Otetaan vielä katsaus viime viikkoon ja pääsiäisen tunnelmiin, ennen kuin hypätään muihin aiheisiin.

Se piti sisällään mm. siskon ja näiden pörröisten ihanuuksien luona kyläilyä. 

Lounastreffit lapsuudenystävän kanssa täällä.

Paikasta toiseen juoksentelua ja take away välipaloja.

Hauskoja kuvauksia, joista lisää ehkä vähän myöhemmin.

Lukioystävien kanssa vietetyn nauruntäyteisen teehetken.


Takapihan kevätkukkien bongailua.

Ystävän synttärijuhlat.

Grillikauden korkkauksen omalla takapihalla.

Menu sisälsi mm. tankoparsaa ja erilaisia kasvisvartaita. Yllätyssuosikiksi nousivat kuitenkin vegaanisella tuorejuustolla täytetyt grillatut herkkusienet, joista en aiemmin ole liiemmin välittänyt. Tämä sienien maistelutotuttelu on siis selkeästi alkanut tuottaa tulosta.

Mielenkiintoisen kirjan pariin uppoutumista, samaan aikaan kun rakkain henkilökohtainen jalkojenlämmitin kuorsaa päällä.  PS. Kirjavinkki: Blaine Hardenin kirja Leiri 14 – Pako Pohjois-Koreasta.

Läheisten kanssa rentoutumista.

Paljon ulkoilua mm. Lauttasaaren ihanilla rannoilla. 

Auringosta nautiskelua Matinkylän rantakahvilassa istuskellen, kahvin ja korvapuustin kera. 

Saunan jälkeisiä yöllisiä hodarin grillailuhetkiä.

Aamupalacroissantteja.

Piece n loven vakkari- & uutuuspizzaa. 

Jottei se tämän viikon arkirealismi hukkuisi vallan näiden pääsiäislomakuvien ja ruokaotoksien taakse, niin mainittakoon, että seuraavaksi on käytävä laskujen maksun, räjähtämispisteessä olevan sähköpostin, likapyykkien, tiskien ja muiden velvollisuuksien kimppuun, sillä niitähän riittää. Sitä ennen kuitenkin yksi lisäkuppi kahvia! Ja hei onneks sentään paistaa arska. Tsemppiä viikkoon toverit!

Mitä te puuhailitte pääsiäisenä?

<3:Venla

Kommentit (4)

Emma Kiukas

Leiri 14 kirja on todella mielenkiintoinen! Mikäli
Pohjois-Korea aiheiset kirjat kiinnostaa, suosittelen myös Kim Hyun Hee, Sieluni Kyyneleet- nimistä kirjaa.

Juuli

Ite oon kans lukenu tuon kirjan. Todella mielenkiintoinen. Hiukan ehkä ahdistusta herätti, kun ajattelee, että tätäkin tässä kirjoittaessa elämä siellä jatkuu kaikessa siinä kauheudessaan..

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram