Apua

Nyt jos koskaan avun tarve

En ole ennen käyttänyt tälläisiä palstoja, mutta olen lueskellut paljon ja ajattelin nyt että täältä saattaisi tulla hyvääkin neuvoa tilanteeseeni. Olen alle n20 vuotta, poikaystäväni vuoden vanhempi ja olemme seurustelleen yli puolitoista vuotta melkein kaksi. Ongelmana on ettemme ole harrastaneet seksiä melkein ollenkaan. Itse olen hyvin aktiivinen ja on ollut kumppaneita ennen häntä, hänelläkin pari ennen minua, alku aikoina asia ei häirinnyt sillä suhteemme oli muuten hyvällä mallilla, aika kului eikä asia sitten pikkuhilhaa ole lähtenyt rullaamaan nytten melkein 2 vuoden jälkeen olemme harrastaneet seksiä yhteensä... alle 10 kertaa? Tässä vaiheessa kerron etyä paljon muuta on sitten, mitä tekee minulle jotta tulen ja saan mielihyvää ja pistää niissä kaikkensa peliin mutta tietenkin on alkanut tämä vähän mietityttämään, poikaystäväni ei petä jista olen varma. Hän on hellå sekä raju ja sanoo kuitebkin rakastavansa minua mutta hänellä ei vain nouse, ja suoristuspaineet ovat olleet sanojesna mukaan syynä mutta 2vuotta? hän kehuu minua ja hyväilee paljon ja asiat useasti kiihkeytyvät nopeasti mutta se ei pääty seksiin vaan muulla tavalla tyydyttämiseen. Tiedän olevani viehättävä ja muidebkin mielestä olen, ja koska olen hyvin aktiivinen ja halukas niin tämä on alkanut kuitenkin caivaamaan, ja riitoja on alkanut tulla koska se tunne etten kiihota on ylitsepääsemätön. Olen viehättävä normaalukokoinen nainen. Mutta tämä ei vaan etene. Ja se on alkanut vihdoin sitten vaikuttamaan suhteeseen kunnolla. Hän sanoo yrittäväbsä mutta on vaikeaa ja että 'kyllä se tästä" rakastan häntä ja tiedämme toisistamme kaiken myös kaikki fantasiat ja on hän minulle ne sitten ilman seksiäkin toteuttanut mutta ymmärrätte varmaan ettei seksiä mikään sellainen korvaa loppuenlopukdi. Itken nykyään kamalasti asian takia yksinkin koska itsetyntoni on laskenut jumalattomasti ja hän on pahoitellut asiaa. Ei kuitenkaan ikinänole sanonut ettenkö viehättäisi ja että olen hänelle täydellinen ja kehuu muotojani mutta mikä on en ymmärrä 2 vuotta tunnemme toisemme kyllä mikä siinä voi enää "jännittää" ? Poikatsyävänikin on todella hyvännäköinen miyä hänelle olen monesti sanonut etteu hänessäkään vikaa ole ja kun sessiot keskeytyvät kun ei seiso hänestä huomaa että se menee myös hänellä tunteisiin. olen tietenkin itsekkin tyydyttänyt hänyä muilla tavoin. En oukein tiedä oliko tämä teksti hyvin kirjoitettu ettå ymmärtääkö tästä kun en yleensä näitä kirjoittele mutta viimeyönä tämä toistui ja mietin sitä monta tuntia, täsdä nyt oli niin hyvä tiivistelmä kun vain saan tehtyä vaikka voisin kirjottaa jumalattomasti kun olen kova puhumaan mutta osaatteko jakaa mielipiteitänne alan olla umpikujassa. Ja jos ehdotatte hänen olevan homo niin siitäkinnolen varma ettei hän ole... joten .. apua !

Kommentit (2)

Vierailija

Jotkut lääkkeet tai sairaudet voivat aiheuttaa impotenssia nuorillekin miehille. Samoin esimerkiksi anabolisten steroidien käyttö. Joskus myös pahat traumat, esim lapsena koettu seksuaalinen hyväksikäyttö voivat aiheuttaa tällaisia ongelmia. Tämä on kaikki tietysti arvailua ja heittoja kun ei miehesi taustoja tiedä.

Sinun viehättävyydestäsi asia ei kuitenkaan varmasti ole kiinni. Potenssiongelmilla on tapana kumuloitua. Jos mies huomaa vaikka vain parikin kertaa, ettei saa seisomaan kunnolla, asia saattaa stressata häntä niin paljon että se vain pahentaa ongelmaa kerta toisensa jälkeen ikään kuin kierteenä, oravanpyöränä. Vaikeanhan tilanteesta tekee juuri se, että erektio ja "toimiva peli" on miehelle niin herkkä paikka että siitä puhuminen voi tuntua vaikealta jopa sen kaikista rakkaimman kanssa. Varsinkin kun hän huomaa sinun turhautumisesi. Asiasta kysyttäessä sinun täytyisi olla hyvin hienotunteinen, mutta tottakai aiheesta pitäisi teidän jutella jos haluatte yhdessä jatkaa ja sinä kuitenkin kaipaat myös yhdyntää. Älä anna asian hautautua ja kasvaa isoksi möröksi vaan yritä vielä kysellä mistä tämä voisi johtua, riitelemättä.

Ymmärrän kyllä miltä sinusta tuntuu. Kokemusta myös on ihanasta, rakastavasta miehestä joka on kaikkea mitä voisi toivoa, mutta hänen seksihalut ovat huvenneet olemattomiin juurikin erään lääkityksen vuoksi. Itse olen todella himokas ja kaipaan seksiä päivittäin mutta välillä väsyttää kun toinen lähinnä välttelee sitä kaikkien kykyjensä mukaan, vaikka muuten pitääkin lähellä mielellään. Hellyyttä on, intohimoa ei. Tottakai se pahalta tuntuu kun miettii että tätäkö se loppuelämä sitten on. Yksinään syttymistä. Ja minäkin olen ihan katseenkestävä, itsestään huolta pitävä nainen. Mutta miestä ei haluttaisi vaikka talossa pyörisi pornotähtiä ja miss universum.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat