(Kuvassa veljeni Mace haaveilee ja nauttii kevatauringosta Berliinissa siskon luona.)

Meri on minulle hyvin tarkea ja rakas. Taalla Balillakin pitaa paasta saannollisesti nuuhkimaan merituulia. Asumme Ubudissa, joka on vajaan tunnin mopolla ajomatkan paassa lahimmista rannoista. Jos menee liian pitka aika pois meren aarelta, alkaa ahdistamaan ja tunne korjataan helposti pikkutripilla rantaan.

Kiitos ihanien vanhempieni, sain lapsena viettaa lahes kaikki suloiset suvet vesilla.

70-luvulla aloitettiin soutuveneella jossa oli ihan mini peramoottori. Siita elintason hiukkasen noustua, vaihdettiin pikku Sofa veneeseen.  Muistan, se oli upean keltainen, kuin auringon kukka.

 

Isa ja aiti olivat maaratietoisia, kovia tyotatekemaan ja saastamaan, pikku hiljaa voitiin vaihtaa aste asteelta isompaan purteen. Me lapset eli mina ja 4 vuotta nuorempi pikkuveljeni Matti aka Mace olimme alusta alkaen myytyja meri elamaan. Mina olin taapero ja veljeni vauva kun meista tuli meren lapsia.

Lapsuuden kesina paistoi lahes aina aurinko. Tietenkin. Vesilla eivat huolet painaneet. Laineet liplattivat, lokit kirkuivat ja D-vitamiini tuoksui iholla. Uituamme paivat pitkat meressa, aitin kokkaamat purkkilihapullat ja pakettimuusi maistuivat taivaalliselle.

 

Suomen saaristossa oli paljon nahtavaa ja koettavaa. Meilla oli tiettyja vakkarisaaria kuten Tallholmen ja Kaunissaari. Niissa molemmissa oli omat vakiovenekuntansa ja siis omat kaverisetit meille muksuille. Isamme toimi Tallholmenissa saaren paavahtina ja saimme jopa omaan kayttoomme saarella sijaisevan ison upean huvilan. Siella tuli vietettya lukemattomat juhannukset ja niin monia lampimia muistoja on tuolta ajalta.

 

Meista lapsista oli erityis jannittava Soderskar Majakkasaari, joka kiehtoi meita karuudellaan. Soderskar sijaitsee ihan virallisesti ulkomerella joten siella oli unen omainen erityislaatuinen tunnelmansa. Soderskar on lahinna paljasta kalliota, karujen kallioluotojen rykelma joka on yhdistetty pitkalla ja natisevalla riippusillalla.

(kuva sivulta: Soderskar.fi) 

Ihan ylijanna lapsille! Saarella on kallioissa jaakauden aikana muotoutuneita koloja, jonne vesi jaa kiikkiin ja muodostaa nain pikkulampia. Juuri tallaisessa ‘Soderin’ lammessa, pikkuveljeni natiaisena oppi uimaan.

 

Kesaiset venematkamme ulottuivat myos Ahvenanmaalle asti, jota me lapset rakastimme ja myohemmin myos Suomen rajojen ulkopuolelle. Marianhamina oli meille muksuille todella eksoottinen paikka. Satamassa oli korkeasesongin aikaan paljon venekuntia ja veneilijoille tarkoitetut roskikset tayttyivat hulpakkaasti tyhjista pulloista. Veljeni ja mina kerasimme pulloja tauotta ja karrasimme ne paikalliseen markettiin. Rahaa tuli niin paljon, etta karkkia oli meilla kilokaupalla. 

 

Myohemmin saimme kokea myos mieleenpainuneen venematkan Saimaan kanavaa pitkin Kuopioon. Koska reitti meni osittain Venajan rajan toisella puolen, matka oli suunniteltava ja raportoiva tarkkaan jo hyvissa ajoin etukateen Venajan viranomaisille. Saavuimme Venajan rajalle veneletkana. Meilla oli siihen aikaan hulppea puuvene.  Koska meidan vene oli letkan isoin, hyppasi Venajan tullimies meidan ruoriin ja luotsasi koko letkan Venajan aluevesien kautta Saimaan kanavaan Suomen puolelle. Itse ei siis saanut ajaa tuota Venajan puolen osuutta, isoveli valvoi tarkkaan. Muistan kuinka lapsena se koko episodi oli hurjan jannaa.

 

Isa oli nahnyt ilmoituksen kaytetysta isohkosta puuveneesta. Muistan, kavin isan kanssa katsomassa sita venetta Vantaalla. Ennen niin uljas puukaunotar oli avioeron myota jatetty omakotitalon takapihalle suojaamattomana tekemaan hiljaista kuolemaa.

Veneen koko hytti-osa oli lahonnut ja madantynyt. Isa kuiskasi minulle hiljaa; “Sanna kuules, hyttiosat pitaa kokonaan poistaa ja laittaa uusiksi. Mutta tassa on todella vahva runko. Saisin tuosta kylla viela tehtya hyvan veneen.”

Niinhan siina kavi sitten, etta vene muutti osoitteen  meidan pihaan Rekolaan ja alkoi isan lahes tauoton veneen kunnostus. Isa kavi toissa ja muuten oli kaiket ajat veneen parissa. Yksin teki aivan kaiken. Vielakin ihmettelen, miten han, koulujakaymaton sota-ajan lapsi, oli niin lahjakas, itse opiskellut ‘vene-insinoori’, erittain eteva ja niin kauhean nappara kasistaan.

Siita veneesta tuli todella upea. Noora tuli nimeksi ja silla tehtiin monet mieleen ikuisiksi painuvat reissut. Kuten se Saimaan keikka.  Isa oli rakentanut veneeseen eri hyttiosastoja ja myos wc:n ja me lapset leikimme pitkilla ajomatkoilla piilosta. Meilla oli keulassa oma hytti jossa kiljuttiin kovalla merenkaynnilla kun venetta keinutti oikein kunnolla. Meilla oli todella hauskaa. En muista, etta koskaan oltaisiin edes pitkastytty. 

Minun lapsuus nivoutui hyvin tiivisti merella veljeni kanssa yhdessa oloon. Kasvoimme molemmat rakastamaan ja kunnioittamaan merta. Veljeni luonnollinen valinta armeija-ikaisena oli merivoimat. Myohemmin hanelle taysin loogisesti rakkaaksi harrastukseksi muodostui sukeltaminen. Aina vaan syvempiin ja haastellisempiin vesiin piti paasta.

Mina kaipasin aina vetta. En voinut asua meresta liian kaukana tai tunsin, etta tukehdun. Koitin asua vuoden verran rakkauden perassa Riihimaella ja tunsin, etta olin kuin rapu (se on horoskooppimerkkini) jolta oli riistetty vesi-elementti pois loppuelamaksi. Sanomattakin on selvaa, etten kestanyt siella vuotta kauempaa. Aina kun paasin merelle tai edes meren rantaan, tunsin elavani.

(Kuvassa meidan rakenteilla oleva tulitera sauna Tukholman saaristossa. Veljeni Mace tietenkin ensimmaisena paasi kokeilemaan. Kesa 2005)

Sitten tuli kesa 2013. Vietimme ihanan kesaloman Suomessa ja Ruotsissa. Veljeni Mace tuli perheineen tapaamaan meita meidan mokille Tukholman saaristoon. Mace oli kaynyt useat kerrat meidan mokilla. Meri hulluna han nautti tayisin rinnoin saarilomistaan meidan tykona. Han oli aina yksi meidan lempivieraista. Olihan han samaa verta ja lihaa. Olimme sisarruksina kovasti laheisia. Meilla oli sanoja tarvitsematon yhteys. Usein ajattelin, etta kovin moni ei minua taysin ymmarra, mutta veljeni ymmartaa juuria myoten myos kieroutunutta huumorintajua mukaan lukien.

(Kukas muu kuin Mace paasi vetamaan makeat neitsytunet tuliterassa saunassa. Poikamme Axel odottaa innoissaan kummisetansa heraamista. Kesa 2005)

Veljeni ja mina emme salailleet toisiltamme paljoakaan. Jaoimme ilot ja surut. Pohdimme yhdessa tytto- ja poikaystava ja puolisokuviot. Olimme kuin parhaista parhaimmat ystavat ja paljon enemman.

(Kuva Englannin Cornwallista. Olemme appivanhempieni talossa viettamassa pienta pukeutumisjuhlaa ;) Vasen ylakulma Mace, mina vasen alakulma ja seurassa Norjalaiset ystavamme Bjorn ja Ingun. Kuvan otti puolisoni Garry. Mace oli mitas muuta, sukeltamassa myos Cornwallissa. Illan aikana Mace ja mina esitimme kahdestaan pienen naytelman.)

 

Mina ja perheeni, olimme muuttamassa takaisin Aasiaan elokuussa. Annoimme saaren avaimet ja luottotehtavan veljelleni toimia talonmiehena. Han oli aivan innoissaan kunniatehtavasta. Sanoi, etta tulee varmasti heti syyskuussa uudelleen. 

Meidan mokin ohi ajavat Viking Line, Silja Line ja kaikki muutkin risteilijat. Mace suunnitteli sukellusta ison risteilijan ali. Sanoi, etta olisi ihanaa olla meren pohjalla, kun iso risteilija menee yli ja kuulla ja tuntea ison laivan potkureiden syke. Sanoin hanelle; “Hullu!”

Olimme Balilla. Uusi elama edessa. Intoa taynna. Oli elokuun puolivali, viikonloppu ja maanantaina poikamme oli tarkoitus aloittaa uudessa koulussa Ubudissa. Yllattain tuli aidiltani viesti; “Sanna, Macelle on tapahtunut jotakin kauheaa”… “Han on havinnyt sukellusmatkalla Eestissa”.

(Kohti lopullista maaranpaata. Veljeni viimeinen sukellusmatka. Kuva on veljeni sukelluskaverin ottama. Tama jai perheemme viimeiseksi muistoksi rakkaasta pikkuveikasta.)

Sydan putosi kuin painava kivi. Mita?, mita?, mita?.....”Ei!!!!!!!!”

Huusin kuin hullu tuskaa, kipua, ahdistusta, raivoa, epatietoisuutta, uskon puutetta. Seuraavana kuukautena lensin Suomeen veljeni muistotilaisuuteen.

En pystynyt kasittamaan koko yhtaloa. Minun rakas pikkuveljeni. Suunnitelmahan oli se, etta jos minulle vanhempana ja paljon matkustavana sattuu jotakin, han, veljeni, lapseni kummisetana, ottaa poikamme huostaansa ja kasvattaa kuin omaansa. Poikamme jumaloi ja idolisoi ‘Mace-setaa’.

(Mace yhdella monista reissuistaan meidan Berliinin kodissa. Kuvassa Macen poika Kim ja poikani Axel rakkaan kummisetansa sylissa.)

Nyt tama menikin nain pain. Sydamesta revittiin iso pala pois. Liian iso. Sanotaan, etta aika parantaa haavat. Pahin on mennyt nyt ohi mutta koskaan, ei koskaan elama ole ennallaan. 

(Mace jalleen tapaamassa siskoaan Berliinissa.)

Veljea ei voi ottaa uutta. Varsinkaan sellaista, kenen kanssa on ollut erityisen laheinen. Me koettiin Macen kanssa niin paljon. Myos aikuisialla. Asuimme myos yhdessa jonkun aikaa nuorina aikuisina. Olimme kamppiksia 3:lla linjalla.

Sina aikana Mace oli enemman huolissaan minun hyvinvoinnista kuin omien tyttoystaviensa. Kaikki poikaystavani ovat kertoneet ja myos mm Macen pojan aiti, etta sisko oli Macelle kaikki kaikessa. Tiesin sen. Mace oli myos minulle kaikki kaikessa.

Mace piti aina siskoon yhteytta. Riippumatta missa pain maailmaa milloinkin asuin, Mace piti huolta, etta aina soitti lahes joka viikko ja kavi usein kylassa kaikissa eri residensseissa. En parempaa veljea olisi voinut toivoa.

Ainut ns lohtu on, etta rakkaista rakkain veljeni sai lahtea rakastamassaan elementissa; meressa. Han oli tekemassa harrastustaan johon hanella oli suuri palo ja intohimo. Han sai lahtea hymyssa suin. Han tiesi, etta hanta rakastettiin.

(Kuva: Tomppa Rissanen, Macen talon terassilta) 

“Huomaan, etta alan hyvaksya. Tai ehka se on sopeutumista. Sinua ei enaa ole. Pystyn sanomaan sen, ja pystyn ajattelemaan etta nain on. Testaan sita monta kertaa, uudelleen ja uudelleen, joka paiva. Sinua ei enaa ole. Sinua ei enaa ole.

Ymmarran sen. Ensin sina veit puolet minusta mukanasi, mutta nyt minusta tuntuu, etta sina alat vahitellen tayttaa minua, tulla takaisin puolikkaakseni, osaksi minua, etka sen jalkeen lahde enaa koskaan pois. Sina olet minun rakas veljeni.”

~Kirjasta Suru. Sain kirjan ystavaltani Leena Pajulta 2013 elokuussa. Kiitos.

 

MACE FOREVER : Siskosi rakkaudella. Ikuisesti. 

 

 

 

Kommentit (8)

tomppa

Jatkan vielä sen verran, että ihanan elämänmakuinen teksti. Ajattelin ensin, etten pysty lukemaan tätä, mutta rohkastuin ja hyvä niin. Tuli totta kai haikea ja surullinen, mutta samalla jollain tavalla aivan erityinen ja onnellinen olo katsoessani kuvia Matista. Hän on aivan itsenä näköinen ja oloinen kuvissa. 

Lämmin halaus sinulle Sanna sinne kauas, merkitset minulle paljon <3.

ParatiisiSaarenMamma
Liittynyt20.11.2016

Kiitos palautteesta Tomppa!

On aivan mahtavaa, etta olet olemassa. Merkitset myos minulle paljon. Tiedat sen. 

Ehka kesalla taas nahdaan?

Wimmaw

<3 Kiitos Sanna <3

Niin kaunis kirjoitus rakkaudesta. Ja rakkaudesta, joka ei katoa vaikkei fyysistä läheisyyttä olekaan.
Meri ja suru. Kaksi niin toistaan rakastavaa ja lohduttavaa - niin tyynenä kuin myrskyssä.

Suruhan viipyilee mutta rakkaus ei katoa.

Sisarusrakkaus (minua siunattu kolmella hienolla velipojalla) yksi suurimmista.

Pyysin tarinasi merestä. Ja miten kauniisti kirjoititkaan. Kauniimmin, kuin kuvittelinkaan.

Tiesin, että Mace on osa mertasi. Aina.

Kiitos rohkeudestasi jakaa elämääsi. Ja tämä on yksi tärkeimmistä tarinoistasi.

Ilolla odotan tarinaniskentääsi myös tulevaisuudessa.

Tämä tarina - ja se yhteinen rakkautemme - meri pysäyttivät. Hyvä niin.

Lämmöllä,

<3 Wimma <3

ParatiisiSaarenMamma
Liittynyt20.11.2016

Kiitos palautteesta Wimma!

Niin kauniisti itse kirjoitat. 

Kiitos, etta olit ponnahduslauta minun lopulliselle paatokselle kirjoittaa tasta aiheesta. 

Onhan se hiukan hullua jakaa se taalla sosiaalisessa meediassa kaiken kansan ihmeteltavana mutta toisaalta, jos se jota kuta saman kokenutta auttaa ja tuo edes pienta lohtua, edes yhdelle sielulle, niin kirjoitus on ajanut asiansa. 

Tosiaan, kirjoitukseni on myos tribuutti perheen merkitykselle ja sille suurelle elamantyolle, jonka vanhempani tekivat minulle ja veljilleni. (Isoveljeni on 100% cp-vammainen). 

Kiitos, etta olet olemassa Wimma. Sina olet paljon kokenut ja olet viisas nainen. Kirjoituksesi huokuu juuri sita syvaa elaman viisautta, noyryytta ja lempeytta. 

Tytti

Kaunis kirjoitus ❤ Minä hautasin kaksosveljeni lauantaina ja äitini nukkui pois maanantaina...Oli hyvin raskasta lukea muistokirjoitus veljestäsi mutta samalla se myös antoi ihmeellisellä tavalla voimia ja toivoa.

ParatiisiSaarenMamma
Liittynyt20.11.2016

Kiitos palautteesta Tytti!

Olen todella pahoillani rakkaan veljesi ja aitisi menetyksista. 

Olen omalla kohdallani saanut oppia tassa elamassa moneen kertaan, etta mikaan ei ole pysyvaa. Luopumisen tuska. Tulet kaymaan lapi monenlaisia tunteita; tapahtuneen kieltamisesta kiukkuun ja katkeruuteen. Suru ja ikava ovat ne paallimmaiset tunteet. Lopulta, pitkan ajan paasta tulee tapahtumaan ns hyvaksynta. Elama antaa. Elama ottaa.

Ole lempea itsellesi. Itke kun itkettaa. Huuda tuska pois kun silta tuntuu. Jaa surun tunteet hyvan ymmartavan ystavan kanssa. Ne oikeat ystavat erottuvat elaman todellisissa kaannekohdissa. Huomaat, kuka lahtee sinua oikealla tavalla auttamaan ja tukemaan. Tarkein tuki olet kuitenkin sina itse. 

Hymyile veljellesi ja aidillesi. He elavat aina osana sinua. Ilman aitiaisi ei sinua olisi ja ilman veljeasi et olisi kuka olet tana paivana. Ollaan kiitollisia joka paivasta kun saamme herata yha uudelleen elossa ja terveena uuteen paivaan. 

Tieda, ettet ole yksin. Jos haluat joskus kirjoittaa minulle vaikka enemman, tee se. Kirjoittaminen auttaa ja olen onnellinen jos pystyn sinua jotenkin tukemaan. 

Keskity siihen, mita veljesi ja aitisi halusivat sinun olevan. He eivat haluaisi sinun lopettavan elamisen heidan takia. Ela hyva elama veljesi ja aitisi muistoa kunnioittaen. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sanna kirjoittaa elämästään Balilla jooga-ohjaajana ja -kouluttajana, Brittimiehen puolisona, surffaavan teinipojan ja kolmen koiran seka yhden kissan äitinä. Blogissa käydään läpi teemaa voiko paratiisilla olla myös varjopuolet ja iloitaan elämän pienistä suurista ihanuuksista ainaisen auringon alla. Joskus myös kaihotaan hiukan kauas koto-Suomeen karjalanpiirakoiden ääreen.

Kategoriat