Joopa joo, ei menny mun ja mutsin pukeutumishommat ihan niinku Strömsössä, kun koitettiin tänään tehdä lähtöä oopperaan. Mulla meni eka hermo, kun sukkahousut ei noussu kuin polveen saakka. Jotku saakelin alekorista kerran nappaamani läskinkuristuskamaluudet olin sitten aamulla pakannut kiireessä matkalaukkuuni. Kokomerkinnän puolesta mun olis noihin pitänyt mahtua, mutta kun pukkas jo melkoisesti soijaa ihan tuon polviin saakka kiskomisen jäljiltä, niin en lähtenyt yrittämään operaatiota loppuun saakka. Mutsia meinas kyllä kovasti mun taistelu naurattaa. Itseäni ei niinkään. Onneksi mukaan oli tullut napattua myös stay upit ja ne sentään mahtui!

Mammalla puolestaan mekko ei suostunut yhteistyöhön. Hän oli suunnitellut ooppera-asukseen upean minun ikäiseni Max Maran silkkimekon (juu, äidillä on se sama mekko päällä mun 1v-kuvissa!), mutta huuhteluaineveteen kostutetulla pyyhkeellä käsittelystä huolimatta ei saatu mekosta riittävästi sähköisyyttä pois. Kolttu liimautui hanuriin ja jalkoihin sen verran tanakasti, että ei sillä ei ihmisten ilmoille lähdetty. 

Joten täällä sitä loikittiin pikkuisen ärräpäitä päästellen hotellihuoneessa ees ja taas, ja koitettiin saada jotakin ruhojemme peitoksi. Mutta päästiin me sentään vihdoin matkaan ja nauttimaan oopperaelämyksestä!

Mamma kiskoi päälle tänään Marks & Spenceriltä löytämänsä culottes-housut (Tunnetilan Ninalle kuulema kiitos inspiraatiosta!) ja lainasi kaveriksi minun pari postausta sitten esittelemäni pitsipaidan. Hartioita lämmitti tietenkin äidin itse suunnittelema ja neuloma Alina-nimeä kantava silkki-mohair -huivi. Ja jalassa meidän yhteiseltä Rooman matkalta hankitut kiiltonahkaiset herrainkengät. Myös käärmennahkainen käsilaukku on Italian ostoksia, mutta jo vuodelta -74. Melko kiva hätävara-asu mun mielestä!

Kaula tuntui äidin mielestä turhan paljaalta, mutta mukana olleet mustat SNÖn helmet eivät istuneet puseron päälle. Ei hassumman näköinen ratkaisu tämä paidan alle sujauttaminenkaan. Mutsin rohkean lyhyt tukkatyyli sai alkunsa vuosia sitten, kun hiukset lähtivät syöpähoitojen seurauksena. Mamma totesi superlyhyen frisyyrin niin passeliksi itselleen, että on pysytellyt siinä aina siitä saakka. Väri hiuksissa on aivan oma.

(Kuvat otettu harjoituksista, itse esityksessä kuvaaminen luonnollisestikin kielletty)

Itse ooppera on ainakin minulle ensikertalaiselle varsin kiehtova kokemus. Hieman aluksi vierastutti se, että ihan lyhyimmätkin dialogin pätkät laulettiin, kun itsestä ne olisi olleet luontevampia puhuen. Mutta tarina, selkeämmät ja pidemm,ät lauluosuudet ja teoksen visuaalisuus tempaisivat kyllä mukaansa ja nautin esityksestä kovasti. Hulttion tie on englanninkielinen ooppera, mutta täytyy sanoa, että siitä huolimatta näyttämön yläpuolella näkyneet tekstitykset olivat kyllä avuksi, sen verran haastavaa oli tuttukin kieli oopperalaulettuna. 

Olin reilu viikko sitten seuraamassa Hulttion tien harjoituksia, mutta katsoin ihan tarkoituksella vain muutaman pätkän, vaikka mahdollisuus olisi ollut seurata harjoitukset kokonaan. En halunnut tietää tarinasta vielä kaikkea, vaan jätin jännitettävää tälle illalle. Ja hyvä niin, sillä olihan se ihanaa aina yllättyä vaikkapa lavasteiden hienoudesta joka kerta esiripun auetessa. Puvustuksessa puolestaan oli niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, että niitä olisi hyvin voinut tiirailla kauemminkin mitä jotkut joukkokohtaukset kestivät.

Kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja uskaltaisin luvata, että ei tämä jää minun viimeiseksi oopperavierailukseni. 

Väliajalla käytiin tietenkin imaisemassa lasilliset skumppaa!

Oltiin sitten loppupeleissä molemmat punaisessa pitsissä, kun minä kiskoin päälleni jo kerran aiemmin blogissa nähdyn Dorothy Perkinsin pitsikoltun. Edelleen kiva mekko muuten, mut mekon paljetit raapii alleja. Auts.

Laukuksi nappasin Olympuksen pienen clutchin. Kysyin aamulla pakatessa miehen mielipidettä, kumpi olis mekon kanssa parempi kullan vai hopean värinen veska ja hän valitsi hopeisen. No sitten saattoikin laittaa korviin murulta lahjaksi saadut hopeakorvikset, eli hyvin mies valitsi.

mekko-Dorothy Perkins/laukku-Olympus (saatu)/kengät-MMM for H&M

Viimeisen silauksen oopperatyylini antoi vielä tämä kaunis timanttisormus. Olen voittanut sormuksen aikoinaan kultakaupan arvonnasta ollessani 11 -vuotias, mutta se ei luonnollisestikaan istunut tyyliini vielä tuolloin, eikä vielä monia vuosia myöhemminkään, joten annoin äidin käyttää timantti-ihanuuttani. Ajattelin aina, että tuo sormus on tyyliltään sellainen aikuisen naisen koru. Nyt, 34-vuotiaana mä sitten päätin vihdoin olla aikuinen nainen ja otin sormuksen itselleni. "Aikuinen nainen mä oon..."  Kyselin sitten äidiltä, että onko tuo riittävän arvokas sormus sellaiseksi viimeiseksi matkavakuudeksi, että sen panttaamalla saa lentoliput kotiin. Lopputulos oli, että ei nyt ihan maailman ääristä saakka, mutta Europpasta ainakin. "En enää eksy maailman tuuliin....."

Eli pienten vaikeuksien kautta oopperaan ja voittoon. Sillä kyllähän me nyt mamman kanssa aika kivat oopperatyylit luotiin!

Äiti-tytär -laatuaika jatkuu huomenna Tallinnassa!

 

-Liput oopperaan saatu osana kaupallista blogiyhteistyötä-

Kommentit (7)

Vierailija

Hyvää Tallinnanmatkaa ja terveiset äidillesi Anulta ja Heikiltä Vuokatista 😊

Salla / HappyHeels

Mahtavaa näitä on lukeakin, eli lisää vaan :) Ja vitjat mitä asennetta noissa kuvissa, peukutan!

Vinkiks

Kun mekko liimautuu sukkahousuihin, kaivan käsilaukusta käsirasvan ja rasvaan kädet ja välittömästi ennen kuin rasva imeytyy myös sukkahousut niiltä osin, joihin mekko liimautuu. Ei takerru enää!

Veera
Liittynyt2.9.2015

oo, pitääpä muistaa tää! Kiitti vinkistä!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Tunnetilan Nina

Jestas miten UPEASTI nuo housut sopivat äidillesi! Jee, kiva olla inspiraation lähteenä. :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram