Makasin tänä aamuna, tai tarkemmin ottaen puoliltapäivin, sängyssä ja koitin jäsentää alkaneen viikon ja muutaman tulevankin aikatauluja ja to do -listoja ja irvistelin hieman mielessäni, että kiirettä pukkaa. Lähes samointein kuitenkin karistin tuon hetkellisen kääk!-fiiliksen päästäni ja upposin fiilistelemään sitä miten onnekas mä tällä hetkellä olen.

Mietin siinä sitten sellaistakin asiaa kuin menestys. Että mitä se mulle itselleni oikein tarkoittaa. Muistan miten nuorempana usein mietin, että tuleekohan musta ikinä mitään ja menestynkö mä. En koskaan oikein edes osannut määritellä et mitä se menestys oikein tarkottaisi mutta ehkä jonkin hienolta kuulostavan duunin saavuttamista ja hyvää liksaa.

Olin vuosikausia hirveessä ahistuksessa ja paineessa, että mä en osaa mitään, ja jos sen hetkinen työni loppuisi, en varmasti saisi enää uutta. Koin, että olin opiskellut ihan typerän ja turhan tutkinnon ja soimasin itseäni, etten ollut älytä valita jotenkin paremmin. Tein töitä ja pelkäsin, että en koskaan etenisi milläään tasolla, vaan jumiutuisin ikuisuuksiin tekemään yksiä ja samoja hommia ja vitutus töihin lähdöstä olisi joka-aamuinen kaverini. Tuntui siis kovasti siltä, että mä en todellakaan ollut mikään menestyjä.

Mutta sitten tapahtui jotain. Puitteet muuttuivat. Vakkariduunin vaihtui pätkätöihin ja epävarmuuteen tuloista. Moni voisi pitää nykyistä tilannettani kammottavana ja kaukana menestyksestä. Mutta tiedättekö mitä, puitteiden lisäksi muutuin myös minä. Kirjoittelin tuossa noin viikko sitten kuinka olen onnistunut muuttamaan ajatuksiani epäonnistumisen suhteen, mutta se ei suinkaan ole jäänyt ainoaksi asiaksi jossa olen kehittynyt. 

Viimeiset pari vuotta ovat tuoneet mulle aivan hurjasti lisää itsevarmuutta omien tekemisieni suhteen. Olen uskaltanut antaa itselleni tunnustusta asioista joissa olen hyvä, mutta pystynyt myös pohtimaan heikkouksiani ilman sellaista "äääää, mä oon ihan mitätön paska" -myllerrystä. Olen myös oppinut sietämään taloudellista epävarmuutta ja luottamaan äidin aina jankuttamaan "asioilla on tapana järjestyä mantraan". 

Ja tänään, siinä sängyssä maatessa se ajatus sitten iski, että tää on nyt mulle sitä menestystä. Ei oo isoa liksaa, eikä varaa omakotitaloon, ei hienoa ammatillista titteliä, eikä vakituisia töitä. Mutta mä tajusin siinä kalenteriani selatessa, että mä saan tehdä koko ajan liksani eteen suurimmaksi osaksi tosi kivoja juttuja eikä kaikki tunnu edes työltä. Toisinaan mulle maksetaan jopa asioista joita tekisin joka tapauksessa vaikka en saisikaan rahaa. (tämä blogi nyt vaikka esimerkkinä).

Ja hitto, se jos mikä on mun mielestä elämässä menestymistä, että ei aamuisin vituta lähtee töihin (herääminen nyt ärsyttää aina, mut ei työt), rahaa tulee kivoista duuneista ja jännistä projekteista pieninä puroina sen verran, että pysyy katto pään päällä ja toisinaan on vara ostaa kengät ja juoda skumppaa. 

Lauantainakin oli ihan huippu työpäivä, kun suunnattiin juttukeikalle valjakkokoirakilpailuihin. Näin monta söpöä karvaturria, mm. tuon pikkuisen Haiku-pennun.

Mä mietin siinä, että itselleni menestystä  on se, kun tunnen oppivani uusia asioita ja sillä tavalla etenen "urallani". Eteneminenkin on vähän hölmö sana, en koe, että mun pitäis pyrkiä ja päästä jotenkin ylemmäs tai korkeammalle jossain yhdessä asiassa, vaan olen enemmänkin kiinnostunut laajentamaan osaamistani uusiin asioihin. Mä olen ihan vilpittömän innostunut joka kerta, kun opin uusia itseäni kiinnostavia ja omaan soppaani sopivia asioita. Viime viikkoina olen esimerkiksi intoillut edistymisestäni videohommissa ja tuntenut onnistumisen iloa, jopa oikolukuhommissa. Mulle uuden oppiminen on ehdottomasti tärkein bensa mun koneeseen (se opettelu kohta on joskus vähän hanurista), ja pienetkin etenemiset omien mielenkiinnon kohteiden saralla saa aikaan riemunkiljahduksia.

Olen lähiaikoina myös iloinnut ja ihmetellyt sitä, että jostain vaan ilmestyy ihmisiä, jotka näkee mussa potentiaalia sellaisiinkin hommiin joihin en itse vielä uskaltaisi itseäni tyrkyttää. Antaa lisää luottoa siihen, että olen ihan oikeella tiellä ja teen toisinaan asioita oikein. Tilipäivästä ei aina oo tietoa, mutta tää vapauden tunne ja kaikki yllättävät käänteet ovat kultaakin kalliimpia. 

Kyynisimmät siellä miettii, että "no tulee sitä paskaa niskaan vielä sullekin"  ja joidenkin mielestä taas tällainen omasta hyvästä fiiliksestä kertominen on ylpeetä leijumista, mutta ei se oo multa pois. Kyllä sitä paskaakin varmasti vielä elämään mahtuu ja on tähän mennessä mahtunutkin, mutta nyt kun mä vihdoin olen päässyt vuosia vaivanneesta pelosta, epävarmuudesta ja pessimismistäni, niin mä aion todellakin nauttia näistä uusista tunnelmista niin kauan kuin niitä riittää. Mä olen oman elämäni menestyjä.

PS. Ensi viikolla mä pääsen kertomaan teillekin yhden uuden kivan duunin, joka tarkoittaa itselleni mahdollisuutta päästä oppimaan taas uusia juttuja huikeiden ammattilaisten seurassa!

Kommentit (14)

Sofié

Upeeta Veera, niin paljon ilon rutistuksia <3

Noinhan se pitääkin olla, onni on matkassa eikä määränpäässä. Samoin myös täällä, loppujen lopuksi olen onnellisimmillani silloin kun olen oppinyt jotain tai saanut tehdä asioita mistä tykkään, en niinkään sinä tilipäivänä.  

Suomalaiset kurnuttajat saisivat ottaa sinusta mallia <3

Veera
Liittynyt2.9.2015

ei mulla edes ole mitään määräänpäätä, joten pakko nauttiakin matkasta. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

sofia

Inspiroiva teksti! Antoi ajateltavaa myös omasta tilanteesta. Ehkäpä minäkin olen menestyjä.:)

Veera
Liittynyt2.9.2015

kannattaa kuule tarkastella asiaa, voi hyvinkin tulla siihen tulokseen, että tässähän se on menestys ihan tässä ja nyt. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Maiju

Itseään ja saavutuksiaan pitääkin fiilistellä. Kuka sitä itseään arvostaisi, jos ei itse ensiksi sitä tekisi.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No se on kyllä ihan totta, että usein pitää kissan ihan ite se häntänsä nostaa. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenni

Todella hyvä kirjoitus ja hienoa, miten olet kääntänyt epävarmuudet voitoksi! Ihminen, joka uskoo itseensä ja tekee asioita oman menestyksestä eteen, pärjää varmasti. Eikä menestys välttämättä tarkoita rahallista menestystä vaan nimenomaan sitä tunnetta, että handlaa asiat ja uskoo itseensä, ajattelee myönteisesti, voi kehittyä omassa työssä ja tykkää työstään. Omaan menestymiseensä uskominen ei missään nimessä tee ihmisestä ihmisrakasta. Mun mielestä pienellä epämukavuusalueella oleminen on vaan hyvästä ja haastaa oppimaan lisää. Itse valmistun pian anestesiahoitajaksi ja työssä kiehtoo nimenomaan haastavuus, vastuu, ja se, ettei ole koskaan valmis.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Just samoin ajattelen että sopivasti epämukavuusalueella toimiminen on just hedelmällistä! Hitsi, anestesiahoitajan duuni kuulostaa todellakin haastavalta, pidellään toisten ihmisten henkeä käsissä. Lämmöllä muistelen omiin leikkauksiin osuneita lääkäreitä ja hoitajia, kun osasivat kohdella pelokasta potilasta niin ihanasti. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Anna

Tiedätkös, en ollut kuullutkaan susta ennen kuin blogisi ilmestyi tänne Me Naisten sivustolle. Ensin olin vähän että mikäs tää nyt on, mutta susta on tullut lyhyessä ajassa yks mun ehdottomista suosikeista. Olet aidosti oma itsesi, et esitä mitään etkä pelkää näyttäytyä (siis tekstin muodossa) silloinkaan, kun et oo ihan parhaimmillasi. Kuvissahan oot parhaimmillasi aina, koska hymyilet melkein kaikissa. :)

Tämä postaus osui nyt just tismalleen omaan elämäntilanteeseeni. Oon ihan samoissa vesissä kuin sinä työn ja elämän suhteen. Joskus (harvoin kyllä) tulee se hetkellinen pakokauhu, että entä jos en pärjää/onnistu/riitä/osaa/jamitänäitänyton, mutta sitten tuun siihen tulokseen, että itse oon tieni valinnut. Enkä haluais valita toisin! :)

Kaikkea hyvää sulle jatkossakin; jospa rohkenisin kommentoida toistekin tän jälkeen!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Tosi kiva kuulla, että tänne on löytänyt jokunen uusikin lukija. Ja erityisesti lämmittää mieltä tuo että sinulle on välittynyt aito kuva minusta sillä just siihen mä täällä blogissakin pyrin, että olisin ihan se sama epätäydellinen itseni kuin olen livenäkin. 

Noi pakokauhufiilikset on itsellekin tuttuja, niissä on uitu usein. Iskee monesti nykyäänkin mutta menee onneksi järkeilemällä nopeasti ohi, toisin kuin nuorempana jolloin niissä  pelossa tuli oikein vellottua. 

Rohkene ihmeessä kommentoimaan toistekin, nää ilahduttaa aina ruudun tällä puolen! :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Kat E

Ihana kirjoitus! Minullekin menestyminen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että voi ja haluaa ja pystyy elää omaa elämäänsä omannäköisesti sen sijaan, että lankeaisi siihen helppoon, että alkaisi elää muiden odostusten mukaisesti. Niin moni menee tuohon jälkimmäiseen, ja elävät onnettomina ihan muiden elämää kuin omaansa.

Parhautta syksysi jatkoon!

JJ

Olipa hyvänmielenpostaus. Kun vaan itsekin muistaisi että pitää antaa itselleen aikaa eikä olla aina niin julma ja tehdä tarkkoja suunnitelmia. Parasta on kuitenkin, kuten totesit, se matka =)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram