Sivut

Kommentit (17)

En nuorena älynnyt

Tapasin nuorena elämäni miehen. Kaksi ihanaa lasta saimme. Erosimme ja kaikki omaisuus menI. Mies oli ihan eri planeetalta. Ei olisi saanut opiskella ja huusi että luuletko olevasi parempi kuin hän! Nyt olen hyvässä työssä ja ex mies jatkaa vaimoehdokkaitten etsintää pienellä sairaseläkkeellä. Soittelee aina välillä ja kertoilee kuinka upeita naisia hänellä on. Edellisellä oli verkkosukat ja minihame!

Koettu_on

En ole koskaan parisuhdemarkkinoilla etsinyt rikasta, statuksen omaavaa miestä. Mieheni ovat olleet tavallisia duunareita, tavallisella palkalla. Suhteet ovat päättäneet puolison /miesystävän välinpitämättömyyteen minua kohtaan tai liialliseen alkoholinkäyttöön.

Siksi olen ihmetellyt tätä naisten mollaamista mediassa. En olisi eronnut jos miehellä olisi ollut yhtään tajua, kuinka toista ihmistä tulisi kohdella.

Kaksonen

Mies petti koko 20 v. suhteen ajan. Olin aivan liian luottavainen. Sitten ihmetellään, että ollaan valikoivaa tyyppiä. Anna Perho 110 % 👍👍👍

Tally

Tosi hyvin kommentoitu. Tärkeintä on kuitenkin löytää se, jonka kanssa tulee toineen ja jolla on samansuuntaiset ajatukset elämästä. Ei kenenkään myöskään tarvitse alkaa puolison vanhemmaksi tai hoitajaksi. Parisuhteessa on kaiketi kysymys tasa-arvoisesta suhteesta, olkoonkin että varmasti aina jompi kumpi on tietyllä tapaa vahvempi tai paremmassa vedossa. Niin ja kemiaa ei pidä unohtaa. Itseään kun ei voi pistää ihastumaan tai rakastamaan. 😊

Paulatyttö

Poikamies painajaisista kirjoitti:
Olipas paskaa, unelmien poikamies kaikille. Olkaa sitten yksistään. :)

Niin me ollaankin. Yksistään muttei yksinään. Kellot ei enää tikitä, joten siltäkään pohjalta ei tarvitse etsiä kävelevää geenipankkia. Hyviä ystäviä ja tekemistä piisaa, mikäs tässä elellessä.

Vierailija

Kauhea lukea näitä miehenä, kun heti nämä "rakkauksissaan" epäonnistuneet naiset alkavat vyöryttää  heti tilaisuuden tullen syytösten tulvaa miesten niskaan ja kehuvat samalla sitä miten he joustivat sietivät jne. Sen siitä saa kun ei ole sen vertaa pelisilmää, että erottaisi kunnon miehen rentusta. Eikä kukaan ole oikeasti niin tyhmä kuin naiset muka ovat ei ainakaan niin monta kertaa peräjälkeen. Tietysti se harmittaa kun pitää hauskaa renttujen kanssa parhaan ikänsä ja sitten kun se heittää pellolle niin on pelkkä vanha piloille synnytetty hiljalleen kuivuva reikä. No jäähän teille edes lapset kasvattakaa ne viisammiksi kuin itse olette.

Vikansa meissä kaikissa vaan itsessä sen vähiten huomaa.

Vierailija

Näissä naisia syyllistävissä parisuhdeväittelyissä toistuu aina ajatus siitä, että yksinäisten miesten tarpeista huolehtiminen on sinkkunaisten kansallisvelvollisuus. Ei se ole. Jokaisella miehellä ja naisella ja muunsukupuolisella on oikeus edellyttää omia kelpoisuusehtojaan vastaavaa kumppania. Kaikilla on oikeus päättää, kenet päästää sänkyynsä ja millä ehdoilla.

Parisuhteet ovat toki täynnä neuvottelua, kompromisseja ja yhteisiä päätöksiä, mutta suhteen alkamiselle ja jatkumiselle kukin saa rauhassa asettaa juuri sellaiset rajat, jotka itselle sopivat. Mikäli sopivaa kumppania ei löydy, omista vaatimuksista voi toki tinkiä. Mutta ei ole pakko. Ei vaikka kaikki maailman sormaalat syyttäisivät kopeudesta ja nirsoudesta. On täysin hyväksyttävää välttää onnetonta parisuhdetta, vaikka vaihtoehtona olisi yksinolo.

Vastentahtoinen yksinolo on kurjaa, ja kyllä sitä saa vapaasti harmitella. On aidosti ikävää, jos ihminen ei löydä rinnalleen rakkautta, vaikka sitä haluaisikin. Se ei kuitenkaan ole ongelma, jonka perusteella toisia ihmisiä voidaan painostaa luopumaan omista toiveistaan, tarpeistaan ja jopa itsemääräämisoikeudestaan. Kenelläkään ei ole velvollisuutta ryhtyä säälistä suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole alkuunkaan kiinnostava.
 
Jos nyt autometaforilla jatketaan, niin minusta kehno suhde vastaa ennemmin moottoritonta runkoa kuin käytettyä Volvoa: sillä ei tee yhtään mitään, jos se ei toimi. On fiksumpaa joko etsiä parempi tai jatkaa matkaa yksin. Vai valitsisitko itse auton, joka ei edes käynnisty tai uhkaa sammua tielle?

Loppujen lopuksi aika harva nainen etsii rinnalleen miljonääriä, filmitähteä tai sitä miesasiamiesten kirjoituksissa toistuvaa myyttistä alfaurosta. Sinkkunaisten kirjoituksia lukiessa toistuvat haaveet kunnioituksesta, läheisyydestä, tasavertaisuudesta ja yhteisistä kiinnostuksen kohteista - eli useimmat taitavat kaivata auton sijaan rakastavaa matkakumppania, joka on menossa samaan suuntaan ja jonka seurassa viihtyy. Jos kumppaniehdokas ei tarjoa edes näitä perusasioita, ei ole ollenkaan kohtuunta sanoa ei kiitos.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:

Ihan samalla tavalla miehiä syyllistävissä parisuhdeväittelyissä toistuu ajatus siitä, että miehillä on velvollisuus huolehtia naisten tarpeista. Mutta kun ei ole. Toki olisi varmaan kaikkien kannalta hyvä, jos ottaisimme itse kukin kanssaihmistemme tarpeet paremmin huomioon. Ei siihen voi kuitenkaan kukaan mitenkään velvoittaa. Jokainen nimenomaan aloittaa tai jatkaa suhteessa vapaasta tahdostaan. Jos toisen käytös esimerkiksi kotitöiden, seksin, lastenhoidon saralla ei juuri sinua miellytä, niin voi voi. Sopeudu tai eroa. Voitte toki keskustella asiasta, mutta mitään oikeuksia vaatimuksien esittämisellä sinulla ei ole.

Ja mitä noihin sinkkujen kirjoituksiin tulee, niin aika monen sinkkumiehen tarinoissa nousee esille se heidän tarjoama kunnioitus, läheisyys, tasavertainen parisuhde ja kiinnostus yhteisten harrastusten etsimiseen ei riitä. Ei tietenkään kenelläkään ole velvollisuutta tykätä toisesta, mutta onhan se mielenkiintoista, että molemmat sukupuolet väittävät etsivänsä samoja asioita ja silti valittavat, ettei kumppania löydy.

Vierailija

Jotenkin vaikuttaa, että Perho haluaa tahallaan ymmärtää väärin, jotta pääsee sivaltamaan takaisin. Itse en ainakaan nähnyt tämän Sormaalan kirjoitusta minään ruikutuksena siitä, että naisilla on velvollisuus huolia puolisokseen kuka tahansa vastaan tuleva mies. Eikä hän mielestäni missään sanonut, ettei naisilla riitä älykkyys faktan ja fiktion erotteluun vaan yritti ottaa esille sen miten yksipuolista tarinaa parisuhteista naisille mediasta syötetään. Ja jos kerran ollaan sitä mieltä, että media vaikuttaa vain vähemmän älykkäisiin, niin kannattaa varmaan lopettaa keskustelu siitä miten media aiheuttaa naisille ulkonäköpaineita.

Ja on myös aika lailla miehiä halventavaa miten useissa keskusteluissa väitetään, että porno vaikuttaa miesten oletuksiin oikeasta seksielämästä. Eikö miehillä muka älykkyysosamäärä riitä erottamaan faktaa ja fiktiota?

HeSa

No, ongelmahan on siinä, että kohtaanto-ongelma on todellinen: Naisia on jo huomattavasti enemmän kuin miehiä. OIkeastihan valinnanvaraa on juuri miehillä, ei meillä naisilla.

Toki pääsemme aina lakanoille hikoilemaan kun tarvetta on, mutta pidemmän parisuhteen kanssa on huomattavasti vaikeampaa.

Vierailija

Perho hei, nyt meni ohi lujaa ja oikealta.

Sen jutun pointti oli, että naisille syötetään lapsesta asti viihteessä kuvaa oikeasta parisuhteesta, eli käytännössä amerikkalaisesta ihanasta-täydellistä-höpöhöpöparisuhteesta, jossa kaikki on pumpulia. Nainen voi olla hankala ja muutenkin keskinkertainen, mutta silti ihana, upea prinssi valitsee juuri hänet.

Miksi? Parisuhteen luominen vaatii työtä. Tämä taisi mennä myös Perholta ohi, jos hän kuvittelee asian niin, että  kun miehen saa "koukkuun", siinä olevan se lopullinen onni. Ei se mene näin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat