Onko väärin, että olen onnellinen, vaikka olen työtön?

Siunattu

Tavallinen tarina nykyään. Viisikymppinen korkeakoulutettu osaava ja hyvässä iskussa oleva ihminen saa lähteä YT-neuvotteluiden jälkeen. En kaipaa myötätuntoa. Asiani ovat kunnossa. Lainat on maksettu ja hyvinä aikoina säästöjäkin ehti kertyä. Jopa ansiosidonnaisesta päivärahastakin jää säästöön, vaikka mistään entisestä ei ole tarvinnut tinkiä. Loppuuhan sekin aikanaan, mutta peruspäivärahakin riittää ja onhan tosiaan ne omat säästöt. Haen toki kiinnostavia työpaikkoja ja olen ollut muutamissa haastatteluissakin. Työpaikan saamatta jääminen ei ole tuonut masennusta. Uusia mahdollisuuksia tulee, vaikka viisikymppisenä  haasteellisempaa onkin. On aikaa matkustella. Aamut ovat ihanan kiireettömiä. Univelat on maksettu, eikä yöllä herääminen tuo ahdistusta. On aikaa seurata maailman tapahtumia ja lukea mitä huvittaa. Ulkoileminen ja kuntoilu yhdessä kiireettömän ja terveystietoisen ruoanlaiton kanssa pitävät ruumiin ja mielen hyvinvoivina. Ehdin auttaa ystäviäni, osallistua talkoisiin tai ottaa koiran hoitoon matkan ajaksi. Voin mennä viikoksi toisella paikkakunnalla asuvan iäkkään vanhempani seuraksi ja avuksi. Asioilla käynti on helppoa ajoittaa sopivimpaan ajankohtaan. Hulluille päiville ehtii ruuhkattomampina aikoina. Koti on kunnossa ja siivoaminen sekä pyykkihuolto ovat palkitsevia kokemuksia. Puoliso kiittää ja nauttii, kun ehdin tukemaan häntä myös ihan konkreettisissa työasioissa ja hakemaan tai viemään hänet työpaikalle tai lentokentälle. Kieliopintoja, musiikkia, kävelyretkiä kauniilla ilmalla, nautinnollisia päiväunia. Ihmisenä, johtajana ja substanssiltaan keskenkasvuinen entinen esimies ja työyhteisön omituinen ilmapiiri yhdistettynä huonosti organisoituihin toimintoihin tuntuvat kaukaiselta ja vieraalta. Olen onnellinen ja olen sen monille sanonutkin. Onko se väärin?

Kommentit (4)

Työllinen nainen Hesasta

Ei ole, mutta ei sitä kannata ainakaan ylityöllistetylle kaverille sanoa. Näinä aikoina kuka tahansa voi menettää työnsä, joten miksi tuntea huonoa omaatuntoa asiasta, jolle ei voi mitään.

Siunattu

Työllinen nainen Hesasta, olet oikeassa. Tasan ei käy aina onnen lahjat. Eipä tulisi mieleenkään ärsyttää kovan työpaineen alla olevaa omalla auvoisella elämäntilanteella. Kohtalotovereille muistuttaisin vaan työttömyyden tuoman vapaa-ajan mahdollisuuksista. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, ettei taloudelliset ongelmat aiheuta suurempia ongelmia. Omalla kohdallani on säästäväisyyden ohella kyse myös hyvästä tuurista. Kannustaisin kaikkia kuitenkin säästämään niin sanotusti pahan päivän varalle, jos vaan mahdollista. Kaikkea ei kannata kuluttaa tai sijoittaa esimerkiksi huomattavan kalliiseen unelmiensa kotiin, vaikka asioiden ollessa hyvin siihen tuntuisikin olevan varaa. Ennen kaikkea kannustaisin kuitenkin iloitsemaan elämästä, kun kaikki on kohtuullisen hyvin, vaikkei ihan täydellisesti olisikaan. Onnettomuudet, sairaudet tai muut yllättävät asiat voivat koskea jokaista.

Onnelinen X-työtön

Jälleen kerran työpaikassani tapahtui suuria muutoksia, ja tällä kertaa minä sain potkut.  Olin ollut samassa työpaikassa vuosikymmeniä, olin ahkera, aikaansaapa (lähes työnarkomaani) ja työnantaja oli arvostanut sitä. Elämäni  pyöri silloin ainoastaan työn ympärillä. Työttömyyspommin saatuani tuntui, että taivas putosi päälleni, enkä selviäisi siitä. Muutaman päivän olin täysin poissa tolaltani, itkeskelin, enkä jaksanut tehdä yhtään mitään, kunnes aloin järkeillä ja rakentaa elämääni uusiksi. Onnekseni en tuntenut syyllisyyttä työttömyydestä; niin vain tapahtui. Aluksi työttömyys ahdisti ja hävettikin.

Uuden elämän aloitin vieraalla paikkakunnalla ja aikataulutin päiväni. Aamuisin tarkastin ensimmäiseksi avoimet työpaikat, tein työhakemuksia, ulkoilin pitkiä lenkkejä ja tutustuin uuteen paikkakuntaan, uin, lueskelin, kiersin kaiken maailman ilmaistapahtumissa, kirpputoreilla, kävin luovuttamassa verta ja puhelin vieraille ihmisille ym. Kun sukulaiset tarvitsivat lapsenvahtia, olin aina vapaa lähtemään ja auttamaan. Kun ensimmäisen kerran uskalsin mainita työttömyydestäni vieraalle ihmiselle, työttömyyden aiheuttama taakka keveni. Sen jälkeen puhuin usein työttömyydestäni, kohtalotovereita löytyi paljon. Rahaa oli käytössä todella vähän. Koska olen aina ollut tarkka rahasta, osasin suhteuttaa pienet tulot  menoihini: tulin todella pienellä toimeen. Päivärutiinit tuottivat nautintoa; terveys ja kunto koheni lenkkeilyn ansiosta. Useimmiten tunsin itseni onnelliseksi, kun mikään ei kahlinnut. Toki ahdistaviakin päiviä oli.

Muutaman työttömyysvuoden jälkeen pääsin pienelle eläkkeelle, vaikka ikäni puolesta pitäsi olla vielä töissä. Nykyisin jatkan elämääni päivärutiineilla, joita opin työttömyyden aikana. Olen vapaa, mutta vastuussa omasta ja läheisten elämästä. Se tuntuu hyvältä. En kaipaa enää töihin.

Rapina

Tuntuu, että tuo häpeä on useimmille työttömiksi joutuneille aika iso asia. Se on sääli ja oikeastaan ihan turhaakin. Eihän nykyään ole mikään ihme joutua pois työstään, vaikka olisit kuinka hyvä ja koulutettu. Miettikää vaikka Nokian ja sittemmin Microsoftin insinöörejä ja muuta väkeä. Taloudelliset murheet ovat ymmärrettävämpiä. Onneksi Suomessa ei joudu niin helposti kadulle kuin jossain muualla. Toistaseksi sosiaaliturva on verraten toimiva, paitsi vaikeuksiin joutuneille yrittäjille. Pelkään, että kasvaneet kustannukset erityisesti viimeaikaisten irakilaisten ja somalialaisten maahanpyrkijöiden johdosta eivät voi olla vaikeuttamatta suomalaisten kykyä ylläpitää sosiaaliturvaamme. 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat