Asennetta maanantai aamuun. Ulkona näyttää ainakin täällä suunnalla harmaalta, mutta sehän ei meitä lannista.

Haluan esitellä teille ruotsalaisen urheiluvaatemerkin, jossa on mahtava aate takana. Merkin nimikin jo tiivistää hienosti sen kannustavan  ajatuksen ja asenteen: I CAN I WILL. Brändin tarkoituksena on inspiroida ja kannustaa ihmisiä tekemään elämässään haluamiaan muutoksia, jotta kaikki voisivat luoda itselleen sellaisen elämän, jonka he ovat aina halunneet.

Joskus suuret päätökset ovat pelottavia, mutta itse uskon, että kaikki uusi on aina jollain tavalla jännittävää ja siksi sellaisten päätöksien tekeminen vaatii toki rohkeutta, mutta jännitys ja pelottavuus ei itsessään tarkoita, etteivätkö valinnat voisi olla oikeita. Käytänkin itse usein termiä positiivinen jännitys, uusista ja  innostavista asioista puhuessani. Uskon, että ottamalla riskejä, hyppäämällä tuntemattomaan ja ennen kaikkea uskomalla itseensä, voi todella saavuttaa jotain mistä on  aina unelmoinut.

SONY DSC
SONY DSC

SONY DSC
SONY DSC

SONY DSC
SONY DSC

SONY DSC
SONY DSC

SONY DSC
SONY DSC

SONY DSC
SONY DSC

"If you want something you`ve never had, you must be willing to do something you´ve never done." - Thomas Jefferson

Näitä supermakeita treenivaatteita voitte tilata  TÄÄLTÄ!

Energistä viikkoa kaikille! Uskokaa itseenne, olette upeita!

<3:Venla

Cooperation with I CAN I WILL

Kommentit (30)

Henzu

Kiiiitos ihanan piristävästä postauksesta. :) Kiva kuulla uusista treenivaatteista, toi huppari näyttää tosi makeelta joten eikun shoppaileen! :D

heeei

ihana lukea sun päivityksiä kun olet niin pirteä ja iloinen! Itse olen niin surun murtama kun poikaystävä muutti vuodeksi ulkomaille :( saa sulta vähän piristystä!

Kotalontoveri

Hei, oli vaan pakko tulla ilmoittamaan kohtalontoveruudesta :D Oma poikaystävä lähti 10kk ajaksi vaihtoon ja nyt kun on kuukauden ollut niin se paha olo alkaa helpottaa! Mutta itsellä treenaaminen on auttanut kovasti pärjäämään :) eli suosittelen oikeen lämpimästi ;)... Ja tietty mikä muukaan piristäisi enempää kuin uudet treenivaatteet. :D

Anni

Ihanat noi treeni housut:)! Itse olen ajatellut ostaa myö tuollaiset mutta mietityttää näkyykö noista miten inhottavasti alushousujen rajat. Käytätkö millaisia alushousuja noiden kanssa kun ei näyttäisi rajoja sinulla näkyä:)?

tähtönen

"..mutta jännitys ja pelottavuus ei itsessään tarkoita, etteivätkö valinnat voisi olla oikeita. " Upeasti kiteytetty lause! Erosin vähän aikaa sitten pitkästä parisuhteessa, jossa "menetin" kumppanin ja parhaan ystäväni. Olen varma, että päätös on ehdottomasti oikea, mutta yksinäisyys pelottaa ja tulevaisuus jännittää. Näistä sanoista sain uutta voimaa.
Kiitos Venla ja ihanaa viikonalkua!

karoliinavesanen

Aivan sanoinkuvaamattoman mahtavaa Venla! :) olet kyllä mun ehdoton esikuva, sun blogipos taus tuo aina valoa synkkiin päiviin ja kun vain mietinkin sua, niin jaksan aina paremmin ja olo on aina mahtava! : ) sun blogi on auttanut mua niiiin paljon ja oot aivan upea ihminen! Näissä postauksissa on sitä jotain! JATKA SAMAAN MALLIIN <3

Ulla

""Aivan sanoinkuvaamattoman mahtavaa Venla! olet kyllä mun ehdoton esikuva, sun blogipos taus tuo aina valoa synkkiin päiviin ja kun vain mietinkin sua, niin jaksan aina paremmin ja olo on aina mahtava! : ) sun blogi on auttanut mua niiiin paljon ja oot aivan upea ihminen! Näissä postauksissa on sitä jotain! JATKA SAMAAN MALLIIN <3 ""

Oli pakko lainaa tätä viestii :):) KOSka, Olen täysin samaa mieltä !!!!
Kiitos Venla piristävistä jutuista !!!! :) Oot ihana.

Katri alikoski

Kiitos hyvästä vinkistä uusiin raikkaisiin treenivaatteisiin. Aloin itse pähkäilemään kokoa itselleni. Onko koko s housuissa tiukka vai väljä? Varmasti venyy mutta ostan välillä m ja välillä s kokoa, eli nyt pohdin näiden kahden välillä. Kiitos jo etukäteen vastauksesta :) ja syksyn jatkoja!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Itelleni S oli sopiva, ei liian tiukka. Ois tietty voinu ottaa vieläkin tiukemman, mut noi on ainakin mukavat päällä, eikä liian löysät kuitenkaan. Paita ois voinu olla ehkä mahdollisesti isompikin itselläni, kun olen harteikas. Mutta toisaalta toi ei heilu päällä treenatessa, kun istuu hyvin ja on silti joustava :D

heidi

Vastaako nää vaatteet hyvin kokoaan ja minkä verran ne venyy? pohdin kahden koon välillä :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mun mielestä joo. Housut nyt ainakin venyy, huppari tosiaan aika tyköistuva, ja mulla S kokoa. Et jos haluu löysemmän, niin kannattaa ottaa isompi koko. :)

Suvi

Venla! Kiitti ihanasta blogista. Mä tykkään sun tavasta kirjoittaa tosi paljon. Ja nyt on sun vika, että törsäsin I Can I Will -nettikaupassa yli satasen. Syytän sinua. :)

Ulla

Kyllä on aamun / päivän pelastus, kun lukee Venlan blogia :D
Niin mielenkiintoisia ja fiksuja juttuja !!!!!!

Ja on muuten mukava seurata Venlan näytteljä uraa taas uusissa Salkkarijaksoissa :D
Oot Venla hyvä näyttelijä ja kehittynyt paljon .

Ihana postaus! Mageet vaatteet ja aate merkillä. Rohkaisit päätöksenteossa, itselläkkin elämässä paljon päätöksiä ja annat voimaa uskoa itseeni kiitos tästä. + Tuttu kaunis ranta, itekkin käyn siellä usein kun se on niin kaunis! ;)

Ansku

Heippa! Minkälaista materiaalia housut ovat? Ovatko ne lähellä esimerkiksi asicsin juoksutrikoiden materiaalia? Yritin myös netistä tarkistaa asian, mutta en nähnyt että tuotteiden sivulla olisi mainittu materiaalia.. Ihan mahtavaa tekstiä kirjoitat jokaiseen postaukseen! Olet upea!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram