Vaikka humppaaminen a.k.a. juhliminen (minun tapauksessani tarpeeksi harvoin harrastettuna) hauskaa onkin, pidän kuitenkin hirveästi myös ihan perusarjestani ja niistä pienistä rutiineistani. Elämästämme iso osa ajasta menee kuitenkin sitä omaa arkea eläessä, ja siksi onkin mielestäni elämänlaadun kannalta tärkeää, koittaa tehdä arjestaan mieluista. Jottei elämä mene ohi, niitä viikonlopun spesiaaleja tapahtumia, festareita, juhlia tai lomamatkoja odotellessa.

Vaikkei mikään arki tuskin olekaan aina kivaa, voi pienillä muutoksilla ja omalla asenteella olla sen laadun kannalta suuri merkitys. Hetkessä eläessä, yksinkertaisista asioista iloitessa, kiitollisuutta unohtumatta, sekä rohkeasti omia mieluisia rutiineja etsimällä, voi löytää itselleen sopivan balanssin oman energiatason, aikataulujen, työn, opiskelujen, levon, harrastusten ja rentoutumisen välille. Sen tasapainon, jossa vaakakuppi kallistuu positiivisen arjen puolelle, vaikka stressaavat asiat ja haasteet kuormittaisivatkin aina silloin tällöin siellä vaa'an toisella puolella.

Kenellä tahansa saattaa joskus ihanan antoisan loman tai viikonlopun loppuminen herättää haikeita tuntemuksia, jopa harmitusta, mutta mikäli arkeen kiinni päästessään, toteaa siitä suurimmaksi osaksi nauttivansa, on tuskin syytä vielä huolestua. Mikäli kuitenkin kokee jatkuvaa suunnatonta ahdistusta, ja vaakakuppi kallistuu jatkuvasti sinne negatiivisen arjen puolelle. Voisi olla hyvä pysähtyä pohtimaan, mistä tuo kestämätön olotila kumpuaa? Oletko onnellinen ja sinut itsesi kanssa? Mitä asioita voisit työstää tai kehittää itsessäsi, jotta elämänlaatusi paranisi? Nautitko työstäsi? Mitä vaadit elämältäsi ja itseltäsi? Osaatko olla itsellesi armollinen? Nukutko tarpeeksi? Syötkö riittävästi ja monipuolisesti? Osaatko tarpeen vaatiessa myös höllätä ruokailuista, jotta ne eivät aiheuta sinulle lisästressiä tai päänvaivaa? Annatko aikaa itsellesi? Osaatko irroittautua töistäsi ja rentoutua? Oletko panostanut itseesi, ystävyyssuhteisiisi tai parisuhteeseesi? Oletko ympäröinyt itsesi ihmisillä, jotka vastavuoroin tukevat ja antavat sinulle energiaa? Mitkä asiat, piirteet tai tavat herättävät sinussa positiivisia tuntemuksia? Miten voisit tuoda niitä elämääsi lisää?

Minusta on ihana nauttia illanvietosta ystävien kanssa, vaikka unirytmi silloin tällöin saattaisi sekoittuakin, mutta sen jälkeen eritoten tuntuu hyvältä palata takaisin arkirytmiin kiinni. Rakastan jokapäiväisiä pitkiä aamu- ja iltalenkkejä luonnossa koirani kanssa, energiaa antavia herkullisia terveellisiä aamupaloja ja ravitsevia itsetehtyjä lounaita. Rakastan työntekoa, omia pikku treenihetkiäni, ystävien treffaamista ja päivittäisiä askareitani. Pidän meidän pikkuperheen yhteisistä arjen ruonlaitto-, illallis, ja spontaaneista herkkuhetkistä, sekä työasioiden nollaamisesta päivän päätteeksi, vaikka lemppari Netflix-sarjani ja iltapalan parissa. Tykkään mennä ajoissa nukkumaan ja herätä virkeänä uuteen päivään.

Jos viikonloppuna on tullut valvottua tai nautittua enemmän alkoholia, alkaa oma viikkoni huomattavasti takkuisemmin. Saatan olla apeampi, enkä tunne oloani luonnollisesti yhtä energiseksi, iloiseksi tai edes omaksi itsekseni, ja siksi olenkin tehnyt valinnan, jossa sen nauttiminen ei kuulu jokaiseen viikonloppuuni, tai edes kuukauteeni tai joskus jopa vuoteen tai pariinkaan. En kuitenkaan kiellä itseltäni mitään. Voin ottaa lasillisen taikka pari viiniä, mikäli siltä tuntuu. Sekin on erittäin ok, vaikka hyvän ruoan kylkeen sen kaipaisin kausittain useamminkin. Fiilispohjalta siis mennään. Luotan kuitenkin itseni tuntemiseen, ja sen takia tälläisiä tilanteita ei tule vastaan turhan usein. Koen, että itsensä ja omien olotilojensa tutkiskelu on erittäin opettavaa ja antoisaa, ja auttaa tekemään juuri sinulle sopivia pieniä valintoja, elivät muut sitten miten hyvänsä. 

Olen kuitenkin sitä mieltä, että rutiinitkin voivat alkaa kaatua päälle ja maistua puulta, mikäli niistä ei pääse koskaan irtautumaan, tai kunnolla lomailemaan ja rentoutumaan.

Mitä sellaista juuri sinä itse voisit lisätä maanantaipäivääsi, jotta viikonloppuvapaan tai arjesta irtautumisen jälkeen siihen paluu tuntuisi mielekkäämmältä? Jotain sellaista, että jopa kivankin irtioton jälkeen toteat, että voipa tämä tavallinen maanantai- tai tiistai-iltakin olla aika ihanan spesiaali.

<3:Venla

Kommentit (3)

Tosi hyvä postaus :) Eilen luin lehdestä joka viidennen suomalaisen kärsivän unettomuudesta ja lääkäri artikkelissa totesi: "Niin nukut niin kuin elät".Moni suorittaa elämäänsä, myös vapaa-aikaansa ja elämästä tulee liian hektistä. Paluu perusasioiden äärelle tekee meille kaikille hyvää ja välillä pitää itseäänkin muistutella nauttimaan niistä arjen pienistä hetkistä :)

S

Tämä teksti oli aivan kuin minun ajatuksista! Niin samaa mieltä joka lauseen kanssa, etenkin tuo alkoholiasia. Monesti ihmiset ihmettelee että miksi en juo ja mikä sen syy on. Hauskinta siinä on, että ei ole mitään syytä, juon todella harvoin, mutta vain silloin kun se itsestä hyvältä tuntuu. Rakastan nukkua hyvin ja herätä aikaisin virkeänä, enkä halua, että koko viikonloppu menee pöhnäisessä ja huonossa olossa. Haluan herätä aikaisin että kerkeän saada paljon aikaan etenkin viikonloppuna.

Kiitos blogistasi ja piristävistä kirjoituksista, täällä on aina niin mukava piipahtaa juurikin tuon arjen keskellä :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram