Olen saanut viime aikoina lukuisia maileja ja kysymyksiä liittyen treenaamiseen ja ruokavaliooni. Kaikki haluavat tietää "Kuinka treenata oikein? Millä painoilla? Mitä liikkeitä? Mitä pitää syödä?" jne. Pahoittelen, etten ole kaikkien viesteihin ehtinyt vastaamaan.

kuvalähde: we heart it

Oikeastaan kaikille tulee nyt vastaus tässä. On erittäin tärkeää muistaa, että me olemme kaikki YKSILÖITÄ. En pysty mailien perusteella arvioimaan kulutustanne tai peruskuntonne lähtökohtaa. Voi olla, että minun ruokavaliotani noudattamalla, joku  laihtuukin huomattavasti, koska ei tajua harrastavansa hyötyliikuntaa enemmän kuin minä, tai toisin päin. Voin toki antaa ruokailutottumis-ideoita ja hyväksi toteamiani liikkeitä jatkossakin, mutta kuten vatsalihastreenipostauksestani huomasitte, ei kyse ole mistään tähtitieteellisestä. :D Yksinkertaisuus KUNNIAAN. En suosittele innostumaan tai kannusta ketään kurinalaisiin dieetteihin, kehonrakennuksessa ne ovat toki ymmärrettäviä. Mutta uskon, että moni teistä haluaa saada aikaan terveitä positiivisia tuloksia kropassaan, hyvää mieltä ja ennen kaikkea elämäntapa mutoksen, joka tuokin siinä sivussa ne edellä mainitut. :) Kaikki myös varmasti ymmärtävät, että puhdas ruoka on kaiken a ja o (ei lisäaineita, ei valmisruokia, eikä liikaa sokereita liian usein).

weheartit kuvalähde: we heart it

Perusliikkeet kehiin, ja jos ei treeni mene perille, niin lisää vaan painoja. Ohjelmaa täytyy myös muuttaa säännöllisesti, että lihakset saavat tarpeeksi uutta ärsykettä. Esim: jos aikaisemmin olet saanut tehtyä 20 punnerrusta, tee ensikerralla 15, mutta nostamalla jalat korkeammalle. Sitä seuraavalla kerralla pyri tekemään punnerrukset mahdollisimman hitaasti. Toisin sanoen, pienikin muutos liikkeen raskauteen tai suorituksen kestoon vaikuttaa kehittymiseesi. Ennen kaikkea olen itse oppinut, että treeniohjeita ovat media ja lehdet pullollaan, täytyy vaan itse kokeilla ja soveltaa mikä toimii juuri minulle hyvin. Viimeaikoina olen innostunut lukemaan Fit lehteä. Löysin mainoksen netistä. Sieltäkin saa mm. hyvää inspistä.

Fit - asiaa liikunnasta naiselliseen makuun.
Tilaa nyt erikoishintaan!

Toivon, että voisin jatkossakin inspiroida ihmisiä liikkumaan, sekä kannustaa ja antaa mahdollisesti hyviä ruoka- ja treenivinkkejä. Voitte lisätä niitä omaan elämäänne  ja kokeilla sopiiko ne teille vai ei.

http://sphotos-h.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/320009_10151638615603974_491047607_n.png kuvalähde: we heart it

Vähintään yhtä tärkeetä kuin ruoka ja treeni, on LEPO. Eli kunnon uni, 7-8 tuntia yössä, ajoissa nukkumaan, myös viikonloppuna. Kun pitää ruoan, treenin ja levon balanssissa, niin kaikki toimii. Näissä osa-alueissa on yleensä petrattavaa, jos tuntuu ettei kehity, eikä suinkaan siinä, että jollain on "paremmat salaiset treeniliikkeet" kuin sinulla.

Olen huomannut, että minulla on myös hyvinkin nuoria lukijoita, teille haluan sanoa, että treeni- ja ruokavaliopostaukset eivät varsinaisesti ole teille suunnattuja. Tottakai kannustan lapsiakin liikkumaan, mutta ennemmin leikin ja harrastusten muodossa. Muistakaa, että olen itsekkin tyytyväisenä aina ala-asteesta ylioppilaslakin saamiseen asti, syönyt äidin monipuolisia kotiruokia, määriä sen tarkemmin miettimättä. Ja harrastanut tanssia, sekä käynyt ryhmäliikunnassa sen kummemmin keskittymättä lihasmassan kasvattamiseen. Toki se on parempi, että on lihasta, kun pelkkää luuta ja nahkaa, mutta tuntuu, etteivät nuorimmat aina oikein osaa suodattaa kaikkea tietoa, ja hyväksi tarkoitettu neuvo, johtaakin äärimmäisyyksiin. Lasten kuuluu olla lapsia, juosta Pocahontas-college päällä ja 101-dalmatialaista-trikoot jalassa ja leikkiä kirkonrottaa sekä kymmenen tikkua laudalla jne. Niin mä ainakin tein, noi kledjut tais tosin kuulua mun ysäri lapsuuteen. Mut tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Pitäkää nukeistanne kiinni, niin pitkään kuin voitte. Ihan tarpeeksi kauan ehditte elämässä viettää aikaa aikuisten maailmassa.

Olen myös aidosti huolissani tästä villityksestä, jota fitness-trendiksikin sanotaan, toivon ettei se saavuta liian nuoria ihmisiä. Muistakaa, että kuntosaleillekin ikäraja taitaa olla 15 vuotta. Liikunnan ja treenaamisen pitäisi kuitenkin ennen kaikkea tuottaa hyvää mieltä ja nautintoa, ei suinkaan aiheuttaa stressiä, muutoin liikutaan jo huolestuttavalla alueella.

Me paistettiin viikonloppuna pitkästä aikaa kunnon pihviä ja sen kanssa avokadofetasalaattia, namiii.

IMG_8681
IMG_8681

IMG_8683
IMG_8683

"Fitness is not about punishment.

Fitness is about ENJOYING what your body is cabable of." 

IMG_8715
IMG_8715

Viikonloppuna kävin raikkaassa vesisateessa aamulenkillä, eikä haitannu yhtään, oon vaan iloinen kun sade sulattaa lumet mennessään. :)

Tuli myös viikonloppuna ikävä lapsuuden perinteistä jauhelihakastiketta.  Koitettiin jäljitellä sitä, ja ihan maukasta kyllä tuli, perunoiden kera. KOTIRUOKA<3

IMG_8776
IMG_8776

"There is no magic pill.

No special shake.

No secret diet.

Just get off your ass."

IMG_8787
IMG_8787

 Energistä ja ihanaa alkuviikkoa kaikille!

<3:Venla

Kommentit (25)

Camilla

Olet kyllä niin oikeassa ja todella inspiroit treenaamiseen! :) Sitä olisin halunnut kysyä, että harrastatko mitään muuta liikuntaa salitreenien ja lenkkeilyn ohella? Tarkoitan nyt tällaista perinteistä liikuntaa, kuten hiihtoa, uintia, pyöräilyä, laskettelua tai vaikkapa rullaluistelua? Itselläni liikuntaa yliopistossa opiskelevana ei ainakaan pelkkä kunnon kohottaminen tai lihasten vahvistaminen riitä, vaan haluan lisäksi kehittää eri lajeissa vaadittavia liikunta- ja lajitaitoja. Uintikurssin aikana opin oikeaoppisen rinta- ja krooliuinnin, mistä tuli todella mahtava fiilis! Eilen treenattiin puolestaan korkeuhyppyä ja keihäänheittoa, joista myös opin valtavasti! En epäile ettetkö treenaisi monipuolisesti, mutta esim. lenkkikunto ja uintikunto ovat kaksi aivan eri asiaa ja suosittelisinkin kokeilemaan monia eri lajeja. :) Itse nautin eniten siitä, kun huomaan kehittyneeni jossakin lajitaidossa ja kasvaahan siinä sivussa tietysti kuntokin!

http://camillan-live-love-learn.blogspot.fi/

Musta olis todella kiva, että jokaisessa postauksessa olis muutakin kun pelkkää treeniin liittyvää asiaa. Toki noita sun treenivinkkejäs on kiva lukee, mut olisin tosi onnellinen jos postauksissa olis myös jotain muuta.

Käykää kattoo mun blogi,

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Joo voin tulaisuudessa antaa jtn vaihtoehtoisia liike vinkkejä aikaisemma postauksessa esittelemäni sumokyykkyjen lisäksi (se menee ainakin hyvin peppuun :)

Emilia

Hyvin kirjotettu! :) Hyvä, ettet lähde sen enempää ohjeistamaan ketään, koska niinku sanoit yksilöitä me kaikki ollaan. Sun ruoka ja treenivinkit on kyl ihan huippuja! Yksinkertaisuus kunniaan :) Ja ihanaa, että otit myös nuoremmat lukijat huomioon. Onhan se hienoa, että nykysin ihannoidaan enemmän tervettä ja treenattua vartaloa (kuin langanlaihaa), mutta oon samaa mieltä sun kanssa siitä, että nuorten täytyy saada olla nuoria! Kiitos jälleen kerran inspiroivasta blogista, seuraavaa postausta odotellessa ;)

veera

Sun blogi oli inspaavien treeniblogien listalla tämän kuun cosmopolitanissa.. :) Oot varmaa sen jo huomannutkin tai kuullu, mutta oli mukava huomata se siellä ku tää sun blogi kyllä oikeesti on tosi hyvä motivaattori.

Ihan huippu blogi :) Odotan aina innolla uutta postausta ja uusia vinkkejä treenaamiseen :). Motivoit jatkamaan liikkumista ja treenaamista huononankin päivänä :). Kiitos kovasti :))
p.s Nam,mitä ruoka kuvia :)

Vitsi oot kyllä ihan huippu ja tää blogi ihan paras! Aina kun nään bloglovinin kautta että sulta on tullut uusi postaus niin innostun :) Super inspiroivia juttuja ja kuvia AINA ja joka kerta!! :)

hartsuli

Tykkään ihan täysillä tästä sun blogista ja muutenkin tavasta kirjottaa ja kokea treenaus ja ruokavalio. Tuo fitness hömppä tulee mulla jo ihan täysin korvista ulos... liika on liikaa. treenaus ja upea vartalo ja urheilu on toki kaunista ja terveellinen ruokavalio hyväksi mutta nämä söin yhden pähkinän liikaa jutut ei vaan mene mun jakeluun jos ei tosiaan kisoihin treenaa mutta tuntuu että siihenkin hommaan mini lähtee nyt vaan koska se on muotia. ihana nähdä miten treenaat, kehityt ja nautit liikunnasta mutta myös syöt ihan oikeaa ruokaa ja herkkujakin välillä.ei pelkkää rahkaa ja raejuustoa... tämä ois se ihanne tavote myös minulle. tykkään kyllä treenata mutta herkkujakin menee valitettavasti se 5pvää viikossa helposti. kohtuus kaikessa. en itse vaan keksi miten oppisin kohtuuteen noissa herkuissa.. :) sinäänsä ei haittaa koska en millään tavalla ole ylipainoinen mutta kyllä nuo jossain vaiheessa elämää varmasti kostautuu ja harmittaa että lipsuu joka kerta herkuttelussa ja treenistäkin saisi enemmän irti tosi kun söisi kunnon ruokaa enempi ja herkkuja vähemmän

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitokset palautteesta, mahtava kuulla! Tarkoituksenani ei olekaan nimenomaan tuputtaa, vaan lähinnä jakaa liikunnaniloa. Hyvältä kuulostaa, eikä siitä herkuttelusta mitään stressiä tarvitse ottaa niinkun itsekin sanoit :) Toki yleensä kun syö enemmän kunnon ruokaa, niin huomaakin herkkuhhimon vähenevän siinä sivussa. Ihanaa kevättä sulle! :)

Eve

Hei! Sulla on ihana blogi, kiitos siitä:) Mulla olis yksi pieni kysymys, vaikka just tuola ylempänä sanoit ettet pusty neuvomaan näin vietien kautta. Oon uv:sta lähtien alkanu syömää terveellisesti ja herkut jättäny kokonaan! Salilla käyn 3-4krt/vk ja väli päivinä käyn lenkeillä, toki yksi lepopäivä viikossa. Nyt pian 4kk työ ei ole tuottanut juuri ollenkaan tulosta? Missä vika? Mitä ajattelisit että teen väärin? Ja olen 17 v tyttö :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Todella paha sanoa, voi johtua vaikka siitä ettet syö tarpeeksi, tai saa tarpeeksi proteiinia tai nuku/lepää riittävästi. Niinkuin sanoin kaikki nuo vaikuttaa kehittymiseen. Suosittelisin jättämään kokonaan tuloksien stressaamisen, muuten niitä ei ainkaan tule. Nautit vaan liikkunnasta, kyllä niitä ajallaan tulee. Oot nuori:) Nou stress!

Alissa

Moikka!
Olisiko sulla antaa tuohon jauhelihakastikkeeseen reseptiä? Itselläni joku hyvä resepti kyseiseen ruokaan hakusessa, mutta vielä ei ole napakymppiä löytynyt. :)

KurtCobain

Hei, sellainen kysymys olisi, että aika useat naiset kärsivät ennen kuukautisia turvotuksesta niin onko sulla havaittavissa turvotusta ja tiedätkö muutenkin miten hyvin se näkyy treenatussa kropassa? En nyt itse ole laiha enkä lihava mutta ennen kuukautisia vatsa on aivan järkyttävä ilmapallo!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Minä ainakin kärsin menkkojen aikaan turvotuksesta, jota on havaittavissa naamassa ja vatsassa, painokin voi heitellä niiden aikaan jopa pari kiloa, sellaset nesteturvotukset kerääntyy kroppaan. :D

Sanni

Kauanko treenaat salilla esim. aamuisin? Pidätkö viikon aikana vapaapäivää urheilulta?

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Pidän toki, 1-2 lepopäivää :) Riippuu vähän mitä lihasryhmiä treenaa mikäkin päivä. Joskus menee salilla päälle 2h ja joskus vähän alle tunti :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Riippuu kuinka aikasin treenaan, joskus syön vähän rahkaa tai hedelmän, mut jos treenaan tosi aikasin niin en mtn. Mulla tulee muuten helposti huono-olo, jos oon just täyttäny mahaa. :D

Camilla

Kovasti olisin toivonut, että olisit vastannut kommenttiini.. Olet kuitenkin inspiroivien treeniblogien ykkönen! :)

Tää sun blogi on kyl niin mahtava inspiraation lähde! Mahtavaa kun jaksat motivoida ja kannustaa muita! Keep up the great work!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat