SE OIS TAAS MAANANTAI!

Mutta ei mitään maanantai masiksia ollut tiedossa ainakaan tällä suunnalla. Mun fiilikseen ja pirteyteen vaikuttaa yllättävän paljon se, millanen sää on. Onneksi aamu oli mitä parahin ja oli mukava hurutella töihin auringon paisteessa.  Toisaalta oon myös ihan taitava psyykkaamaan itteni tykkäämään sateisistakin päivistä, pakkohan se on, niitä kun tässä syksyllä ja talvella kuitenkin riittää. ;) Itse yritän keskittyä positiivisiin asioihin, kuten pimeyden tuomiin tunnelmallisiin kynttiläiltoihin ja toivottavasti tulevaan valkoiseen Jouluun.

Mutta jottei mentäs tekopirteyden puolelle, niin myönnettäköön, että välillä allekirjoittanutkin tarvitsee muutaman ekstra kupin kahvia (jota en muutoin oikeastaan juo) ja d-vitamiini, sekä hedelmä-annostukset nostan kattoon. Jotta selviää niistä päivistä, jolloin kovasti toivoisi näkevänsä edes pienen pilkahduksen keltaisista säteistä, mutta sen sijaan päivän kestoväri on taivaalla harmaa. Tänäänpä ei kuitenkaan ollut, ja edes se ei haitannut ,että auton radio oli päättänyt lukittautua sen seurauksena, kun auton akku oli tyhjentynyt valon unohtuessa päälle. Ja radion koodia en tietenkään muistanut, oli sitten pakko lauleskella itse koko matka töihin, hyvä äänen avaus jos ei muuta. ;)

 Onneksemme nyt on riittänyt kauniita päiviä marraskuussa, kyllä kelpaa lenkkeillä.

IMG_9272
IMG_9272
IMG_9273
IMG_9273
IMG_9264
IMG_9264
IMG_9271
IMG_9271

Viikonlopun treeni- ja ruokakuvia:

Selkätreeniä: mm. ylätaljassa leveällä otteella, sekä rusettitaljalla ja leuanveto-otteella. Kulmasoutuja tangolla ja punteilla. Perus selkälihaspenkissä 10kg painokiekko pääntakana.

IMG_9227
IMG_9227

IMG_9268
IMG_9268

Sunnuntai aamupala: Oisko mitään parempaa kun munavoi ja karjikset?

IMG_9274
IMG_9274

sekä luonnonjogurttirahkaseos, sekä marjapilttiä ja banaania.

IMG_9265
IMG_9265
IMG_9266
IMG_9266

Keep it simple:

IMG_9275
IMG_9275

savulohikananmunasalaatti:

IMG_9276
IMG_9276
IMG_9291
IMG_9291

IMG_9270
IMG_9270

IMG_9278
IMG_9278

Viime viikon meininkejä tyttöjenillassa: Erika & Jenny. Ystävät<3

IMG_9258
IMG_9258

Sunnuntai-illanviettoa Veeran ja Iidan luona, siskon Aapo-hauvaa unohtamatta.

IMG_9259
IMG_9259

 

IMG_9261
IMG_9261

Hän on niin SÖPÖ!<3

IMG_9262
IMG_9262

Meidän terveellinen sunnuntai-jälkkäri oli: granaattiomena, mango ja verigreipit. Yummy!

Tässä vielä terkut mun äidiltä, elikä paljon kyselty: Saksalaisen perunasalaatinohje

Hei mussukka!

Saksalainen perunasalaatti on alunperin Kölnistä mun nuoruudesta…
Aineet neljälle:

5-6 keitettyä perunaa pilkottuna
2 omenaa kuorittuna ja pilkottuna
2 maustekurkkua pilkottuna
15 paprikatäytteistä oliivia pilkottuna
100 g kinkkua (esim. savukinkku) pilkottuna
puolikas purjosipulia pilkottuna
(voi laittaa myös keitetyn ja pilkotun kananmunan jos tykkää)

mausta:
1-2 valkosipulin kynttä puristettuna
currya
paprikamaustetta
pippurimaustetta
chilipippuria
kevytmajoneesia

Tärkeää on antaa salaatin maustua jääkaapissa muutaman tunnin ennen tarjoilua.
Päälle voi ripotella persiljasilppua. Nam.

Äiti

IMG_8007
IMG_8007

 Mun äiti on aina ollut hyvä kokkaamaan. Häneen verrattuna meikäläinen taitaa olla ihan tunari keittiössä :D, mutta toisaalta mun vahvuuksiin kuuluukin enemmän nää helpot terveelliset ruoat, ja taidankin pitäytyä niissä. Tosin välillä on kiva käyttää kokkailuun enemmänkin aikaa ja etsiä vähän haastetta, kaikessa kun voi kehittyä. ;)

IMG_9292
IMG_9292

Maanantain asukuva.

Oletteko muistaneet käydä jo ostamassa omat lippunne Unelmille Siivet -konserttiin

ne löydätte TÄÄLTÄ!

Käykää myös tykkäämässä Facebookissa:

https://www.facebook.com/unelmillesiivet.fi

löydätte sieltä myös lisätietoa upeista esiintyjistä.

 Energistä alkanutta viikkoa rakkaat lukijat!<3

<3:Venla

Kommentit (33)

Minna

Oot tosi upee mimmi ja tää sun blogi on niin ihanan piristävä aina! Lisäks annat fitneksestä terveellisen kuvan, eli voi myös herkutella eikä elämä pyöri muutenkaan pelkkien glitterisäärystimien ja kyykkäyksen parissa. Niitä blogeja kun näkee nykyään vähän liikaa et homma vedetään ihan överiks... Ja hei enemmän ruokavinkkejä vois tulla tänne! Nimimerkillä aina sama kriisi et saa tehtyä terveellistä ja monipuolista safkaa.

Mut hei jatka samaan malliin Venla! :)

anniina

Sammaa mieltä ku ylempi kommentoija!! Niin piristävää että samassa postauksessa on sekä timmi ja lihaksikas tyttö että aamupalana karjalanpiirakoita EIKÄ saamarin puuroa raejuustolla :DDD ei sillä, kyllä puurokin ihan hyvää on mutta ymmärrät varmaan pointin ;) en ymmärrä miksi tavalliset kuntoilijat jotka hakevat lihasmassaa oman itsensä eikä esim. kilpailujen vuoksi tms syövät kaikenmaailman pro-diettaajien tapaan ja punnitsevat kaiken syömänsä. Itse en usko että siinä on vahvaa pohjaa loppuelämälle!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Nimenomaan! Kisaaminen on eri juttu! Kyllä voi silti tavallinenkin treenaaja syödä todella terveellisesti, mutta kuitenkin monipuolisesti ja nauttia tavallisista kotiruoista ja herkuista! Uskon, että kun ei ole kyse liian tiukasta dieettimäisesti ruokavaliosta, niin silloin siitä saa tehtyä elämäntavan, eikä sorru jojo-painoiluun. :)

Anni

Moikka,löysin sun blogis vähää aikaa takaperin,tätä on tosi mukava lukea,piristää kummasti ja aivan älyttömän hyvän kuulosia ruokia sä kokkailet =) Ootin jo tässä että koskas taas päivittelet =) Sen porkkana/kukkakaali pitsan meinasin kokkeilla tuossa jossaan kohti,kuulosti niin hyvälle =)Kiva myös että tämä sun blogi ei pyöri vaan ruuan ja reenin ympärillä vaan tässä on paljon muutakin.Mullakin on iso laihdutus projekti menossa ja saan tästä sun blogista motivaatiota =)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi hienoa kuulla! Kannnattaa kyllä kokeilla sitä viljatonta sitä porkkanakukkakaalipitsaa, on makosaa! ;) Paljon tsemppiä projektiin sulle!<3

Heippa Venla!
Oon lueskellut sun blogia jo jonkin aikaa, ja vihdoin sain aikaseksi laittaa jotain kommenttiakin. Oot aivan huikee tyyppi, ja joka kerta on mukavaa lukea sun kirjoituksia. Osaat olla hyvä esimerkki kaikille nuorille, ja vähän meille vanhemmillekin nuorille :) Kiitos!

Sara

Tiedätkö Venla, mä todella ihailen sitä, kuinka monipuolisesti syöt! Musta on ihanaa, että et nipota turhia! Olet esimerkillinen tapaus ;) Oot varmaan kuullu ton sataan kertaan, mutta pakko oli minunkin kommentoida :)

Ja vielä se, että mahtavan näköiseen kroppaan ei tarvita aina samaa kana-raejuusto-salaattisettiä, päinvastoin! Monipuolisella ruokavaliolla pitää noin kropan, kuin mielen virkeänä. Ja se näkyy susta.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Voi olen otettu! Kiitos kommentista! Joo en todellakaan jaksa nipottaa turhia, rakastan terveellistä ruokaa, mutta tykkään myös todellakin herkutella ja sopivassa määrin se tuo vaan lisäboostia mun treeneihin ja iloa elämään<3

emppu

Löysin tän blogin ihan vasta ja tää on osoittautunu tosi kivaksi ja mielenkiintoseksi! :) voisitko joskus tehdä postauksen jossa kerrot hyviä palautusjuomien ohjeita ilman niitä proteinijauheita :) olis kiva tehä niitä kotona ku ne valmiit on niin kalliita :/

(Huom. Arvon blogissani Raakaruokaa! kirjan, käykääpä kurkkaamassa ja osallistumassa arvontaan, mikäli kiinnostaa, osallistumisaikaa perjantaihin 29.11 asti. Klikkaamalla nimeäni pääsee blogiini).

Hei ihana Venla! Sinussa on kyllä sellaista ihailtavaa karismaa ja sisäistä hehkua, jota ei aivan jokaisella nuorella naisella olekaan! Tykkään. En katso Salkkareita - aluksi en edes tiennyt, että olet niissä mukana - joten en tunne persoonasi muuten kuin tämän blogin välityksellä. Mutta niinhän se onkin parempi, täällähän sinä olet oma aito itsesi! You keep going, girl! =D

Muistelen, että kyselit jokin aika sitten salaatti-inspiraatiota, tässä yksi Irenen kummallinen sellerisalaatti, jota olen syönyt useampana päivänä. Tarvitset: pari vartta selleriä (vihdoinkin löysin keinon, jolla selleri menee alas!), yksi omena, puolikas punasipuli, reilu kourallinen rucolaa, muutama manteli "rikottuna", pikku kourallinen rusinoita, pari ruokalusikallista bulgarian jogurttia tai miksei vaikka turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia ja sitten oman valinnan mukaan esimerkiksi kanasuikaleita tai kinkkusuikaleita ym, you name it. Kaikki vaan pilkotaan ja sotketaan ja syödään! =D Varmasti salaattia voi maustaakin miten haluaa, mutta itse olen syönyt ihan näin.

Hauskaa viikkoa ja joulun odotusta!

unelma

Moikka Venla! :-)
En oo varma muistatko mut, mutta blogiasi oon kokoajan aktiivisesti viime kommentoinnistakin asti seuraillut. kerroin viimeksi kesällä miten anoreksia ottaa taas valtaa elämässäni, ja miten terveellä suhteellas ruokaan ja liikuntaan annat toivoa mulle että parempi elämä on saatavilla - jos vaan ite haluan sitä.
nyt, kun mun omat voimat ei tähän taisteluun riittäneet vaan jouduin sairaalaan painon romahdettua, sun blogi antaa yhä toivoa. toivoa paremmasta. että kun syö terveellisesti ja riittävästi, voi olla onnellinen. en osaa pukea mun tunteita ja ajatuksia sanoiksi, eikä sua varmaan paljon kiinnosta teinin kirjottelut, mutta haluan sanoo että kiitos, sä oot mahtava esikuva! tuntuu että paranemismotivaationi kasvaa pikkuhiljaa, ja sä olet yksi motivaattori! <3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Todellakin kiinnostaa, ihana kun tulit kertomaan vaikeastakin asiasta. Olet rohkea!! Toivon ihan todella kovasti, että paranet ja lähetän täältä mielettömästi voimahaleja ja tsemppiä sulle<3

marimarielle
Liittynyt11.9.2016

Löysin blogisi jokunen aika sitten, ja olen oikein urakalla lukenut postauksiasi läpi.
On todella mahtavaa lukea naisesta, joka hallitsee elämän sellaisena kuin se onkin, nauttien. Olet esimerkillinen, kuinka terveyden ja elämästä nauttimisen voi yhdistää saumattomasti yhteen. Kaikkea ei tarvitse stressata, ja kun terveellinen arki on kuosissa, voi huoletta ottaa rennosti, höllätä vähän ja rentoutua!
Itsekin olen parantumatsa vaikeaksi luokitellusta anoreksiasta. Olet mahtava esikuva siitä, kuinka terveys on kaikinpuolin kaunista ja arvokasta!
Hyvää joulunodotusta! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiva kuulla, että löysit blogini ja jos siitä voi olla jotakin apua! Lähetän täältä sulle hirveästi tsemppiä parantumiseen ja hyvää mieltä!<3

Nasu

Mums mitä ruokia! Tota perunasalaattia vois kokeilla, mutta majoneesi kannattaa tohon ehdottomasti tehdä itse! Siihen menee n. 2min ja ei sitten ole lisäaineita yms. :)

Henna

Sulla on kyl niin mahtava blogi! Oon saanu hirveesti inspiraatioo näistä sun ruokavinkeistä, kun itsellä meinaa aina loppua ideat kesken ruuanlaitossa. :) Lisää kivoja reseptejä odotellessa..:) Mukavaa joulun odotusta!

Alma

Onko koskaan ollut täällä puhetta, käytätkö jotain lisäravinteita, vai saako noin hyvät lihakset ihan vaan ku jaksaa syödä ruoalla tarpeeks proteiinia? Itellä kun meinaa olla vaikeeta tuo syöminen ku meinaa maha räjähtää et sais tarpeeks syötyä :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Salitreenin jälkeen tulee usein juotua palkkarijuoma, muttei aina. Ja välillä protskujuomia tai protskupatukoita välipalaksi, mutten muuten oikeestaan sen kummempia lisiä. :)

Jonna

Hei!
Ihan HUIKEA blogi! Pikkusiskoni jotain puol vuotta sit kysäs oonko huomannut tätä ja näytti ja oon siitä asti ollut ihan koukussa. :D Oot kyllä suuri tsemppi nimittäin huomenna mulla ois tapaaminen oman personal trainerin kanssa! Hän on laatinut mulle ohjelman ja tavote ois saada lisää lihasvoimaa ja pieni muutos ulkomuotoonkaan ei olis pahitteeksi ollenkaan ;) Mun loistava PT ja tää blogi rinnalle niin uskoisin ainakin motivaation riittävän pitkälle! Ainakin toivon niin.

suski

Mistä toi mahtava leoparditunika on?

Kiitos huikeesta blogista.
Itse olen 31- vuotias naikkonen, joka yrittää tehdä elämästään terveellisemmän ja päästä "elämänsä kuntoon", samalla taistellen uuden gluteenittoman ruokavalion kanssa. Blogisi on inspiroiva! Kiitos!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Se on niin monen vuoden takaa, etten valitettavasti muista mistä se on. Toivottavasti löydät jonkun vastaavan, kun tota kuosia nytkin kaupoissa riittää :) ihana kuulla, kiitokset<3 ja paljon tsemppiä uuden ruokavalion kanssa! :)

tanja

Hei oisko sulla antaa vinkkiä aloittelevalle kuntoilijalle joka on nostellut käsipuntteja? Et mitä muuta vois tehdä?

Jasmin

Moikka venla.
Postasit kuvan savulohisalaatista. Kuva näytti erittäin houkuttelevalta ja salaattien ystävänä haluaisin kysyä mitä,kyseiseen salattiin laitoit? :)
Blogiasia on muutenki kiva lukea ja sen on alkanut kuulua päiväni rutiiniin! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat