Kommentit (8)

tehtyä kiirettä

Mitä ilkeyttä siitä saa revittyä, ettei kaikki ole samaa mieltä lentokoneessa imettämisestä? Vanhemmat voisivat ajatella hiukka enemmän vauvojensa etua eikä raahata heitä lentokoneeseen.. Niin kiire ei ole kellään etteikö tuo onnistuisi. Mutta se oma napa puhaltaa vaippaikäistenkin ohi jos matkasta on kysymys!

Annie70

Toiset meistä joutuvat matkustamaan ihan pientenkin ihmisten kanssa. Aika vaikea kuvitella miten vauva pärjäisi ilman rintaruokintaa pitkän lennon. Ihmeellistä, että Suomessa ollaan hirvittävän imetysvastaisia, vaikka rintamaito on parasta ruokaa vauvalle. Jotain on mennyt pahasti vikaan, kun valokuvataan ja haukutaan imettäville äitejä. Sitten kun saa haukkuja niskaan, niin ollaan reppanoita ja terapian tarpeessa. Ei tipu säälipisteitä!

Vierailija

Ehkä herran kannattaisi itsekin ensin nukkua yön yli ja sitten vasta päästellä möläytyksiään julkisuuteen. Toivotan herralle suvaitsevuutta, rauhaa ja rakkautta ja ehdottomasti lisää vaikenemista ja vaikkapa julkisuudesta vetäytymistä, mutta siihen ei tämä uhrimarttyyri taida pystyä.

Lollot piiloon

Olen nainen, olen imettänyt, en silti tiedä juuri mitään vastenmielisempää kuin joutua pakosta seuraamaan toisten imetystä julkisella paikalla. Lollot otetaan esiin nykyään missä vaan ja sitä pitäisi kunnioittaa, jopa ihailla. Osa meistä osaa esiintyä sivistyneesti julkisella paikalla, toiset eivät. Imetyksen voi tehdä liinan tai huivin suojissa, jos se on pakko julkisella paikalla tehdä. Ei kenenkään pidä joutua etenkään pienessä tilassa väkisin tilanteeseen, missä on pakko tuijotella seinille tai kattoon, ettei tarvitse väkisin toisten maitohinkkejä katsella.

Pinkeät pussit

Joo herjataan kuollutta kun se on joskus sanonut ettei halua katsella ihmisten ruumiintoimintoja julkisella paikalla.
Feminismi, not even once.

Vierailija

Pinkeät pussit kirjoitti:
Joo herjataan kuollutta kun se on joskus sanonut ettei halua katsella ihmisten ruumiintoimintoja julkisella paikalla.
Feminismi, not even once.

Kuka täällä herjaa kuollutta?
Miten feminismi liittyy asiaan vai onko tapanasi vetää se joka keskusteluun mukaan?

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat