Kahdeksan vuotta julkisessa työssä olleena olen luonnollisesti tottunut olemaan arvostelun kohteena ja samaan kritiikkiä ulkonäöstäni. Seitsemäntoistavuotiaasta asti "lauta, pyöreä, läski, miehekäs, anorektikko" jne.  -termit ovat tulleet tutuksi ja kuultua yleensä juurikin anonyymien kommentoijien suusta, lähinnä netin keskustelupalstoilla, josta olenkin pysynyt kaukana. Blogissa sen sijaan on ollut teidän ihanien lukijoideni ansiosta jo pitkään positiivinen ilmapiiri, eikä sensuuriin ole tarvinnut turvautua, sillä asiattomia kommentteja on tullut jopa yllättävän vähän. Rakentavalle kritiikillle ja postaustoiveille olen sen sijaan aina ollut avoin, sillä juuri sillä tavoin saan myös kehitettyä blogiani eteenpäin. Yhdessä omien ja teidän ideoiden kautta siitä onkin muokkautunut oma kokonaisuutensa. Lisää kotitreenejä, reseptejä, hyvinvointipostauksia, pohdiskeluita, milloin mitäkin vinkkejä, luonto-, ja eläinpostauksia, asukuvia, sekä matkakertomuksia toivoessanne, on se inspiroinut minua keksimään, kirjoittamaan, panostamaan ja kuvaamaan niitä enemmän. On antoisaa kuulla, että joku oikeasti aidon innokkaasti kyseisiä postauksia odottaa. Olen halunnut myös kommenttibokseissa ja muualla mediassa käytyjen keskustelujen ansiosta ottaa osaa syvällisemmin ajankohtaisiin aiheisiin ja käsitellä minulle sydäntä lähellä olevia asioita.

Olen kertonut realistisesti huumorin kautta omista huonoista päivistäni ja kuitenkin silti pitänyt sinnikkäästi kiinni positiivisesta elämänasenteestani, josta onkin tullut paljon kiitosta, sillä yleensä iloinen fiilis tarttuu, siinä missä negatiivinenkin. En koe ylipäätänsä olevani sellainen ihminen, että velloisin ongelmissani, vaan haluan enemmin käyttää energiani siihen, että pulmiin keksittäisiin jonkinlainen ratkaisu. Täydellistä elämäni ei aina silti suinkaan ole, tuskin kenenkään, enkä sitä haluaisikaan, sillä erilaiset kokemukset kasvattavat ja muokkaavat meistä sellaisia kuin olemme.

Tätä samaa aihetta olen toki sivunnut syvällisemmin aikaisemmissakin postauksissani, mutta taas se tuli ajankohtaiseksi, kun sain pari päivää sitten pitkästä aikaa viestin, jossa haluttiin antaa kritiikkiä siitä, että olen ärsyttävän armollinen itseäni kohtaan ja kaikenlisäksi liian positiivinen. Tämän viestin lähettäjän mielestä minun pitäisi keskittyä kertomaan enemmän blogissani myös siitä, mistä kohdista kropassani en tykkää ja mikä elämässäni ylipäätänsä ei mene putkeen tai on huonoa. Vaikka kuinka haluaisin kaikkien toiveita toteuttaa, tähän en voi kyllä suostua. En missään nimessä ala haukkumaan omaa kehoani. Mitä tekaistu tyytymättömyys itseeni osoittaisi nuorille lukijoilleni ja vanhemmillekin? "Kun ei toikaan ole tyytyväinen itseensä, miksi se kannustaisi ketään muitakaan olemaan."

Minusta tällaiset kommentit kertovat valitettavan paljon ihmisestä itsestään. Haluammeko todella parantaa omaa oloamme sillä, että nautimme siitä kun muilla menee huonommin? Tai siitä kun joku on onneton tai tyytymätön itseensä? En minä ainakaan. Tuntuu, että moni nykypäivän tositv-formaattikin perustuu  puhtaasti sille, että tehdään pilaa ihmisten kustannuksella, jotta katsoja voi kokea itsensä jotenkin paremmaksi. Surullista.

Haluan osoittaa, että tyytymättömyys itseensä korjaantuu oman pääkopan työstämisellä. Se on toki jokaisen oma henkilökohtainen päätös mitä kropalleen tekee. Liikunta voi tuoda ennen kaikkea hyvää mieltä ja sillä saa toki myös halutessaan muokattua kehoaan, mutta mikään laihdutuskuuri tai leikkaus ei itsessään korjaa eheäksi huonoa itsetuntoa. Minusta onnellisuus lähtee  juurikin itsensä hyväksymisestä. Haluan itse näyttää liikkuvani siksi, että rakastan kehoani, en siksi, että vihaan sitä.

Tuntuu, että moni haluaa juuri sitä mitä ei itsellä ole. Jos ollaan pitkiä halutaan olla lyhyempiä ja sirompia, jos taas ollaan lyhyitä halutaan olla pidempiä. Jos ollaan laihoja, halutaan lisää muotoja ja jos ollaan muodokkaita, halutaan niistä eroon. Mitä jos opettelisimme rakastamaan itseämme juuri sellaisena kuin olemme? Erilaisuus on kaunista. Mitä jos opettelisimme arvostamaan omia ainutlaatuisia piirteitämme, sen sijaan, että etsisimme itsestämme vikoja? Jos virheitä haluat etsiä, opettele ennemminkin nauttimaan "vioistasi". Ne niin sanotut viat kun voivat olla juurikin osa persoonallista ja ainutlaatuista sinua. Äläkä missään nimessä ikinä perusta käsitystä itsestäsi muiden kommenttien varaan, on tärkeintä, että kelpaa itsellleen. Mielipiteitä kun löytyy yhtä paljon kun ihmisiäkin.

Olen pahoillani jos joku kokee siitä pahaa oloa, että olen ilman valitusta, leikkauksia tai laihdutuskuureja tyytyväinen tähän kehooni, joka jonkun toisen mielestä on liian lihaksikas, laiha, lauta tai läski. Minä olen kuitenkin oppinut rakastamaan kehoani sellaisena kuin se on ja olemaan itselleni armollinen. Minä rakastan elämäntapaani, liikuntaa ja ruokaa, ja jos kiloja kausittain tulee lisää ja välillä taas lähtee, ei se muuta tervettä rakkauttani itseäni kohtaan, sillä en ole perustanut itsetuntoani ulkonäköni varaan, eikä näin kannattaisi tehdä kenenkään muunkaan. Niin klisee kuin se onkin; kauneus on katoavaista. Tärkeintä on mitä löytyy sieltä sisältä.

Koska haluan päättää tämänkin postauksen postiviiseen fiilikseen, on pakko jakaa teidän kanssanne muutama mielettömän ilahduttava kommentti, joka on tullut juurikin teiltä upeilta lukijoilta viime päivinä:

"On viimein pakko kommentoida, vaikkei se mitenkään keittoon liity! Kiitos,kiitos kotitreenivinkeistä! ! Kahden pienen lapsen äitinä on pakko miettiä, mitä ehtii päivässä tehdä. Haluaako käydä juoksemassa vai salilla. Itse rakastan juoksemista ja nimenomaan ulkona, joten se muu treenaaminen on jäänyt vähemmälle. Kunnes keksin, että onnistuu se kotonakin.Eikun ohjeet kehiin ja nyt vajaan kuukauden tuloksena minulla on viimein oikeasti pyöreä berberi, lihaksikas sellainen! Hahaa! :) Lihasta on tullut lisää ja sitä myöten voimaa juoksuun. Että kiitosta vaan! Lisääkin näitä ohjeita saa tulla eetteriin, en pistä pahaksi. Inspiraatiota tästä blogista todella saa. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle! :)" -Ansku (kommentti löytyi postauksestani Spicy coconut soup)

"Eka kerta kun kommentoin mihkään blogiin ikinä, mut nyt on kyllä pakko kiittää sua Venla ihanan inspiroivasta blogista! Ulkoasullisesti ja kieliopillisesti ihan täydellinen, rento blogi jota on ilo lukea. Eniten blogissasi pidän siitä, että se keskittyy hyvinvointiin yleisellä tasolla, eikä pääasia ole se kuinka vaikkapa saada se maailman täydellisin kroppa. Että liikkumisen ja terveellisen syömisen ei tarvitse olla ns pakkopullaa, vaan niitäkin voi soveltaa monella tapaa ja mennä fiiliksen mukaan. Saadaan täältä ystävien kanssa paljon mm hyviä ja terveellisiä ruokavinkkejä, ja erityiskiitos siitä että yleensä nämä sun ruuat on yleensä helppo valmistaa eivätkä vaadi mitään superihmeellisiä aineksia. Erityisesti näitä reseptejä toivotaan lisää! Mukavaa pian alkavaa viikkoa ja voi hyvin, me tykätään susta isosti! <3" -Sini (kommentti löytyi postauksestani: The best porridge ever)

"Ihana postaus ja aivan mielettömät kuvat – pakko sanoa, että sulla on tapahtunut huikee kehitys valokuvaajana! =)<3 oot ihan pro nykyään!" -Iiris  (kommentti löytyi postauksestani: Terapiaa kansallispuistossa)

Valitsin ylläolevan ensimmäisen kommentin siksi, että minusta on ihanaa, että kiireinen kahden lapsen äiti on löytänyt kotitreeneistä ilahduttavan ratkaisun treeni-aikataulu pulmaansa. On myös mahtavaa, että tulokset ovat tukeneet hänen rakasta juoksuharrastustaan. Hienoa on myös se, että tämäkin kommentti osoittaa ihanan kannustavasti muille, ettei aina tarvita kalliita salikortteja, vaan tehokkaan treenin saa kyllä halutessaan tehtyä oli ympäristö mikä hyvänsä.

Toisen kommentin valitsin siksi, että on ihanaa, että isompi kaveriporukka on inspiroitunut juurikin hyvinvointipostauksista ja resepteistä, ja että hekin ovat oivaltaneet ettei terveellisten elämäntapojen tarvitse olla suorittamista,  vaan jokainen voi soveltaaa niitä rennosti juuri omalla tavallaan, täten siitä saakin helposti rakkaan elämäntavan, eikä kausittaisen vaiheen.

Kolmannen kommentin valitsin tähän siksi, että olen käyttänyt viime aikoina runsaasti aikaa saadakseni teille parempilaatuisia ja ammattitaitoisempia kuvia, jotta blogia olisi entistä mielekkäämpi lukea ja katsella. Siitä syystä on ihanaa, että joku on huomioinut tämän.

Ylipäätänsä haluan sanoa, että ette arvaakaan kuinka palkitsevaa on saada teiltä kommentteja, tämänkaltaiset palautteet ovat juuri se paras kiitos ja kannuste työstäni.

Mikäli olette saaneet blogistani inspiraatiota, olisin todella kiitollinen jos kävisitte antamassa äänenne Elämää Venla Silmin -blogille Indiedays Blog Awardseissa TÄÄLLÄ!  Teillä on aikaa äänestää vielä tämän viikon sunnuntaihin asti. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan erilaisia kivoja palkintoja. :)

Ihanaa torstaipäivää toverit!

PS. Kiitos Oona aivan ihanasta Björn Borg -synttärilahjasta!<3

<3:Venla

Kommentit (144)

Mira

Aivan ihana postaus, joten oli pakko kommentoida! Mielestäni nykymaailmassa kiinnitetään liikaa huomiota ulkonäköön ja siihen kun jokaisen tulisi kuulua siihen samaan muottiin. Jokaisen pitäisi saada olla tyytyväinen itseensä juuri sellaisena kun on! Hienoa kun jaksat näistä asioista muistuttaa meitä.

Kuinka kaunis ihminen voikaan olla, enkä tarkoita ulkokuorta (vaikka sekin tosin on kaunis). Aivan ihanaa miten pystyt jakamaan kauneuttasi, samalla auttaen muita näkemään omaansa. Eiköhän muut lukijat oo jo sanonut sen kaiken, mitä itse haluaisin sanoa. Ihanaa syksyä! <3

henna

Ensinnäkin täytyy kehua että todella kauniita, naisellisia kuvia tässä postauksessa :) ja sitten siihen itse aiheeseen, sun asenne on just mahtava! Mun mielestä tuo asia josta mainitsemassasi kommentissa ns. valitetaan on juuri sun blogin ja siitä välittyvän elämänasenteen parhaita puolia. Parasta positiivisuutta on juuri tuollainen aito tyytyväisyys itseensä ja kehoonsa :)

Anneli

Voi kiitos Venla! Olet mahtava esimerkki ja esikuva, ei vain nuorille vaan ihan kaikille. Tämä nykymaailma pyöriin niin paljon sen oman peilikuvan ympärillä että on ihan mahtavaa lukea sinun tekstiäsi. Välillä tuntuu että niin monella elämä on yhtä poseeraamista joka suuntaan. Olet aito. Pidä toi <3 Ja pidän myös siitä, että tuot urheilullisuutta ja treeniä esiin ns. tavallisesta näkökulmasta. Nämä Fitnesskisaajat tulee ainakin allekirjoittaneelta jo korvista vaikka treenaaminen onkin lähellä sydäntä. Itseruskettavat ja bikinit, bläh, mielummin hikistä treeniä ja pururataa. Olet upea, sisäisesti ja ulkoisesti.

Kiitos.

Sulla on kyllä aivan käsittämätön taito välittää se fiilis tänne ruudun toiselle puolelle - oon ihan koukussa sun blogiin. Tämäkin kirjoitus jälleen hyvä osoitus siitä miksi oot niin monelle roolimalli ja inspiroit elämään just sitä omaa elämää parhaalla mahdollisella tavalla. Kiitos!

Pikku A

Hei.
Kiitos blogistasi. Saanko toivoa aihetta, joka tällähetkellä mietityttää minua? Se on ajankäyttö ja sen suunnittelu. Olen töissäkäyvä nuori nainen, ja minulla on pt:n suunnittelemat treeniohjeet salille ja aerobiseen. Tykkään treenata, mutta ajankäyttöni tökkii. Joskus se lähteminen on vaikein asia treenaamisessa ja sitten jo huomaa, että oho, on jo myöhä tai tuli jo pimeää. Monesti ennen vapaapäivää ajattelen, että mitä kaikkea teen huomenna. Ja puolet jääkin tekemättä, kun "unohdin"

Pikku A

Jatkuu

"Unohdun" jonnekin päivän aikana. Kaipaisin vinkkejä, olet varmasti sinäkin kiireinen ja menevä ihminen, kuinka suunnittelet päiväsi niin, että aikaa jää myös treenaamiselle ja liikkumiselle? Kiitos!

en oo aikaisemmin tänne kommentoinut, mutta nyt on kyllä pakko! oot aivan huikea persoona, ja todella hyvä roolimalli monelle nuorelle ja miksei vanhemmallekin. oot positiivinen, kannustava, upea nuori nainen jonka ajatukset itsestään ja treenaamisesta ovat hyvin terveitä ja mukavassa sopusoinnussa keskenään. sun blogia lukemalla tulee aina hirmuisen hyvä fiilis, ja oon saanut täältä hyvän fiiliksen lisäksi paljon tärkeitä ajatuksia omaankin päähäni, ja niinpä tie itsensä hyväksymiseen on lähtenyt mukavasti käyntiin. jatka samaan malliin, oikein ihanaa syksyn jatkoa sinulle! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mielettömän hienoa kuulla! Olet upea juuri sellaisena kuin olet<3 Tunnelmallista syksyn jatkoa sulle Jenni! :) PS. Kiitos kun kommentoit nyt, se ilahdutti todella!

Sanni

Moikka Venla!
En tiiä oonko ite koskaan kommentoinu sun blogiin, vaikka tosi pitkään oon tätä lukenut (ihan alusta saakka ehkäpä..). Mä rakastan sun tyyliä kertoa avoimesti onnellisuudesta, kauniista asiosta, asioista joita sä arvostat ja asioista jotka tekee sut onnelliseksi. Oon ite tässä syksyn aikana alkanut löytää enemmän ja enemmän omaa juttuani, ja työtä johon haluan tulevaisuudessani suunnata. Itse opiskelen liikunta-alaa ja koen siihen suurta suurta paloa. Olen huomannut, että kun itse voi hyvin, niin oikeasti pystyy antamaan muille paljon enemmän. Eli todellakin sanonta, että ensin pitää oppia rakastamaan itseään, on totta. Olen aina taistellut vartalokuvani kanssa, ja löytänyt peilistä vain virheitä. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän tajuan, että minun pitää keskittyä itsessäni hyviin puoliin ja jättää virheiden tuijottelu, olla itselleni lempeämpi. Juuri samalla tavalla kuin sinäkin asian ilmaisit. Ihanaa kun olet terve, hyvinvoiva ja rehellinen esimerkki nuorille ja miksei vanhemmillekkin. Pysy sellaisena kuin olet, ja jatka tyyliäsi, jossa onnellisuudesta ja tyytyväisyydestäsi kerrot avoimesti. Suomalaisten tyyliin kun harvemmin kuuluu kehua itseään tai kertoa super hyvästä fiiliksestään, siihen tarvittaisiin mielestäni muutos. <3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mielettömän ihana kuulla, että olet oppinut koko ajan pikkuhiljaa enemmän arvostamaan itseäsi sellaisena kuin olet. <3 Virheitä kun ei varsinaisesti ole olemassa, nehän ovat vain korvien välissä. Sen sijaan ainutlaatuisia ja kauniita piirteitä meillä on sitäkin enemmän. Mahtavaa myös, että koet löytäneesi mieluisan oman kutsumuksen ja juttusi! Kiitos kannustavista sanoista Sanni! :)

Elisa

Oot ihan huippu positiivinen Venla, ja se jos joku tekee sun blogista mahtavan! Ootan aina innolla sun resepti postauksia, ja monia ruokia oon itsekkin kokeillut tehdä ja niin hyvän makusia on kaikki ollut!! :)
Oot niin hyvä esimerkki nuorisolle, koska näytät että omasta kehosta kuuluukin tykätä just sellasena kun se on. Musta on mahtavaa lukea sun postauksia, koska tietää että ne on täynnä positiivista energiaa, kiitos siitä!! Teet mun päivästä ainakin aina paremman positiivisella asenteellasi :)!

Hanna

Hei! Aivan ihana sinun tyylisesi postaus, ihan mahtavaa kun osaat olla niin aito ja hyvällä tapaa itserakas persoona, ja vieläpä sanot sen ääneen. Se on kyllä ihailtavaa. Olen huomannut ettei tuollaiseen niin hirveän moni kykenekään eikä se olekaan mikään ihan helppo homma. Muistan, että kerroit joskus leikkusarvestasi mahassa/kyjessä, mikä siinä on ollut? onko se tapahtunut sun nuoruudessa vai lähivuosina? Olet upea!<3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Minulla oli pienenä kolme munuaista. Ylimääräinen (kasvain) poistettiin, kun olin 6-vuotias.

Kiitos, ihana kuulla Hanna!<3

lulu

Ihana asenne sulla Venla! Annat niin hyvän esimerkin ihan kaikille ihmisille. Jos susta hehkuvaa positiivisuutta ois edes ripaus enemmän jokaisella niin asiat ois aika hyvin :-)

Kristiina

Sulla ei oikeesti ole varmaan ihan kunnollista käsitystä siitä, miten paljon oot vaikuttanut, vaikutat ja pystyt vaikuttamaan muihin. Sun postauksia lukiessani ja fiilistellessäni unohdan aina, että hei mun lisäksi täällä ruudun toisella puolella on oikeasti tuhansia ihmisiä, ja heillä on kommenteista päätellen samantapaiset fiilikset kun mulla. Vau.. Koska kun mietin sitä, miten paljon sinä Venla olet vaikuttanut mun elämään, mielenterveyteen, asenteeseen, ajatusmalleihin ja arkeeni, menen sanattomaksi. Ja vielä se, että täällä on tuhansia ihmisiä, joita olet myös auttanut mun lisäksi. Jokaisella on oma erilainen tilanteensa ja tarinansa, mutta toi taito ja vaikutus mikä sulla on, on todella arvokasta.

Tuun joku päivä kertomaan vielä lisää, miten oot ihmisenä muhun vaikuttanut. Voin sanoa, että yleensä mulla ei ole julkisuuden henkilöiden kohdalla näin vahvasti ollut mitään tällaista. Olet vaan onnistunut inspiroimaan mua ja vaikuttamaan mun elämään positiivisella tavalla, ja pääsemään rankkojen aikojen ja päivien läpi. Oot auttanut löytämään tasapainoa, iloa ja hyvää oloa arkisista asioista silloin, kun isommat asiat on ollut elämässä pielessä. Joka tapauksessa haluun nyt vielä kiittää sua kaikesta inspiraatiosta mitä oot antanu tähän mennessä. Ihanaa, että jaksat edelleen panostaa tähän blogiin ja jakaa palasia sun elämästä ja ajatuksista meidän kanssa! <3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Olen sanaton. Nöyrimmät kiitokseni Kristiina! Kiitos syvällisestä, antoisasta, ilahduttavasta ja liikuttavasta kommentista<3 En voi sanoin kuvailla miten paljon se merkitsee minulle! :)

kati

Itsekin sinun kotitreeneistä niin kiitollinen! Kotona pienen lapsen kanssa ja todellakin teen sinun kotitreenejä! Aivan todella hyvä tuo viimeinenkin jalkatreeni, muutaman kerran jo sen tehnyt! JOten odottelen kehon painolla tehtäviä tehokkaita treenejä aina lisää :) Kiitos paljon!

Anne

Aivan mieletön postaus ja todella hyvä perustelu, miksi et mainitsemaasi blogikirjoituspyyntöön suostu! Omakin huono ja väsynyt päivä tuntuu paljon valoisammalta, kun lukee blogiasi. Positiivisuus ja aito, vilpitön ilo todellakin tarttuu! Kiitos siitä, olet mieletön esikuva, nuorille ja vähän vanhemmillekin, kiitos! :)

Titta

Tuntui pahalta kun luin minkälaista palautetta olit saanut. Miten ihmiset saa kaiken käännettyä negatiiviseksi? Sun blogi on ollut todella hyvää luettavaa, niin kieliopillisesti kuin sisällöllisestikin. Koen, että kirjoitat rehellisesti, vaikka positiivisuus päällimmäisenä aina onkin. Ei täältä tule sellaista kiiltokuva -fiilistä. Päinvastoin, motivoi ihan hurjasti kaikki ruoka- ja treeniohjeet! Juuri sen takia, että et ole millään dieetillä ja liikut fiiliksen mukaan. Siihen itsekin haluan pyrkiä ja uskon, että muutamat kertyneet kilotkin karisee kunhan löydän tasapainon. :) Tämä blogi auttaa olemaan itselle armollinen. Iso kiitos siis!

Ja se vielä täytyy sanoa, että onhan meillä kaikilla kropassa joku "ongelmakohta", mutta miksi siihen pitäisi väkisin keskittyä? Ja jos on niin hyvin sinut itsensä kanssa ettei edes pysty nimeämään sellaista aluetta, miksi ihmeessä se pitäisi väkisin miettiä ja tuoda esille kaikkien ruodittavaksi? Ei se kerro itserakkaudesta, vaan itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on! Ymmärrys ei millään riitä siihen miten senkin saa käännettyä negatiiviseksi. Olet todella ihailtava ihminen kun et ole "turvautunut" leikkauksiin tehdäksesi itsestäsi jonkun määritelmällä "täydellisen" tai "paremman". Nyt kun keskustelua on taas ollut pinnalla esim. silikonirintoihin liittyen, on erityisesti mielessään "kiittänyt" että sinä olet olemassa täällä blogimaailmassa! Sinä et ainakaan ole tekopyhä muistuttaessasi ihmisiä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Juttusi eivät ole niin sanotusti "älä tee niin kuin minä teen vaan niinkuin minä sanon". Tulipas pitkä kommentti, mutta täytyi saada kaikki sanottua! Kiitos vielä kerran blogistasi. :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos pitkästä, mutta sitäkin antoisammasta kommentista Titta, sitä oli ilo lukea!<3 Mielettömän ihana kuulla! :)

Elli

Nyt minunkin pitää jo kommentoida, koska tää teksti kosketti jotenkin ihan älyttömästi. Minulla on takana kaksi vuotta terapiaa, jossa on korjailtu entisen syömishäiriöisen huonoa itsetuntoa juurikin pääkoppaa työstämällä. Paljon on saatu aikaan, mutta jotkin asiat vielä odottavat paikalleen loksahtamista ja nyt tuntuu että niitä olisi yksi vähemmän. Lukiessani tekstiäsi minua rupesi yhtäkkiä itkettää kun huomasin että aloin vihdoin sisäistää näitä asioita. Aina sitä voi netistä lueskella elämän ohjeita, mutta on eri asia oppia soveltamaan niitä itseensä ja omaan elämäänsä. Juurikin tuo sinun armollisuutesi itseäsi kohtaan on ihailtavaa ja siitä aion ottaa mallia. Ihan mahtavaa lukea blogia jossa on sisältöä, et usko miten paljon nämä sinun tekstit tsemppaa!

Henriikka

Hyvä postaus taas kerran :) Mua ei kyllä yhtään haittaa et kirjotat aina vaan positiivisia tekstejä ja et oot tyytyväinen sun kroppaas ja ei mua oikeestaan haittaa mikään :) Kaikki sun postaukset on kiinnostavia ja ootan aina et millon tulee uus postaus. Ja tätä mä just sussa oon ihaillu et sä et välitä muitten negatiivisista kommenteista sua kohtaan. Oon saanu siitä useesti voimaa ku mulle on sanottu negatiivisia kommentteja esim mun ulkonäöstä. Oon sun avulla tajunnu et ne kommentit ei kerro musta itsestäni mitään vaan ne enemmänki kertoo siitä henkilöstä joka ne kommentit mulle sanoo. Ja sun avullas oon myös vähä antanu armoa ittelleni ku oon miettiny et miks mä oon joskus haukkunu muitten ulkonäköä. Oon yleensä miettiny et oonpa mä ollu vaan tyhmä, mut oon myös tajunnu et sillon mä en ollu niin varma itsestäni ja mulla oli huono itsetunto että mä yritin parantaa omaa itsetuntoa haukkumalla muita. Ei se tietenkä oikeuta mun tekoja, mutta kyllä mä nyt ymmärrän itteeni paremmin ja riittää mulla ymmärrystä niillekki jotka mua on haukkunu. Kiitos että sun avullas oon saanu enemmän itsevarmuutta ja ymmärrystä muita kohtaan :)

Heidi

Juurikin näin ! Iso kiitos asenteestasi, tästä on monella paljon opittavaa, ihana ja inspiroiva Venla <3

Sulla on kyllä aivan mieletön blogi! :) Tykkään nimenomaan siitä, että keskityt niin paljon enemmän sisäiseen kauneuteen ulkoisen sijaan. Voi kun itsekin olisin yhtä tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni, mutta niin surulliselta kuin kuulostaakin, mulla on tällä hetkellä joku ihmeen ulkonäkökriisi menossa. Oma kroppa tuntuu vieraalta muutaman lisäkilon myötä. Tämä näkyy blogissakin negatiivisella tavalla. Toivon, että pystyn joku päivä rehellisesti sanoa rakastavani kehoani juuri sellaisena kuin se on. Sen eteen teen töitä. :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Hieno tavoite! Kiitos paljon tuesta ja ilahduttavasta kommentista Amanda!<3 Kävin lukemassa ihanan rehellisen, aidon ja positiivisen postauksesi!

PS. Totesit tekstissäsi näin: "Välillä oon saanut itseni kiinni ajattelemasta, että helppohan tuon on hyväksyä itsensä ja käskeä muita tekemään samoin, kun sen kropassa ei ole pienintäkään virhettä. Mutta kuka sanoo, että mun kroppa olis yhtään sen huonompi? Se on ehkä erilainen, eri tavalla kaunis."

Juurikin näin, mehän ollaan kaikki erilaisia. Ei voi ajatella, että muka jonkun kropassa ei olisi pienintäkään virhettä.
Virheitä kun ei varsinaisesti ole olemassa kenenkään meidän kehoissa, nehän ovat vain korvien välissä. Kaikkien meidän omia työstettäviä kauneuskäsityksiä. Virheitä ei siis ole kenelläkään yhtään sen enempää tai vähempää, sen sijaan meillä on ainutlaatuisia ja kauniita piirteitä, jotka tekevät meistä meitä.<3

Veera

Tämä oli ihana postaus! En oikeestaan tiedä mitä sanoisin tästä, koska postaus herätti minussa niin paljon positiivisia ajatuksia, niin toivon että se riittää kun sanon, että tämä oli ihana. :)

Henna

Muutaman ekan kommentin luin tuosta, ja komppaan! Ihana kun blogi ja lukijat ovat sinulle tärkeitä. Jopa negatiiviset anonyymit, kun viitsit hänen kommenttiinsa noin pitkän vastineen antaa ;)

Olen satunaisen säännöllinen blogisi seuraaja. Toisinaan useampi postaus menee ohi. Minusta olisi mukava,että instagrammissa aina vähän mainostaisit uudesta kirjoituksesta ja lyhkäisesti kertoisit mitä aihealuetta käsitellään. En tiedä oletko jokaisen postauksen kohdalla näin tehnytkin ja ehkä minullakin mennyt joskus ohi...

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos Henna! Olen yleensä pyrkinyt instagramissa ainakin tietyistä postauksista mainostamaan, jatkossa voisi toki useamminkin ja juurikin aihealueesta toki myös. :)

Katri

Hei! Nyt on aivan pakko kirjoittaa. Olin juuri ensimmäisellä juoksulenkilläni ikinä ja on pakko sanoa että olen vihannut juoksua ja kun monet ovat sanoneet sen tuottavan mahtavan olon, niin en ole uskonut. Nyt kuitenkin allekirjoitan tämän täysin. :-) Olisi mahtavaa jos kertoisit treenirutiineistasi ja kuinka paljon treenaat mitäkin viikossa. Olisi kiva tietää, jos saisi uusia ideoita itsekkin. :-)

Julia

Seuraan blogiasi epäsäännöllisesti mutta aina kun tänne (yleensä instgramin kautta) päädyn niin inspiraatio tankit täyttyy! Tän blogin kautta oon ymmärtänyt että pitää kuunnella omaa kehoa ja liikkua itseään eikä muita varten. Oot ihana esimerkki nuorille ja tuet varmasti monen terveen itsetunnon rakentumista! Täältä saa ihanaa positiivista energiaa! Tsemppiä syyssateisiin, pidä aurinko mukanasi!

Missu

Ennen kuin aloin lukemaan blogiasi, minulla oli erilainen mielikuva sinusta. Jostain viihdelehdestä luin sinun ajatuksiasi ja hämmennyin. Omasit hyviä mielipiteitä ja asenteesi oli poikkeavan positiivinen tässä suomalaisessa pessimistisessä yhteiskunnassa. Niinpä suuntasin blogiisi ja aloin lukea ensimmäistä postaustasi. Ja luin toisenkin. Ja kolmannen. Ahmin postauksiasi, panin mieleeni treenivinkkisi ja hymyilin leveästi kun kerroit jostain ilon aiheestasi tai Mulanista. Testailin sinun treenivinkkejäsi ja innostuin hyvinvoinnistani juuri sinun ansiostasi! Minusta on ihanaa lukea blogiasi, sillä osaat ottaa rennosti vaikka liikutkin todella paljon. Kannustat meitä lukijoita hyväksymään itsemme juuri sellaisina kuin olemme, mikä merkitsee minulle todella paljon, sillä liian usein tulee oltua liian kriittinen itseään kohtaan. Ja mitä tulee sinun positiivisuutesi: se saa minut aina hyvälle tuulelle vaikka olisi ollut huono päivä!

Terhi

Olet todella inspiroiva ja rakastan elämänasennettasi! En ole koskaan kommentoinut mitään, mutta sinä todellakin olet lempibloggaajani!
Sinulla on mielestäni todella TERVE suhtautuminen liikuntaan ja ruokaan. Minulla on toisinaan vaikeaa syödä esim. Herkkuja, koska se on muka "kiellettyä" ja siitä tulee sen jälkeen kamala morkkis. Tuntuu että jotenkin vihaan itseäni sen takia että olen syönyt joskus jotain ns. Kiellettyä.
Sinä kuitenkin olet näyttänyt minulle että esim. Herkuttelu on silloin tällöin sallittua, ja siitä pitää osata nauttia! Olen pyrkinyt muuttamaan sinun kauttasi myös omaa ajattelutapaani ja olen huomannut jo pientä muutosta. :)
Olet todella aito ja rehellinen, sen huomaa! Kiitos että motivoit muita elämään terveellisesti, mutta ilman mitään sen kummenpia rajoitteita! Sinusta voi sanoa että olet todellakin monelle tärkeä roolimalli!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

<3 Kiitos!

Ajattelen itse niin, etten varsinaisesti kiellä itseltäni mitään, tällöin herkut eivät siis ole kiellettyjä! Se, että pitää itseltään jotain kiellettynä, saattaa olla juuri syy siihen miksi turhaan potee tehneensä jotain väärää herkkuja syödessään.

Sen sijaan jos ei ole rajoitteita, vaan elämäntapaan kuuluu herkutkin halutessaan sopivassa määrin, siinä missä arkiruokavaliokin, niin kun kuuntelen kehoani, en sen vuoksi halua syödä herkkuja kuitenkaan ihan joka päivä. Usein myös se, ettei pidä mitään kiellettynä vähentää houkutuksia. Herkunkin käsite voi toki olla meille kaikille hieman erilainen. :)

Marie f

Musta on todella hienoa, että näytät näin esimerkillistä asennetta myös faneillesi. Lähes samanikäisenä naisena sitä miettii millaista olisi ollut kasvaa tällaisessa blogiympäristössä, jossa joka tuutista pursuaa pornahtavaa alastomuutta, tekoripsiä, -hiuksia, -tissejä ja -pyllyjäkin. Elämä pyörii pelkän materian ja minäminä-asenteen ympärillä. Tuntuu että suurin osa bloggaajista edustaa juuri kuvailemaani profiilia, joten on upeaa kun on myös sinunlaisiasi bloggaajia - psyykkisesti terveitä ihmisiä, joista on oikeasti ottamaan vastuuta kirjoittamastaan ja edustamistaan arvoista. En itse pysty arvostamaan sitä heikkoutta, joka käy ilmi eräistä tekoteko blogeista. Sussa on asennetta ja rohkeutta, mutta ennen kaikkea inhimillisyyttä ja luonnollisuutta. Pidä tästä kiinni, älkä missään nimessä anna mollaajien vaikuttaa, sillä ne ihan oikeasti ei kestä sitä että susta on vaikea löytää heikkoa kohtaa.

Kirmi

Kiitos jälleen hyvästä postauksesta! En "tunne" sinua oikeastaan muutoin kuin blogisi kautta. Mutta voin sanoa, että postauksiasi lukiessa oloni aina tyyntyy ja rauhoittuu vähän. Olet valtavan symppiksen ja lämpimän oloinen ihminen sekä tasapainoinen nuori nainen. Voin sanoa, etten ole itse sinut oman vartaloni kanssa, raskauden jäljiltä vielä roikkuvan vatsanahan kanssa.. Mutta nautin siitä, kun näen ihmisten olevan onnellisia ja tyytyväisiä, se myös valaa luottamusta siihen, että oman vartalonsa ja itsensä kanssa voi olla sinut. Pidän siitä, että huolehdit itsestäsi terveellä tavalla. Kiitos sinulle!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Todella kauniisti sanottu, kiitos!<3 Muista, että olet itse huikean upea! Kehosi on kantanut lapsen ja se on jotain niin paljon arvokkaampaa ja hienompaa!<3 :)

mävaa

Moi! Tää sai mut nyt vihdoin jotain tännekkin kommentoimaan :) Kiitos ensinnäkin paljon tästä blogista ja postauksistasi❤ Oon itse vasta neljätoista, mutta musta on todella ihailtavaa toi sun asenne. Oon aina ollut melko ankara itselleni, ja oon aina halunnut liikkua suurimmaksi osaksi sen vuoksi että "näyttäisin paremmalta". Mutta lähiaikoina oon vähävähältä oppinut, mm.sun postauksies ja asentees ansiosta olemaan tyytyväisempi, sä oikeasti näytät hyvää esimerkkiä muille mun ikäsille.Mä oon oikeesti alkamut liikkumaan ja vihdoin ja viimein oikeasti löytänyt ne liikuntalajit joista tykkään. Aina kun sun postauksias lukee tulee hyvä fiilis, ja alan ajattelemaan että ehkä mäkin voisin olla tyytyväisempi ja onnellisempi siihen mitä mulla jo on :) mun kommentista tuli aika pitkä, mutta toivottavasti tää piristä vähän sun päivää:D

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi kiitos, todella ihana kuulla!<3 Aivan mielettömän mahtavaa, että olet alkanut arvostamaan itseäsi sellaisena kuin olet, niin pitääkin, olet upea ja ainutlaatuinen! On myös huippua, että olet löytänyt liikunnan ilon ja lajeja joista tykkäät! Oikein tunnelmallista syksyä sulle! :)

Käyttäjä1124
Liittynyt19.9.2015

Ikävää kun kateelliset ihmiset purkavat pahaa oloaan muihin ihmisiin. Eihän tuollaiset kommentit kerro muuta kuin sen että ihmisellä itsellään on paha olla. Olet upea tyyppi niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Jatka samaa rataa positiivisena ja tyytyväisenä itseesi, parasta juuri onkin se että on itselleen armollinen ja osaa nauttia elämästä. Blogiasi on mukava seurata ja siitä tulee hyvälle tuulelle!

Eevi

Nyt kun mainitsit postaustoiveista, niin yksi toive olisi tulossa samantien! Miten hoidat kasvojen ihoa? Kuitenkin Salkkarit-aikana olet joutunut käyttämään paljon meikkiä ja itselläni meikkaus ainakin tekee ihosta huonomman. Olen ikävässä kierteessä, kun en voi lopettaa meikkaamista, koska ihoni on aivan karmea ilman meikkiä ja meikkaamisen takia se varmaan ärtyy entisestään. Sulla kun on niin ihanan kuulas iho ja haluaisin samanlaisen.

Oli kyllä taas mahtava postaus. Mulle tulee aina niin hyvä mieli kun luen sun juttuja, kun tietää että maailmassa on noin hyviä tyyppejä!

Helmi

Täällä toinen myös joka toivoisi ihonhoitopostausta ja vinkkejä ihonhoitoon :) olisi kiva tietää jos sulla on koskaan ollu ongelmia näppylöiden kanssa ja olisko sulla vinkkejä tai tietoja tuotteista jotka toimii. Mulla kans urheillessa ja hikoillessa on iho menny huonoon kuntoon ja oon miettiny e-pillereitä koittaa, mutta olis kiva kokeilla eka jotain muita konsteja.

Samaa mieltä monen muun lukijan kanssa, sun positiivisuus on hyvä ja inspiroivaa, eikä tosiasnkaa oo tarvetta tai tervettä alkaa haukkua omaa kroppaa, se ei vie mihinkään tai auta ketään, ihme juttuja ihmiset sanoo :( pöh! Mut onneks näyttää et meitä positiivareita on enemmän kun negatiivareita :D

Isabella

Sinulla on asenne kohdallaan ja juuri siksi blogiasi on ihana lukea. Mielestäni on suorastaan sairasta, jos myönteinen elämänasenne sekä tyytyväisyys omaan luonnolliseen kehoon koetaan jotenkin huonoksi asiaksi.

Esimerkiksi plastiikkakirurgian kautta haetaan liian usein muiden hyväksyntää, vaikka aito hyväksyntä lähtee aina jokaisen ihmisen omasta sisimmästä.

Sisäiset vauriot, epävarmuus ja vääristymät minäkuvassa eivät koskaan lopullisesti korjaannu plastiikkakirurgin veitsellä. Aito onnellisuus on sellaista, että sitä ei voi ostaa. Se on kokonaisvaltaista tyytyväisyyttä ja tietynlaista mielen tasapainoa.

Make

Moi Venla olet yksi Suomen kauneimmista naisista vaikka olisit lauta jonkun mielestä silti olet kaunis ja luonnollinen ja totella hyvässä kunnossa jatkaa samaan malliin olet hyvä ja terve esimerkki nuorille jotka sua seuraa terv Markus

Noora

Hyvä postaus! Kiva lukea blogia itsensä hyväksyminen ei ole ongelma, vaan kaikki lähtee siitä. Positiivisuus todella huokuu sinusta, hyvällä tavalla. Kiitos inspiroivista teksteistäsi!

ajattelija

Kuinja paljon somessa ja tv:ssä pyörivät ohjelmat ovatkaan kallistuneet ikävästi ulkonäköön. Tuot ihanasti aina tasaisin väliajoin tämän tärkeän asian esille! Sen ettei muiden ikävien anonyymien kommenttien pohjalta voi rakentaa hyvää itsetuntoa.Olet loistava kannuste nuorille ja kaiken ikäisille opettelemaan pitämään itsestään juuri sellaisena kuin on. Ja kun mietin kauneusihanteita ja asioita mitä mainitsit "kommentteja: anorektikko, lauta lihaksikas" niin koen sinun olevan kuvissa rohkea tuomalla esiin kehosi vaikka siitä olisi sanottu mitä tahansa. Moni ei varmasti uskaltaisi laittaa ilman paitaa kuvaa ja esitellä kroppaansa kuten teit noissa mustavalkokuvissa! Tässä nykypäivän pinnallisessa maailmassa tuo on ihan mahtavaa kuten aiempi postauksesi pienirintaisista. Se oli todella hyvä koska nykypäivänä oletus että kaikilla naisilla on isot rinnat luonnostaan on mielestäni liian suuri. Ja kynnys julkaista mitään tälläistä on suurempi kun ns "erottuu joukosta" mutta olet tehnyt sen monesti ja toivon että sanomasi uppoaisi meihin nykypäivän someriippuvaisiin pinnallisiin ja täydellisyyteen pyrkiviin ihmisiin! :) Jatka samalla tavalla olet upea! <3

Suvi

Hei Venla!
Kiitos taas kirjoituksestasi!
Minusta blogissasi on parasta rehellisyys ja ihana asenteesi elämään. Olet oikea esikuva nuorille ja miksei kaikenikäisille. Terve itsetuntosi sekä tyytyväisyys itseen on harmillisin harvinaista tämänpäivän esikuvissa. Tällä viittaan esimerkiksi itsensä korjailuun leikkauksilla sekä pömpöttävän mahan haukkimiseen.
Nuorena naisena (ja opettajana) pidän tärkeänä, että jokainen omalla esimerkillään ja asenteellaan vaikuttaa ympärillään oleviin ihmisiin kannustavasti.
Ihanaa syksyn jatkoa sinulle! :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Wau kiitoksia paljon, mielettömän ihana kuulla! Olen kanssasi täysin samaa mieltä, jokainen vaikuttaa omalla esimerkillään muihin ihmisiin. Oikein tunnelmallista ja mahtavaa syksyn jatkoa sinulle Suvi! :)

Sulla on todella elämänkatsomus ja asenne kohdallaan! Onneksi osaat ottaa ei-niin-mukavat kommentitkin aikuismaisesti. Todella ihailtavaa Venla :)

Viltsu

Moikka!palkko kommentoida, oon sun blogia lukenu aika kauan ja oot ihan huikee mimmi positiivosella asenteella. Mutta syy miks lähdin kirjottamaa on se että annat niin hyvää esikuvaa nuorille. Mun tekee niin pahaa katsoo miten ulkonäkökeskeinen maa tää on ja tällä viikolla voin henkisest pahoin ku luin erään fitnesstähden blogia jossa kerto rintaleikkauksesta avoimesti ja positiivisesti, ni se kommenttien määrä nuorilta! Kuinka moni kirjotti että "kiitos että on ajatellu mennä leikkauksee ja rohkaistui siintä blogi tekstistä että nyt uskaltaa ja kehtaa.." Yks tyttö kirjotti et oli 14-vuotiaasta asti miettinny silareita... Siis 14v lapsi miettii silikoneja! Sun kaltasia lisää näyttämää esimerkkiä itsensä hyväksymisestä!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

<3 Olen samaa mieltä ja huolissani siitä, että joka tuutista pursuaa nykyään pelottavan paljon kauneusleikkauksiin kannustavia tarinoita ja juttuja, sen sijaan, että keskityttäisiin ratkaisemaan ongelmia, kannustamaan ihmisiä työstämään pään sisäisiä ajatuksia ja olemaan rohkeasti sellaisia kuin olemme. Kuten eräs lukijanikin jo hyvin totesi; jokainen omalla esimerkillään ja asenteellaan kannustaa ympärillään olevia. Olkaamme siis ainutlaatuisia, kaikki erilaisia ja ylpeitä juuri siitä! :)

Elina

Kylläpä oli kummallista palautetta! Oman vartalon, saati muiden ihmisten vartaloiden, kritisoiminen on surullista ja typerää. Jatka samaan malliin! Perinteisesti hiukan pessimistinen ja vaatimaton suomalainen kulttuuri on kenties pikku hiljaa muuttumassa positiivisempaan ja itsevarmempaan suuntaan, sinä yhtenä pioneerina.

Petra

Kiitos tästä :) Olen koko ikäni kuullut olevani laiha/lihava jne., ehdoton inhokkini on aina ollut näyttäväni nukelta :D (Eikä ollut mukava kuulla aikuisilta ihmisiltä, kuinka oma lapseni näyttää nukelta, vaikka varmasti tarkoittivat hyvällä) Aikuisiällä olen onneksi oppinut, ettei muiden sanomisilla ole merkitystä, rakastan omaa kehoa ja kaikkea, mihin se on kyennyt elämäni aikana. Silti rakastan yhä myös liikuntaa ja itseni haastamista ja kehittämistä. Näiden erottaminen tuntuu olevan joillekin haasteellista; olen viime aikoina lukenut useamman tuttuni kritisoivan somessa naisten liikunnan näyttämistä mediassa (esim. Fitnesspäiväkirjat, saati laihdutusohjelmat), koska heidän mielestään se kertoo vain siitä, että ei kelpaa sellaisena kuin on, ja ainut syy liikuntaan/terveelliseen ruokavalioon on tyytymättömyys omaan itseensä. Ehkä sulta löytyisi tähänkin fiksu vastine :)

Ja kiitos niistä kaikista kotitreeneistä! Tämän hetkisessä elämäntilanteessa pääsisin salille hyvin harvoin ja yleensä siihen itselle huonoimpaan "energia-aikaan", mutta kotona/ulkona saa kunnon treenejä tehtyä, lihaksiinkin on tullut selkeää kehitystä vuodessa :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mahtava kuulla, että kotitreenit ovat tuoneet iloa! Kiitos Petra! Harmi, etteivät nämä mainitsemasi tuttusi ymmärrä, että moni liikkuu juurikin siksi, että arvostaa kehoaan ja ennen kaikkea terveyttään. Ja sen takia, että ylipäätänsä nauttii liikunnasta, eri liikuntalajeista ja harrastuksista ja niiden tuomasta hyvästä olosta ja elämänlaadun parantamisesta. :)

Mikko

Moi Venla! Olipa nättejä kuvia susta pitkääääästä aikaa! Wau! Tää toppi päälle seuraavaan treenipostaukseen niin tulee hiki sitä tehdessä ;)

ruusulilla

Ekaa kertaa kommentoin tähän. Sulla on aivan ihana ja mahtava blogi. Susta saa aivan ihanan kuvan ja tunnut tosi positiiviselt ja inspiraation lähteeltä. Ihailen tuollasii persoonii, ku sä juuri olet. Postaukses saa ajattelemaan ja noi urheilu jutut urheilee ja edes kokeilee ja vinkkejä, jos ei ite osaa. Oot yks mun lemppari blogaaja ja iso kiitos sulle, että löytyy tälläsii mahtavii blogeja. Oot ihana ❤

Ps. Ootko miettiny, että rupeisit vlogaa?

Aina yhtä Upea ja luonnollinen sekä muut huomioon ottava ja huippu tyyppi!! Täsä syystä myös yksi parhaista ystävistäni ♡

Hieno kirjoitus, luonnollisuus rockaan ollaan ylpeitä juuri siitä mitä olemme!!

#teamnatural nyt ja aina! ♡♡♡

Jenni

Tosi hyvä postaus! Sun kotitreeni postauksista on saanu lisää inspiraatiota omaan saliharrastukseen, kun aina ei pääse tai kerkeä sinne salille. Tässä olisi postausidea, mikä on kantasi alkoholin käyttöön ja käytätkö itse paljon? En löytänyt selaillessani tälläistä postausta ja kiinnostaisi tietää :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Kiitos Jenni, ihana kuulla! Olen itse asiassa aikaisemmin useampaankin otteeseen muistaakseni aiheesta kirjoitellut. Pidin tuossa taannoin 2,5 vuoden "ei pisaraakaan" -alkoholilakon ja sen jälkeen olen käyttänyt alkoholia vain harvoin. En ole siis absolutisti, en vain halua juoda joka viikko tai kuukausi alkoholia, koska nautin niin paljon alkoholittomasta elämästä ja se sopii minulle. Mutta jos mieleni joskus tekee nauttia ruoan kanssa viiniä, niin en kuitenkaan sitäkään kiellä itseltäni. :)

Mimi

Kaiken tämän (bikini) fitness yltäkylläisyyden keskellä mä niiiiiiin rakastan sun asennetta ja elämänarvoja! Tuntuu melkein hassulta kommentoida sulle tällasta ihkutusta jo toistamiseen, sillä en ole todellakaan mikään perus positiivari, vaan skeptinen heavy metal muikkeli. Onneksi sulla on näkyvyyttä, sillä kirjoituksillasi saat varmasti nostettua monen nuoren(ja vähän vanhemmankin) lukijan itsetuntoa ja itsearvostusta. Aah! Kiitos <3

Croksu

Toivon todella että pysyt Venla tuollaisena kuin olet, kanssa omien näkemyksiesi! Sairastan syömishäiriötä, ja ilman sun blogia ja tervettä suhdettasi elämään sekä terveyteen jonka olet tänne blogiin antanut tulla
näkyiin, olisi parantumisprosessini vieläkin vaikeampaa. Sillä tämän sinun blogisi ja sinun näkemystesi ansiosta, minulla on lohtua ja uskoa sekä motivaatiota siihen että elämän ja arjen voi tulevaisuudessa rakentaa terveemmällä ja armollisemmalla otteella, ja silti olla upeassa kunnossa ja elämä samaa aika yleisesti ottaen mukavaa. Eikä elää tällä tavalla mihin se itselläni johti, helposti kun tämä kavala sairaus vei mukanaan ja loppujen lopuksi huonoon kuntoon.
Sanon vaan että kiitos, sä et uskokaan kuinka hieno ja esimerkillinen ihminen olet. <3

Emmi

Ihana Venla, älä koskaan muutu. Olet ihanan myönteinen ja tasapainoisen oloinen nuori nainen, sellainen nuorille hyvä esikuva. Sulla on ihanan terve arvomaailma, ja vaikutat sivistyneeltä nuorelta, jolla on sydän paikallaan. Sinun kaltaisia esikuvia tarvittaisiin kasvaville nuorille lisää. T:lastensuojelun sosiaalitäti

Hanna

<3 Olet uskomattoman ihana ja kaunis ihminen sekä ulkoisesti että sisäisesti (tekstiesi perustella, valitettavasti en tunne sinua henkilökohtaisesti). Kiitos että jaat näitä ihania blogitekstejä, inspiroit ja piristät joka kerta päiväni! Kiitos. <3

Laura

Sä oot Venla kyllä timanttia. Sulla on yksi parhaimpia ja laadukkaampia blogeja koskaan, ihan kansainvälistä tasoa. Jatka samaan malliin!

Kristiina

"Mikään laihdutuskuuri tai leikkaus ei itsessään korjaa eheäksi huonoa itsetuntoa."
Yksi kymmenistä lauseista tässä postauksessa, jonka moni meistä voi varmasti allekirjoittaa. Tekstisi ovat niin maanläheisiä ja terveitä, että niihin pystyy moni samaistumaan sekä ammentamaan itseensä voimaa hyväksyä itsensä sellaisenaan kuin on. Tänäpäivänä löytyy mieletön määrä blogeja ilman minkäänlaista seulontaa, joista etenkin nuoret ottavat itselleen roolimalleja. Vaikket voittaisi yhtä ainutta blogiäänestystä, suurin palkinto on kun voit vaikuttaa edes yhden nuoren itsetuntoon nostattavasti. Sitä kun yhdenkin ihmisen arvo on mittaamaton :-) Kiitos myös verbaalisesti lahjakkaasta blogista ja siitä työn määrästä, jota teet sen eteen!

TainaM

Raikas, mieltäylentävä, hyvän tuulen tuoja. Nämä sanat tulee ensimmäisenä mieleen kun blogiasi lukee. En todellakaan haluaisi lukea masentavia tai ketään alentavia kirjoituksia, niitä löytää muilta sosiaalisen median kanavilta ihan tarpeeksi. Täytyy sanoa että kun blogiasi olen seurannut niin olen oppinut hyväksymään itsenikin juuri tälläisenä, vähän löllönä ja vanhana liikuntaa harrastavana naisena. Mutta tää löllö keho on neljä lasta kantanut ja synnyttänyt ja jokainen ryppy ja arpi on siitä muistona, samoin eletystä elämästä jota en vaihtaisi pois. Ei elämä todellakaan ole ruusuilla tanssimista mutta en minä siitä halua muistutusta tekstiä lukiessani. Tämän blogin seuraaminen on ihana tervehenkinen pako omasta todellisuudesta vähäksi aikaa, ja mikä parasta tätä kautta saa kotitreenivinkkejä ja reseptejä kaupan päälle. Työssäkäyvänä äitinä näistä isoa plussaa. Ja kuten Venla sinäkin niin minäkin ketut nakkaan kenellekään joka kehoani kritisoi, he eivät tiedä mitä kehoni on nähnyt ja kokenut. Tsemppiä ja hyvää mieltä jatkoonkin!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

WORD! & BIG RESPECT! Juurikin näin, kehosi on kantanut neljä lasta ja se on jotain niin paljon arvokkaampaa!<3

Kiitokset kannustavista sanoista Taina! :)

Riikka

Heippa Venla! Löysin ihan vahngossa sun blogin ja siitä lähtien vähän kuin salaa käynyt sitä lueskelemassa. Jotenkin tää teksti vaan niin pysäytti, että oli pakko kommentoida.
Olen aina, ja haluan korostaa sanaa aina, ihaillut sun elämänasennetta ja sitä arvostusta, mikä sulla on elämää ja omaa kehoasi kohtaan. Musta on aina tuntunut että tota tunnetta olen hakenut koko elämäni.
Minua kiusattiin oikeastaan koko peruskoulu taipaleeni ajan, ala-asteella haukuttiin läskiksi ja kun löysin urheilun, josta tuli intohimoni, ylä asteella sama jatkui vaikka sairastuin lievään anoreksiaan. Kiusaajat ovat petollisia. Siitä kuitenkin toivuttua urheilu tietenkin jäi elämääni ja rakastan juoksua ja itsepuolustus lajeja. Ja rakastan vieläkin.
Juuri kun minusta tuntui että olin sinut itseni kanssa tulin raskaaksi.
On hassua että minulla on nyt elämässä pieni taapero jota rakastan enemmän kuin mitään ja päivät ovat täynnä pieniä ihmeitä. Mutta. Mutta olen hukannut urheilun ja tuntuu että samalla jotain tärkeää puuttuu elämästäni.
Jotenkin sinun blogisi ja tekstiesi ansiosta olen pikkuhiljaa löytänyt sen saman ilon urheilua kohtaan kuin minulla ennen oli, mutta terveellä tavalla. "Harrastaa liikuntaa ja urheilla, koska siitä tulee hyvä olo ja jaksan paremmin myös pikkuisen kanssa." EI "Koska kehoni on rupsahtanut ja se pitää saada yhtä hyvään kuntoon kuin on ollut." Olen oppinut antamaan itselleni anteeksi.
Tämän kaiken haluaisin opettaa tytöllenikin; liiku ja urheile itsesibja hyvinvoinnin takia.
Kiitos Venla että jaat ajatuksiasi meidän kanssamme ja rikastutat varmasti hyvin monen elämää. Ajatuksesi ja asenteesi ei varmasti monelle ole itsestään selvää, mutta autat näkemään hienoja vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja, joita kaikille pitäisi antaa.
Blogisi on terve ja raikas ja sinä aito. Tästä on tullut minulle tosi tärkeä juttu ja motivaatio. Kiitos ♡

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Oi onpas liikuttavaa kuulla, kiitos Riikka!<3 Ihanaa, että olet löytänyt uudestaan liikunnan ilon, ja siitä nauttimisen juurikin hyvän olon ja hyvinvoinin takia. Mahtavaa, että olet oppinut arvostamaan enemmän terveyttäsi ja olemaan itsellesi armollinen. :)

Anja

Pakko minunkin kommentoida ekaa kertaa. Osuit niin naulan kantaan! Mielensäpahoittajia löytyy valitettavasti aina. Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten ja olen ihastunut juurikin tuohon positiiviseen asenteeseen ja siihen kuinka innostat, inspiroit ja motivoit meitä lukijoita. Olen kokeillut muutamaa kotitreeniäsi ja saanut niiden avulla mukavaa vaihtelua liikuntaan. Jatka samaan malliin ja ole oma ihana itsesi!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Ensinnäkin lämpimästi tervetuloa blogini vakkarilukijaksi Anja ja kiitos kun kommentoit nyt, se ilahdutti! Ihanaa syksyn jatkoa sinulle! :)

marika

Mää en ainakaa jaksais lukee semmosta blogii mis joku vaan valittais ja kertois kaikkia epäkohtia elämästään ja itsestään, eikä näkisi niitä valoisia puolia. Mun mielestä sun blogi on ihan mahtava ja inspiroiva ja hyvä mieli tulee aina kun lukee sun postauksia! :) oon myös sun ansiosta oppinut hyväksymään itseni tälläisenä millainen olen ja liikkumiseenkin olen saanut innostusta :D Olisi muuten kiva kuulla Mulanista vähän lisää, esim pentuvuosista ja sillee, otin nimittäin viikko sitten mäyräkoira vauvan Esan <3 niin olisi siis kiva kuulla miten teillä meni tuo vauva ikä ja murrosikä yms. Ihanaa syksyä sinne teille ja jatka samaan malliin <3 :)

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Ihan mielettömän ihana kuulla, että olet oppinut hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet ja innostunut liikkumaan!<3 Oi mäyräkoiravauva-Esalle myös paljon rapsutuksia ja oikein tunnelmallista syksyä teille! :)

Lisko

Kiitos Venla blogistasi. Olen jo pidempään lukenut sitä aktiivisesti. Olen aina pitänyt siitä, että olet super-urheilullinen, mutta niin totaalisen tervehenkinen esimerkki myös nuoremmille. Urheilu ainakin itsellenikin on henkireikä, ja tottakai sen myötä elää helposti muutenkin terveellistä elämää. Mutta itselleni se tarkoittaa juurikin ihan normaaalin ruoan syämistä, runsain määrin, ja sosiaalisesta elämästä huolehtimista.
Kaikki hyvinvointipostaukset ovat tervetulleita, mutta jos vain saa toivoa, niin välillä olisi kiva taas saada niitä kunnon treenipostauksiakin :) Ihan painojen kera. Kivat vinkit ja motivaatiobuustaus sinnekin rintamalle on välillä tervetullutta. Ihanaa syksyä!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Omia ajatuksia työstämällä varmasti opit!:) Joskus myös tuki/apu voi olla tarpeen siinä prosessissa. Muista, että erilaisuus on rikkaus, olet upea juuri sellaisena kuin olet, olet ainutlaatuinen. <3

Ihana, ihana Venla! En ole pitkään aikaan kommentoinut, vaikka olenkin blogiasi lueskellut. Osaan samaistua kirjoitukseesi, sillä minullekin on joskus sanottu että olen "ärsyttävän positiivinen ja huoleton". Oikeasti minäkin stressaan enkä todellakaan jaksa aina olla positiivinen, mutta toisaalta se mikä muille näkyy ulospäin, on positiivisuus, koska miksi pilata muiden päivä jatkuvalla valituksella?

Postauksesi ovat hyviä juuri tuollaisenaan, ja minusta positiivisuutesi on ihanan tarttuvaa. Paras asia, mitä tässä tekstissäsi kirjoitit, oli seuraava lause: " Haluan itse näyttää liikkuvani siksi, että rakastan kehoani, en siksi, että vihaan sitä." Tämä on asia, jota olen itsekin yrittänyt opetella. Mulla on aina ollut ongelmia itsetunnon vuoksi, mutta olen yrittänyt opetella rakastamaan kehoani ja itseäni tällaisena kuin olen.

Kiitos siitä, että näytät hyvää, tervettä esimerkkiä itsensä rakastamisesta <3

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

<3 Kiitos sinulle kannustavista sanoista! Hienoa, että olet päättänyt opetella rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet, se on arvokasta, koska sinä olet ainutlaatuinen ja upea juuri sellaisena kuin olet! Paljon tsemppiä ja ihanaa syksyä! :)

Tanja

Kiitos Venla tästä kirjoituksesta. Juuri lueskelin erään toisen blogin silikoni-aiheista juttua ja sen kommentteja js voin kirjaimellisesti pahoin :/ Kumpa joku vaan vois kertoa niille epävarmoille teinitytöille, että itsensä ulkoinen muuttaminen ei ole aina oikea ratkaisu, vaan muutosta voi hakea myös olemalla itselleen armollinen.

Janika

Ihana kun teet kirjoituksia aidosti ja juuri omin sanoin, mutta silti kieliopillisesti hyvä. Se tekee sen, että nää postaukset jaksaa lukea loppuun asti. Ainut blogi mitä oikeasti aktiivisesti seuraan ja luen kaiken :-)

Mia

Heippa Venla! Pakko sanoa ensinnäkin, että sinun blogisi inspiroi kaikkia sinun lukijoitasi ja minua myös! Kaikki aiheet mitä sinä kirjoitat niin ovat kiinnostavia, koska tykkään lukea! :)Sinun postauksesi tuottaa aina iloa ja energiaa :) kiitokset kovasti❤

Minulle on pienestä pitäen opetettu, että itseään pitää rakastaa siitä huolimatta millainen olet. Olet joko laiha tai pullea, ulkonäöllä ei ole väliä, koska itsestään pitää tykätä! Minusta itsensä ulkoinen muuttaminen ei ole oikea ratkaisu, koska sitä voi katua sitten paljon vanhemmalla iällä. Kaikkeen aina löytyy varmasti jostain ratkaisu. Muutosta voin vaan hakea olemalla oma itsensä :) ei aina tarvitse muutella itseään millään tavalla esim. hankkia silikoni rinnat yms... turhauttavaa sellainen ja maksaa liikaa. SUOSITTELEN KAIKILLE OLEMAAN IHAN OMAITSENSÄ SIIHEN PYSTYY KAIKKI! :)

PS. Sori kun en ole kommentoinut pitään aikaan, koska siihen kun olen ollut kiireinen ja nyt minulla on alkanut työssäoppimen niin varmaan ymmärrät sen :)

Hyvää syksyä Sinulle, Mulanille ja Makelle!❤

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mukava kuulla! Juurikin noin Mia! Olemme kaikki erilaisia ja juuri siksi niin upeita ja ainutlaatuisia!<3

Paljon tsemppiä ja iloa sinulle työssäoppimiseen! :)

Emmye

Ehdin vähän jälkijunassa kommentoimaan... Sinun asenteesi tekee blogistasi juuri niin mahtavan! Ja pidän asenteestaan muutenkin todella paljon. Vaikka noudatat pääsääntöisesti tietynlaista ruoka- ja liikuntakulttuuria, niin ainakaan blogisi perusteella ei ole maailman loppu mennä ystävien kanssa viettämään iltaa ja herkutella. Etkä ainakaan mainosta, että sen seurauksena pitäisi syödä vähemmän ja liikkua enemmän yms. Itselle on useasta blogista tullut kuva uudenlaisesta hyväksytystä syömishäiriöstä, mutta sinun blogistasi sellaista ainakaan minä en saa. Toivon, että jaksat jatkaa kirjoittamista vielä pitkään!!!

Venla Savikuja
Liittynyt20.4.2017

Mukava kuulla, kiitos! Minulle ystävien kanssa herkuttelu on täysin normaalia elämää, siinä missä monipuolinen säännöllinen syöminen ja liikuntakin. En elä kurinalaisesti, minusta liikunta tai syöminen ei saisi aiheuttaa stressiä, vaan ne tukevat hyvinvointia. :)

Käyttäjä1278
Liittynyt13.10.2015

Ihana Venla! Olen yli 50 vuotias mummi ja aloin seurata blogiasi tyttäreni vinkistä. Uskon, että sinulla on paljon lukijoita myös meidän varttuneempien joukossa. Upeita kuvia, hyviä tekstejä. Sinusta huokuu sekä sisäinen että ulkoinen kauneus.

Omppu

Huomasin iltasanomia selatessani, että he ovat tarttuneet tässä postauksessa olevaan kuvaan sinusta urheilutoppi päällä. Pelkkä otsikon lukeminen sai raivon kihisemään sisälläni, ja päätin, että nyt loppui iltasanomien roskajuttujen lukeminen. Otsikkoa lainaten "ex-salkkaritähden urheilutoppi ei paljoa peitä". Että kehtaavat rinnastaa sinun urheilulliset ja itsevarmat, huomiota hakemattomat kuvat ties minkä maailman roskajulkkisten puolialastomiin huomionhaku kuviin! Suutuin puolestasi siitä, kuinka kyseinen lehti tekemällä tekee sinusta, ihanasta ja kannustavasta ihmisestä, "seksisymbolin" koska päälläsi on urheiluun tarkoitettu toppi. Uskon, että sinua ei kiinnosta, mitä iltapäivälehdet sinusta kirjoittavat. Arvostukseni sinua kohtaan on kuitenkin niin suurta, että surettaa lukea tekemällä tehtyjä juttuja. Se vaan saa kiukun kihisemään, että miten alas kyseinen lehti voi vajota. Jatka samaan malliin olemalla ihana esimerkki nuorille faneillesi ja myös meille vähän vanhemmillekin :) oot vaan niin super!!

Salirotta

On ainoastaan hyvä, ettei tämä blogi alennu "kuvia perseestä ja puurosta" -linjalle. Niitä löytyy tusinasta 13, eikä sisältö taatusti hyödytä ketään. Parasta on, että olet päättänyt tuoda lisäarvoa juuri sillä tavalla kuin olet. Ui edelleenkin vastavirtaan fitness-villityksen ikävien lieveilmiöiden koskessa, blogisi on jopa tärkeä joillekin!

(Mies 33v., 15 vuotta voimailua takana.)

Ida

Moikka!
Huomioni kiinnitti erityisesti blogissa se, että joku lukija kaipaisi sun moittivan itseesi täällä omassa blogissasi. Sehän on ihan täysin järjetöntä, miksi kukaan haluisi lukea kun toinen moittisi itseään!? Ja vielä täysin aiheettomasti, jos joku noin kaunis kuin sinä alkaisi etsimään julkisesti itsestään vikoja, se vaikuttaisi enemmänkin huonolta itsetunnolta ja huomionhakuiselta, ja se kuvaus ei todellakaan kuvaa sinua. Itse en ainakaan toista kertaa lukisi kenekään blogia jos siellä aletaan etsimään vikoja itsestään.
Muutenkin on niin ihana kun kirjoitat, ettei itsetunto tai kauneus riipu siitä miltä näyttää ulkoisesti. Ja tietenkin se, ettet treenaa näyttääksesi teitynlaisesta vaan puhtaasti sen liikunnan ilosta, ulkonäkö tulee sitten kivana plussana hyvästä harjoittelusta. Pystyn hyvin samaistumaan suhun, vaikka kieltämättä täytyy myöntää, että kuva sinusta tulee pitkälti blogisi kautta. Olisi ihanaa saada joskus päästä oikeesti juttelemaan ja treenaamaan sun kanssa!

Nuori nainen

Ihana. Monet vuodet olen kamppaillut itseni kanssa, masennuksen ja syömishäiriöiden. Sinun ihana asenteesi saa motivoimaan terveellisempään elämään ja rakastamaan itsestään. Kiitos Venla, koskettava kirjoitus.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa pohditaan elämän ihmeellisyyttä ja haastetaan lukija herättelemään omia ajatuksiaan. Toisinaan tartutaan ajankohtaisiin aiheisiin, paneudutaan syvemmin joihinkin elämän osa-alueisiin ja puntaroidaan mm. eettisiä ja ekologisia asioita. Teksteissä pysähdytään ihailemaan auringonlaskuja, nauttimaan arjen pienistä iloista ja etsitään tasapainoa kulttuurista, matkustelusta, luonnosta sekä urbaaneista betoniviidakoista.