Instagram-seuraajani tietävätki jo, että minä olen yksi Tammikuun Vegaanihaaste-kampanjan suojelijoista. Kuinka moni lukijani päätti ottaa osaa haasteeseen? Käsi ylös!

Tässä tulee taas maukas testaamani ruoka, joka on pakko tietystä vinkata teillekin. Reseptin on jälleen loihtinut meidän kodin keittiön makumaailmaan paljonkin viime aikoina inspiraatiota tuonut Chocochilin Elina.

Quinoa-hernerouhepihvit

  • 2 dl hernerouhetta & paketin ohjeen mukaan kiehuvaa vettä
  • 2 dl quinoaa & kasvislientä
  • 1 raaka peruna hienona raasteena (auttaa pitämään pihvit hyvin koossa)
  • 3 rkl tahinia ( =seesaminsiemenistä tehtyä tahnaa)
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • n. 1 tl suolaa
  • mustapippuria
  • n. 2 tl oliiviöljyä
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 0,5 dl korppujauhoja/ gluteenittomia korppujauhoja
  • kourallinen tuoretta persiljaa silputtuna
  • pari kevätsipulin vartta silputtuna
  1. Mittaa hernerouhe kulhoon ja kaada päälle kiehuva vesi ja anna turvota hyvin. Keitä sillä välin quinoa kypsäksi kasvisliemessä. Kaada ylimääräinen neste pois.
  2. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi. Laita taikina jääkaappiin vetäytymään n. puoleksi tunniksi. Voit tehdä massan hyvin myös jo vaikka edellisenä päivänä valmiiksi jääkaappiin.
  3. Muotoile taikina pihveiksi ja paista runsaassa öljyssä niin, että pihveihin tulee kaunis kullanruskea pinta.

Kannattaa käyttää öljyä säästelemättä ja lisätä sitä pannulle aina ennen kuin laitat uuden satsin pihvejä paistumaan, jotta ne eivät tartu pannuun ja pysyvät hyvin koossa.

DSC_2576
DSC_2576
DSC_2577
DSC_2577

Nämä olivat jälleen sen verran makoisaa, täyttävää ja ravitsevaa tavaraa, että uskaltaisin veikata näiden uppoavan vannoutuneillekin lihansyöjille!

Nauti pihvit esim. raikkaan salaatin kera.

Ei muuta kun kokkailemaan!

Herkullista alkanutta viikkoa toverit!

<3: Venla

Kommentit (18)

Onpa todella herkullisen näköisiä ja kuuloisia! Täytyy ehdottamasti kokeilla tätä reseptiä! Vaikka en olekaan vegaani tai edes kasvissyöjä, pidän paljon kasvisruuista. Tämä toisi hyvää vaihtelua ruokavaliooni!

Janina

Olen mukana vegaani haasteessa. Eihän se kyllä miltään haasteelta ole tuntunut, kun kaikki uusien reseptien löytäminen ja uusien makujen maistelu on ollut niin ihanaa!☺️ Kaikki reseptit mitä ollaan e-mailiin saatu on ollu aivan tajuttoman hyviä ja minun sekaani mieskin on haasteessa kotona mukana. Hänkin tykkäs niin iloinen ❤️

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi onpas todella mahtavaa ja ihanaa kuulla Janina! <3 En voi muuta kuin yhtyä, vegaanisen elämäntapamuutoksen tehtyäni olen saanut niin paljon uusia upeita makuelämyksiä (ja niitä tulee tässä koko ajan lisää) ja toisin kuin moni luulee ruokien kirjo on supistumisen sijaan laajentunut huomattavasti! :)

Elina

Heheiii täällä yksi lukija joka nostaa käden! Nyt on vegaanihaastetta takana kohta viikko ja so far so good! Eniten kaipailen vain juustoa ja kananmunia, mutta muuten eläinperäisistä tuotteista erossa oleminen ei tuota tuskaa :)!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mukava kuulla Elina, että hyvin sujuu! Mikäli ikävöit tuorejuustoja, oletko kokeillut tuorejuustomaisia tahnoja tai levitteitä, kuten (itsetehtyä) hummusta, tai muita hyvin maustettuja tahnoja?
Hyvin maustettu, kuutioitu tofu muistuttaa myös ehkä vähän juustoa. Sitten on olemassa tietenkin myös valmiita vegaanijuustoja. :)

Marianne

Nam, kun herkullisen näköisiä! Kysyinkin tuolla aiemmassa postauksessa, että voisiko kasvispohjaisia proteiinipitoisia jauheita (esim. hamppu/herne) hyödyntää esimerkiksi kasvispiheissä? Olen laittanut smoothien sekaan, mutta koostumus on melko jauhoinen. Smoothieissa myös maku muuttuu epämiellyttäväksi, jos sitä ei juo heti. Mietin vain toimisiko se paistetuissa versioissa paremmin?

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Itse tykkään hamppuprotskusta esim smoothiessa, mutta en ole kokeillut laittaa näihin kasvispihveihin lisäprotskujauheita. Uskoisin, että voisi toimiakin (mikäli siis pitää ylipäätään niiden mausta ja laittaa kohtuudella). Sehän selviää tietysti vain kokeilemalla. :)

Essi

Mukana ollaan. Komppaan kyllä Janinaa, että ainakaan vielä se ei ole osoittautunut haastavaksi kun ohjeita ja uusia reseptejä satelee päivittäin:) Tämä resepti menee myös ehdottomasti kokeiluun.

Jonna

Hei.pakko oli testata vaikka en vegaani olekaan mutta punaista lihaa en syö. Oli muuten super hyviä.onko tietoa voiko näitä pakastaa?tein sen verran suuren satsin että ei tarviis monena päivänä syödä peräkkäin:)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi mahtava kuulla Jonna, että maistui! En ole itse pakastunut, mutta en näkisi miksei voisi. Toki tuoreena varmaan parhaimmillaan, mutta hyvin toivottavasti uppoaa pakastamisen jälkeenkin. :)

Hei. Täällä myös vegaanikokeilu menossa. Osaatko sanoa, millä voisin korvata hernerouheen käyttämissäsi resepteissä? Haluaisin kokeilla sekä tätä että punajuuriresepitäsi! En asu tällä hetkellä Suomessa ja etsinnöistä huolimatta en ole löytänyt hernerouhetta.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mahtava kuulla Anna-Mari! Olen itse vaihtanut alkuperäisestä reseptistä soijarouheen hernerouheeseen juurikin punajuuripihveissä, joten niihin sen pitäisi sopia ainakin takuuvarmasti, vaikka en itse olekaan testannut. Sen sopivuudesta quinoa-hernerouhepihveihin en ole varma, se selviää kokeilemalla. Toivottavasti maistuu! :)

My

heii, kuullostaa tosi hyvältä. täytyy ehdottomasti kokeilla. kysyisin vaan että mikä purkki tuossa sitruunan vieressä on? en oikeen saa selvää :) ja mistä kaupasta saa hernerouhetta ja tahinia ( =seesaminsiemenistä tehtyä tahnaa)? :D ku en ole koskaan ostanut :)

Vitsit! Nää oli aivan törkeen hyviä!! En jaksanut hellan ääressä seisoa enempää, joten paistoin nää uunissa. Ja appivanhemmatkin kehaisivat ;) Oon jo pitkään halunnut käyttää hernerouhetta johonkin ja jes, näitä teen uudestaan! Ainiin maistui myös 3-veelle ja 1-veelle!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram