Kommentit (15)

Täydellinen paketti

Tyhmyys tai tietämättömyys ei ole naisellisuutta. Tyylikäs naisellinen nainen on laajasti sivistynyt ja osaa keskustella myös syvällisistä ja monimutkaisista aiheista. Bimbo on miehelleen häpeäksi.

Juurinkin näin

Toivon, että nuoret naiset eivät ota tästä blokkarista mallia. Koulutus, sivistys, ammatti ja itsenäisyys tekevät todellakin kauniin naisen, ei rahan naiminen. Sivistystä on myös olla puhumatta rahasta... no, ainakin länsimaisen käsityksen mukaan.

Minna Rusanen

Komppaan kahta edellistä. "En ymmärrä veropapereista mitään". "En mieheni halua keskustella kanssani historiasta". Voi hyvää päivää. Eipä  uskoisi tällaista lukevansa Suomessa vuonna 2015. Eihän tässä ole enää (edes) kyse koulutuksesta - vaikka jo esiäitimme tiesivät, että naisella on hyvä olla ammatti, jolla itsensä elättää...- vaan ihan vain peruskansalaistiedoista ja taidoista ja yleissivistyksestä. Erityisesti te nuoret tytöt: ei siis _todellakaan_ ole hienoa ylpeillä tietämättömyydellään ja tietojensa puutteellisuudella, päinvastoin.  Ja jutun nuori nainen: Jos antaa itsestään tyhmän ja pinnallisen vaikutelman, niin turha harmitella sitä, että voi voi, kun minua pidetään tyhmänä ja pinnallisena.

Clarissa

Tällä prinsessa-lastentarhanopella on hieman suuret luulot itsestään. Ikävää, jos 10 vuotta vanhempi miehensä ei tajua, että hänellä on tullut yksi lapsi lisää tämän naisen myötä. Uskoisin, että vienot hymyt eivät johdu kateudesta, vaan myötähäpeästä.

Eija Nurkkala

Hänenä miettisin, miksi mies ei ole kosinut? Vaimoksi ei hän ei ole kelvannut, piiaksi kyllä. Helpompaa ja "sivistyneempää" miehen on maksaa laukut ja korut, kuin palveluksista selvällä rahalla. 

Miksi nainen itse alentaa itsensä, ovatko ne merkkilaskuri todella niin tärkeitä? 

Katariina

Noniin tytöt, ottakaapa siis oppia; älkää olko kunnianhimoisia tai tavoitelko mitään elämässä, sen kun vaan omistatte aikanne oikeissa baareissa roikkumiselle ja rahakkaan vanhan miehen etsimiselle! Vielä kun hätäisesti hankkiudutte raskaaksi niin elintaso on turvattu ja lapsenkin voi näppärästi laahata säilöön päivikseen että voi omistautua täyspäiväisesti laiskottelulle ja itsekeskeisyydelle.

En usko että tälle turhakkeelle on kateellinen kukaan muu kuin toiset yhtä turhat. Eniten sapettaa se, miten alas MN:en taso on valahtanut! En todellakaan osta yhtäkään numeroa enkä anna tyttärieni siihen koskea pitkällä tikullakaan. He osaavat unelmoida ja tietävät olevansa kykeneviä omat unelmansa toteuttamaan. Teillä taitaa olla toimitus täynnä näitä Didemin kaltaisia tyhjäpäitä, kun ylistäviä juttuja pitää kirjoittaa niin Martinasta kuin Didemistäkin. Kuka seuraavaksi, Jasmin Mäntylä?

Vierailija

Jos tuossa ei olisi ollut nimeä ja kuvaa, olisin pitänyt koko juttua valeuutisena.
Toivon vain, että hän lopetti lto-koulutuksensa kesken. Koska jos sieltä valmistunut ajattelee noin....
Myös kaiken tekeminen kotona on vähän erilaista, kun kotona ei ole lastenhoitajia ja siivoojia.
Säälin naista. Ilmainen piika. Muoviromua, laukkuja. Zaran vaatteiden laatu on heikentynyt ja halpatyöltä vaikuttaa.

Vierailija

Feminismi kannattaa tasa-arvoa.
Kaikkien pitäisi saada valita.
Tasa-arvo ei toteudu koska voidaan huomata tilastollisesti että toinen lapsi tarkoittaa että naisia ei enää löydy korkeilta paikoilta Suomessa.
Tähän auttaisi lait mitkä on jo Ruotsissa ja Keski-Euroopassa.

voi kiesus

Voi tyttô parka...Voihan tuo mies häntâ vielä muutaman vuoden katsella, mutta millainen mies haluaa olla pidemmän päälle kananaivon kanssa. Miehet yleensä kuitenkin arvostavat naisessa älykkyyttä! Taitaa tuo mimmi olla pelkkä piika - varsinkiin kun miettii miehen taustaa...Tuon näkôisiä naisia on pilvin pimein eli jos kulissit perustuvat pelkkiin ulkoisiin määreisiin niin tuskinpa tuo avoliitto on pitkäkestoinen. Miksi muuten eivä ole naimississa ;-)!

Vierailija

Hurjan kaunishan tuo on ei voi kieltää. Ja jos pystyy noin olla onnellinen että keskittyy jalostamaan kauneuttaan luonteen tai ajattelun tai taitojen tai ammatillisen pätevyydrn sijaan

Mutta jotkut ovat taistelleet ja kärsineet jotta koulun ovet avautuivat joten tämmöisiä ei viattomille itseään etsiville nuorille tytöille toivo esikuvaksi.

body p

Raukalla on Chanel-laukku, jota roikottaa aina mukanaan, usein siihen yhdistettynä korkokengät, joita yleensä käyttävät 80-vuotta täyttäneet rouvat. Vaihtoehtoisesti tämä yksi ja ainoa laukkunsa on yhdistetty urheilulliseen asuun tyyliin tennarit ja tuulitakki, johon kokonaisuuteen minkäänlainen käsilaukku ei lähtökohtaisesti sovi. Mauttomuutensa ei ole edelläkävijyyttä. 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat