Hemmetin Noora, hänen keikisteltyä blogissa pitkissä Palmrothin saappaissa en saanut mokkasaapashimotusta enää pois päästäni. Upeiden Palmrooth-saappaiden yli 300 € hinta ei kuitenkaan sopinut suunnitelmiini, joten vietin hetken jos toisenkin internetin syövereissä etsiskellen edullisempaa vaihtoehtoa. Ehdin jo luovuttaa, kunnes eräänä päivänä sähköpostiini kolahti The Outnetin uutiskirje, jossa komeili Michael Korsin mokkabuutsit ison aleprosentin kera. Innostuin asiasta pikkuisen liikaa ja tilata täräytin saappaat mittailematta pohjettani. 

nahkahame-Ellos/kashmirneule-Ellos/saappaat-Michael Michael Kors/laukku-Tiger OF Sweden


Ja arvaahan sen miten siinä kävi. Sain saappat kiskottua jalkaan hirmuisella ähinällä, mutta saappaan poikki menevä sauma kiristi pohjetta niin, että luulin kinttuni joutuvan kuolioon. Mietin ensin tietenkin kenkien palauttamista, mutta koska olivat kovin mieluisat ja jalkaterän osalta tosi hyvän tuntuiset, niin päätin sitten hakea lausunnon Porin Kauppahallin Suutarittarelta. Jonkin verranhan nahkasaappaan varsia voidaan suurentaa ihan venyttämällä, mutta arvelin, että tuon saapasta kiertävän poikkisauman vuoksi tarvittaisiin varmaan muunlaisia toimenpiteitä. 

Ammattilainen lupasi, että venykkeen kanssa saappaista saataisiin minullekin sopivat. Toki niiden ulkonäkö hieman muuttuisi, mutta itseäni ei ajatus saappaan takana olevista kuminauhavenykkeistä haitannut, joten jätin MK:t Suutarittaren helkään huomaan. Sovittiin samalla, että kenkiä venytettäisiin hieman myös nilkan kohdalta, jotta saappaiden jalkaan vetäminen hieman helpottuisi ja korkoihin laitettaisiin hieman paremmin Suomen talveen sopivat kantalaput. 

Joku tietenkin miettii, että eikö olisi ollut jo sama etsiä kengät jotka olisivat olleet passelit suoraan kaupasta, mutta halusin nyt katsoa tämän vaihtoehdon. Ja kaiken lisäksi ajatus DHL:n kanssa sopivan noutoajankohdan sopimisesta sen hetkisissä reissukiireissäni tuntui niin stressaavalta, että en siksikään ollut innoissani tuotteen palauttamisesta.

Varsista siis leikattiin palat pois ja ommeltiin tilalle tukevat venykkeet. Kävin sovittamassa saappaita kerran välivaiheessa, jotta korjaukset saatiin varmasti oikean kokoisiksi.  Korjaukset toteutettiin todella siististi  ja itse olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Leikkauksen muoto säilytettin nätisti alkuperäisen mallina. Tokikaan kengät eivät enää takaapäin näytä lainkaan samalta kuin alunperin, mutta paljonhan tuollaisia venykkeitä näkee kengissä ihan valmiinakin. 

Katsoin nyt sitten myöhemmin, että mitä noiden saappaiden tuotetiedot ilmoittaa varsien kooksi ja näyttäisi olevan 38 cm, juuri saman verran kuin oman pohkeeni ympärys. Eli ihan hirvittävän paljosta ei ollut kyse, mutta pieni lisätila kuitenkin tarvittiin kaikille suunnattomille lihaksilleni. :D

Kaikille korjaustöille (venyke, nilkkaosan venytys ja kantalaput) tuli hintaa n. 50 €. Tästä lisäsijoituksesta huolimatta tulivat nämä saappat n. 140 € halvemmaksi kuin ne alunperin kuikuilemani Palmroothit.

Ei siis kannata heti luovuttaa, jos tuntuu, että kaikki saappat ovat pohkeesta piukeita. Kannattaa ehdottomasti kysäistä myös suutarin mielipide, jos on pienestä kiinni. Porissa suosittelen lämpimästi Suutaritar Enniä Kauppahallissa!

Saappaat siis ovat nyt muuten oikein buenot, mutta yksi pieni probleema edelleen on. Mun jalka on melko rintava ja vaikka nilkan kohtaa hieman venytettiinkin, ei jalan sujauttaminen kenkään tapahdu kovin liukkaasti. Saappaan sisäpuoli ja esim. tän päiväiset sukkahousut muodostivat melkoisesti kitkaa välilleen, joten piti miettiä että mitenkäs pirussa nämä sais jalkaan hieman pienemmällä ähinällä, kun ei pitkää kenkälusikkaakaan ollut saatavilla. Ratkaisu löytyi, kun muistin erään kenkäkauppiaan kertoman jutun buutseista ja muovipusseista. 

Eli nilkasta piukean oloiset tai muuten vaan kitkaavat buutsit tai mitkä tahansa saappaat ja nilkkurit saa astetta sujuvammin jalkaan, kun sujauttaa kannan alle ohuen muovipussin. Itse käytin hevi-osastoilta tuttua hedelmäpussia. Pussi on huomattavasti liukkaampi kuin kengän sisus ja saappan saa kiskaistua jalkaan käden käänteessä. Sitten vaan nypätään pussi pois kengästä ja ei kun menoksi! Ja koska nahka venyy käytössä, niin todennäköisesti jossain kohtaa alkaa pärjäämään jo ilman sitä käsilaukussa kulkevaa hedelmäpussiakin. 

 

 

Kommentit (12)

halikam

Makeet saappaat kyllä. Itseäni himottaisivat saapikkaat mutta pohkeen paksuimman kohdan ollessa 52cm, ei saapikkaita ole löytynyt eikä 14cm venytyskään ole oikein luentevaa....yhdet saapikkaat olen kerran jalkaani onnistunut kiskomaan,mutta saappaiden 480€ hinta sai mit järkiinija saapikkaat jäiivätnäin ollen kauppaan....ehkä vielä joskus...

Veera
Liittynyt2.9.2015

huh, joo 480 € on jo melkoinen hinta! :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Liljankukka

Katsopas Klingel-postimyynnistä sivut. Itselläni samankokoinen jalka kuin sulla. Sieltä löysin saapikkaat alle 170€. Leveä lesti, hyvät jalassa. Suosittelen!

Veera
Liittynyt2.9.2015

On vaan valitettavasti jo muutaman vuoden vanha hamonen, niin ei enää löydy. :(

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

muumitikkari

Ensinnäkin upeat Korsin mokkabuutsit! Palmrothin kenkien lesti on yleensä ollut hyvä.Materiaalit ja värivalikoimakin ok. Löytyy myös niitä punaisiakin kenkiä. Korsin laukut ja kengät onkin sitten luku sinänsä. Harmi,kun ovat vain niin tyyritä. Tuo suutarin vinkki oli oiva! Aion myös omiin mokkasaapikkaisiini teettää saman operaation ja ei kun menoks :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, Palmrothin kengät joita olen kokeillut ovat kaikki kyllä olleet just tosi hyviä lestiltään. Nytkin himottais heiltä yhdet kiiltonahkanilkkurit... 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Melleriini

Löysin sinut Me Naiset lehden jutusta. Pakkohan se oli tulla tutustumaan "naaapurin tyttöön"! ! Olen kotoisin Sotkamon naapuripitäjästä. Mulle kävi saappaiden kanssa päinvastoin! Löysin ihanat Aaltosen kotimaiset kengät (Hullun halvalla poistomyynnistä), jotka istuivat kuin tehtynä "vaikeaan" jalkaani. (Kenkäkaupassa sanotaan niin, että minulla on sellainen jalka, kun sopivia kenkiä ei tahdo löytyä.) Ainoa miinus oli liian löysä varsi. Eiku suutari-tytölle korjattavaksi. Hakiessa saappaan varsi oli sopiva oikeaan jalkaan, mutta kiristi vasemmasta. Olimme katsoneet sopivuuden vain oikeaan jalkaan!  Eipä tullut mieleen kummallakaan, että toisen jalan pohje saattaisi olla isompi. Niinpä saapas jäi suutarille venytykseen. Ihan passelia siitä ei enää saanut. Hieman ikävästi se kiristää. Olisiko vasemman pohkeen laihdutus vinkkiä takataskussa? :) Mitä tästä opimme: kannattaa sovittaa ja säätä varen leveys molemmista saappaista yhtäaikaa.

Viliina

Minulla on hieman vastaavanlaiset ongelmat saappaiden kanssa. Nilkkani on aika kapea suhteessa pohjelihakseen ja hyvin harvat saappaat valmiina ovat nilkasta sen 24 senttiä ja pohkeesta noin 46. Onneksi hyvät suutarit tekevät erinomaista työtä. Tampereelta suosittelen lämpimästi Mansen Suutarin neitejä. :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram