Huomaan tiskejä koneeseen laittaessani laulelevani: "Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokainen elämä on tärkeä.."

Iskällä oli tapana hoilata tätä meidän ollessamme pieniä. Liekö tästä laulusta aikoinaan juurtunut osa elämän arvojeni perustaa? ja suhtautumiseni itseeni, sekä muuhun maailmaan. :D Mmhmm.. eihän sitä koskaan tiedä, musiikilla kun on niin ihmeellinen voima. Oli sitten kyse energisestä, kannustavasta treenibiisistä, tai työstressiä lievittävästä rentoutumismusiikista, taikka sydänsuruista kertovista rakkauslauluista.

Joskus sen voimasta tanssittaa, toisinaan se itkettää ja lohduttaa. Joskus se inspiroi ja kannustaa. Monesti se kuitenkin juuri kohentaa mielialaa. Joskus se voi jopa kuljettaa meidät ajassa taaksepäin, johonkin tiettyyn hetkeen ja tunnetiloihin. Siihen kun liittää niin paljon muistoja. Toisinaan se taas siivittää haaveemme reippaasti eteenpäin tulevaisuuteen.

Musiikki on kulkenut ainakin mun matkassani, vai olisiko ehkä parempi sanoa, että olen itse kulkenut musiikin matkassa, jo sieltä äidin hyräilemistä tuutulauluista lähtien. Ennen kuin päädyin musiikkiharrastuksien; muskarien ja musiikkiopiston, oboetuntien ja kuorojen pariin.

Nykyään laulan äänekkäimmin yksin autonratissa ollessani, ..jep, joku on saattanut ehkä nähdäkin. Välillä olen havahtunut liikennevaloissa siihen, että silmäpari kurkkaa viereisestä autosta hymyillen.

Musiikilla voi välittää ja sen avulla voi käsitellä niin uskomattoman monenlaisia suuria sanomia ja tunteita. Koen, että musiikki on ehdottomasti itselleni yksi niistä tekijöistä, jotka edistävät hyvinvointiani.

Nyt haluaisinkin kuulla, mikä on teidän tämän hetken se "the biisi"?

Ei ole niinkään väliä liittyykö tämän hetken suosikkikappaleenne sitten mihin elämäntilanteeseen tahansa, vaan oleellisinta on, mikä sen kyseisen kappaleen nimi on? Toki jos aihe ei ole liian henkilökohtainen, niin olisi myös mahtavaa, jos voisitte jakaa millaisiin tilanteisiin tai tuntemuksiin teidän "the biisinne" mahdollisesti tsemppaa? Heittäkää kommenttiboxiin linkkejä lempparibiiseihinne.

Tai oletteko ylipäätänsä mun kanssa samoilla linjoilla laisinkaan?

Rallatellen iloista torstaita toivottaa,

<3:Venla

Kommentit (42)

Ulla

Hei, kuka sinun oboe-ope oli?Itse soitin aikoinaniTeirilän Marjatan oppilaana ja tyttäreni, joka on myös Venla, opiskeli Marjatan oppilaan, Tiina Cecerin johdolla. Ajattelin vaan, kun oboepiirit ovat aika pienet ainakin Hyvinkää-Helsinki linjalla!Onko sulla vielä pilli? Blogi on mukavan positiivisessa hengessä kirjoitettu, jatka samaan malliin!

Olivia

Chisun ihana biisi on kyllä todella hyvä :) Biisin sanoista tulee heti mieleen kummityttöni :) Kannattaa kuunnella,jos et ole vielä kuullut. Millaista musiikkia muuten kuuntelet? Tai jos kuuntelet radiota niin mitä? Kenties suomipoppia vai voicea vai ihan jotain muuta :D?

Jenni

Ihan ehdoton THE-biisi on Hallelujah <3 Ei oikeeestaan mistään syystä, mutta aina vaan niin hyvä <3

Roosa

Aki Sirkessalo - Pikkuihminen
Siskolleni syntyi juuri pieni poika ja laulan tämän kappaleen hänen kastejuhlissaan. Kaikintavoin ihana laulu pelkästään kuunneltavaksi.. :)

jonna

Kipinän hetki! Ilman sitä ei voi mennä lenkille :D Siitä saan motivaatiota ihan kaikkeen. :)

Laura

Ehottomasti ykkönen on Kaijjakoo ! Sillä on niin mahottomasti hyviä biisejä eri tilanteisiin sopivia :D Mutta tämän hetkinen the biisu on ehkä surulapsi ! :)

Bertta

Nikolai Alho feat.Särre - Peace United ja Nicky Jamin ja Enrique Iglesiaksen El Perdon. Onhan niitä ihan hiton paljon muitaki huippu kipaleita, mutta noi oli heti ensimmäisenä mielessä.:) Kovia ovat myös Måns Zelmerlöv-Broken parts ja Heroes. The Script-If you could see me now. Ja niin edespäin.:)

Reetta

Haloo Helsinki! - Pulp Fiction saa minut aina hyvälle tuulelle. Kappaleessa on tarttuva komppi ja sanatkin vievät mukanaan. Jos olen yksin kotona laulan aina kappaleen mukana ja otan muutaman tanssiaskeleenkin, lyhykäisyydessään jorailen :D Tää kappale on aina se mikä on ihan pakko kuulla HH:n keikalla, livenä vielä parempi.

Henzku

Elastinen - Eteen ja Ylös
Kuvastaa tällä hetkellä parhaiten olotilaani! Sain juuri toteutettua kolme vuotisen haaveeni ja tein kaupat viimeinkin moottoripyörästä. (Kyllä olen naiskuski) :D

Tätä olen vatvonut pitkän aikaan, että pystynkö ja pärjäänkö hankinnan kanssa ja jälkeen, mut sit kuuntelin tätä ja mietein et PYSTYN jos niin haluan. Ja näin siinä kävi tänään. :)

Skilletin monster, comatose ja hero on kyllä auttaneet mua, silloin kun oli vaikeita ihmissuhdejuttuja. Ne olivat just eikä melkeen. Monsteria kuuntelen nykyisin myös treenimusana :-)

Senni

Kipinän hetki ja koska sä eroot on tosi hyviä biisejäkipinän hetkestä saa motivaatiota ja koska sä eroot sanat vie vaan mukanaankannattaa kuunnella, mutta koska sä eroot sä oot jo varmasti kuullutkin

AnnaV

Moikka, todellakin musiikki on yks niistä "voimista" joka antaa mitä parhaimpia fiiliksiä arkeen :) mulla sellanen uus biisi joka kolahti on Rita Ora -body on me ft. Chris brown, se on sellanen biisi josta tulee hyvä fiilis ja siinä on biitti jossa tekee mieli vaan hymyillä ja olla fiiliksissä. Sit kuunellaan paljon kans chillout musaa ja esim Carinthia-where we hid kappale on sellanen et tekee mieli vaan sulkee silmät ja "olla vaan", sellanen täydellinen relax kappale :) kantsii tsekkaa myös Odeszan biisit jos ei oo ennestään tuttu :) ja ainii yks törkeen hyvä chillout on Marla Maples-open your eyes, itämaista fiilistä ja tunnelmaa parhaimmillaan

lotttta

Löysin vähän aikaa sitten missy higginsin biisin sugarcane. On olemassa jotain alltime favoiteja ja tämä menee sinne jonon jatkoksi. Niin kaunis biisi joka tavalla!:)

Kaina

Tällä hetkellä mitään ehdotonta ykkösbiisiä ei ole, mutta kovimmat bailaukset autossa työmatkoilla aiheuttaa Zara Larssonin Lush Life. Siitä tulee niin ihanan energinen fiilis!

Juuli

Näin äkkiseltään vaikeaa päättää, mutta jotenkin itseeni vetoaa Haloo Helsingin Kiitos ei ole kirosana. Jokaisen ihmisen pitäisi muistaa kiitos -sanan tärkeys joka päivä, yksi pieni sana on todella merkityksellinen joka päiväisessä arjessamme :)

Vera

Kygo - Nothing left
Näin tanssijana alan heti miettiä koreota kaikkiin biiseihin ja tähän biisiin saisi aivan upeen koreon !

Mä en kotona kuuntele musiikkia ollenkaan. Autossa soi suomipop isolla ja laulan mukana. Suurin osa biiseistä ei ole erityisen mieleen, mutta sanat osaa ulkoa ja se riittää.

jii

Musiikki on yksi tärkeimmistä asioista elämässä, ei ole päivää ettei jotain kuuntelisi. Se auttaa jaksamaan ilosta ja surussa :) tämän hetken lemppari biisejä on Johanna kurkelan kuolevainen, se vaan kolahti kun ekan kerran kuulin ja toinen on chisun ihana ♡

Katri

Tämän hetken kannustin biisini on Elastisen Tuulettaa. Olen muuttamassa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja muutan ensi kertaa omaan kotiin. Matkalla on ollut mutkia ja stressattavaa on tuntunut tulevan joka nurkalta lisää jo ennenkuin koulu on edes vielä alkanut. Kun tilanne vaikuttaa toivottomalta ja tuntuu etten enää jaksa, toistan päässäni kappaleen kertosäettä: "En anna maailman lannistaa mua kuitenkaan/ vaan taistelen ja nousen aina uudestaan/ ja tulee päivä taas kun voi vain tuulettaa" Tuosta lauseesta saan tsemppiä ja olen varma että tämän kaiken stressin ja työn jälkeen tulee vielä se päivä kun voi vain tuulettaa. :)

Paltsu

Kyllä se on John Legendin All of Me :) kolahti heti kun ensimmäisen kerran sen kuulin. Voisin kuvitella että on tänä kesänä ollut monella hääparilla häävalssina/tanssina :)

Olen ihan hulluna musiikkiin myös. Päivät pitkät duunissa soi Spotifyssa lempparilistat, kotona musakanavat, lenkillä on puhelin/kuulokkeet/soittolistat käytössä. Elämä ilman musiikkia tuntuu todella karmivalta ajatukselta, saan siitä niin paljon jotain selittämätöntä.

Mun tän hetken ehdottomasti lempparibiisi on vähän erikoinen verrattuna muuhun musaan mitä kuuntelen, mutta olen tässä muutamana päivänä havainnut, että aina kun tää soi mun soittolistalla, vaihdan sen repeatille hetkeks (tai muutamaks tunniks!). On vaan jotenkin niin maaginen ja kaunis, ja vissiin vähän rauhottaa mun tän hetken jotenkin ylikierroksilla käyvää mieltä :)

https://www.youtube.com/watch?v=gzTqjXIgPoU

Jos joku linkittäis mulle moisen joikun ihan yhtäkkiä tuosta vaan, skippaisin sen varmaan aika lailla ensi sekuntien jälkeen.. Ainakin siltä tuntui kun koitin kuunnella sitä "vierain korvin" tuossa äsken. Ehkä vasta joskus 1:50 jälkeen saattaisin voida jaksaa kuunnella paremmin. Mutta kun biisiä rakastaa, niin sitä ei edes huomaa kuinka hidas se alku on :)

Ja vielä peeäs, en ota vastuuta siitä onko video sopiva biisiin vai ei, en ole nähnyt sitä. Ja suosittelen samaa muille, hölmö video voi toisinaan pilata hienon korvakarkin ;)

tarza

Jenni Vartiaisen Missä muruseni on - tää biisi on auttanut silloin, kun ollaan mieheni kanssa erossa toisistamme töiden ja opiskelun vuoksi. Mieheni toivoo aina karaokessa juuri kyseistä kappaletta minulta ja lauloin osan siitä osana puhettani häissämme. Mieheni liikuttui kyyneliin, mikä tekee kappaleesta itselleni vielä tärkeämmän <3

Tiina

Moi Venla! nyt ekan kerran kirjoitan sun tänne blogiin, mutta olen aktiivisesti seurannut tätä ja olen täysin samaa mieltä sun kanssa että musiikilla on se jokin voima ja vaikutus :)joka päivä soi musiikki kotona, myös laulelen mukana. Mulla on monia suosikki biisejä ja yhtye jota fanitan on Yö :)

P

Mulla on niin monta THE-biisiä! Martin Garrix & Tiestö - The only way is up (musavideosta tulee myös hyvälle tuulelle:D), City of lions - we will carry on, JVG - Tarkenee JA Tuulisii, Lahti United - Signaali, Robin - Kipinän hetki, Särre - Hesan naiset. Toivottavavasti joku innostuu näistä myös yhtä paljon :D<3

Henna

Toisen isovanhempani ollessa vakavasti sairas parhaillaan ja mummun ja vaarin menettäneinä oon viimepäivinä kuunnellut suruissani Kasmir - Valkoista kohinaa. Siihen voi samaistua varmasti ihan kaikki kenellä on ollut läheiset välit isovanhempiin. Aivan ihana <3
Pirteämpiin hetkiin Imagine Dragons - Shots (broiler remix) niin ei voi jäädä huonolle tuulelle :)

Madonna - Devil Pray

Biisin lyriikoissa ei ole mitään henkilökohtaista, mutta tykkään tän kappaleen flowsta kovasti! Ja helppo laulaa myös mukana ratin takana ja TÄYSIÄ! :)
Muistoja biisissä on jo paljon vaikken ole kuunnellutkaan sitä kuin reilu 3 kk. Kuulin tästä biisistä kaveriltani hieman ennen toukokuista Madridin reissuani ja kuuntelin tätä nelituntisilla meno ja paluulennoilla mooonta kertaa. Menomatkalla hyvä musiikki helpotti jäätäviä nousu ja laskukipuja!

ulla

Olen täysin samaa mieltä kanssasi . Monista laulujen teksteistä saa paljon !

Mm. tuo mitä sinä laulelit, soi joskus päässä :)

" jokainen ihminen on ON laulun arvoinen ! "

Essi

Jenni Vartiaisen Minä sinua vaan on ollut kovassa soitossa viime aikoina, sanat kertookin miksi. Toinen kova biisin on ollu Amaranthen The Nexus, sillä sää hyvän treeni raivon päälle :D

Satuin vähän vahingossa katsomaan Fitnespäiväkirjojen uusintaa ja jotenkin tällä kertaa se puras, näin kyllä jo kevällä jotain jaksoja mutta en sen suuremmin innostunut. Olen aina liikkunut innokkaasti ja saan liikunnasta energiaa. Viime vuodet olen käynyt pääasiassa salilla ja yrittänyt kasvattaa lisää lihaksia, tulokset eivät ole mitään päätä huimaavia ollut. Ja sinun toteamuksesti siitä, että luulit aikaisemmin syöväsi paljon,mutta miehesi patisti syömään vielä vaan lisää ja sen myötä alkoi tuloksiakin synty, osui ja upposi. Olen muka syönyt paljon ja silti mies välillä on huomattanut, että pitäisi syödä enemmän, johon olen vastannut että syönhän minä. Mutta jotenkin vasta nyt heräsin siiheb, että enpäs taidakaan syödä. Ohjelman ja etenkin sinun esinerkin kautta löysin taas uutta motivaatiota syödä enemmän ja treenata vielä kovempaa :) Jospa nyt syntyisi tuloksiakin.

Jossu

The biisi on ollut julkaisustaan eli 2012 vuodesta lähti TPHn Paratiisi. Se on yksi ja ainoa biisi jonka yli en koskaan hyppää kun se tulee soittolistalla vastaan. Se sopii kaikkeen ja kolahtaa joka kerta kuin kuuntelisin ekan kerran. Se jaksaa aina muistuttaa siitä mikä on tärkeetä. :) Suosittelen!

olivia

mulla on todella paljon the biisejä. tällähetkellä kuuntelen eniten cheekkiä mun suosikkibiisejä on haloo helsingin vapaus käteen jää ja cheekin niille joil on paha olla. elämässäni ei mee nyt mitenkää mahtavasti mut musiikki, liikunta ja ystävät auttaa tykkään hirveenä lukea sun blogia! sun asenne elämään ja muutenki mielipiteet on mahtavia! sulta saa aina hyvää energiaa ja tsemppausta urheiluun ja sä autat ajattelemaan positiivisesti! toivottavasti et lopeta bloggaamista koskaa! kaikkee hyvää sulle

Sari

Mun mies tuli yks päivä töistä kotiin ja etsi spotifystä Tommi Kaleniuksen "Sä olet mulle" biisin ja laittoi soimaan ja sano, et täs on sanottu kaikki mitä mä ajattelen susta. En pystyny kuunteleen edes ekaa säkeistöö, ilman et alkas itkettää. Syysyäki siitä tuli yks mulle tärkeimmistä lauluista.

Viivi

Olavi Uusivirran "Kaiken jälkeen olet kaunis"
Muistan kun kuulin kyseisen kappaleen ensimmäisen kerran.. pysähdyin paikalleni ja vaan kuuntelin. Se kappale tekee minut hetkeksi täysin onnelliseksi, vaikka muuten elämä välillä on hieman pyörremyrskyä! Kaikki tietää, että se on mun lempikappale ja sitä kuunnellaan pitkillä automatkoilla ja mää silmät kiinni. Ehdottomasti maailman kaunein kappale. Tietysti kappaleeseen liittyy ihana hetki, kun pääsin Olavin keikalla lavalle tanssimaan/valssahtelemaan ja silloinkin pistin silmät kiinni ja vaan kuuntelin... ei löydy kauniimpaa kappaletta!

Ps ensimäinen kommentti sulle :-)

Pupu

Laulan aina autossa.. Lujaa! Joskus se on päivän kohokohta kun pääsee ajamaan autolla ja radiosta tulee hyvää musiikkia. Saa laulaa niin kovaa ja eri äänillä:D

monni

sillon ku on vaikeeta niin kuuntelen Angels among us ja Demi Lovato-Believe In Me ja Skyscraper <3

Musiikkiholisti

Teen tällä hetkellä pesäeroa lapsuuden uskonnolliseen herätysliikkeeseen ja Il Divon Hallelujah on tullu erittäin tärkeeks. Se rauhottaa, selventää ajatuksia ja muistuttaa mikä elämässä on tärkeintä :) Muutenkin musiikki merkkaa tosi paljon niin harrastuksena kuin tunteiden korostajana. Autossa luukuttaminen on PARASTA! ;D

Inka

Tän hetken The biisi on Vain elämästä Antti Tuiskun - Sata salamaa ja kaikki muut joihin on helppo laulaa mukana <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram