Kommentit (5)

Vierailija

Valitettavasti nykyisin liian moni ihminen, yrittäessään olla myötätuntoinen ja osanottava, tunkeutuu liian lähelle surevaa ihmistä. Läheisen kuolema on yksi niistä elämän kokemuksista, joissa sivullisilta toivoisi armeliaisuutta. Eivätkä kaikki ihmiset edes halua avata sielunsa sopukoita kaiken kansan töllisteltäväksi. Surun kanssa eläminen vie niin paljon energiaa, että moni ei todellakaan halua käyttää yhtään voimiaan siihen, että vastailee puolituttujen tiedusteluihin.

Hyvää syksyä Vuokolle ja innolla odotan sitä, että pääsen katsomaan Palmun teatteriversiota.

Vierailija

Niin, ja toisaalta kysymys voinnista voi olla juuri aitoa välittämistä ja myötäelämistä, hyvää yritystä osoittaa sitä. Itse lyhyessä kaksi siskoa ennenaikaisesti (mitä se sitten tarkoittaakaan) menettäneenä voin vain todeta, että mikä tahansa reaktio on parempi kuin ei mikään reaktio. Se on minun kokemukseni. Jotkut lähestymiset ja kommentoinnit ovat tuntuneet ehkä tökeröiltä, mutta olen ajatellut, että surun kohtaaminen vain on vaikeaa niin vaikeaa, mutta minusta on hienoa, että yrittää edes jollakin tavalla osoittaa välittämistä. Surun taakkojen allakin voi pyrkiä olemaan armollinen kanssaihmisilleen, se on lopulta helpompi itselleenkin. Voimia Vuokolla ja kaikille, jotka ovat menettäneet läheisen ihmisen. Ja me kaikki tulemme menettämään, se on aina yksi yhdistävä asia välillämme.

Vierailija

Eikö "miten voit" kysymykseen voi vastata vaikka että "kohtalaisesti". Ja piste. Ei sen enempää. En pidä kysymystä tahdittomana, jos kysyjä ymmärtää, että vastaaja kertoo sen mitä haluaa eikä kysyjä rupea tinkaamaan enemmän. 

Mitä kysymystä surevat toivoisivat tuttujen esittävän? Itse olen sanonut "otan osaa" ja halannut, jos olen sen kokenut luontevaksi, tai kätellyt ja/tai silittänyt olkavartta. Sen jälkeen jään kuuntelulinjalle. Kamalinta ovat komentit "kaikella on tarkoituksensa", "se oli jumalan tahto", "jäihän sulle onneksi toinen lapsi" tms. 

Vierailija

Itse olen joskus sanonut surevalle, että haluaisin sanoa jotain kaunista ja lohduttavaa, mutta en osaa sanoa mitään. Olen ajatellut en on joka tapauksessa hyvä lausua ääneen ajatus halusta lohduttaa, vaikkei tiedä, millä sanoilla surevaa lähestyisi.

Vierailija

Osanotto kaiketi  riittää... Kyllä se suru siitä ajan kanssa haalistuu( omien vaatimattomien kokemusteni mukaan) siedettävälle tasolle. Muistijälki toki jää ikuisiksi ajoiksi "tietokoneelle" ja sekin muuttuu aikanaan (mitä kenelläkin sitten kestää) lohdulliseksi positiiviseksi hieman haikeaksi toisinaan esiin pulpahtavaksi muistoksi - sellaiseksi "hyväksi arveksi". 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat