IMG_7421
IMG_7421

Istun mökin pihalla laavussa ja kuuntelen hiljaisuutta. Ulkona on kylmä, mutta minulla on lämmin. Tuijotan vuoroin leimahtelevaan nuotioon ja sen taakse kauas pimeyteen. Hiillos hehkuu lumoavana. Tässä me vaan istutaan kolmistaan, eikä tiedetä muun maailman menosta mitään. Hiljaisuus rikkoutuu, kun Mulan alkaa kuorsaamaan sylissäni.

IMG_7612
IMG_7612

Yhtäkkiä tajuan, että se, mistä nyt juuri tällä hetkellä eniten nautin, on sitä mitä joskus "pakenin". Hiljaisuutta.

Täällä omat ajatukseni eivät hautaudu kaupungin hälinään ja hektisyyteen.

IMG_7611
IMG_7611

Asuessani koko lapsuuteni rauhallisessa kunnassa, oli ihana 17-vuotiaana muuttaa "suureen Helsinkiin". Nykyään sekin tuntuu toisinaan pieneltä. Toisaalta kaupungin syke ei ole kadonnut minnekään, vaan se tarttuu ihmisiin.

Eilen ollessamme päiväkävelyllä metsässä, Make tokaisi: "Mieti, tässä me nyt vaan kävellään, tätä samaa mökkitietä, mitä olemme talsineet jo monta vuotta, ja silti me ollaan niin tyytyväisiä. " Aurinko ei paista, mutta ilma on raikas. Mulan kävelee innoissaan edessämme, mutta pysähtyy aina välillä vilkaisemaan taakseen, että lauma on varmasti koossa. Kaikki kunnossa, lauma on koossa. Me ei tiedetä tällä hetkellä somesta tai uutisista mitään, ja olo on levänneempi, kuin pitkiin aikoihin.

IMG_7610
IMG_7610

Välillä mietin, mikä meillä ihmisillä on? Keräämme ympärillemme niin paljon kiireitä ja materiaa, jotka aiheuttavat meille vaan lisää huolta.

Täällä  mökillä olessani tajusin, että olen onnellinen, vaikka juomavesi ei tulekaan hanasta. Kun takkaa täytyy polttaa, että mökki pysyisi lämpimänä. Kun tuvan täyttää kynttilänvalo ja puheensorina, elektroniikan surinan sijaan. Tosin myönnän,  jos eläisin näin aina, ei se varmasti tuntuisikaan niin hohdokkaalta, ..tai ken tietää, mutta ainakin rentoutumispaikkana tämä hipoo täydellisyyttä.

Hassua, koko kevään sitä remontoi modernia kotia, ja kun se on vihdoin valmis, kaikki tip top. Löytääkin itsensä vapaa-ajallaan vanhalta kesämökiltä.

En usko, että se johtuisi siitä, ettenkö rakastaisi uutta kotiamme, koska toden totta rakastan. Vaan luulen, että on helpompi rentoutua ja irtautua arjesta, kun on jossain aivan muualla, kuin läsnä perusympyröissä, joihin myös koti lukeutuu. Toki silläkin on vaikutusta asiaan, että Mulan viihtyy niin mainiosti täällä mökillä, jossa saa juosta vapaana ja ulkoilla mielin määrin.

IMG_7613
IMG_7613

IMG_7614
IMG_7614

Välillä on jokaisen hyvä palauttaa mieleensä mikä elämässä on oikeasti tärkeintä.

Ovatko ne uusimmat puhelimet & elektroniikat?  Onko se ura? Vai some? Merkkivaatteet, kengät, laukut? Auto?

Vai kenties se, että saa terveenä läheistensä kanssa viettää laatuaikaa ja istua tässä,

vanha kulahtanut fleecehuppari päällä, ilman meikkiä, tukka takussa

ja olla vaan...

...onnellinen.

Miettikääs sitä!

Tämä juuri, on minulle sitä hyvinvointia, treenaamisen ja monipuolisen, sekä säännöllisen ruokavalion  ja herkkujen ohella. #Wellness

IMG_7417
IMG_7417

IMG_7405
IMG_7405

Hei kaikki ihanat, muistakaa äänestää Elämää Venlan Silmin -blogiani, joka on ehdolla vuoden inspiroivimmaksi HYVINVOINTIBLOGIKSI  indiedays BLOG AWARDSEISSA. Äänestämään pääset TÄSTÄ!!! Blogini löytyy siis INSPIROIVIN HYVINVOINTIBLOGI -kategoriasta.

<3: Venla

Kommentit (41)

emma

Toi on niin totta! Itekkin aina mökillä ollessa meen vaan istuskelemaan laiturille ja katson järveä ja mietin että vau, ihanaa olla rauhassa ja tavottelemattomissa! Ihanaa syksyä!:)

Minävaan

Hei :) olen 17 vuotta ja aina halunnut näyttelijäksi. Olen monesti miettinyt miten esim. salkkareihin olet päässyt? Aion hakea teatterikorkeaan, mutta muuten en löydä paljon mistään tietoa :( olisi kiva tietää miten sulla lähti käyntiin juttu ja miten pääsit salkkareihin niin pitkäksi aikaa näyttelemään. Oletko käynyt esim. jotain koulu siihen tai vai voiko muuten päästä. Kiitoksia.

Essi

Aivan ihana postaus! <3 Pistit kyllä miettimään elämän tärkeimpiä asioita, joista okeasti löytää onnen. :) Ihana olet! Blogiasi lukemalla saa todella paljon inspiraatiota ja hyvän mielen, mikä todella saa jo itsellekin hyvän olon. Olet ehdottomasti paras hyvinvointibloggaaja! <3

Emma

Moikka!
Sun tekstejä on aina ihana lueskella ja postaus sai taas muistuttamaan mikä on tärkeintä! Niimpä näin syyslomalla ollessani päätin soittaa serkulle ja lähteä huomenna viettämään aikaa mökille. Kitara kouraan ja pääsee fiilisteleen musiikin ja sukulaisten kanssa kivasta mökkielämästä. Se on kyllä rentouttavaa touhua. :)
Täytyy kyllä vielä sanoa kun todella harvoin kommentoin, että sulla on ihana tapa kirjoittaa blogia ja oon saanut hirveästi motivaatioo terveelliseen elämäntapaan sulta, joten kiitos siitä!
ihanaa ja rentouttavaa syksyä sulle<3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mahtava päätös, ihanaa mökkireissua sulle<3 Ja voi kiitokset, todella ihana kuulla, juuri sitä haluan tehdä, inspiroida ihmisiä!! <3

Saku

Moi! Piristävä postaus taas kerran, mutta voisitko pitkästä aikaa tehdä kunnon treenauspäivityksen kuvien kanssa niin näkis vähän miten sä oot onnistunut
saamaan kroppas noin nättiin kuntoon? Kiitos! :)

Ulla

Siis taas Venla teit sen . . aloitit mun aikaisen aamun niin hyvällä kirjoituksella.
Syyslomaa vietellään ja mennäänkin perheen kesken Tallinnaan.

niin samaistun sun tekstiin, Joka sana on totta !!

( Sinä saisit varmaan jonkun hienon kirjan kirjoitettua, on kyllä kyky kirjoittaa hienosti asioista ;) )

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Voi kiitokset Ulla, saat mut aina hymyilemään näillä piristävillä kommenteillasi! On ihanaa, että on olemassa sunlaisia kannustavia ihmisiä!! Mahtavaa Tallinnan reissua koko perheelle!<3

Ulla

Kiitos !! Tuntuipa hyvältä kommenttisi. :)

Olet niin pirteä ja aurinkoinen luonne sinäkin. Onneksi on meidänlaisia olemassa. ;)

Tallinan reissu meni mahtavasti. Aurinko paistoi siellä eilen siniseltä taivaalta. Nyt koti-ilta ja kohta yllätys... Salkkareita katsomaan :D !!!!!

Veera Laajalahti

Luin kahteen päivän sun kaikki postaukset!Parhautta! Mummoni on aina sanonut,että muistutan paljon sua. Ennen olen vain naurahtanut. Nyt ymmärrän sen,koska sain susta ihan uudenlaisen vaikutelman!
Mä todellakin äänestän sun blogia inspiroivammaksi, ja jos voisin tekisin sen useasti!
Pakko vielä sanoa,että on ihana nähdä susta ns ei niin edustavia kuvia. Tuntuu,että jolloikin bloggaajilla pitää kaikki olla niiiin tip top. Iso kiitos Venla!!!
Huhhu ku tuli pitkä teksti :D

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos, kun jaksoit kirjoittaa noin pitkän kommentin!! Ja kiitos tueastasi, ARVOSTAN sitä todella <3 Tarkoituksenani onkin antaa aito kuva itsestäni. Ja hahah olen muutenkin laiska meikkaamaan, joten meikittömiä kuvia löytyy blogistani paljon :D

Jenni

Aivan täydellisen hyvin kirjoitettu mökki bostaus:)! Pystyi samaistumaan tekstiin ja jopa haistavan luonnon ihanat tuoksut. Ihana bostaus <3!

Jasmin

moikka! olen miettinyt noita Icaniwill-pöksyjä jonkun aikaa. Mietin vain näkyykö niistä läpi, jos esimerkiksi tekee salilla kyykkyjä/maastavetoja? Tosi monissa jumppatrikoissa on tällainen efekti ja se ei olisi kovinkaan toivottua.

Hanna V

Sulla on kyllä aivan huippublogi, yks ehdoton lemppari! :) Mulla olis tällänen pieni kysymys, että onko mielestäsi erilaisilla jumpilla (esim pumppi, step tai HIIT) mitään hyötyä kiinteytymisen kannalta?

Jenni

Haha en tiiä että eikö toi mun kommentti tullu kokonaan ku siitä näkyy tossa ylhäällä vaan toi'moikka' kohta mut olin kysymässä että mistä toi mulanin camo takki on hommattu? :) Pitäis omallekki amsulle ostaa joku ja toi olis niin hieno :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Ostin mökillä ollessani tuon lähikunnan pikkusesta eläinkaupasta, jonka nimeä en valitettavasti muista, mutta noita löytyy varmasti myös ihan muualtakin peruseläinkaupoista. :)

Katariina

Moikka!! Mua alkoi kiinnostaa, että kuinka usein käyt viikossa salilla? Sit vielä, että onko sulla kuinka monijakoinen reeniohjelma? Kiitos jo valmiiks :-)

Heippa Venla!

Sain tänään sen verran pöyristyttävän kommentin salilla, vieläpä PT:ltä, että oli pakko kirjoittaa aiheesta omaan blogiin otsikolla Seksismiä salilla. Kommentti koski lihaksikkaita naisia. Olisi mielenkiintoista kuulla sun kokemuksia aiheesta, mulle olet jo niin pitkään ollut idoli ennenkaikkea persoonana, mutta toki myös ulkonäöllisesti. Laitoin sut referenssiksi kirjoitukseen siitä, miten "miehekkäältä" lihaksikas nainen voikin näyttää! ;) (Sarkasmivaroitus.)

Tässä linkki, jos jaksat lukaista.
http://www.lily.fi/blogit/taste-honey/seksismia-salilla

tinde

Nyt ei voinut parempaan saumaan osua tämän postauksen lukeminen!

Jotenki tää syksy saa mut aina vähän alakuloiseksi ja parhaillaan tänään oli huono päivä alkamassa. Olo on vetämätön, ehkäpä flunssakin iskemässä ja vaikka kaikki asiat on hyvin, alakuloisuus iskee mieleen. Noh, tämän tekstin jälkeen ei enää! Tajusin just, mitä kaipaan tähän syksyyn ja se on nimenomaan rauhallinen mökkiviikonloppu kauempana Helsingin hälinästä. Uudet työkuviot, koulustressi, muutto ja mitä näitä nyt on viime aikana ollutkaan niin vie energiaa ja rentoutuminen olis paikallaan!

Kiitos Venla tästä herätyksestä! :) Ihanaa syksyä!

Marjaana

Onnittelut vuoden inspiroivamman hyvinvointiblogin tittelistä! Sitä kautta luinkin blogiasi nyt ensimmäistä kertaa. Ja tuli oikein kunnolla tippa linssiin tästä kirjoituksesta..
Oon itse tällä hetkellä ulkomailla vaihdossa, pari kuukautta takana ja muutama vielä edessä. Mutta tää kirjoitus iski ihan täysin minuun, ikävöin ihan hurjasti poikaystävääni, meidän koiraa ja MÖKKEILYÄ. Olemme tosissaan mökki-ihmisiä, vietetään kaikki mahdollinen aika siellä varsinkin nyt kun meilläkin on koira ja se saa siellä sitten vapaana juosta ja uida ym. Ja poikaystäväni onkin viettänyt koiramme kanssa siellä kaikki nämä viikonloput, mitä minä olen ollut täällä.
Ei muuta kuin mukavaa syksyn jatkoa, nauti sinä siellä mökkeilystä! Itse toivon pääseväni sinne joululomalla :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Toivon kovasti, että tekin pääsette yhdessä Jouluna mökille rentoutumaan<3 ja toivottavasti olet nauttinut myös vaihdosta ulkomailla! Kiitokset superihanasta palautteesta <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram