Vihdoin saan jakaa kanssanne jotakin, mitä olen hautonut sisälläni jo pidemmän aikaa.  Sellaista, jolle olen omistautunut ja jonka parissa olen häärinyt kauan, työstänyt ja kehitellyt eteenpäin.

Kiitos teidän rakkaat lukijani, BLOGINI ON KASVANUT ISOMMAKSI KUIN KOSKAAN! Haluankin siksi voida tarjota teille jatkossa entistäkin laadukkaampaa ja parempaa, sekä ennen kaikkea omannäköistäni sisältöä.

Siispä on koittanut jälleen aika ottaa seuraava askel ja haastaa itseään.  Antaa luovuudelle siivet ja hypätä tuntemattomaan!

Minulla on ilo kertoa teille, että BLOGINI LÖYTYY HETI TAMMIKUUN ALUSTA ELI 1.1. 2016 eteenpäin ihka omilta nettisivuiltani osoitteesta:

www.venlasavikuja.fi

Olen toiminut yrittäjänä jo useamman vuoden ajan, joten itsenäinen puuhailu on tuttua hommaa. Blogimuuton myötä vien luonnollisesti itsenäistä linjaa entistäkin pidemmälle.

Olen niin innoissani tästä suuresta muutoksesta, jonka saan kokea jälleen yhdessä teidän kanssanne. Te ammennatte minulle ekstravoimavaroja ja iloa päiviin enemmän kuin uskottekaan. Toivon, että voin antaa siitä edes pienen ripauksen takaisin.

Olisi ihanaa kuulla, kuinka moni on kulkenut matkassani blogini alkuajoista lähtien?

Entäpä missä vaiheessa juuri sinä itse siellä ruudun takana hyppäsit kyytiin blogiseikkailuihini?

Toivon toki koko sydämestäni, että olette muutoksesta yhtä innoissanne kuin minäkin ja kuljette mukanani uuteen blogikotiini osoitteeseen: www.venlasavikuja.fi

Säästelin alkusyksystä asti näitä kuvia juurikin tätä kyseistä päivää varten. Voidakseni tuoda kaiken tämän joulufiilistelyni keskelle häivähdyksen kesän valoa. Joskus näinä pimeinä päivinä saattaa joltakulta meinata usko loppua. Halusin vaan muistuttaa, että siellä se aurinko jossain odottaa. Koitetaan sitä ennen nauttia tästä ihanasta joulunajasta, ja valaa toisiimme uskoa ja voimaa harmaidenkin päivien keskelle.

Because of you my lovely readers, my blog has become bigger than ever! So I wanna offer you even more better blog and content!

First of January you can find my blog:

www.venlasavikuja.fi

 

 

KÄÄKS!! En meinaa pysyä housuissani!

<3:Venla

Kommentit (74)

Sara

Onnea!! :) Nyt näyttää olevan useampikin bloggaaja aloittamassa omia sivujaan kun olet jo 4. bloggaaja lukulistaltani joka 1kk sisään ilmoittaa aukasevansa ihan omat sivut :D

Janina

MOi Venla! Olen lukenut blogiasi niiltä kultaisilta alkuajoilta lähtien ja ei voi kun ihailla. Sulla on taitoa tehdä niin upeaa tekstiä että huhhhuh. Ja vaikka ois kuinka huono päivä, sun postauksista saa paljon iloa ja voimaa. Olen saanut paljon treeni- intoa ja vinkkejä sun blogin kautta kiitos niistä. Ja sun ihanat reseptit on myös auttaneet, sillä olen ryhtynyt pescovegetaristiksi:) Osaat kirjoittaa blogia juuri sillä innostavalla asenteella ja tätä kautta tuntuu kun sut tuntisi, vaikkei asia ole läheskään niin. Sulla on nainen upea ote tähän, pidä siitä kiinni! Sä inspiroit niin monia ihmisiä, vaikket välttämättä edes tiedä sitä. Venla sä olet upea ja voimakas ihminen ja luonne. Kiitos, että oot jakanu tän kaiken blogissasi ja kiitos, että jaksat aina tehdä iloisia ja inspiroivia postauksia. Odotan innolla uusia postauksia:) Ihanaa joulun odotusta sinne <3!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Aww kiitos ;´) Miten kauniisti ja koskettavasti kirjoitit Janina, Ihana! En osaa sanoin kuvailla, kuinka kiitollinen olen tuestasi<3

Hanna

Olet ihan käsittämättömän upea noissa kuvissa, oon aivan sanaton! Kertakaikkiaan niin ihana tyyppi ja mahtavaa, että säästit tälle pimeälle ajalle noin upeita fotoja!
Ja ihan hirmusesti tsemppiä uusiin blogihaasteisiin ja onnea tietenkin myös, ihan huippua, että saat ihan ihka omat sivut!
Haluaisin tässä samalla kysyä sinulta, että kun oon jo aika pitkään miettinyt tuota vegaaniruokavalioa ja suunnitellut itsekin siirtyväni siihen, mutta yks juttu vähän mietityttää.. Oon lukenut aika paljon soijasta, jota käytetään justiin kasvisruuissa, ja sen haitoista ihmiselle, että se saattaisi aiheuttaa joitain sairauksia tai että ei olisi terveellistä syödä sitä niin paljon mitä vegaanit käyttää, eli mikä on mielipiteesi tähän tai ootko sä kuullut tälläisestä mitään? Ja nyt, kun oot siirtynyt täysin vegaaniksi, ootko lisännyt joitain purkista otettavia vitaamineja? Itse syön tällä hetkellä oikeestaan vain D-vitamiinia ja toisinaan myös omega 3:sta, mutta muut vitamiinit jääkin sitten syömättä...
Mutta siis pointtina, että ihanaa, kun sulla puhaltaa muutoksen tuulet täällä blogirintamalla, kaikkea hyvää, Ihana Venla! <3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi kiitos tuhannesti Hanna!<3

Itse en koe olevani soijan suurkuluttaja, kohtuudella linjalla mennään, kun onneksi on olemassa muitakin kasviproteiininlähteitä kuten herneitä, linssejä, härkäpapuja ja pellavaa jne. Hyviä proteiininlähteitä kasvisruokavaliossa on myös täysjyvävilja, pähkinät ja siemenet.

En ole toistaiseksi joutunut oikeastaan lisäämään purkista otettavia vitamiineja, paitsi huolehdin toki, että saan riittävästi B12-vitamiinia ja kalsiumia. D-vitamiinilisää olen käyttänyt aiemminkin.
:)

Martsa87

Hei! huikee juttu, olen seurannut sun blogia muistaakseni 2013 vuoden lopulta. On ollut huikee seuraa tätä blogii ja paljon siitä on tarttunu myös omaan elämään ja aion edelleen jatkaa lukemista siun omilla sivuilla. Mukavaa joulunodotusta sulle Venla ja Makelle myös :)

t. Maarit Petälä

laura

Pelkän otsikon perusteella luulin, että lähdet omillesi sinun ja Maken yhteisestä kodista, mutta tekstin luettuani tämä olikin iloinen asia. Onnea Venla <3 Varmasti jatkan uuteen osoitteeseen, ollaan täällä ruudun toisella puolella mukana oltukin jo useampi vuosi

Henzu

Huh, sydän pomppas jo kurkkuun, että ei pääse enää lukemaan hauskoja, vakavia, tärkeitä, inspiroivia jne tekstejä. Luin aluksi vain otsikon sekä alkua ja kun kiitit lukijoita, niin ajattelin et nyt sie ilmoitat lopettavasi, mutta et kuitenkaan. MIKÄ HELPOTUS! :D

Mahtavia uutisia tämä kirjoitus sisälsi ja aion jatkaa matkaa kanssasi uudelle sivulle. En ole alusta asti seurannut blogiasi, mutta taisin alkaa seurata pari vuotta sitten kait? Enkä ole päivääkään katunut, näitä tekstejäsi on ilo lukea ja kertoa aina omia kokemuksia tänne kommentteihin. Kiitos! :)

Isa

Wau onnittelut!! Itse suurena salkkari fanina aloin seurata blogiasi aktiivisesti muutama vuosi sitten! Ja aion seurata vastaisuudessakin<3

Mira

Jes mahtavaa! :)
Täällä on yks kuka on seurannut jo siitä astin kun kirjoitit Saran kanssa vielä yhteistä blogia :)

Susanna

Heips! Mäkin oon seurannut sun blogias jo yli vuoden verran, tarkkaan en muista kun aika menee niin nopeeta! Kääks!
Itse asiaan, niinkun monet on jo sanoneet niin SÄ todellakin innostat monia ja sulla on todella hyvä asenne ja sun teksties perusteella oot "jalat maassa"-tyyppi, vaikka aihetta oliskin olla yläilmoissa. Ja parasta siinä on se, että sulta löytyy maalaisjärjestä lähtien älliä päästä! Kirjotat hyvistä ja ajankohtasista aiheista, monelle sopiville kirjoitustyyleillä. Oot kaus katsoja kirjotat omat mielipitees toisia kunnioittaen! Varsinkin kun sun lukijaporukkas ikäjakauma on varmasti laaja! Jatka samaan malliin!
Mä eb tiedä millasst ne sun sivut tulee olemaan, mutta mun mielestä olis kiva jos pystyisit tekemään selkeet sivut sun eri aiheistas. Esim voisit pistää eri osiot treeni-, ruoka-, pukeutumisosiot, yms. Mä ainakin itse tykkään sun treeneistäs, niin olis mukava löytää kaikki postaukset treeneistä helposti! Toivottavasti selityksestäni löytyi pointti! :D
Oot ihanan energinen ja sulla on sekä sisöistä että ulkoista kauneutta! Pidä ne jalat maassa ja hattu päässä niin tuut pääsemään pitkälle! JOULUMIELTÄ KAIKILLE! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos paljon supportista Susanna, mahtava kuulla!<3

Myös mm. toivomasi asia tullaan parantamaan uudessa blogissani.

Oikein tunnelmallista joulunaikaa sulle!:)

Hanna

Upeeta! Oon lukenu sun kirjotuksii sun ja Saran yhteisistä blogi ajoista lähtien ja on ollu huippuu nähä että sul on vaan into kasvanut tähän touhuun! Ootan kovalla innolla sun ihka omii nettisivui! Kiitos sulle kaikesta tsempistä mitä oot antanu mulle näitten sun postauksien kautta ! Toivottavasti jatkat blogin kirjoittamista viel 70 vuotiaanki!

Jutta

Alkuajoista asti olen blogiasi seuraillut. Blogistasi saa todella paljon inspiraatiota ja tätä on erittäin miellyttävä lukea. Hienoa kuulla, että lähdet omillesi. Onnea todella paljon! Seuraan ehdottomasti mukana uudelle sivulle. :) Ihanaa ja rauhallista joulun odotusta sinulle ja perheellesi.

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Niin ihanaa kuulla, Jutta! Mellä on siis jo pitkä yhteinen matka takana ja paljon edessä<3 Kiitos, oikein tunnelmallista joulunaikaa sinulle! :)

Ipe

<3
Toivottavasti 'uutta' blogia voi myöskin seurata bloglovinin kautta heti! Oon lukenut tätä muistaakseni ihan alkuajoista lähtien ja aina vaan tykkään!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Siispä meillä on jo pitkä yhteinen matka takana ja paljon hienoja kokemuksia edessä!<3 Huippua! Kiitos paljon Ipe :)

Armi

Vitsi mä niin odotin jotain muutoksia, sillä oon pidemmän aikaa ihmetellyt bloglovinissa, kun nämä postaukset tulevat "Vanha blogi" nimiseen paikkaan. Selvisi nyt tämäkin! :) Tammikuuta odottaessa!

Laura

Mahtavaa, kiva kuulla ja sitä ootellessa :) itse aloin seuraamaan sinua.. hmm.. aika menee niin joutuin että valehtelenkohan hirveesti jos sanon että vuosi sitte ainakin.. ehkä vähän ylikin :D vois olla ihan hyvä arvio se! :) mukavaa joulunodotusta! :)

Henriikka

Tosi hieno juttu noi sun omat sivut, paljon onnea! :) mä oon seurannu sun blogia suunnillee kolme vuotta. Ja sillon aluks ku aloin lukee sun blogii ni ahkeroin ja luin kaikki ne sitä ennen tulleet postauksetki :) siinä oliki aika paljo lukemista mut kaikki postaukset on kyl ollu hyviä ja oot kehittyny paljo bloggaajana :) Tsemppiä paljon jatkoon ja hyvää joulun odotusta<3

Hansu

Oot ihana!! Inhoan salkkareita ja ajattelin että olet joku tyhjäpää mutta olen blogiasi lukenut n. Vuoden ja tykkään! Olet inspiroiva. Keep going!! :)

Alina

Kivoja uutisia, tsemppiä matkaan! Vaikka suuri shokki uutinen ei ollutkaan, sillä bloglovinissa blogisi on jo hetken aikaa kulkenut nimellä "vanha blogi" ;). Olen ollut lukijana muistaakseni noin kaksi vuotta, ja aion jatkaa lukijana myös uudessa osoitteessa!

Susa

Luettu on siitä alkaen kun kirjoittelitte Saran kans yhdessä blogia. Onnea muutoksien tuuliin! Ja jatka muuten samaan malliin, tykkään kun oot niin aito, oikeat elämänarvot omaava tyyppi jalat maassa kuitenkin kulkeva.

Kaisa

Oon lukenut blogiasi jo melkein alkuajoista asti, tosin välillä satunnaisemmin kiireen keskellä, mutta kuitenkin. Mukava on aina ollut seurata sinua myös instagrammissa. :)
En ole tainnut aiemmin kommentoida, mutta halusin nyt tulla sanomaan, että ihailen kovasti miten fiksu ja positiivinen nainen olet, aina jalat tukevasti maanpinnalla. Paljon onnea uusiin tuuliin ja ihanaa joulunodotus aikaa! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi, kiitos kun kommentoit nyt Kaisa, se ilahdutti todella paljon!<3 Mahtavaa, että meillä on sunkin kanssa siis jo pitkä yhteinen taival takana, ja paljon edessä! Oikein tunnelmallista joulunaikaa sulle!:)

Käyttäjä3617
Liittynyt21.4.2016

Olen seurannut blogiasi kaksi vuotta ja tykännyt kirjoituksistasi aina Venla. Sun elämänasenne on niin ihana ja se fiilis viestittyy blogista tosi hyvin. Onnea blogin uudistumisesta! :)

Ankkuli

Mikä energiapakkaus! Mä aloin lukea sun blogia säännöllisesti vasta muutama kuukausi sitten, vaikka ennenkin kävin silloin tällöin katsomassa.
Äsken kävin tilaamassa sun blogiuutiset uusille sivuille :)

Anna-Stiina

Tämä on ensimmäinen kerta kun ikinä kommentoin mihinkään blogiin mitään, mutta nyt täytynee tehdä se. Vielä vuosi sitten en tykännyt lukea mitään blogeja ja vähän ihmettelinkin, että miten kukaan jaksaa olla niin kiinnostunut kenenkään elämästä tai tekemisistä, että seuraa säännöllisesti jotain blogia. Monet kaverini lukivat blogeja ja minäkin yritin, mutta ei napannut sitten yhtään.
Sitten päädyin lukemaan sinun blogiasi oikeastaan ihan sattumalta. Se ihanan energinen ja positiivinen fiilis, jonka onnistut postauksiisi vangitsemaan, on ihan mieletön! Ei tarvinne varmaan mainitakaan, että yksikään postauksesi ei ole tämän jälkeen jäänyt lukematta :)
Uskon, että suurin syy siihen, että juuri sinun blogiasi jaksan lukea, on se että kirjoituksesi vaikuttavat aidoilta ja teeskentelemättömiltä. Jaan myös suurelta osin itsekin ne ajatukset ja arvot, joista olet kirjoittanut suhteessa hyvinvointiin, liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin. Kaiken lisäksi tekstiäsi on miellyttävä lukea, sillä osaat kirjoittaa mukavan puhetyylisesti ja rennosti, mutta kuitenkin niin, että teksti ei vilise kirjoitusvirheitä. Vaikutat fiksulta ihmiseltä siellä postauksiesi takana!
Kiitos siis, Venla, inspiroivasta ja hyvää mieltä tuottavasta blogistasi!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi et tiedäkään, kuinka ilahduin kun nyt kommentoit. Arvostan todella paljon, että kirjoitit minulle palautetta! Nöyrät kiitokseni Anna-Stiina<3 Ihanaa Joulunaikaa sinulle! :)

Tuulia

Oi miten ihana uutinen! Olen lukenut blogiasi jo kohta vuoden, teet mielestäni tosi kivoja postauksia. Onnea paljon uuteen haasteeseen Venla

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

No sanos muuta KAUAN! Mutta aivan mahtava kuulla, että olet ollut mukana pitkään, ja nyt yhteiset uudet seikkailut odottavat!<3 Kiitos! :)

Essi

Täällä kans yksi joka on seurannut kirjoituksiasi ajanlaskun alusta alkaen! :D Tai toisinsanoen sitä Saran kanssa yhteistä blogia. Tsemppiä uuden blogin alkuun! :)

Piia

Moikka Venla! :)
En ole ennen juurikaan kommentoinut blogikirjoituksiasi, vaikka ne aina luen. Kerta se on ensimmäinen, sillä esitit kysymyksen johon haluan vastata :) Olen lukenut blogiasi alusta ja laihdutus- ja treeniprojektini aikana sain uskoa ja toivoa kirjoituksistasi sekä hyviä vinkkejä treenien ja ruokailun suhteen. Eli toimit motivaattorina sekä annoit hyviä ideoita ja teet sitä toki edelleen :) tuolloin projektini aikana vain se kaikki oli kultaakin kalliimpaa <3 haluan että tiedät tämän :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi sydämelliset kiitokset Piia!<3 Ihana kuulla, että olet kokenut saavasi postauksistani vinkkejä ja inspiraatiota! Mahtavaa, että olet ollut mukana blogimatkassa alusta alkaen! :)

Hannah

Hei Venla!

Aloitin seuraamaan blogiasi vasta ensimmäisen fitnesspäiväkirjojen jälkeen :D mutta olen saanut paljon inspiraatiota ja iloa sinun tekstiesi ja kuviesi kautta. Olen innostunut enemmän treenaamaan ja pitämään huolta itsestäni. Haluan saada itselleni hyvän ja energisen olon, positiivisen ja toiveikkaan mielen, uskon sen vielä saavuttavani :) suuri kiitos sinulle todella hyvistä, ajatuksella kirjotetuista teksteistä! Toivotan tdella mukavaa ja valoisaa joulun odotusta sinulle ja koko perheellesi sekä tietysti Mulanille! <3

Nyt on muuten tällä hetkellä muodissa tosi kiva teema - paljon glitteriä, paljetteja ja kimallusta ;) sitä kautta saa tähän sateiseen talveen energiaa :)

Odotan innolla että uudet sivusi aukeavat :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos paljon Hannah! Todella ihana kuulla, että olet saanut postauksistani inspiraatiota ja hyvää mieltä! Oikein tunnelmallista joulunaikaa sulle! Uusia yhteisiä blogimuistoja odotellessa uudessa osoitteessa :)

Riina

Moikka! Joskus kauan sitten luin sinun ja Saran yhteisblogia, josta oli mukava lueskella teidän vapaa-ajan touhuiluista. Henkilökohtaista blogiasi aloin seurata aktiivisesti ja säännöllisesti siinä vaiheessa, kun itse innostuin terveellisestä elämästä ja liikuntaharrastuksesta (eli n. 1,5 vuotta sitten). Blogisi on antanut monesti niin paljon energiaa omiin treeneihin sekä arkipäiviinkin noin yleensä.
Suuresti onnea uuden blogin pariin! Taatusti tulen lukemaan postauksia tuoltakin osoitteesta :)

Mahtavaa Venla!!! :) Täällä siirrytään totta kai mukana muutossa :)
Olet ihana ja niin inspiroiva tyyppi <3 <3

Julia

Moi Venla!

Löysin blogisi, tai oikeastaan sinun ja Saran yhteisen blogin joskus kauan kauan sitten. Koukutuin jotenkin blogin positiivisuuten ja monipuolisuuteen, ja siitä asti olen seurannut teitä molempia. Kiitos mielenkiintoisista ja ajatuksia herättävistä postauksista! Lämmitä joulun odotusta :)

-Julia

Janika

Oi miten ihana asu! Todella hyviä kuvia!:3 onnea tulevaan ja tuo osoite on paljon helpompi ja yksinkertaisempi!

Sanja

Moikka!

Oon lukenut sun blogia alusta asti ja mikä ihmeellisintä, luen yhä edelleen! Oon moniamonia blogeja jättänyt pois ihan sen takia, että sisältö mennyt täysin mainostamiseksi tai postaukset alkaneet olemaan "turhia" ja postausvälit älyttömän pitkiä.

Jatka kirjoittelua, onnea uudelle sivustolle ja mukavia jouluja teille! :-)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram