaan auttaa ihmisiä saamaan takaisin kaikki ne ovat menettäneet, yhdistää rikki koteihin ja paljon muuta !!! I alla-go menettelyjä ja hän kertoi minulle ja sanoi 2 päivän mieheni on aio soita minulle. Sanoin itse, että tämä ei tule tapahtumaan, tämä on mies, joka ei ole soittanut minulle yli 3v "lol". Tavallaan hauskaa muutenkin, on 2th päivänä kallistuksen uskovat sain soittaa tuntematon numero sanonta "Kulta on minulle Ken" WOW! että oli ihme .. Mieheni on palannut kotiin ja jopa osti minulle kultainen koru todistaa kuinka pahoillani hän on jättänyt minut yksin näissä viime vuosina. Olen niin Bliss pelkät sanat eivät voi ilmaista iloa sydämessäni niin lupaan hänelle olen aio osuus tämän todistuksen maailmaan hänen suurvaltojen. Hän vain ottaa hänen isänsä, hänen valtuudet on niin aito, hän on rehellinen ja hyvin rohkaiseva ... HE myös erikoistuneet; Raskaus oikeinkirjoituksen raskaaksi vauva, jos haluat miehesi / vaimo teidän ikuisesti, jos väsynyt olemaan yksinäinen ja yhden ja niin sose enemmän. Aina sanoa kyllä ​​tarpeitasi .... häneen yhteyttä dr.gokosspiritualcaster@gmail.com
Whatsapp +2348056398964. Kiitos

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat