Hei vaan.
Tuli jotenkin olo avautua ja päädyinkin sitten tänne tilittämään. Asiani koskee aborttia, ja toivoisinkin, että keskusteluun mahdollisesti osallistuvat eivät ala laukomaan omia näkemyksiään aiheesta, pyydän ettei tänne tulla haukkumaan ja tuomitsemaan murhasta tms. Olisin erittäin kiitollinen, jos keskustelu pidettäisiin asiallisena.

Eli, jouduin pahaan paikkaan syksyllä 2008, kun huomasimme poikaystäväni kanssa olevani raskaana. Päädyin tekemään abortin, sillä koin, että en todellakaan ole valmis äidiksi. Opiskeluni olivat kesken, minulla ei ollut työpaikkaa, enkä siis todellakaan olisi ollut taloudellisestikaan kykenevä kasvattamaan lasta. Raskaus oli hyvin alussa (7vko), joten keskeytys tehtiin lääkkeellisesti.

Abortti on tähän asti yksi elämäni vaikeimpia kokemuksia. Siitä on nyt puolitoista vuotta, mutta eihän se mihinkään silti katoa. Olen käsitellyt suruani, mutta tuska ei tunnu poistuvan millään. Pelottaa, etten ikinä pääse yli tästä. Mietin edelleen jatkuvasti, teinkö oikean ratkaisun. Pienen vauvan nähdessäni minua alkaa itkettää.En vain saa päästäni ajatusta, että voisin olla nyt lähes vuoden ikäisen lapsen äiti.
Haluan lapselle parhaan mahdollisen elämän, ja tiedän, etten olisi sitä välttämättä pystynyt tarjoamaan, mikäli olisin pitänyt lapsen. Mutta tuntuu silti mahdottoman itsekkäältä antaa yhden kokonaisen elämän vetäytyä vessan pöntöstä alas. Tuntuu, että alan koko ajan katua aborttia yhä enemmän..

Kommentoikaa, jakakaa kokemuksia, ajatuksia.

Hei!

Jokainen tekee elämässään päätöksiä lastattuna niillä tiedoilla, elämänkokemuksilla ja elämäntilanteilla, mitkä silloin ovat läsnä. Jälkeen päin voi aina jossitella. On kuitenkin hyvä muistaa kunnioittaa omaa itseään sinä ihmisenä heikkouksineen ja vahvuuksineen, mitä joskus on ollut. Ihmistä ei olekaan tarkoitettu täydelliseksi ja kaikkivoipaksi. Kokemuksesi on ollut raskas, mutta nyt on aika katsoa kohti valoa ja olla armollinen omalle itsellesi.

Hei!
Halusin kirjoittaa sinulle koska olen itse kokenut saman... Olin 16 vuotias kun tulin raskaaksi. En todellakaan pystynyt silloin edes harkitsemaan lapsen tekoa. Abortti pyöri minulla todella kauan mielessä ( edelleen joskus ), mutta annoin itselleni anteeksi.
Elämä kuitenkin jatkui ja muutamaa vuotta myöhemmin tulin uudelleen raskaaksi ja tällä kertaa ihan toivotusti. Jouduin kuitenkin melko pian jäämään poikani kanssa yksin miehen rikollisuuksien takia. Lapsen täyttäessä kolme tapasin uuden aivan ihanan miehen joka hyväksyi myös poikani ja he tulevat hyvin juttuun. Pojan oma isä ei ole missään tekemisissä poikansa kanssa.
Tulin 6kk seurustelun jälkeen vahingossa raskaaksi ja seurustelu kumppanini vaati aluksi aborttia. Minä itkin ja kerroin aiemmasta kokemuksestani ja usean pv.n keskustelujen jälkeen avopuolisoni itse sanoi, että pidetään vauva. Raskaus ja synnytys sujuivat enemmän kuin hyvin. 4kk tytön syntymän jälkeen tulin taas vahingossa raskaaksi ehkäisyn pettäessä. Jälkitarkastukseni oli ollut vain muutama viikko ennen raskaustestin tekoa ja tämän vuoksi en ehtinyt aloittaa pillereitä:( Ehdin jo tytön syntymän jälkeen huokaista helpotuksesta, että en joutunut aborttia tekemään, mutta kuin kohtalon ivasta tässä sitä taas ollaan. Minulla tulossa siis uusi abortti pian eteen. Minulla myös kaivaa mieltä todella paljon, mutta tiedän myös sen, että ratkaisuni on oikea. Tytön syntymän jälkeen mieheni sairastui masennukseen ja olemme olleet useamman kerran eron partaalla. Suhteemme on edelleen jonkin asteisessa kriisissä:( En todellakaan halua jäädä kolmen lapsen kanssa yksin, koska tiedän kuinka raskasta se on olla yhdenkin lapsen yh ja käyn itse 3-vuorotyössä mikä on jo itsessään raskasta. Tilannettamme ei yhtään helpota sekään että mieheni on työttömänä :(
Uskon että olet tehnyt oikean ratkaisun ja olethan saanut tukea abortin jälkeen? Itselläni oli todella mahtava tukijoukko ympärillä ja varmasti se auttoi minua jaksamaan eteenpäin. Sinusta tulee varmasti vielä hyvä äiti sitten kun sen aika on :) Ja jos asia kovinkin pahasti kaihertaa mieltä ja vaikeuttaa esim. päivittäistä elämää suosittelen käydä keskustelemassa jonkun kanssa.
Itseäni hirvittää ja pelottaa ja itkettää tuleva koitos, mutta olen varma että ratkaisuni on oikea tässä elämän tilanteessa.
Voimia sinulle ja päivä kerrallaan :)

"kohtalotoveri"

Tämä on viestin aloittajalle, jos haluat keskustella asioista voisin kirjoittaa kanssasi?
abortti on vaikea asia, tietenkin se kalvaa mieltä. Itse tein abortin painostuksen alla ja voit arvata ettei tilanne ollut helppo.

Ei kukaan oikeasti ole valmis äidiksi, kun tulee raskaaksi. Äitiyteen kasvetaan ajan myödä. Miksi ihmeessä adoptiota ei pidetä vakavasti otettavana vaihtoehtona?

"kohtalotoveri"

Mistähän helvetistä tiedät, että ratkaisusi on oikea? Mikset synnytä vauvaa ja anna adoptoitavaksi? Eikä hän ole ansainnut elämän?

Kukin päättää itse tekeekö abortin vai ei.
.

Kiitos kun suhtaudutte asiallisesti aiheeseen. Saman kokeneet, hienoa kun kerroitte omista kokemuksistanne ja fiiliksistänne. Rankka juttu tämä on.

Adoptioasiaan haluaisin kommentoida sen verran, että kyllähän sekin vaihtoehto kävi mielessä. Raskaana oleminenkin kuitenkin vaatii varmasti paljon, ja esimerkiksi hirveä stressi tuskin olisi ollut hyväksi vauvalle. Ja, kuinka paljon olisikaan sattunut se, kun olisi joutunut luopumaan omasta lapsesta välittömästi. Kyllähän siinä 9kk vauvaa kantaessa ehtii varmasti muodostua jo niin vahva side, mikä huipentuu syntymään, että olisi ollut todella raastavaa antaa lapsi adoptioon. Tällä en välttämättä puolustele aborttia, mutta minulle henkkoht vaikeampaa olisi ollut antaa lapsi adoptoitavaksi. Toisaalta, silloin lapsi olisi saanut elämän. Kakspiippuinen juttu, hankalia asioitahan nämä ovat, ei siitä mihinkään pääse.

Olen valmis keskustelemaan asiasta, kaikki tuki on tarpeen:) ja olen ajatellut, että voisin hakeutua esimerkiksi Nuorten Kriisipisteelle puhumaan asioista, vahvasti mukaan lukien abortti ja siitä kantamani ajatukset.

- keskustelun aloittaja, käytettäköön vaikka nimimerkkiä Tuiske:)

Laita sähköpostiosoitteesi vaikka niin voin kirjoittaa kanssasi.

hei! Kerronpa tositarinan...surullisen sellaisen. tätini mies pakotti tädin tekemään abortin (lapsukainen olisi ollut perheen 3.lapsi) tästä tapahtumasta on jo aikaa jo yli 20 vuotta, mutta vasta nyt tätini kertoi tilanteesta itkuisena. Täti on nyt vuosia herännyt yöllä ,kun kuulee unessa pienen vauvan itkevän ja huutavan "voi äiti, ÄITI". On se abortti vaan kova paikka ja sillä voi olla pitkäaikainen vaikutus: unohtaako sitä sen kokenut koskaan! Voimia kaikille sitä harkitseville! tehkää oikea päätös! Jaksamista! Minunkin mielestä adoptio olisi varteenotettava vaihtoehto; sitten voisi halutessaan ainakin nähdä miten pikkuinen elää ja kasvaa. Ei tarvitsisi surra ja miettiä, millainen lapsi olis syntynyt jos olisi saanut mahdollisuuden elää. Tätä asiaa tätikin nyt suree ja miettii.

Älytön kommentti. Jos sinun mielestäsi ihminen on samassa linjassa itikoiden ja kananpoikien kanssa, voit mielestäni mennä kommentteinesi tältä palstalta.

Uskon, että sinä et ymmärrä ihmisiä, jotka ottavat abortin raskaasti, mutta silloin ei tarvitse herjailla niille jotka näin suuren asian ottavat raskaasti. Ihmisen murhetta ei saa ikinä, koskaan aliarvioida.