Viime viikonloppuna mökillä ollessa alkoi tehdä mieli kiinalaista, joten sitähän tehtiin. Ehkä hieman soveltaen tosin, mutta hyvin se upposi.

Ainekset munakoisokastike:

  • 1-2 munakoisoa
  • suolaa
  •  1 tl maissitärkkelystä
  • 1 rkl vaaleaa soijakastiketta
  • 1/2 tl tummaa soijakastiketta
  • 2 tl agavesiirappia
  • 2 1/2 rkl seesamiöljyä
  • 1 tl raastettua inkivääriä
  • 3 tl valkosipulisilppua
  • kevätsipulia
  • haluamiasi tuoreita yrttejä

Leikkaa munakoiso suikaleiksi. Laita munakoisosuikaleet kulhoon ja peitä ne vedellä, lisää veteen 1 tl suolaa ja sekoita hyvin. Laita munakoisojen päälle esim. kansi painoksi, jotta ne eivät nouse veden pinnalle. Anna munakoisojen olla vedessä 15 min.

Sekoita sillä aikaa kastike pienessä kulhossa. Sekoita vaalea ja tumma soijakastike keskenään, lisää joukkoon agavesiirappi ja maissitärkkelys. Varmista, että ainekset sekoittuvat huolella keskenään.

Kaada vesi pois munakoisojen joukosta. Valuta ja taputtele ne kuivaksi. Laita munakoisojen joukkoon hyppysellinen maissitärkkelystä ja pyörittele ne huolella.

Lisää öljyä pannulle. Paista munakoisoja pannulla tarvittaessa muutamassa erässä. Munakoisoista täytyy tulla satumaisen pehmeitä, joten paistaminen voi viedä helposti ainakin n. 10 minuuttia.

Kun munakoisot ovat paistuneet pehmeiksi, siirrä ne pois pannulta. Lisää pannulle hieman öljyä, inkivääriraaste ja valkosipulisilppu. Kuullota hetki. Heitä joukkoon lopuksi munakoisot. Laske lämpöä pienemmälle ja lisää joukkoon kastike koko ajan sekoittamalla.

Tarjoile sienien, kiinankaalin (ohjeet alla), sekä nuudelin tai riisin kera.

Koristele kevätsipulilla ja tuoreilla yrteillä.

 

Ainekset sienet:

  • 1 rasia pieniä tai isoja herkkusieniä
  • 1 sipuli
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • tilkka soijakastiketta
  • mustapippuria
  • yrttejä: esim. timjamia

Viipaloi puhdistetut sienet. Silppua kuorittu sipuli. Kuullota sipulisilppu öljyssä. Lisää sienet ja jatka paistamista noin 5 minuuttia. Mausta soijakastikkeella, yrteillä ja pippurilla.

Paista lisukkeeksi vielä pilkottua kiinankaalia pannulla öljyssä. Heitä joukkoon soijakastiketta, valkosipulisilppua, vähän agavesiirappia, mustapippuria ja ripaus chiliä.

PS. Aineksia ja mausteita on laitettu kokattaessa vähän mututuntumalla, joten kannattaa maistella ja lisäillä niitä tarvittaessa.

 

<3:Venla

Kommentit (3)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Ei sekään kuulosta yhtään hullunkurisemmalta vaihtoehdolta, namnam!
Mutta kokeile ihmeessä joskus tehdä itse!:)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram