Keskustelujen etusivu >> Keskustelualueen säännöt >>
2/44

Tiedän, mitä tarkoitat ärräpäiden laukomisella, armas Fromage.

Saksassa asuessani tajusin karvaasti, että se kuuluisa saksalainen byrokratia ei ole pelkkä urbaani legenda. Jumatsuikka sitä leimojen ja erilaisten virastojen määrää! Kun vihdoin sai sen oikean lomakkeen käsiinsä virastosta nro 3, sen kanssa piti vielä ravata kolmella muulla luukulla ennen kuin viraston nro 7 täti B ehti tuhahdellen laittaa paperiin sen kuudennen leiman, jonka lomake vaati tullakseen jotenkin hyväksytyksi.

En väitä, että Suomessa kaikki sujuu papereiden kanssa kuin vettä vaan, mutta täällä asioita voi sentään hoitaa sähköisesti. Saksalaisten fiksaatio käsinkosketeltaviin papereihin ja leimoihinsa on ihan omaa luokkaansa.

[quote author="Ällä" time="10.03.2009 klo 11:50"]

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
0 0
Viestien määrä  
2/44

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 2.11.2004 - 11:46:29

Tee uusi reissu ja osta uusi filmi.

-Eco

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 4.11.2004 - 16:22:21

ei oo nii helppoo,ei oo rahaa ja elääkin pitäis..ehkä ensi kesänä jos joku äkkilähtö tulis vastaan..:)

-minä!!

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 6.11.2004 - 16:14:47

Mulla olis kuvia Heikin baarista ja
niistä sun komeista pojista, mutta
mihin mä niitä lähetän.
Oltiin varmaan samalla reissulla.

--Pena-

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 8.11.2004 - 16:23:28

joo,jos voisit lähettää kuvia sähköpostiin..??!! mun maili on kaunis_tyttonen@luukku.com..o:lla ei ö:llä..kiitos paljon jos lähetät!!:)

-minä!!

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 15.11.2004 - 19:37:32

Mä voin kanssa lähettää pojista kuvia sulle...=)

-Säde

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 16.11.2004 - 16:18:41

ai voit vai..kiitos säde!:) mutta se sähköposti on jo täynnä joten lähetä tänne: m.vaan@luukku.com...kiitos!!!:D koska ite oot ollu turkissa?..oliko kivaa..?

-minä!!

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 16.11.2004 - 16:55:57

No voi hemmetti, viitsit vielä sanoa että filmi katkes! niistä rättipäistäkö kuvia? mee sinne uudelleen äläkä juo niin paljoa.

-kettu

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 17.11.2004 - 9:11:03

Jollei ole fiksumpaa ja järkevämpää sanottavaa, niin ole please sitten hiljaa!!!!

-Ketulle

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 18.11.2004 - 13:05:37

Moi! Olin syyskuussa ja sitten lokakuussa ja kumpanakin kertana oli aivan mielettömän hyviä reissuja..Mä yritän sulle lähettää ainakin pari kuvaa..En ole viime reissun kuvia vielä teettänyt joten siellä on ainakin Teposta ja Heikistä kuvia...Mutta jos haluat vaihtaa kuulumisia niin pistä postia mulle osoitteeseen safiiri74@suomi24.fi

-Säde

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 18.11.2004 - 13:27:20

Moi Minä!Just laitoin sulle kuvia toivottavasti edes ikävä vähän helpottaa..Laitan lisää kun saan kuvat teetettyä.

-Säde

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 19.11.2004 - 15:54:54

ketulle: et voi ymmärtää jos et ole ite siellä käynyt..joten älä sano asiasta mitää !!! kiitos säde kuvista!!:)

-minä!!

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 20.11.2004 - 10:36:51

Kuvastaa yhden järjenjuoksua - tai tietämättömyyttä - kun puhuu rättipäistä.

Muutenkin olen samaa mieltä kuin eräs täällä joskus jutellut - kos on rasisti luonnoltaan, eikös voisi mennä rasistien sivuille - niitäkin valitettavasti on.

-niinpä

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 20.11.2004 - 16:11:55

Moi!Kiva että tuli kuvat perille..Laitan toisen reissun kuvat kehitykseen ensi viikolla niin voin lähettää sitten lisää=)Tosi harmi että sulla menny kuvat pilalle..Munkin yhdelle kaverille kävi niin nyt viime reissulla..Mutta onneksi aina jollakin onnistuu=)=)

-Säde

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 20.11.2004 - 18:41:37

Älkää vain innostuko syömääm ko. Heikin Baarissa. Olimme matkalla Alanyassa 9-24.10.2004 ja söimme kerran tässä paikassa. Huonoin ruoka
mitä söimme matkallamme ja kaiken kukkuraksi saimme paikan ruuista vatsataudin. Meininki Heikin baarissa oli täysin nolla. Baarissa olimme illlalla klo 19,30-20,30 eikä siellä ollut kuin pari muuta asiakasta meidän lisäksemme, muiden baarieen ja ravintoloiden ollen miltei täysiä.
Me emme ainakaan mene toiste ( 3 henk.)
tähän baariin.
Alqanya mielestämme muuteen on tosi hyvä paikka . Toiseksi parhain Thaimaan jälkeen missä olemme matkailleet. Ihmiset ystävällisiä, ruoka hyvää,palvelu pelaa, ollaan lapsiystävällisiä ym. kaikkia hyvää.
Matkustamme Alanyaan taas syksyllä 2005.

-Matkailijat

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 23.11.2004 - 21:13:19

Heikin baareja on useampi Alanyassa kävitköhän oikeassa Heikin barrissa Flash 2

-Sara

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 25.11.2004 - 11:41:30

NO MUTTA NYTHÄN ON SYKSY.KYLLÄ HEIKINBAARISSA KEVÄÄLLÄ*KESÄLLÄ MEININKI RIITTÄÄ.OON KÄYNYT ALANYASSA KYMMENEN KERTAA JA MENEN TAAS KEVÄÄLLÄ 2005.(EI EHKÄ KYLLÄKÄÄN PARAS RUOKAPAIKKA)MUT.PAIKKOJA LÖYTYY.SEPE.

-sepe

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 25.11.2004 - 14:02:46

Minulla on ainoastaan kokemuksia selaisesta Heikin Baarista joka sijaitsee melko lähellä Ataturkin patsasta ja on toiselta nimeltään New Elvis. Elviksen kuvia siellä oli seinillä ja Elviksen musiikki soi.
Kuitenkin paikalla oli iso kyltti, Heikin Baari. Paikassa saimme ja koimme
em. kaltaista kohtelua. Kaikki muut paikat missä kävimme ja ruokailimme
olivat erittäin hyviä paikkoja, niin palvelun kuin ruuankin suhteen.

-Matkailijat

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 25.11.2004 - 15:10:16

Ovat siis Turkissa tajunneet: laittavat jokaisen läävän nimeksi Heikin baari niin johan suomalaiset rumat ämmät menee oitis niihin! On kyse markkinaraosta ja markkinakikasta! Säälittävää porukkaa!

-jali

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 25.11.2004 - 15:41:23

Kyllä oli taas yksi säälittävä mielipide säälittävän ahdasmieliseltä ihmiseltä.

-jalille

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 25.11.2004 - 19:18:23

Olen vieraillut usein ko.paikassa, aina palvelu ollut huipussaan kuten ruoka.

-tyytyväinen

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 26.11.2004 - 16:28:40

olin heikin baarissa joka on kleopatra rannan tuntumassa, aika kaukana keskustasta..siellä oli ainakin hyvä meno..:)..en kyllä ikinä mennyt sinne niin aikaisin,joten jos meininki sitten paranee iltaa myöten.ruuasssakaan ei ollut mitään valittamista!! siellä sai tanssia tarjoilijoiden kanssa ja ´muutkin uskals tulla ku mä ja mun kaveri näytettiin esimerkkiä..hauskaa ainakin oli:) uudestaan haluaisin ja rahoja jo säätetään..

-minä!!

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 12.12.2004 - 18:08:54

munakkaatkin oasattin pilata ja jätkät täysin lääppäreitä. ylimielisiä . paljon alanyassa ollut!!

-tyytymätön

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 3.2.2005 - 20:59:38

Olemme olleet mieheni kanssa Alanyassa 11kertaa, kesäkuussa taas uudestaan, Alanya on paras paikka missä olemme käyneet ja olemme muuten reissannu todella paljon. Joka vuosi meidän mukana lähtee tuttaviamme Suomesta tutustumaan Alanyaan ja ihastuvat. Heikin baari on kantaravintolamme, ei vielä koskaan ole tullut pettymyksiä.

-Nimimerkki Gitta

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 15.2.2005 - 14:39:48

Tästäpä on kehkeytynyt vilkas keskustelu, herätti meidänkin uteliaisuutemme täällä toimituksessa, sillä kukaan meistä ei vielä kyseiseen ravintolaan ole päässyt tutustumaan.

Voisiko joku ystävällisesti lähettää valokuvia Heikin baarista ja sen henkilökunnasta lehtemme käyttöön.
Onko baari suomalaisten vai paikallisten omistuksessa ja mikä sen osoite on?
Kuvien mukana voi kertoa Heikin baarista enemmänkin.

Kuvat voi lähettää sähköisesti osoitteeseen matkaopas@sanomamagazines.fi
tai postitse osoitteeseen Matkaopas, PL 100, 00040 Sanoma Magazines.

Muista liittää yhteystietosi lähetyksen mukaan.

Julkaistu kuva palkitaan Matkaoppaan tuotepalkinnolla.

-toimitus/Sirpa

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 20.2.2005 - 22:14:19

No johan pompsahti! Että Alanya paras paikka ja paljon reissattu. Ei sitten varmaan Välimeren lätäkköä etäämpänä kuitenkaan jos Alanya vei voiton. Olin siellä pari vuotta sitten ja hauskaa oli, mutta ehdottomasti huonoin lomakohde missä oon kuunaan käynyt. Täysi turistirysä! Kauppíaat tunkee suuhun asti, ei tietoakaan paikallisesta kultturista.

-Olivia

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 23.2.2005 - 15:12:15

Siis missä kohtaa se Heikin baari on? Olin Alanyassa työssä 95-97 ja h?märästi muistan juttua Heikin baarista jo silloin, vaan ei tule sijainti mieleen.

-eski rehber

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 23.2.2005 - 15:18:28

Etkös Olivia voi kuvitella, et kaikki ei pidä samoista asioista. Ja pakkoko siellä turistirysässä on istuu - pikkasen vaan pois siitä niin on jo paikallista elämää.

-****

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 3.3.2005 - 17:44:31

Onkos Sirpalle sinne toimitukseen tullut paljonkin juttuja ja kuvia Heikin
baarista?

Milloin saamme lukea oikein lehdestä tästä kiinnostavasta ja paljon kirjoituksia tuottavasta Heikin baarista?

-Sara

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 4.3.2005 - 8:20:46

Hiljaista on ollut, kaivelkaapas kuva-arkistojanne!

-toimitus/Sirpa

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 7.3.2005 - 17:50:01

Kuvia on mutta ei niitä viitti lehdessä julkaista =)

Jos oot duunissa toimituksessa mikset ota matkaa ja mene tekemään juttua pojista. Takuu varmasti olisi elämäsi
hauskin reissu.

-Tiia

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 20.3.2005 - 19:08:35

käyn ite alanyas 2 kertaa vuodessa työni takia.. ja heikin baarissa joka ilta sielä olessani! aivan mahtava paikka ja usomattoman ihana henkilökunta(siskoni mies myös siellä töissä)
ehdottomasti kannattaa käydä tsekkaa pleissi:)

-riliii

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 21.3.2005 - 10:30:23

Alanya ja heikin baari on p...seestä.

-taata

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 26.3.2005 - 19:47:38

Mä en ehdota kenellekään heikinbaari.alanyassa on paljon parempia ravintolaja.Olen vihainen kun mä kuulen että joku sanoo heikin baari on hyvää.Alkaa valehtelekaa
Finnish boys if you are happy when these boys kiss your girlfriends or wifes just go there.
heikin baari=ÄMMÄT menevat

-TARKAN

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 27.3.2005 - 7:57:55

idiootti

-edelliselle

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 28.3.2005 - 17:37:02

kaikki noi jotka haukkuu heikin baaria on miehiä, koska ne on niin kateellisia turkkilaisille miehille ku ne osaa olla tosi ihanii ja romanttisii. Ja niitä tosi ihania ja romanttisii löytyy just sieltä heikin baarista...;)

-Nita

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 28.3.2005 - 17:48:23

turkkilaiset miehet on ihania ja rakastavia ja tottakai joukosta lötyy muutama mätämuna joka pilaa niiden ainenn mut sama juttu se on missä tahansa.. etenki heikin baarin pojat on ihania ja...

-kyll\'

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 1.4.2005 - 14:04:07

hei, miks jotkut valittaa siitä :)

-henna_89

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 1.4.2005 - 14:47:59

Jotkut valittaa KAIKESTA

-.....

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 5.4.2005 - 14:43:20

Luin juuri jostain muulta matkapalstalta, että Heikin baarissa aiemmin työskennellyt \"Teppo\" on laittanut oman ravinntolan johonkin lähistölle ja kuulemma kaikki heikin baarin tarjoilijat ovat siirtyneet sinne. Pitänee mennä tarkistamaan kun kesällä menemme taas Alanyaan.

-matkailija

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 16.4.2005 - 12:03:33

Olen sinun kanssa samaa mieltä -nita jotka haukkuu Heikin baarin tarjoilijoita ovat tyypillisiä suomalaisia miehiä.
Palvelu siellä pelaa ja ruoka on hyvää. Ei vielä koskaan ole tullut pettymyksiä. Aina on otettu kaikki asiakkaat hyvin vastaan mm. lapset. Varmasti kun kesäkuussa taas Alanyaan menemme on Heikin Baari kantapaikkamme.

-gitta

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 16.4.2005 - 12:14:42

Hyvä -Olivia kyllä on tullut reissattua välimereä kauempana. Tulimme mm.pääsiäisenä Thaimaasta ja joulun vietimme Intian Goassa. Joten tiedän mitä puhun. Kaikillahan on tietenkin omat mieltymykset ja siitä ei voi moittia.
Joka tapauksessa Alanya ja Thaimaa ovat mielestäni parhaat paikat. 40kertaa olen lentäen matkoja tehnyt ja lomalle eri puolelle maailmaa mennyt.

-gitta

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 18.4.2005 - 17:44:58

Ihan oikeasti teinitytöt, kertokaa miksi suhtaudutte noin rasistisesti suomalaiseen mieheen?

-Heikki

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 20.4.2005 - 19:23:04

Ei ollut uudessa lehdessä sanaakaan
Heikinbaarista joten kukaan ei kai sitten lähettänyt Sirpalle toimitukseen kuvia. Ainakaan julkaisukelpoisia????

-- Ninnu

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 29.4.2006 - 23:42:27

ei new elvis heikin baari ole.oikea on ns.sivukadun varrella,ei pääkadulla.ei ihme jos tuli jos minkälaista pöpöö...

-lullaby

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 2.5.2006 - 8:42:04

taitaa olla varsinainen mesta!

-jaa

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 2.5.2006 - 12:32:01

Tehkää HINTAVERTAILUA välillä Heikin baari ja joku muu junttimesta! Missä HK:n sininen on halvinta, siinä lehdelle haastetta...

-kamu

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 2.5.2006 - 13:23:01

Sorry, matkaopaslehti ei ole se joka on erikoistunut hintavertailuin vaan se on eräs toinen kotimainen...

-kamu

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 4.5.2006 - 17:49:21

naiset rakastaa karvaranteita kun ovat yksin matkalla

-aatu

Re: ALANYA JA HEIKIN BAARI!!! 14.6.2006 - 14:34:39

www.lapponiahotel.com siina on paljon kuvija

-heikinbaari

Re: Alanya ja Heikin baari 20.6.2006 - 13:47:01

onnx kukaan ollu heikinbaaris lähiaikoina. onx ne ihanat pojat viel siellä?

-kati89

Re: Alanya ja Heikin baari 21.6.2006 - 14:52:55

Olin toukokuussa Alanyassa ja suurin osa pojista on edelleen siellä! Onko jollain vielä niitä kuvia tallella? Jos on, niin laitatko meiliä tulemaan, kiitos.
Osoite on: marie2@suomi24.fi

-Marie

Re: Alanya ja Heikin baari 21.6.2006 - 14:55:14

Suomessa on saman tason Esson baareja, pitkin landea. Menkää sinne.

-ottoville

Re: Alanya ja Heikin baari 28.6.2006 - 0:41:41

oon ollu yksin turkissa monet kerrat mulle tärkeintä on aurinko ja ostokset ei naiset sinne pelkästään miesten takia mee.

-aikuinen nainen

Re: Alanya ja Heikin baari 28.6.2006 - 22:11:49

en todellakaan suosittele ko. paikkaa. huijareita..

-sati

Re: Alanya ja Heikin baari 29.6.2006 - 9:32:58

Lehdet tekevät juttuja matkustajien kustannuksella eivätkä maksa niistä edes. Joten älkää antako mitään kuvia ja älkää myöskään lähettäkö tekstejä niille.
Lehdessä olevat eivät matkustele!!!

-Faktaa

Re: Alanya ja Heikin baari 29.6.2006 - 9:34:51

Romanttisia... onko köyhyys = romantiikka!!

-hah hah

Re: Alanya ja Heikin baari 30.6.2006 - 14:34:20

Olen Matkaopaslehden tilaaja.Lopetan tilaukesni jos lehdessä ei ole muuta kertomista kuin tyhjänpäiväsestä Heikin baarista.Maailma on täynnä mielenkiintoisia paikkoja kertokaa niistä.

-päivi

Re: Alanya ja Heikin baari 6.10.2006 - 9:14:29

Voiskos joku lähettää mullekin heikinbaarin kuvia? kun ei tullu otettua yhtään kuvia sieltä.. :// maili on sweet_tiger_92@hotmail.com.. :)

-Sanna

Re: Alanya ja Heikin baari 30.10.2006 - 18:32:59

Moi! Heikinbaari on kyllä ihana paikka, johtuu varmaan siitä että poikaystävä on töissä siellä ja Heikki(Ali) on isovanhempieni hyvä ystävä. Vaaristani on kuvakin sielä seinällä..:)

-Ic

Re: Alanya ja Heikin baari 31.10.2006 - 13:39:53

On muten ehdottomasti paras paikka Alanyassa, hyvä palvelu ja hyvä ruoka, ja heikki/ali auttaa aina jos on tarvetta.Olimme viime viikolla siellä ja suosikkini Matti (olen 58 v ei siis romanssia) meni kihloihin tyttönsä kanssa, ja mekin saimme nähdä miten turkkilaiset kihlat järjestetään. Kiitos Matti ja Kristiina!

-Irmeli

Re: Alanya ja Heikin baari 31.10.2006 - 21:32:45

monet täällä kirjoittaneista on saanut pahan mahataudin just heikin baarista. naapurini tuli viime sunnuntai-aamuna ja eikös tuliaisina just sieltä saatu vatsaepidemia ja kolme henkilöä. suositan varovaisuuteen!!!

-vatsataudit

Re: Alanya ja Heikin baari 31.10.2006 - 22:34:07

Näin on...vatsatauti se meidätkin yllätti ja paikka oli just tämä Heikin baari...
ei tartte mennä enää...

-Heikki ja Marita

Re: Alanya ja Heikin baari 4.11.2006 - 13:42:36

Ei ole vatsatautia ko paikasta tullut.
Mutta tuo ikä \"olen 58v. ei siis romanssia\". Siellä ei ikä ole esteenä.
Hehheee! Kaikki käy.

-Tina

Re: Alanya ja Heikin baari 25.11.2006 - 19:18:04

Hei! Te jotka saitte alanyan matkallanne vatsataudin, kävittekö koko loman ajan vain heikinbaarissa syömässä? Ja mitenkäs oli käsihygienian laita matkalla? On niin helppoa osottaa sormella jotain muuta kuin sitä jonka peilistä näkee. Toivottavasti tulevilla lomamatkoilla säästytte ikäviltä \"lomaripuleilta\", minne sitten menettekin.

-heikki

Re: Alanya ja Heikin baari 12.12.2006 - 15:47:57

Alanyassa on todellakin kaksi ei Heikin Baari. Oikea ja kopio. Oikea sijaitsee Gleopatran rannan tuntumassa ja väärä siellä ataturkin patsaan lähistöllä.

Oikea on todella hyvä paikka, ja mahtava palvelu. Sai kyydinkin takasin hotellille ruuan jälkeen :)

Heikinbaari irc galleriassa :
http://irc-galleria.net/view.php?nick=HeikinBaari&image_id=43941207

-Katjaana

Re: Alanya ja Heikin baari 10.2.2007 - 22:46:06

Heikin baarissa paras ruoka, palvelu ja ihana henkilökunta eikä tietoakaan vatsataudista 5 viikon kokemuksella kesästä ja viikon syksystä 2006. Kovasti odotamme tulevaa kesää ja iltoja Heikin baarissa. Terveisiä Salosta

-Ismo, Heli ja Ellinoora

Re: Alanya ja Heikin baari 5.6.2007 - 17:53:30

Oltiin juuri alanyassa 2 viikkoa ja melkein joka pvä kävimme heikinbaari 2:ssa syömässä, heikki 1:ssä kerran. EI TULLUT MAHATAUTIA. Eräs ystäväni sanoi ennenkö lähettiin muiden kanssa alanyaan, että \"älkää vaan menkö koko alanyaan, meille tuli ainakin vattatauti!\" ristus, kyllä sitä mahatautia suomeski tulee!ne jokka on saanu mahataudin nii niillä on varmaa muutenki heikko vatta ja sitte ei kumminkaa pese käsiä ja vielä nuolee niitä sormia joka välis. Että ei se heikinbaarist ole kiinni.
mä ainakin rakastan alanyaa ja mennään syksyllä uudestaan!ja heikin baarist vielä että maailman ihanimmat ihmiset siellä, ainakin heikki 2:ssa otettiin mahtavasti vastaan kaiken ikäiset ja lasten kanssa ne pojat siellä leikki!ja muutenkin ihmiset jutteli kauheasti ja pyysi tanssimaan ja mehän mentiin ja laulettiin karaokea jne!

-henna-maria

Re: Alanya ja Heikin baari 1.8.2007 - 12:02:03

Tulimme juuri kahden viikon lomamatkalta Alanyasta. Ruokailimme useamman kerran Kleopatrarannan läheisyydessä olevassa Heikinbaarissa. Ruoka oli taivaallista ja ruokalasku oli 5 hengen perheelle edullinen. Palvelu oli ensiluokkaista ja paikan hygienia on kohdallaan. Suosittelen lämpimästi. Jos lehden toimitus vielä tarvitsee kuvia paikasta, meiltä löytyy muutama.

-mama

Re: Alanya ja Heikin baari 2.8.2007 - 14:50:24

Minäkin tykkään heikinbaarist, se on parasta turkkia

-sanna

Re: Alanya ja Heikin baari 6.9.2007 - 21:46:59

Heipä hei!
Tulimme juuri Alanyasta, vietettyämme siellä jälleen aivan ihanan loman!
Alanyassa ei ilmat petä koskaan!
Taas oli n.+35c ja aurinkoa täydeltä taivaalta koko loman ajan! :)
Kävimme taas moikkaamassa myös Heikin Baarissa (alkuperäsessä) ja taas oli niin kivaa!
Siellä on niin ihana fiilis, että on ihanaa kuvitella vielä kotonakin sitä tunnelmaa!
Suosittelen ehdottomasti kaikille että käytte Heikin Baarissa!-...mutta varokaa... siitä jää riippuvaiseksi ;)

-SunPark

Re: Alanya ja Heikin baari 6.9.2007 - 22:23:49

Minut ja mieheni taas huumattiin
samaisessa paikassa emmekä voi
tosiaankaan suositella!!!

-Pettymys

Re: Alanya ja Heikin baari 6.9.2007 - 22:28:19

Minutkin huumattiin siellä
kesäkuussa.VARO

-Sami

Re: Alanya ja Heikin baari 7.9.2007 - 12:51:07

ja eräät ne menee heikin nakkibaariin!

-jeppe

Re: Alanya ja Heikin baari 7.9.2007 - 19:22:55

samoin...emme voi suositella ko. paikkaa. susannaa eli tyttöystävääni tarjoilija \"lääppi\" ja flirttaili eli ei kovin fiksua touhua.
aika pöyristyttävää eikä minun tarvitse enää koskaan sinne mennä -> on fiksumpiakin paikkoja...

-susanna ja kimmo

Re: Alanya ja Heikin baari 8.9.2007 - 17:12:03

minä ainakin pidin paikasta .. tosi mukava mesta oltiin juuri viikko ja tänään tultiin takas . joka ilta käytiin heikillä .... ruoka hyvää ja meno vilkasta .... kaikki ei varmaan tykkää mutta me 2 aikuista ja 2 lasta pidettiin kovasti ...

-whamabam

Re: Alanya ja Heikin baari 17.4.2008 - 10:33:46

kuka käskee flirttailla takas!? ei ne lääpi jos antaa ymmärtää ettei kiinnosta!
usein myös itsessä vikaa. eikä sen perusteella kannata haukkua paskaksi paikaksi. olen ollut alanyassa 4 kertaa ja aion jatkossakin käydä!
heikinbaari on alanyan siisteimpiin ja ystävällisimpiin ravintoloihin kuuluva!

-kokemus puhuu!

Re: Alanya ja Heikin baari 1.5.2008 - 20:46:16

olin viime kesänä alaniassa ja kävimme Heikin baaris joka ilta. Oli todella hauskaa ja ruoka oli todella erinomaista. aiomme mennä jatkossa sinne joka vuosi

-kikkali

Re: Alanya ja Heikin baari 15.5.2008 - 15:54:16

Olimme viime syksynä ja kaikki saimme hirmuisen vatsataudin ja tarjoilija lähenteli tytärtämme meidän aikuisten nähden. Emme ikinä aio sinne mennä emmekä voi suositella. Kirjoituksissa viime vuonna oli todella monet saaneet sieltä tosi pahan mahataudin, jota hoidettiin vielä Suomessakin. VAROTKAA

-Heikin Baari

Re: Alanya ja Heikin baari 15.5.2008 - 21:00:25

Ja höpöhöpö

-edelliselle

Re: Alanya ja Heikin baari 15.5.2008 - 22:55:16

olen kuullut kyllä ihan samoja varoituksia ja uskon. kukaan vanhempi ei keksi sellaista että tarjoilija käy kiinni. aika sairasta touhua just turkissa, poliisiasia

-varoitus

Re: Alanya ja Heikin baari 16.5.2008 - 7:15:57

Ja vielä kerran höpöhöpö. Miksei sitten ole tehty poliisiasiaa?

-edelliselle

Re: Alanya ja Heikin baari 16.5.2008 - 8:42:17

Turkista saa vatsatauteja, sehän on tunnettu tosiasia.

-Kyllä vaan

Re: Alanya ja Heikin baari 16.5.2008 - 10:01:40

Kyllä minä olen saanut vatsatautini ihan kotoa. En turkista, enkä mistään muualtakaan reissuiltani. Että turhaa höpinää ja mustamaalausta.

-edelliselle

Re: Alanya ja Heikin baari 16.5.2008 - 10:20:21

Todella moni Turkissa käynyt on saanut vatsataudin.

-yes

Re: Alanya ja Heikin baari 16.5.2008 - 13:55:46

Silloin se on kyllä kiinni ihan omasta itsestä, eli henkilökohtaisen hygienian puutteesta, taikka liian vähästä juomisesta.

Olen kuullut, että jotkut saavat vatsataudin Kanariallakin, vaikka varovat syömisiään.

Me olimme joskus vatsataudissa Madeiralla, mutta se oli meidän porukan Suomesta mukanaan tuoma vatsainfluenssa.

Ainahan sitä vatsatautia jyllää, mutta miksi pitää liioitella?

-edelliselle

Re: Alanya ja Heikin baari 16.5.2008 - 21:31:57

onko se itsestä kiinni, jos heikin baarin turkkilaiset tarjoilijat käyväy asiakkaisiin kiinni, aika järkyttävää suomalaiselle

-oh hoh

Re: Alanya ja Heikin baari 17.5.2008 - 9:14:38

Ja miten tämä liittyy vatsatautiin?

-edelliselle

Re: Alanya ja Heikin baari 17.5.2008 - 10:42:25

Kyllä se on niin,että jokainen käy missä lystää ja tykkää mistä pitää.

Haluaisin käydä Kiinan muurilla, sillä on nimittäin melkoinen historia ja muusta viis.

-voi heven

Re: Alanya ja Heikin baari 18.5.2008 - 19:56:49

Heikin baari on aivan hirveä

-Lopuksi

Re: Alanya ja Heikin baari 19.1.2009 - 8:35:33

Heikin Baari on hinta/laatu -tasoltaan ihan Alanyan parhaita. Voi kyllä suositella!! Mukavaa menoa ja itse \"Heikki\" on päivittäin paikalla ystävällisenä ihmisenä. Lasten kanssa reissataan, ja kun pidetään käsihygieniasta ITSE huolta, niin pöpöt ei käy kiinni.
On tullut käytyä monessa paikassa syömässälomailemassa, useassa kaupugissä ja metropolessa :-)

-Mary

Re: Alanya ja Heikin baari 9.5.2009 - 21:26:02

Mahtava paikka, hyvä hintataso, ruoka hyvää, hyvä palvelu ja viihtyisä paikka! suosittelen :)

-~

Re: Alanya ja Heikin baari 10.5.2009 - 22:33:34

heikinbaari paras paikka! ihana henkilöknta eikä vatsatautia=) taas lähdössä 3vko päästä

-summer

Re: Alanya ja Heikin baari 10.5.2009 - 23:21:56

Me ja monet muut ovat saaneet sieltä
pahan vatsataudin eli uskallan epäillä heidän hygieniatasoaan. Eivät varmaan muista pestä käsiään eli mietin vaan, missä kädet mahtaa olla?
Lenita

-Vatsatauti

Re: Alanya ja Heikin baari 11.5.2009 - 10:39:24

Heikin baari on ainakin maassamme parhaiten mainostettu paikka. Ja tekevät sen aivan ilman minkäänlaisia kustannuksia.Kansa kehuu ja haukkuu ja käy katsomassa ja joku tienaa.

-jermu

Re: Alanya ja Heikin baari 16.6.2009 - 16:47:00

Jos pelkää pöpöjä pitää pysyä kotona. Jos kumminkin uskaltaa matkustella, niin täytyy pitää huoli käsihygieniasta.
Ja ainahan voi asustella huoneistohotellissa ja tehdä ruoan itse.
En usko, että vain yhdestä ja ainoasta paikasta Turkissakaan voi saada pöpöjä.
Kyllä niitä pöpöjä liikkuu ympäri maailmaa.

-pipsa pippuri

Re: Alanya ja Heikin baari 2.7.2009 - 19:35:53

mekin ollaan oltu kahtena kesänä ja tullaan olemaan vielä monena, eikä kertaakaan olla vatsatautia saatu heikin baarista. ja onko ihmiset varmasti käynyt kyseisessä alkuperäisessä paikassa? en ymmärrä sitäkään miksi pitää sanoa että juuri heikin baarin työntekijät lääppivät jne.. aika suuri osa alanyassa on sellaisia jotka lääppivät mutta heikin baarissa en ole tätä kokenut. täytyy vaan ihmetellä..

-julia

Re: Alanya ja Heikin baari 3.7.2009 - 15:08:13

Onko noita heikin lääviä useitakin? Santerin juottola marmariksessa on paljon parempi. Ollaan oltu 38 krt marmariksessa ja joka pv santerin paikassa. Kaikki puhuu suomea ja palevlu pelaa.Hinnat on halvat.

-miettinen

Re: Alanya ja Heikin baari 4.7.2009 - 5:23:09

kyllä heikin baarissa parasta hinta mutta heikin baari lapponia niiste paras

-harri

Re: Alanya ja Heikin baari 4.7.2009 - 11:52:42

Ei kommentoitavaa, halusin vain olla sadas.

-Paavo

Re: Alanya ja Heikin baari 6.7.2009 - 10:13:58

Kyllä turkissa usein filmit pilaantuvat ja katkeavat.Siksi en suosi turkkia enkä heikkiä.

-jees

Re: Alanya ja Heikin baari 6.7.2009 - 13:45:31

101 osallistujaa!

Jo sai Heikin baari ilmaista mainosaikaa.

Pinnalla pysyy näköjään oli taso mikä tahansa.

-..........

Re: Alanya ja Heikin baari 7.7.2009 - 13:07:36

Sinunlaisillasi nuo filmit katkeavat muuallakin. Usein jopa jo ennen lähtöselvitystä.

En ole viitsinyt mainita, mutta kun eräskin täällä valehteli olevansa lääkäri. Minä olen terveysalan ammattilainen ja tiedän tosi tarkkaan, ettei lääkäri valehtelisi noin.

95% mahataudeista johtuu omista käsistä.

Miettikääpä tätä.

-jeesille

Re: Alanya ja Heikin baari 8.7.2009 - 9:44:39

Kannattaisikohan sinunkin ottaa asioista selvää, ennen kuin alat meuhkata? Kyllä meille sanottiin aivan selvästi koulussa, mistä suurin osa vatsataudeista johtuu. Jos esim. Turkissa on erilainen bakteerikanta ja huononpi yleishygienia, niin sitä tärkeämpää on pitää omasta hygieniastaan huolta. Totuus nimittäin on tuo, että 95% vatsataudeista tulee omien käsien kautta. Voit kysyä ihan mistä tahansa alan ammattilaisista, ennen kuin alat huudella - osoitat vain tietämättömyytesi ja pikkusieluisuutesi.

-edelliselle

Re: Alanya ja Heikin baari 8.7.2009 - 10:26:20

Että jeesille vaan on oikein terveyalan ammattilainen, ei kait \"niitä ammattilaisia\" joista on paljon jutskua?? Huhhuh. Turkisas on paljon p...kaa ja silti siellä sairastuu.Ei kait ammattilaiset ehkä sitten???

-jaahas vaan

Re: Alanya ja Heikin baari 8.7.2009 - 12:41:52

Kun syö pilaantunutta ruokaa, jota Turkissa todellakin saa, siitä saa vatsataudin. Lämpimissä oloissa säilytetään ruokaa eikä siellä tunneta käsitettä katkeamaton kylmäketju.

-ssk

Re: Alanya ja Heikin baari 9.7.2009 - 10:09:05

Järjetöntä höpinää täydellisen tietämättömältä tyypiltä.

-edelliselle

Re: Alanya ja Heikin baari 9.7.2009 - 14:35:05

En syytäisi maakohtaisesti turismiripulista, vaan enemmin ottaisin asian käsittelyyn ihmisen oman vatsantoiminnan perusteet.

Uskon tuohon bakteerikannan erilasiuuteen oman kokemukseni perusteella.
Vaikka pesen kädet, desinfioin,juon pullotettua vettä, vältän jääpaloja ja syön maitohappobakteerreja, olen saanut kahdesti lomamatkalla keskiasteen mahataudin.
En ole heikko tai ruipelo, vaan mielestäni ikäisekseni terve aikuinen. Elän terveellisesti, joten heikko kohtani löytyi vatsasta.

1) Turkissa. Pieni hotelli.

2) Kuubassa. Suuri all inclusive hotelli.

Lääkärin mukaan toisilla on vaan herkempi vatsa ja huonompi vastustuskyky. Asialle ei voi muuta kuin olla henkilökohtaisesti rajoitteellisempi ruokailessa.

Kannatan osittain omien eväiden mukaan ottamsita, ettei matka mene pilallvatsan takia ja pystyy nauttimaan ympäristön suosimasta
kultturieroista.

Hyvää kesän jatkoa kaikille!

-Lii

Re: Alanya ja Heikin baari 27.9.2009 - 21:53:19

Olisiko kellään antaa heikin baarin puhelinnumeroa ja osoitetta?
jos on niin ilmoittaisitko tietosi sähköpostiini seija.heiskanen@luukku.com
kiitos.

-kiireellinen

[quote author="Vierailija" time="16.04.2010 klo 07:19"]

3/44

Todella surkea paikka koko Heikin baari!

Yks kerta riitti ja ei voi todella suositella muille!

Heniklökunta todella säälittäviä pojan jolppeja. Ei mitään ideaa yrittää puhua suomea kun ei kerran ymmärrä mitä vastataan ja sitten puhutaankin jo englantia. Ja mitenkään ystävällistä henkilökunta ei ollut, väkinäistä hymyilyä kesti vain hetken aikaa aluksi. Sitten on vielä tämä erittäin häiritsevä naisten lähentely, erityisesti tyttölapsien. Ei voi olla todellista että tuntemattomia ihmisiä ruvetaan halailemaan ja pussailemaan poskille. Täysin rikollista touhua, mistä meidän piti tarjoilijalle sanoa, että nyt tämä tyttölapsen halailu ja pusasailu riittää. Myös hotellimme henkilökunta kyllä teki tätä samaa ja vonkasi joka aterialla seurueemme naisia treffeille. Asia nyt vaan on sillä tavalla, että tommonenhan ei käy. Minä en tee sitä tuntemattomille ja turkkilaiset ei sitä tee tuntemattomille. Jos kuitenkin tekisin samanlaisia temppuja kadulla turkkilaisille naisille, niin minut varmaan ammuttaisiin siihen paikkaa. Että Heikki vois vähän opettaa tapoja henkilökunnalleen.

Ja sitten se Heikin baarin ruoka. Se oli jotain ihan hirveetä!! Pippuripihvi oli aivan järjettömän sitkeetä ja ei maistunu yhtään miltään edes erikseen tuodun soosin kanssa. Ja mitä ideaa on laittaa lisukkeeksi ranskalaisia, riisiä ja vielä uuniperuna. Hirvee kasa tavaraa mitä ei jaksa syödä. Ja ei oikeastaan edes halunnut syödä, uuniperuna oli niin kuiva että oli varmaan tehty pari päivää aikasemmin ja oli ehkä seilannu jo monen asiakkaan lautasella. Riisikin oli ihan hirveää, kuiva kökkäre, jota ei meinannut haarukalla saada edes rikottua, semmosta riisiä ei vaan pystyny syömään.

Vatsa taudista en osaa sanoa, koska meillä kaikilla oli se jo. Kiitos hotellimme grand zaman garden parkin, all inclusive sisälsi myös ripulin. Käsi hygieniasta tämä ei ollut kiinni, koska emme syöneet sormin. Lappasimme ruokaa kauhalla lautaselle ja söimme veitsin ja haarukoin. Semmoset oli kuitenkin hotellin metodit, että ihmettelen ettemme saaneet jotain tappavaa tautia hotellista. Yli jääneitä ruokia tarjottiin aina vaan uudestaan niin monella aterialla kun ne loppuivat. Ja juomalaseja ei pesty kuin nopeasti kraanan alla. Että se siitä käsi hygieniasta.

Kaiken kaikkiaan matka oli niin onnistunut, että oli kyllä ensimmäinen ja viimenen matka Turkkiin. Todella surkea maa, on meinaa pikkasen parempaakin nähty noin 70 ulkomaan matkalla.

[quote author="Vierailija" time="23.08.2010 klo 04:12"]

1 0
4/44

Hei, olitko ihan varmasti oikeassa Heikin baarissa? Alanyassa on myös feikki Heikin baari. En ole itse käynyt kummassakaan kun en ole käynyt Alanyassakaan mutta luin Matkaopas lehdestä.

Mimi

[quote author="Vierailija" time="23.08.2010 klo 05:45"]

Hei, olitko ihan varmasti oikeassa Heikin baarissa? Alanyassa on myös feikki Heikin baari. En ole itse käynyt kummassakaan kun en ole käynyt Alanyassakaan mutta luin Matkaopas lehdestä.

Mimi

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
0 0
5/44

Anteeksi että naurattaa vakava asia mutta toi lause

all inclusive sisälsi myös ripulin

on niin hauska.Kiitos aamunaurusta kirjoitajalle!
Malla

[quote author="Vierailija" time="24.08.2010 klo 07:38"]

Anteeksi että naurattaa vakava asia mutta toi lause

all inclusive sisälsi myös ripulin

on niin hauska.Kiitos aamunaurusta kirjoitajalle!
Malla

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
0 0
6/44

Kiitos valaisevasta tarinasta a la Turkki ja Heikin baari! pakko nauraa ja nauruhan tiettävästi pidentää ikää!! Turkki ja ripuli kuuluvat yhteen kuin paita ja peppu. Turkissa en ole koksaan ollut enkä usko menevänikään niin kauan kun \"tämän pääni\" saan pitää.
Joku tuttvista on erehtynyt käymään Turkissa ja kertoneet sen olleen se eka ja viimeinen kerta.
Heikin baarin asiakkaista ei ole kuin jonkinlainen hatara mielikuva..... deturin örvellyssarjaa katsoin sen verran tvstä että kauhistuttaa vieläkin!
Kristiina

[quote author="Vierailija" time="24.08.2010 klo 08:53"]

7/44

Olen lomaillut Turkin Alanyassa vuodesta 2003 syksyisin tai keväisin. Alanya on kaunis lomakohde jossa on ystävällinen ilmapiiri, hyvää ruokaa, vehreyttä ja uskomattomia maisemia. Ja baareja on mistä valita. Heikin paikka yksi niistä eikä ole huonoimmasta päästä.
Miksi moititte Alanyaa, te jotka ette ole siellä käyneet. Minä olen iloinnut ja nauttinut joka hetkestä. Lokakuu...ja matka voi alkaa :)
Tyrry

[quote author="Vierailija" time="24.08.2010 klo 10:34"]

Olen lomaillut Turkin Alanyassa vuodesta 2003 syksyisin tai keväisin. Alanya on kaunis lomakohde jossa on ystävällinen ilmapiiri, hyvää ruokaa, vehreyttä ja uskomattomia maisemia. Ja baareja on mistä valita. Heikin paikka yksi niistä eikä ole huonoimmasta päästä.
Miksi moititte Alanyaa, te jotka ette ole siellä käyneet. Minä olen iloinnut ja nauttinut joka hetkestä. Lokakuu...ja matka voi alkaa :)
Tyrry

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
0 0
8/44

Tuohon en usko että vain Alanyassa olisi kaunista. kauneus on aivan jotain muuta, sitä ei Turkista löydy.
Mutta jos tyytyy vähään ja harrastaa halpaa, siitä vaan.Seuraa sieltä saa ihan takuuvarmasti, niin ovat naissinkut kertoneet.Siinäpä se salaisuus tautaakin olla...
eurooppa-fani

[quote author="Vierailija" time="24.08.2010 klo 12:07"]

Tuohon en usko että vain Alanyassa olisi kaunista. kauneus on aivan jotain muuta, sitä ei Turkista löydy.
Mutta jos tyytyy vähään ja harrastaa halpaa, siitä vaan.Seuraa sieltä saa ihan takuuvarmasti, niin ovat naissinkut kertoneet.Siinäpä se salaisuus tautaakin olla...
eurooppa-fani

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
0 0
9/44

Hei, tämä on super hauska ketju! Kiitos hyvistä nauruista myös Eurooppa fanille! Vai on kauneuskin jotain mitä ei Turkista löydy...

Mimi

[quote author="Vierailija" time="24.08.2010 klo 01:22"]

Hei, tämä on super hauska ketju! Kiitos hyvistä nauruista myös Eurooppa fanille! Vai on kauneuskin jotain mitä ei Turkista löydy...

Mimi

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
0 0
10/44

Eihän kukaan ole väittänty ettei Turkista \"kaunista\" löydy.... se \"kauneus\" on vaan turkkilaista tasoa!! Taitaa se katsojakin olla samaa maata....

[quote author="Vierailija" time="24.08.2010 klo 01:51"]

Eihän kukaan ole väittänty ettei Turkista \"kaunista\" löydy.... se \"kauneus\" on vaan turkkilaista tasoa!! Taitaa se katsojakin olla samaa maata....

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
0 0
11/44

\"kauneus on jotain aivan muuta, sitä ei Turkista löydy\"

2 viestiä ylöspäin

[quote author="Vierailija" time="24.08.2010 klo 02:49"]

\"kauneus on jotain aivan muuta, sitä ei Turkista löydy\"

2 viestiä ylöspäin

[/quote]
"Lainaa" Ilmoita asiaton sisältö
0 0
Tähdellä merkityt ovat pakollisia kenttiä