Entäs niiden muiden 95% positiiviset tarinat liikuntatunneista? Koskas niitä kysytään?

Koulun liikuntatunneilta jäi veren maku suuhun ja paha mieli kun nolattiin tälläinen kömpelys joka kerta. Muistan vieläkin sen naurinremakan jossa ope mukaanlukien tirskahteli kompastelulleni. Aina valittiin viimeksi joukkueisiin ja hävisin joka ikisen testin. Aikuisiällä olen tutustunut liikuntaan ihan eri näkökulmasta ja tällä hetkellä käyn jumpissa ja salilla ilomielin kun saan myönteistä palautetta ja kannustusta nolaamisen ja mollamisen sijaan. kynnys liikunnan aloittamiseen aikuisiällä oli hirveä mutta kannatti. Ja kaverin kanssa lenkitikin menevät rattoisasti kun ei tarvitse henkihieverissä huhkia.

Mikä 95%? Taitaa olla mielikuvituksen tuote, siksi niistä ei kerrota. Kyllä pakkoliilunta on ollut negatiivinen kokemus kaikille, ketä ei pakottaminen ole kiinnostanut.

Koulun liikuntatunnit olivat tunteja siinä missä muutkin. Kaikista lajeista en tykännyt mutta ei kaikesta nyt ylipäätään voikaan tykätä ja silti pitää yrittää. On outoa, että tänä päivänä nuoret ja heidän vanhempansa haluaisivat itse päättää, mitä koulussa opetetaan esim. liikunnassa. Murrosikäisenä ei hiihtäminen tai uiminen aina tunnu mielekkäältä mutta juuri näitä lajeja useimmat vanhempana harrastavat. On vaikeata kerätä pesäpallojoukkue työpäivän päätteeksi ja lähteä pelaamaan. Jos opettaja ei olisi yläasteella pistänyt hiihtämään ja ainoat kerrat olisivat jääneet alakouluun, en varmasti nyt pitäisi kuntoani talvisin yllä hiihtämällä.

Välttelin hikiliikuntaa 12 vuotta sillä pitkäksi venyneeltä tunnilta ei olisi suihkun kautta ehtinyt seuraavalle tunnille. Nykyisin harrastan ryhmäliikuntaa useita kertoja viikossa ja käyn aina suihkussa. Eivätpähän saaneet tuhottua liikunnaniloani!

Erittäin hyvä artikkeli. Arvostan, että lehdessä osataan yllättää lukijat erikoisilla aihevalinnoilla.

"Jos opettaja ei olisi yläasteella pistänyt hiihtämään ja ainoat kerrat olisivat jääneet alakouluun, en varmasti nyt pitäisi kuntoani talvisin yllä hiihtämällä."

Siitä huolimatta, että ala-asteella - kuten sitä 1980-luvulla vielä nimitettiin - ei liikuntatunneilla tehty yhtään mitään muuta kuin hiihdetty, olen aikuisena innostunut hiihdosta ja muusta liikunnasta. Välissä oli kuitenkin piiiiiiitkä tauko, ja poisoppiminen vei aikaa. Koulun liikuntatunnit ovat valitettavasti tehneet erittäin paljon hallaa ainakin 1970-luvulla syntyneille, joihin itse kuulun. En ole nähnyt julkisuudessa liikunnanopettajien kannanottoja, että olisivat olleet kovin suruissaan tästä. Minusta se on huolestuttavaa. Sain makeat naurut aikaisemman kirjoittajan heitosta 95 %.

Itse opettajana pystyn koululiikuntatouhua tarkastelemaan myös pedagogisesti, joten voin sanoa, että aikamoista huttua oli kyllä oma ala- ja yläasteaikojeni liikunnanopetus.

yläasteen ja lukion liikunnat piti sama ope, joka tykkäsi joukkuelajeista. Minä väistelin palloa ja pyysin että saisin juosta 10 km lenkin pallokentällä seisomisen sijaan, en saanut. Talvella olisin halunnut hiihtää, koulun lähellä oli hyvät ladut kun taas kotona jouduin sisarusten kanssa tekemään itse ladut ja lenkit olivat lyhyitä. Ope sanoi että talvella pelataan lentopalloa ja vain helmikuu oli hiihtoa. Helmikuussa usein liian kova pakkanen ja me pelasimme taas lentopalloa. Lukion jälkeen olen harrastanut hiihtoa, juoksulenkkeilyä ja pyöräilyä. Ihme kyllä pelaan lasteni kanssa pihalla sulkapalloa (ilman sääntöjä)

Hiihtokilpailut: joka vuosi, joka koulussa. Kerran olin viimeinen, ja hiukan erikoisen huumorintajun omaava opettaja kävi onnittelemassa kädestä pitäen, muiden tirskuessa sormiaan osotellen. Hiihdettiin tuolloin umpihangessa, metsässä, lipsuvilla suksilla ja kylmässä säässä. Jostain syystä oli aina kylmä kun hiihdettiin. Pesäpallo ja kaikenlaiset muut palloilulajit jäivät myös mieleen, koska en puolisokeana osunut ikinä palloon enkä halunnut oppia koko pelien sääntöjä. Olin aina toisten tiellä. Aikuisena olen löytänyt liikunnasta paljon enemmän hauskuutta ja motivaatiota liikkua, kun kilpailu on jäänyt ja on voinut valita itselleen sopivimmat lajit. Suurien kivikoulujen lämmitykset olivat mitä sattuu, ja suihkutilat olivat kammottavia, kosteita kylmiä loukkoja, joita ei ollut mukava käyttää. Hikisinä sitten istuimme loppupäivät pulpettien takana.

Sama homma, koululiikunta ala-astella oli jalkapalloa ja jääkiekkoa. Kumpakaan en osannut, mutta pakko oli.

Uida en osannut, kun meinasin muksuna hukkua. Kolussa mentiin sitten uimaan ja miettisin altaan syvässä päädyssä, että uskaltaisko tonne mennä (opettaja ei tietenkään kysynyt, että osaanko uida ja itse en kehdannut sitä sanoa). Opettaja sanos mulle et mee uimaan ja tönäs mut veteen. Oli viimeinen kerta, kun "muistin" ottaa uikkarit mukaan.