kuva: täältä.

Mikäli haluat antaa aattona läheisellesi muistiaisen, mutta lahjojen ostaminen on jäänyt viime tippaan. Ei hätää. Tämän mieluisan lahjan saat valittua osoitteesta http://lahjaelaimille.fi/ , sen jälkeen saat sähköisesti kortin, jonka antaa lahjan saajalle. Animalian aineettomilla joululahjoilla tuetaan tänä vuonna lehmien, sikojen ja muiden tuotantoeläinten puolesta tehtävää vaikuttamistyötä ja kampanjointia. Lahjat kuvastavat Animalian tavoitteita uudistettavaan eläinsuojelulakiin. Valtaosa lahjojen tuotoista menee siis Animalian ensi vuoden tuotantoeläintyöhön, tarkemmin sanottuna paremman eläinsuojelulain kampanjatyöhön. Suomessa ollaan ensi vuonna uudistamassa eläinsuojelulakia ja lakiin halutaan huomattavia parannuksia esimerkiksi lehmien ja sikojen elinoloihin. Osa lahjojen tuotoista menee myös eläinsuojelukeskus Tuulispäälle, osa turkiseläintyöhön.

Lahjoja ovat esimerkiksi:

Juomavettä -lahja = 12€

"Tällä lahjalla tuet turkiseläinten hyvinvointia. Jatkuva ja riittävä juomaveden saanti on perusedellytys eläimen hyvinvoinnille. Tällä hetkellä turkiseläimillä ei ole oltava jatkuvasti saatavilla juomavettä eikä niillä ole mahdollisuutta vapaaseen lajityypilliseen käyttäytymiseen. Tämän lahjan avulla tehdään turkiseläinten hyväksi työtä, jonka tavoitteena on turkistarhaton Suomi."

Terveyttä ja liikkumista -lahja = 15€

"Tällä lahjalla tuet siipikarjan hyvinvointia. Broilerit on jalostettu reilussa kuukaudessa teurastusikään kasvaviksi lihaskimpuiksi, minkä seurauksena jalkakivut ja sydänsairaudet ovat linnuilla yleisiä. Broilerit elävät ahtaissa tuotantohalleissa, ja vähäinen liikkuminen lisää lintujen jalkavikoja. Vastaavat ongelmat vaivaavat kalkkunoita. Tämän lahjan avulla vaikutetaan siihen, että tuotantoeläimille haittaa aiheuttava jalostus selkeästi kiellettäisiin."

Elää ja olla jennifer -lahja = 18€

"Tällä lahjalla tuet eläimen oikeutta elää lajityypillistä elämää. Jennifer-lehmä oli joutua teuraaksi, koska Jennifer on liian pienikokoinen synnyttämään vasikoita. Teurasauton sijaan se pääsi viettämään loppuelämäänsä Tuulispäähän, missä eläin saa olla oma persoonansa ja elää vapaasti eläin- ja ihmisystäviensä kanssa. Tämän lahjan avulla tehdään työtä tuotantoeläinten puolesta ja tuetaan Eläinsuojelukeskus Tuulispään toimintaa."

"Tällä lahjalla tuet eläimen oikeutta elää lajityypillistä elämää. Possut Siiri ja Saara syntyivät tavalliseen sikalaan, mutta onnekkaan sattuman ansiosta ne pääsivät viettämään loppuelämäänsä Tuulispäähän. Siellä eläin saa olla oma persoonansa ja elää vapaasti eläin- ja ihmisystäviensä kanssa. Tämän lahjan avulla tehdään työtä tuotantoeläinten puolesta ja tuetaan Eläinsuojelukeskus Tuulispään toimintaa."

Muita lahjoja ovat mm.

Kivunhoitoa -lahja = 7€ 

Parempi porsiminen -lahja = 25€

Jaloittelua ja laidunnusta -lahja = 30€

Ikääntyä arvokkaasti -lahja = 120€

Lue lisää ja tutustu lahjoihin paremmin TÄÄLLÄ!

Mä tilasin jo tuolta Makelle ja itselleni lahjat, jotka taatusti lämmittävät mieltä.

Tulostettava kortti ehtii perille viime hetkelläkin, sillä saat sen samantien sähköpostiisi!

Voit ilahduttaa ystävääsi ja tukea eläinten oikeuksia hankkimalla Animalian aineettoman lahjan! 

<3:Venla

Kommentit (8)

Kiitos tästä postauksesta! Nämä lahjat ovat minulle jo tuttuja, mutta tästä aiheesta ei voi koskaan puhua liikaa.

Elisa

Voi että! En oo tiennytkään tällaisesta vaihtoehdosta, hirmu ihana ja koskettava idea. Kiitos tästä.

Ninnu

Voi ihana Venla kiitos tästä vinkistä!

Ostinpa heti tuommoisen äidilleni ja taidan vielä itselleni ostaa hyvää mieltä. :)

Ihanaa miten eläinten ystävä olet. :) Mukavaa joulua sinulle!

joku

Idea on ihana, mutta mua näissä ärsyttää se kuinka lahjojen hinnoittelulla asetetaan tavoitteet tärkeysjärjestykseen. Esimerkiksi tästä saa kuvan että kivunhoito on vähempiarvoinen asia kuin se että eläin saa laiduntaa vaikka näin ei ole. Hyvällä asialla tässä kuitenkin ollaan mutta lahjojen toteutuksen olisk voinut järjestää jotenkin muuten :)

mirasusanna

Mä ostin tuon Jennifer-lahjan. Sekä oon myös lahjoittanut paikaillisiin eläinsuojeluyhdistyksiin/löytöeläinkoteihin :) Siinä on mun joululahjaostokset! Täytyy sanoa, että oot sä Venla kyllä huikea tyyppi kaikin puolin, jatka samaan malliin ja hyvät joulut teille <3

Anna

Huippua, että jaat tällaisia ideoita. Kyllästyttää kun joka blogissa on litaniat lahjatoiveista. Tämä on todella ihana ja sydämellinen lahjaidea. Taidan ostaa tällaisen, vaikka en ostakaan joululahjoja, mutta nämä tällaiset ovat poikkeus :) <3.

Marie

Todella hyvä idea ja itse en ainakaan näistä kyseisistä lahjoista ollut tietoinen. Muutenkin olen pyrkinyt antamaan joululahjoiksi kierrätettyjä lahjoja, jos jotain tavaraa. Niitä olen hakenut mm. kirppiksiltä. luonto kiittää. Samalla tulee tuettua näitä hyviä järjestöjä, jotka kirppistouhua ylläpitävät. Siinäkin yksi vinkki, jos jotain muutakin eettistä haluaa pukinkonttiin.

Miilia

Kiitos Venla parhaasta lahjavinkistä. Tämä oli juuri täydellinen joululahja eläinrakkaille vanhemmilleni. Kaupallinen joulu sekä siihen liittyvä kulutushysteria ja turha materialismi on surullista ja pinnallista - kiva, että olet blogissasi tuonut muutenkin esille joulun perimmäistä tarkoitusta.

Vinkkaan vielä blogista, joka sinua saattaisi kiinnostaa. Todella hienoja ja ajatuksia herättäviä kirjoituksia. http://hermithounds.com/

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram