Kuten moni lukiani jo tietääkin. Olen ehdottomasti aamuihmisiä, (paitsi silloin, kun olin lukiossa ja paiskin samalla töitä ja kukuin vielä kaikki illat yömyöhään läksyjä tehdessä tai kavereiden kanssa hengaillessa) Siinä elämänvaiheeessa en kokenut olevani aamuihminen, ehei en todellakaan. Muistutin aamuisin lähinnä zombia. :D

Pienestä asti olen kuitenkin nauttinut aamuista. Viikonloppuaamuisin olin aina se, joka heräsi meidän perheestä ensimmäisenä. Muistan vieläkin, kuinka nautinnollista oli hiippailla hiljaisessa talossa. Jos en ryhtynyt piirtämään, maalailemaan, tanssimaan tai kirjoittamaan tarinoita (kyllä kuulitte aivan oikein, olin pienenä kova rustailemaan satuja) niin avasin tietenkin telkkarin ja katsoin lastenohjelmia. Usein lastenohjelmien loputtua, telkkarissa pyöri (siiihen aikaan ainakin) sellainen suomalainenohjelma, jossa kaksi naista vetää kotijumppaa. Muistan monestikin kipaisseeni hakemassa äidin vaatekaapista kevyet käsipainot ja alkaneeni treenamaan kotona, niiden iloisten jumppanaisten opastuksella. Yleensä viimeistään tähän aikaan, myös äiti, iskä ja siskoni heräsivät.

Kun suljen silmät, voin palata siihen samaiseen hetkeen. Niihin hetkiin liittyy niin vahvat tuoksu- ja äänimuistot. Kuulen kuinka äiti napsauttaa kahvinkeittimen porisemaan, ulko-ovi käy ja iskä kävelee postilaatikolle hakemaan lehden. Leivänpaahtimen vipu pomppaa ylös ja samassa kuulenkin jo äidin  kutsuvan kaikkia aamupalalle. Joskus minua täytyi patistaa pöydän ääreen useampaankin otteeseen, sillä saatoin aamuisin helposti unohtaa syömisen, jos oikein keskityin tekemään jotain muuta. Äiti ja iskä jakoivat Hesarin puoliksi (silloin kun se vielä oli sellainen jättimäinen lehtinen) ja toinen levittäytyi oman osansa kanssa keittiönpöydän ääreen ja toinen olohuoneeseen. Muistan vieläkin, kuinka silloiset rakkaat kanimme kurottautuivat äidin lukiessa lehteä jogurttikupille apajille, ja luultavimmin haukkasivat myös Hesarista oman osansa mennessään, siinä sylissä pomppiessa.

Vaikka minä olen kasvanut, ovat tietynlaiset aamuperinteet säilyneet. Rakastan edelleen aamuja koko sydämestäni, aamupalahetkiä, auringonnousua, omia aamuhetkiäni ja treenejäni, sekä yhteisiä jaettuja aamuhetkiä, oikeastaan kaikkea mikä aamuihin liittyy.

Koska oon näin aamufani, oli eilinen kaikin puolin täydellinen päivä. Vietimme ystävieni kanssa jo perinteeksi muodostunutta brunssia meidän luona. Brunssia, joka jatkui aamusta iltaan. Mikäs sen parempaa, kun koko päivän mittainen aamuhetki. Hyvää ruokaa, hyvässä seurassa, tällaisia sunnuntaiden  pitäisi aina olla.

Jos maaliskuu alkoi näin mainioissa merkeissä, en usko, että loppukuusta voi tulla muuta kuin vähintään yhtä hyvä.

Meidän brunssimeininkejä, herkkuja, rentoutumista ja höpinöitä voitte nähdä hyvinkin mahdollisesti lisää Huhtikuussa AVA:lla, kun Fitnesspäiväkirjat -sarja alkaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Shirt, Nike Pants, bebe jacket, Bershka scarf,Zara hoodie, Victoria´s Secret, bag, Forever 21, shoes, Nike cap, Cubus

Have a happy Monday you all!

<3:Venla

 

Kommentit (43)

Rakastan itsekin noita lapsuuden aamuihin liittyviä muistoja! Kahvin tuoksu, sanomalehden rapina ja paahtoleivän tuoksu on ihan parasta, vaikka harvoin nykyään paahtista syönkään. Kuulostaa ihanalta toi sun aamu! <3 En malta odottaa että Fitness-päiväkirjat alkaa!!

Anni Kuosmanen

Täälläkin on yksi aamufani! Ihana teksti, pääsin itsekkin omiin aamutunnelmiini kun luin sinun tekstiäsi. Aamulla on ihanaa käydä lenkillä ja huomata kun päivä valkenee ja samalla tulee huomanneeksi kuinka lähellä kesää jo ollaan :). Mukavaa viikonloppua sinulle Venla!

Mulla on melkosen samat nuo aamujutut, hihii! Ja oi noi kuvat on vaan niin jotain ihanuutta,pus pus Venlalle!!<3 ihanaa alkanutta viikkoa<33

paula

Ihanaa maanantaita sullekin! Aamut on kivoja. Tänä aamuna jäi vaan tän ämmän salit väliin.. lauantain crossfit teki tehtävänsä mutta reipas tunnin hikinen lenkki pelastakoon päiväni.

Huhtikuuta odotellessa. . Sanoppas jos tarkkaan tiedät, milloin fit päiväkirjat alkaa? En malta odottaa!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Hahaa on siis mennyt treenit perille, mahtavaa Paula! Kuulostaa hyvältä! Ja jee kiva kuulla, että sarjaa odotellaan jo! :)

Sandra

Olen itsekin aamu-ihminen :-) pienenä minäkin hiippailin aina aamulla rappusia alas ja menin katsomaan telkkaria ;-) kivaa viikkoa <3

Henna

voin täysin samaistua noihin samoihin fiiliksiin lapsuuden aamuista! Ja rakastan vieläkin sitä kun heräät aikaisin ja kaikki muut vielä nukkuu, ulkona on hiljaista ja rauhallista, aah noita aamuja <3

Nähtiin teidät viikonloppuna Espoon Ikeassa, oot oikeesti tosi upee ihan tollai livenä ja herran jestas mikä rusketus! :D

Emmy

Hei missä käyt kampaajalla, ja kauan tuo tummasta vaaleaan värjäysprosessi on vienyt aikaa? Itse haluaisin just tollasen tukan!!! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Taitava kampaaja ystäväni sai mulle värin aikaan muutamalla värjäyskerralla, mikä on kyllä aivan uskomattoman nopeasti. Tukkani on vielä kaiken lisäksi yllättävän hyvässä kunnossa, ottaen huomioon, kuinka kuluttavaa vaalentaminen on aina hiuksille. Kampaamo on Hd Hair. Sörkässä. :) Suosittelen!

Jon

Voi itsekin muistan nämä jumppatätit aina aamuisin ja monesti tuli jumppailtua mukana :D harmi ku enää ei tule :/

Mä olen nykyäänkin aamu virkku ja se joka herää ensimmäisenä olen nyt 12.v kohta 13 ja vieläkin olen olen ollut pienestä pitäen mutta hyvää viikkoa sinulle kauniille ja ihanalle!

Tiina

Hei. Kiitos kivasta blogista :) saako tiedustella mistä nuo housut, joissa vetskari takana? :)

Melina

täällä kans yks aamufani ilmottautuu! Yksinkertasesti vaan paras osa päiväö :) vitsi tuli kyllä ihan lapsuuden aamut mieleen kun luki tätä tekstiä, ite kans jumppailin pikkutyttönä äitin käsipainojen kans sen saman ohjelman parissa :D ihanaa maaliskuuta Venla <3 fitnesspäiväkirjoja innolla odotetaan täälläkin! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi vitsi mahtava kuulla Melina, että säkin muistat sen sarjan! Vitsi mitä ihania muistoja. Jee huippua, että uutta sarjaa jo odotellaan! :) Mainiota maaliskuuta sulle!

Sabina

(Ei mitenkään aiheeseen liittyvää) mutta halusin nyt vain sanoa että tässä kirjoittelee yksi Venlan suurimpia faneja :-) ja sen tietää siitä että näin viime yönä unta sinusta, että näin sinut kaupungilla ja tulin juttelemaan, ja niin edelleen. Ja olen itsekin aamu ihminen että ihana Venla uni jäi kesken kun sisäinen herätys kello herätti ;-)

Itsekin pitkälti aamuihminen, ehkä vain siksikin että usein olen iltavuorossa ja haluan saada jotain aikaiseksi päivän aikana :)
veeramatilda.blogspot.fi

Myy

Täällä myös yksi aamuja rakastava. Maanantait on myös mun lemppareita; uusi viikko ja uudet kujeet. :)

ulla

Täällä kans sellanen aamuihminen että huh :D

Parasta mitä tiedän on aikaiset aamut ja aamulenkki ennen aamupuuroa ja töihin lähtöä. :)

Varsinkin näin kevät aamuisin on ihana juosta kun linnut jo laulelee. Ei paremmin vois työpäivä alkaa.
Ja ihana kuulla, että on muitakin jotka tykkää maanantai aamuista, en ole niin outo :D:D

Venla... ihanaa alkanutta maaliskuuta ! :)

Johanna

Heippaa! Noi sun hiukset näyttää tosi kuvalta, miten ne on värjätty, onko niissä useampaa sävyä, raitoja yms? Muistatko mitä sävyä niihin on käytetty? :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Taitava kampaaja ystäväni sai mulle värin aikaan muutamalla värjäyskerralla (tukka siis raidoitettiin kahdella kerralla, jotta lopputuloksesta tuli toivomani mahdollisimman luonnollinen monisävyinen väri) mikä on kyllä aivan uskomattoman nopeasti. Tukkani on vielä kaiken lisäksi yllättävän hyvässä kunnossa, ottaen huomioon, kuinka kuluttavaa vaalentaminen on aina hiuksille. Kampaamo on Hd Hair. Sörkässä. :) Suosittelen!

bebe

Kouluaamut eivät ole mieleeni sillä silloin yleensä kaikki pitää tehdä kohtalaisen ripeää tahtia, mutta koska haluan kouluaamuisinkin syödä aamupalan rauhassa herään sitten vähän aikaisemmin. Muuten kyllä nostan aamuille ehdottomasti peukun ylös. Aamulla yleensä jaksan tehdä paremmin asioita ja aamulla treenaaminenkin on huomattavasti kivempaa sillä sillon saa hyvän mielen loppupäiväks ja tulee rentoutuneempi olo. Ja kyl se vaan on niin et aamusin saa enemmän aikaseks.:)
Aamuiset tee- ja aamupalahetket yksin ovat parhautta!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mulla on juuri sama homma, usein aamuisin olen tehokkaammalla tuulella ja aamutreeneistä tulee koko päiväksi mahtava fiilis :)

Amanda

Kiitos kun pidät tätä blogia ja jaat elämääsi, tää on mun viikonpiristys <3 sun postaukset on inspiroivia ja sulla on tyylisilmää! :)

mä miettisin et mitä sun alkoholilakolle kuuluu? Olisi kiva kuulla siitä :)
Mä itse alotin "vahigossa" alkoholilakon ku en kokenut baareissa oloa enää hauskaksi ja oon "vältellyt" baareja.
Huomaan et voin paremmin ja mulla jää joka kuukausi tilille aiempaa enemmän rahaa. En oo päättänyt mitään tavotetta ja yritän tässä pähkäillä sitä et miten suhtaudun mun omaan juomiseen... ja olisi kiva kuulla tarinoita niiltä jotka on päättänyt lakkoilla.

Nina

Siis upeat hiukset :). Aamut miunkin mielestä parhaita vaikka joutuukin puoli 6 aina ylös nousemaan :). Mut hyvää loppu viikkoo siulle Venla. Sulla on mahtava blogi :)

Veera

Itse olen arkipäivisin aamuihminen, mutta viikonloppuisin en :D Se vähän vaihtelee.
Muistan myös nuo jumppanaiset.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista. 

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
Tammikuu

Kategoriat

Instagram