Muutama sananen liikkumisesta Los Angelesissa ja sen ulkopuolella.

Monen vinkkaus auton vuokraamisesta Losissa, ei oo mikään turhanpäivänen neuvo, sillä vaikka busseja melkein kaikkialle toki kulkeekin. On kiva, ettei tarvitse viettää koko lomaa linja-autossa istuskellen ja kärsivällisyyttään mitaten, sillä julkiset ottavat paljon enemmän aikaa, varsinkin tuolla toisella puolella palloa. Toki mielellään suosisi julkisiakin, jos viettäis kohteessa pidemmän tovin. Lomalla ollessa aika vain tuppaa olemaan valitettavan rajallinen. Tuskin kukaan kuitenkaan haluaa ottaa sitä arjen turhaa kiirehtimis-fiilistä mukaan reissuun. Siksipä kärry on TODELLA kannattavaa ja sesonki-ajan ulkopuolella myös edullista vuokrata, varsinkin jos aikoo suunnata Los Angelesin lisäksi, myös Grand Canyonille ja Las Vegasiin. Ja vaikkei suuntaiskaan, niin Losi koostuu tavallaan useasta irrallisesta erilaisesta "pikkukeskustasta", joiden välillä on reilusti matkaa, kuten monet ainutlaatuiset biitsit, kauppakeskukset ja asuinalueet.

"Varautukaa ruuhkiin!" -tätä lausetta lähes jokainen Losissa ollut hoki meillle ennen reissua. "Siellä Amerikassa ne on pikkuisen eriluokkaa, kun täällä". Musta tuntuu, että nää mun tuttavat ja joidenkin matkaoppaiden tekijät, jotka näin sanoivat, eivät ole omaksi onnekseen sattuneet istumaan puoli viideltä Kehä I ruuhkassa. Minä kun ehdin jo valmistautua henkisesti jumittamaan puoli päivää liikenteessä. Matkaeväsvarastoni olivat myös tiettty sen mukaiset :D Mutta turhaan. Jenkeissä kun ollaan, niin kaikki on tunnetusti "vähän isompaa" ja "vähän parempaa", niin auton moottorien koot, kuin nopeusrajoituksetkin. Siellä pieninkin moottori oli suurempi kuin nämä meidän täällä. Ja tällöin ei tunnetusti paljon liikennevaloissa jumiteta. Kaikki kun ottivat letkassa aika näyttävät kiihdytykset. Jenkeissä tuskin taidetaan autojen päästöistä sen kummemmin valistaa. No mutta.. maassa maan tavalla.

 Ei siis oikeastaan havaittu sitä tukalaa ruuhkaa. Toki populaa oli liikenteessä  viikonpäivästä riippumatta enemmän kuin Manskulla perjantai-iltana.

Autoilijat vaan sattuivat ajamaan Losissa niin sutjakkaasti, muutamaa ramppikohtaa ja lyhyttä odottamista lukuunottamatta, ettei se niin kutsuttu ruuhka tuntunut edes ruuhkalta. Nähtiin kyllä muutama kuumottava läheltä piti tilanne, tunnetusti huima nopeus saattaa joissakin tilanteissa aiheuttaa vaaraa, tai koitua kohtalokkaaksi. Mutta muuten täytyy kyllä nostaa hattua, kehittyneille ajotyyleille ja kärsivällisille jenkki-kuskeillle. Omaksi iloksemme siellä ei ollut ollenkaan havaittavissa sitä suomalaisille tyypillistä ikävää tie-raivoa ( tarkoitan tätä: "Et jumalauta tule mun kaistalle tai tunge siihen väliin, kun minä menen ekana, vaikka mulla on kiire -ei niin minnekään" :D) Sen sijaan siellä annettiin kaikille hyvin tilaa vaihtaa kaistaa, jopa tilanteissa, joissa huomasi viime tipassa olevansa väärällä kaistalla.

Ihmisiä myös kannustettiin kimppakyyteihin, sillä yksi kokonainen kaista oli varattu pelkästään autoille, joissa matkusti vähintään kaksi tai useampi ihmistä. Siispä mekin saatiin sukkelasti ajaa juuri sitä, ja sen kaistan tyhjyydestä oli pääteltävissä, että tuolla suunnalla todella moni ajoi autoaan täysin itsekseen.

Me vuokrattiin auto Budget- nimisestä vuokraamosta, ja kaikki hoitui ongelmitta. Paikallinen navigaattori on välttämätön kapistus Jenkeissä seikkaillessa, eikä suinkaan kannata ottaa sitä autovuokraamosta ryöstöhinnoilla, vaan tee niin kuin me, ja osta toimiva vehje lähimmästä Jenkki-hyper-marketista tarjoushintaan. Voit sitten myydä sen eteenpäin hyvällä voitolla Suomessa, tai vastaavasti säilyttää seuraavaa jenkki-reissua varten. ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

SONY DSC
SONY DSC

SONY DSC
SONY DSC

SONY DSC
SONY DSC

SONY DSC
SONY DSC

Ihanaa viikon jatkoa tyypit!

<3:Venla

Kommentit (23)

Jenni

Hieno auto :) oliko vaikea ymmärtää Jenkkilän liikennesääntöjä ja kylttejä ym?

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Ei ollut vaikea ymmärtää, liittymissä on jopa selkeämmät merkit kuin Suomessa ja vieläpä hyvissä ajoin. Amerikassa saa lähes poikkeuksetta kääntyä (omalla vastuulla) risteyksissä punaisista valoista oikealle, mikä tietty nopeutti liikenteen sujuvuutta huimasti. :) Koimme, että myös kyltit ja opasteet olivat selkeitä.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Siellä opasteissa lukee lähes poikkeuksetta se kielto tai ohje tekstimuodossa, joten liikennemerkkien ymmärtäminen on jopa helpompaa kuin Suomessa. :) Myös mm. liittymissä merkit ovat mukavan hyvissä ajoin ja selkeästi esillä. Joten paikallisia opasteita on miellyttävä seurata. Toki rinnakkaisten kaistojen suuri lukumäärä meinasi välillä huimata päätä.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

No sanos muuta Tuija! Kyllä tuli itelläkin jo hirmu ikävä takaisin noihin kuumiin maisemiin ja auringon lämmittävien säteiden alle! <3

Keni

Parastahan tuon navin ostamisessa on, että Walmartista kun ostaa tuotteen, niin sen saa kolmen kuukauden käytön jälkeen vielä palauttaa sinne takaisin! Toiset esim ostavat telkkarin ja vievät sen aina 3kk päästä takaisin ja uutta kehiin.. Jenkit!! :DDD

Mahtavat kuvat!

Kiva lukee muitten kokemuksia aiheesta, kun ittelläki on tarkotus suunnitelulla Losin reissulla auto vuokrata:)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos, mukava kuulla Annika! Joo kannattaa ehdottomasti! Vitsi sulla/teillä on upea reissu edessä, nauttikaa! :)

Marsupilami

Wowww on se Mustang komian ärhäkkä AUTO! Ostaisin heti jos lotossa voittaisin !Kade kun ite voin vain kuvissa ja harvoin kaduilla ihailla mutta kun ajamaan ei pääse!;-D Mahtavan upeeta reissuu teille!

Tiina

Moi, tämä kysymys nyt ei liity milläänlailla tähän postaukseen, mutta haluaisin kysyä mistä kaupoista/verkkokaupoista löydät itsellesi istuvia urheiluvaatteita? Olen urheilullinen mutta ruumiinrakenteeltani pienikokoinen ja usein esim xs koon takitkin ovat ihan liian telttoja päälleni. Tämä harmittaa suunnattomasti koska on vaikea löytää hyviä treenivaatteita. Kiitos etukäteen jos viitsit vastata :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mulla on itselläni Kari Traan treenivaatteita, joita löytyy mm. Stockalta ja Intersportista. Lisäksi ostan usein Stadiumista mm. Niken tai Adidaksen treenivaatteita. Oon ite joskus ostanut lastenvaatepuolelta niitä isompia kokoja, mitkä menee hyvin just siroille pienille naisille, ja ovat yleensä kaikenlisäks suht edullisia, mikä on mukava plussa. :)

tytt

WOW tuo mustang !! Niin komea <3 kun sais kerran elämässä tuommosella ajaa, ja vielä Jenkeissä, upeaa! :) teillä oli varmasti huiiippu reissu. Lisää matkapostauksia odotellessa :) oot aurinkoinen tyyppi Venla - en kylläkään kato salkkareita, odotan innolla uutta ohjelmaasi Fitness päiväkirjoja! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Suosittelen kyllä lämpimästi roadtrippiä Jenkeissä, onneksi siellä on mahdollista vuokrata tuollainen auto suhteellisen edullisesti, mikäli reissaa sesonkiajan ulkopuolella. :) Jee mahtava kuulla, että aiot katsoa Fitnesspäiväkirjoja! :)

Nina

Paljonko auton vuokra maksoi ja varasitteko auton jo täällä suomessa vai siellä paikan päällä?

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Autonvuokra maksoi 27€/päivä eli erittäin edullinen, kun reissumme aikana ei onneksi ollut sesonki, niin saimme lähes kalleimman vuokra-auton sen edullisimman auton hintaan. Usein jos vain mahdollista, niin kannattaa tietty matkailla sesonkiajan ulkopuolella, siinä säästää merkittävästi sekä rahaa, että aikaa, koska ei ole samanlaista ruuhkaa. Vuokrasimme auton etukäteen Suomesta käsin. Netissä on hyviä autovuokraamoiden kilpailutus-sivuja, kannattaa tutustua useampiin vaihtoehtoihin, sillä niissä sivuissakin on huimia eroja. :)

Annamari

Näistä kuvista ja kirjotuksesta tulee mieleen mahtavat muistot reilun vuoden takaisesta road tripistä ystävien kanssa San Franciscosta Losiin ja sieltä Vegasiin! Huippu reissu ja lähtisin millon vaan uudestaan :) Niinkuin kirjoitit, ajaminen on helppoa ja liikenne melkeinpä sujuvampaa kuin Suomessa. Välimatkojen takia auto on erittäin kätevä, varsinkin kun haluaa nähdä kaiken mahdollisen lyhyen reissun aikana :)
Kiitos blogista, mukavaa luettavaa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram

Kaupallinen yhteistyö