-yhteistyössä Crocs-

Kuinka monelle Crocs on edelleen kuin kirosana ja sen kuullessa mieleen pyrkii vain kuvat kirkkaanvärisistä sämpylöistä joita kesälomakansa yhdistää surutta asuun kuin asuun? Vielä muutama vuosi sitten kyseinen tuotemerkki toi itselle mieleeni lähinnä kuvat Muumimaassa "puutarhakengät" jalassa taapertavista lapsiperheistä enkä todellakaan voinut kuvitella, että tulisi aika, jolloin nostaisin itse Crocsin jalkineet omien suosikkieni listalle.

Käyttömukavuudellaan ennemmin kuin kauniilla muodoillaan aikoinaan pinnalle noussut Crocs on viime vuosina laajentanut mallistoaan kiitettävää tahtia ja nykyään tarjolla on käytännöllisyyden lisäksi myös kauneutta. Toki klassiset sämpylä-Crocsit saattoivat osua jonkun muun estetiikan tajuun, mutta omaa silmääni eivät todellakaan ole koskaan hivelleet. Mutta toista se on vaikkapa monien tämän kesän kenkämallien kanssa.

Sain valita itselleni kolme paria Crocsin tämän kesän mallistosta ja täytyy sanoa, että asiaa piti hetken aikaa pohtia, sillä itseä miellyttäviä malleja oli melkoinen määrä. Tällaiseen kolmikkoon sitten päädyin:

 crocs2

Leigh Wedge -kiilakorot olivat kolmikon ainoa ihan heti selkeä valinta, olinhan haaveillut tämän mallin punaisista versioista jo siitä saakka, kun sain viime kesänä samat kengät mustana. Mustat ihan kaiken kanssa yhteen sopivat sirot ja kevyet kiilakorkosandaalit ovat valehtelematta olleet viime ja tämän kesän yhdet käytetyimmistä kengistäni elleivät jopa käytetyimmät. Olen pakannut ne mukaan matkoille, seissyt niillä pitkiä työpäiviä messuilla, kävellyt kilometritolkulla sieraiden kaupunkien katuja, yhdistänyt ne mekkoihin, housuihin ja farkkushortseihin. Ja ennen kaikkea antanut niiden hyväillä jalkapohjiani pikkuruisilla nystyröillään. Kyllä, oi kyllä, tämä on rakkauden tunnustus.

Nyt voinkin sitten korvata uskolliset mustat kenkäratsuni toisinaan näillä pirtsakan punaisilla pallokuvioisilla Leigh Wedge Graphic -sandaaleilla. Mikäli pallokuosi ei innosta, niin tiedoksi, että kenkää löytyy myös punaisena ilman kuvioita!

crocs

Mustien ballerinojen puutteessa valitsin yksinkertaiset Cap Toe Flat -ballerinat, jotka Croslite-materiaalinsa vuoksi sopivat täydellisesti myös sadepäivien kengiksi. Näissä uskaltaa porhaltaa suoraan lätäkköjen läpi! Hieman on itselläni näissä kengissä sellainen fiilis, että jalat hikoaa normaalia enemmän. Tykkään kenkien ulkonäöstä ja mallista muuten todella paljon, mutta tuollainen umpinainen kenkä kokonaan Croslite-materiaalista ei ole hengittämättömyytensä vuoksi ihan miellyttävin. Pidänkin kenkiä enemmänkin juuri viileinä tai sateisina päivinä kuin hellekeleillä. Ja kuten kuvista jo näkyy, niin talkkia on tullut läträiltyä!

crocs1

Täydellisen mukavat ja miellyttävät kengät saadaan kuitenkin aikaiseksi, kun pehmoinen ja anti-bakteerinen Croslite-materiaali yhdistetään hengittävään kangaspäälliseen. Olin jo aiemmin kuullut muutamaltakin ihmiseltä kehuja näistä todella joustavalla pohjalla varustetuista Stretch Sole Flat -ballerinoista ja valitsin suositusten perusteella ne kolmanneksi kenkäpariksi. Väriksi valitsin pirtsakan pinkin sillä ajatuksella, että nämä voisivat olla kivat työkengät näin kesällä ja piristää usein kokomustia työasujani.

Pelkkään työkäyttöön Stretch Solet eivät suinkaan ole jääneet, sillä kengät yllättivät minut olemalla luonnossa paljon siromman näköiset kuin nettikaupan kuvissa ja olenkin tykästynyt käyttämään rentoja töppösiä ihan vapaa-ajallakin mm. farkkujen kanssa.

Crocsit ovat siis päätyneet hyvinkin aktiiviseen rooliin kenkäkokoelmassani ja seuraankin nykyään mielenkiinnolla millaisia uutuuksia he kehittelevätkään.

*******************************

Itselleni saamieni kenkien lisäksi saan arpoa teidän lukijoideni kesken yhdet vapaavalintaiset kengät Crocsin tämän hetkisestä valikoimasta!

Jos siis kepoiset kesäkengät kiinnostavat, niin kerro kommenttiboksissa mikä olisi suosikkimallisi Crocsin jalkineista (näet valikoiman osoitteesta: crocs.fi). Muista keksiä nimimerkki ja jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin olet mukana arvonnassa.

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 13.7. klo 22.00 saakka!

PS. Crocsin nettikaupassa on muuten menossa parhaillaan aika hyvät alet, joten jos ei arpaonni osu kohdalle, niin nyt on hyvä aika tehdä edullisia löytöjä!

Kommentit (175)

SiniSu

Leigh graphic wedge ja siinä sinivalkoisessa raitakuosissa! Kävin niitä jo pariin otteeseen sovittamassakin mut iski yhtäkkinen piheys enkä raskinut ostaa :) mutta sisäinen seilorini ehdottomasti tarvisi tuon parin..

Ikki

Leigh wedge, ja nuo sinivalkoiset.

Jalkani jo suorastaan huutavat niitä! Niin hurja rakko pikkuvarpaassa, että kengittä kulkenut viikon!!!

Ada82
Liittynyt9.5.2014

Olen melko uusi lukija blogissasi, mutta riemulla olen seurannut tyyliäsi kaikin puolin.

Crocseista kivoimmat (yllättävän kivoja malleja siellä olikin!) ovat mielestäni Grace flat. Osallistun siis arvontaan :)

Kirsikkainen

ehdottomasti Women’s Stretch Sole Flat värissä Espresso / Electric Blue

Pure Love!

Ajatuskin loppukesästä koittavalle kaupunkilomalle nämä jalkaan, kuulen jo melkein jalkojeni kiittävän!

HooHoo

Shayna, rasberry värisenä. Olen kovin kuullut kehuja crocsien suhteen mukavina ja etenkin kevyinä kenkinä pitemmilläkin kävelylenkeillä. Sekä nykyään valikoima on kyllä laaja.

Katjuska

Nuo SSF ballerinat olisivat koklaamisen arvoiset. Kotoa ne perinteiset malli löytyy. Parhaat ruohon leikkuussa :)

NiuNau

Women’s Huarache Flat näyttävät nätille!

PS. Ihana ja piristävä blogi nimim. aktiivinen passiivinen seurailija :)

Mirva

Stretch Sole Flat -ballerinoista olen haaveillut :) Ja just tuollaiset pinkit vaikka pinkki ei yleensä värini olekaan. crocsit on minulle ihan parhaita työkenkiä ja vapaa-ajankenkiä....

sannami

En voi uskoa, että olen näillä helteillä (ja hienojen kesäkenkävaihtoehtojen äärellä) näin kaukaa viisas, mutta Women’s AllCast Leather Duck Boot pelastaisi ensi syksyn ja talven kenkä kriisin. :)

miss kitty cat

Ehdottomasti valitsisin Women’s Huarache Sandal Wedge värissä Fuchsia / Grapefruit, sillä ne ovat niin kesäisen väriset karkki kengät!

Käyttäjä43
Liittynyt15.6.2015

Haluaisin juurikin nuo pinkit strech sole flat-ballerinat. Paljon on Crocsia minunkin kenkäkokoelmaan viime vuosina päätynyt, kiilakorkoa, pitsiespadrillosta ja sitä perus puutarhakenkää.

Maikki

Women’s Stretch Sole Flat pist silmään.

En ollu uskoa että näin kivoja malleja niiltä löytyy

Johanna

Oih, ehdottomasti nuo Leigh Graphic Wedget, mushroom/white -värissä! Aivan mahtavat. Minulla ei olekaan yhtään korkeakorkoista kesäkenkää, nuo on kyllä kauniit ja niillä uskoisin jopa pysyväni pystyssä ;D Ääh, menetin just ehkä sydämeni noille.

Heta

Nuo Leigh wedget. Värilläkään ei niin hirveästi ois väliä, mutta luultavasti valikoisin nuo pirtsakat punaiset pallukoilla. :)

Sanna

Women’s Crocs Retro Sneaker Fuchsia/Volt Green

Siis ei olisi tullut mieleenkään katsella Crocsilta mitään kenkiä, niiden sandaalien jälkeen, mutta oli oikein valinnan vaikeus löytää vaan se yksi suosikki.

elmeri

Mää oon kerrankin järkevä kenkien kanssa ja sanon että Crocs Women;s Jaunt Shorty Boot, just keltaset. Kumppareitakaan ei voi koskaan olla liikaa jos ne on tarpeeksi ihania =)

Hopeamarsu

Niin paljon valinnanvaraa! Hetken mietin että tuleeko tässä vielä ongelmia, mutta yksi vilkasu Adrina Flatteihin ja tämä tyttö oli ihan myyty. Ja nimenomaan ne espresso/bronze -väriset, vihreäsiniset olivat vähän liian villit :)

ellamarina

Nuo mustat Leigh Wedget on kyllä jossain vaiheessa pakko saada, toivottavasti onni osuis kohdalle... Aivan IHANAT, enkä ois ikinä uskonut että sanoisin joskus noin Crocseista :D

website

Oho, eipä olisi tullut mieleenkään lähteä Crocsin mallistoja katselemaan- omassa mielessä vain ne perussämpylät, joihin alkuvuosina ihmiset taisivat ainakin lapsille jotain korujakin ostaa niihin reikiin...!

Mutta tuollahan on vaikka ja mitä kivaa! Itse lähtisin varmaan varautumaan jo tulevaan talveen Women’s A-leigh Leather Boot -saapikkailla.

Mari

Ehdottomasti kauneimmat näille keleille olisi Huarache Flat pinkki, keltainen, oranssi- värisenä.

Pörde
Liittynyt18.10.2014

Kiitos ihanasta blogista! Mä ostin viime kesänä sini-valkoiset Beach Line Boat Shoesit ja rakastan niitä edelleen. Tänä kesänä eniten kiinnostaisi Stretch Sole Flatit.

amaL

jos voittaisin,valitsisin Women’s Crocs Retro Flip Wedge koossa 39. tosi kivoja kyllä oli valikoimassa, täytyy myöntää näin crocs skeptikkona.

Anja

Ehdottomasti Women’s Huarache Sandal Wedget mustina. Niillä saisin muutaman sentin lisää mittaa, etteivät ihanat maksimekot viistäisi maata. :)

Milenna

Ja siis tommoisina pinkkisävyisinä etenkin, tosin nuokaan turkoosit ei näytä yhtään pahalta...ja musta nyt sopis minkä kans vaan. Ääh, valinnanvaikeus :)

Minä ihastuin Cap Toe Wedge -malliin ja mustana. Tuo sinun punapilkkusandaalisi on myös aivan ihana. Mutta ballerinatyylisten uskoisin olevan monikäyttöisemmät omassa käytössäni. Kivat alet tuolla on, joten melkein menee harkintaan, josko työkengiksi tilaisin jotkut...

LindaH

Jos voittaisin haluaisin ehdottomasti Stretch sole loafer värissä ultraviolet/electric blue. Crocsilla on toooosi kivoja kenkiä :)

naanamiia

leigh wedge viehättää minunkin silmääni. Mustat ovat tyylikkäät, mutta taidan silti pitää enemmän raikkaasta ja kesäisestä vaaleasta sävystä!

Ssari

Pitääkö näistä osata päättää <3

kaikki hienoa ja takuulla hyviä jalkaan. Älyttömän hyvät myös työkengiksi, jopa toimistoon. Tuo luistamaton pohja on ihan ässä.

Tämän hetken suosikki, juuri töitä ajatellen on Women’s A-leigh Closed-toe Wedge

Satu

Oon klassikkojen ystävä eli Classic värissä Amethyst olis aika kova sana. Siis jos voittaisin. :) Kivan näköisiä olivat myös nuo muutkin.

marita

Mun jalat ihan huutaa noita sandaaleita jotka sulla on punavalkopallolisina, mutta valkoiset olis mun juttu. Eli leigh graphic, mulle heti tänne! koko 37...Pakko saada Savolinnaan, siellä ei pärjää ilman!

Ja jos noita valkoisia ei ole, kelpaa ihan minkäväriset vaan, ja jos kokoa 37 ei ole, otan 38.

tuutikki

Women’s Leigh Graphic Wedge. Kiilakorot houkuttais! :) kävisi mun juhlamekon kanssa hyvin kesähäihin <3 tällä hetkellä on crocsin ballerinat työkenkinä. :)

käyttäjä-10317
Liittynyt22.1.2015

Women’s Stretch Sole Loaferit villin violetissa sävyssä ovat kyllä seuraava hankintani Crocsin kesämallistosta. Strech sole -ballerinat ostin jo hyvissä ajoin keväällä, koska arvelin niiden olevan täydelliset mustat ballerinat kesäksi. Ja sitä ne todella ovat olleet!

Strech Sole Flat balleriinat tahtoisin. Juuri niitä ihailin ja sovittelin, kun kävimme ostamassa lapselle peruscrocsit kouluun sisäkengiksi.

johku

mä ottaisin heti noi pilkulliset sandaalit, ihanat! mulle crocsit ovat aina olleet kirosana mutta ei enää kun näin nämä kaunokaiset!

Pauliina

Heip!

Uuh.. aivan loistavaan saumaan tuli tämä arvonta/ muistutus uusittavista crocseista :)

Työ-jalkineina vuosia jo ballerina mallia käyttäneenä (n.4 paria..) olisi mallia kiva jo vaihtaa ja nuo kangas päällysteiset vaikuttaa enemmän kuin mukavilta!!

Tän hetken kengistä alkaa jo pohja olla sen verran ohut, et olis sit Iiihanaa sujauttaa uudet kengät lomalta palatessa jalkaan :)

http://www.crocs.fi/crocs-womens-stretch-sole-flat/15317,fi_FI,pd.html?c...

Jey

Womens really sexy sandals mustana! Sitä olen himoinnut keväästä asti... Aletkin nyt aika kohdallaan mutta josko arpaonnea olisi matkassa.. ;) leppoisaa kesää!

Katariina

Women’s Stretch Sole Flatit violetti/oranssina. Aivan super mageet kengät! Lenkkareiden ja ballerinojen yhdistelmä = kaunista ja jalkaystävällistä (ainakin kuvan perusteella :D)!

brxxa

Ottaisin Women’s LoPro Suede Hi-top Sneakerit mustapinkkinä :) Näin jossain liikkeessä juurikin tuollaiset Crocsin wedget ja yllätti kyl millainen tää valikoima on!

Leena

Women's Bradyn Golf Shoe, väri White / Turquoise

Blogiasi on kiva seurata, jatka samaan malliin :)

katska

Lemppari on juuri tuo women's stretch sole flat, mutta mustavalkoisena! Alice work on myös kiva :)

Tuija Salonoja

Ihanan näköisiä, suosikkini on stretch sole flat ballerinat. Ne haluaisin, ostin vasta tänä kesänä ekat croksini, nekin ballerinat. Tuija

Saraseeni

Leigh wedget! Mutta vitsi kun oli liikaa kivoja värejä! Mutta mustia kiiloja en omista, joten valinta olisi musta. Vaikka myös yhdet toiset väripillerikengät vähän poltteli :P

Helma

Sun kaikki kengät oli muuten kaikki hienoja. Mutta jopa kiinnostais A-leight leather boot. Aikamoiset!

Tuija

Haluaisin nuo Leigh wedget mustana . Olisin sellaiset jo tilannut tuossa jokin aika sitten mutta kokoni oli tuolloin loppu. Nyt rahatilanne ei anna myöden joten jos tätä kautta lykästäisi :)

Sini

Kylläpä löytyikin paljon kivoja kenkiä! Kivat kumpparit on hakusessa, joten Women’s RainFloe Boot -kumpparit olisi minun valinta. Musta on aina varma väri.

maapetti

Oi miten hauskoja kenkiä - olisi kiva tietää, onko näissä minkälainen lesti. Täällä on niin leveä rintava jalka, että ei meinaa millään kivoja ja naisellisia kenkiä tälle jalalle löytää :( Ja minäkö rakastan kenkiä!

Oon todennut että kiilakoroilla on korkokengistä ehkä kivoin olla, joten valitsisin siksi nämä kengät, ja mustana tiätenkin :D http://www.crocs.fi/crocs-womens-a-leigh-wedge-leather/11848,fi_FI,pd.ht...

Haluaisin itselleni nuo women’s stretch sole flat -kengät. Olis tarve uusille työkengille ja nuo vois olla just hyvät. Ja mielellään siis vielä pinkkinä, koska väriä pitää olla elämässä ;) Vaikka sitten kengissä.

Pirkko

Women’s Stretch Sole Flat ne ruskea-turkoosit olis namut. Toisaalta ne Women’s Cap Toe Wedge näyttää namuilta, mutta itsekin pohdin, että varmaan hiostavat. Joten nuo ekat olis mun valinta!

saya

Itselläkin oli joskus ennakkoluuloja crocseja kohtaan, mutta juurikin samantapaisten arvontojen takia (ja niiden sun mustien kenkien) takia olen tullut tietoiseksi merkin paremmasta puolesta :) valitsisin pirteät Huarache Sandal Wedget island green/mushroom värissä, kenkä-arsenaalista puuttuu mukavuuskesäkorkkarit joilla jaksaisi vähän pidemmänkin päivän, noi vois hyvinkin täyttää sen aukon :)

Sariska

Ottaisin itselleni Women’s Crocband II.5 Flat -kengät. Hyvät kesäballerinoiksi, kestäisivät säätä kuin säätä :) Puuttuukin sellaiset hyvät kaupunkituristeilu kesäkengät!

Myös noi Cap Toe Flat -ballerinat on ihanat! Klassiko.

Kristiina

ihan hävettää tunnustaa, että minulla ei ollut aavistustakaan, että noin ihania crocsejakin on olemassa...mielikuva aiemmin lähinnä se sämpylämallinen puutarhakenkä :D Pikaisella tutustumisella tykästyin ehdottomasti eniten Huarache Sandal Wedgeihin. Toivottavasti onni potkaisee sandaalilla ;)

-T-

Aika yllättävää kuinka kivoja malleja sandaaleista Crocsilta löytyykään. Iski jo pieni valinnan vaikeus, mutta kauniit simppelit Women's A-Leigh Wedge Leather -kiilakorkokengät iski muhun eniten ja tietty mustana :)

Jempu

Olipa vaikea valinta. Mut sit kurkkasin mun kenkäkaappiin ja totesin, et multa puuttuu katu-uskottavat läpsyt :) Eli valintani ois Women’s Adrina Bubbles Flip, ruskea/pronssi-värityksellä.

Nyt vedit pahan. Itse himoitsen Women’s Stretch Sole Loafer paria värissä violetti/turkoosi. Kas kun vielä ovat kaksi lempiväriäni!

Toisaalta taas Women’s Wellie Polka Dot Rain Boot värissä fuksia/violetti tulisi oikeaan tarpeeseen.

Syksyksi olisi kyllä mahtavat nuo Women’s A-leigh Leather Bootsit.

Että koeta nyt sitten päättää :D

karkkinen

Aika tylsä valinta, mutta olen ihaillut sinun Leigh Wedgejä jo jonkin aikaa, joten ne joko mustina tai punaisina.. En ole tilannut kyseisiä kenkiä vain siksi, etten ole päässyt sovittamaan kokoa missään. Myydäänkö näitä jossain ihan myymälässä??

Muusi

Jo sana crocs aiheuttaa monille selkäpiitä hiipivää puistatuksen mutta sain tuliaisina Jenkkilästä joitain vuosia sitten aivan ihanat balleriinat jotka on nyt tulleet tiensä päähän,haikein mielin luovuin niistä.....

Duet Busy Day Skimmerit olis just mun crocsit tänä kesänä!

Omistan yhdet crocsit jo entuudestaan (ne ihan perinteiset mistä on tehty niiiin monet Tarjoustalo-kopiot) ja olen niin rakastunut niiden kävelymukavuuteen. Jos nyt saisin valita uudet, niin ottaisin ehdottomasti joko Women’s Stretch Sole Flat -kengät mustana :)

Täytyy käydä tsekkaamassa alepuoli oikein kunnolla läpi, sillä ystäväni omistaa Adrina Flat-kengät ruskeana ja ne ovat niiiin yybermukavat jalkaan että ei mitään rajaa. Harmi vaan että niitä ei ainakaan verkkokaupassa ole enää mustana jäljellä.

hannamaria

www.hannamariav.com

Tessa1
Liittynyt7.10.2014

Minullakin crocsit ovat lempikenkiäni (muuten monivaivaivaisten jalkojeni kanssa), mutta tuo hiostavuus on kyllä yksi ongelma monissa ballerinatyylisissä malleissa. Siksi osallistunkin nyt arvontaan suosikilla Stretch Sole Flat!

-Katja-

Tuutituu

Women's Leigh Wedge olisi mulle juuri etsimääni. Yllätyin kuinka mukavan näköisiä kenkiä löytyy crocsilta.

Jenni S

Leigh Wedge Graphic, mustana. Elättelen toivoa, että ne olisivat riittävän mukavat, ja ehkä vähän ämpäripohkeita sirontavat...

MurmeliMursuMarsu

Beach line boat shoe, navy/white koko 41/42 ;) aivan ihanat! Purkkareita olen noin muutenkin metsästellyt, nämä täyttäisivät kaikki toiveeni!

Saara H.

Tykästyin noihin sinunkin jaloissa nähtyihin Leigh Graphic Wedgeihin, mutta en osaa päättää mikä väri olisi paras! Siniraidallinen oli ihana, mutta myös punapilkulliset olisi söpöt :)

Päivis

Kiitos kivasta blogista! Kivoja kenkiä löytyy nykyään Crocsilta. Itse valitsisin Women's Huarache Mini Wedget värissä multi geranium. Aivan ihanat väriläiskät:)

Mari

Omat suosikkini olisi Stretch Sole Flat ja värinä niissä tuo Espresso / Electric Blue. Muutaman kerran olen tuota mallia jo sovitellut, mutta en ole raaskinut vielä ostaa.

Rouva K

Paljon upeita malleja tuolla olikin, ja liian moni huuteli pääsyä kotiin "mamin" luo :-). Pitkään arvoin kahden suosikin välillä, mutta sitten tylsästi järki voitti ja nostan ykköksiksi Women’s Stretch Sole Flatin värissä Khaki / Stucco (se toinen vaihtoehto olisi sitten ollut Women’s Leigh Graphic Wedge samassa pallollisessa kuosissa kuin sinunkin), koska näille todennäköisemmin kertyisi enemmän käyttöä.

PS

Women’s Stretch Sole Loafer ja niistä tietenkin värikkäämpi Ultraviolet / Electric Blue. (Harmi, että tässä mallissa on vain kaksi värivaihtoehtoa, olisin kaivannut vähän enemmän valinnanvaraa, vaikka violetti näyttääkin nätiltä.)

Henna

En oo tiennykään, että crocsilla on näinkin ihania kenkiä. Laittaisin mielelläni jalkaan Women’s Leigh Graphic Wedge -kiilakorot ja vielä navy/white värisinä. <3

nasu86

katselin juuri anoppilassa appiukon feikki crocseja, rupeaa olemaan siinä kunnossa että ruskeat classicit voisi olla paikallaan kun ensi kuussa on synttärit.

Anki

Paras Crocsmalli on ehdottomasti Leigh wedge -kiilakorot. Olen niitä ihaillut jo viime kesästä alkaen, kun ne ilmestyivät jalkaasi blogisi kuvissa! Ja nyt niitä on mahdollista saada punapilkullisinä, söpöys overload sanon mä....!

SV

Women’s A-leigh Closed-toe Wedge on ehdoton suosikkimallini. Malli, joka imartelee jokaista sääriparia. :)

Attimo

Olen Veera sinun kanssasi samoilla linjoilla eli pilkulliset kiilakorot ilman muuta! Ja punaisina tietty...

marrie

Voi ku onni potkasis! Cap toe wedge -kengät kävis mulle ku nyrkki silimään. Simppelit ja hyvät kävellä, heleppo yhistää pirtsakkoihin vaatteisiin arkena ja juhulana. Kiitos kivasta lokista, Vieruska!

-marrie

Satu

En tajunnutkaan että Crocseissa on näin paljon valikoimaa. Ehdoton suosikkini on tuo puna-valkopallollinen leigh wenge graphic

Siilikissa

Musta-pinkki Retro Sneaker iski silmään! Seisomatyötä tehdessä oon havainnut hyvien kenkien merkityksen. Kun jalat on muutenkin enimmäkseen ongelmalliset, on duunissa pakko käyttää tukevia (urheilu)kenkiä. Ja noi iänikuiset Addun Superstarit ehkä ihanvähän kyllästyttää välillä...

Pisamainen

Oi, olipa mukava yllätys löytää näin paljon kauniita ja käytännöllisiä kenkiä Crocsilta. Itse olen myös jumittunut siihen ensimmäiseen perusmalliin kuullessani Crocseista. :)

Aivan tuli vaikeus valita, mutta ehkä tuo Leigh Wedge on eniten sitä mitä olen juuri nyt kaipaillut. Joko täysin mustana tai sitten tuo sinivalkoinen. Tosin oli siellä muutama muukin malli, jotka voisin itselleni haluta. :)

Susanna S.

Jos arpaonni osaa kohdalle niin nämä olisi kivat: Women's Crocs Edie Stretch Sandal. Värinä pinkki/oranssi. Ihanat!

Tuya

Enpäs ollut tajunnutkaan, että Crocsilla on nykyään noin kivoja kenkiä! Minun mieleeni olisivat Huarache Sandal Wedge -sandaalit, värissä Bronze / Espresso.

mariamarketta

Korkokenkien vannoutuneena ystävänä sinivalkoraidalliset Wedget olisivat kovasti mieleeni

enni

Nuo leigh wedget mustana ratkaisis aika monen kesäreissun ongelman! Harvat kengät on sekä kauniit että hyvät jalassa päivinä joina kävellään paljon.

SAL

Suosikkini ovat nuo kengät mitkä sinäkin olet valinnut ensimmäisenä! Siis punaiset kiilakorot palleroilla.

Tiina ja A.

Mun valinta olisi Women’s LoPro Suede Hi-top Sneaker -kengät, värinä Pewter/Viola ja kokona varmaankin 37-38. Ehkä ei näillä helteillä parhaimmat, mutta ajattelenkin jo tulevaa syksyä.

Mirelle

Kyllä vaan kaikkein lemppareimmat kengät olisivat juurikin nuo samaiset Leigh Wedge graphic -kengät punavalkopalloilla <3

Stina

Olen vannoutunut Mary janen käyttäjä mutta nuo Strech sole flatsit näyttävät aikas houkuttelevilta..

Stina

Stina

Olen vannoutunut Mary janen käyttäjä mutta nuo Strech sole flatsit näyttävät aikas houkuttelevilta.. Kirkas pinkki olisi värivalintani.

Stina

Niu

Women's stretch sole flat -malli harmaanruskeina ja limen vihreillä yksityiskohdilla! Ai että on suloiset :)

jensu

Oon jo paristi sovitellut noita Crocband Jaunti -kumppareita, että jos nyt onnistais ni ne ois selkeesti mun valinta. Kaikki tämänhetkiset väritkin on kivoja, ja se tuntuma jalassa noilla on ihan mieletön. Varmaan jos nuo saisin, en muita kenkiä käyttäisi ollenkaan :D

Annami

Ihana arvonta :)

Women’s Crocs Retro Sneaker on minun valintani. Kenkäkaapissani on citylenkkareiden mentävä aukko, nämä täyttäisivät sen loistavasti!

Manna11

Kylläpä ne Crocsitkin taipuu moneksi!! Mustat Really sexy sandalit sopisivat tähän hetkeen!

Aulis

Kyllähän noi kiilakorko kengät olis aivan huiput!! Aina on sellasia lätysköjä kenkiä tarjolla, nyt on joku järkevä suunnitellut kunnon kesäkengät!!

tiia

Leigh Graphic Wedge värissä nautical navy / white IHANAT, ehkä pakko tilata, jos ei voitto osu kohdalle ;)

Sheila

Huarache Flat ja iloisessa sateenkaaren väreissä eli multi/geranium:issa. Ei tarvitsisi miettiä mihin vaatteisiin sopii, kun kengistä löytyy kaikki värit.

cherrie

Onpa tuolla sivuilla tosiaan monta kivaa vaihtoehtoa. Suosikeiksi nousi kyllä nuo punavalkoiset Women’s Leigh Graphic Wedget. Crocseja pitääkin ruveta ihan harkitsemaan, kun omalle iholle ei nahkaiset kengät/sandaalit sovi ollenkaan.

pippa

Enpä olisi ikinä uskonut sanovani että "onpa hyvännäköisiä kenkiä", kun on Crocsista kyse. Mutta Women’s A-leigh Leather Boot näyttää ihan sairaan hyvältä! Ja muutamat mustat kiilakorolliset avokkaatkin...

pikkupirkko

"Crocsi"matskuiset kengät on aivan parhaat! Kestää kaupungilta rantsuun ja takas. Nyt innostun noista womens huarache flip- mallista, nimestään huolimatta :D monivärisinä ihanat kesäjaloille! :)

yleensä en kommentoi mihinkään, mutta sun ote kirjoittaa ja ajatella elämästä ylipäätään on niin mahtava ja itsevarma, joten nyt oli pakko! Kiitos ja jatka samaan malliin! ;))

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 34-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä punaiset kengät pelastavat asun kuin asun.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat