"Olisi hyvä, että vaatteet olisivat maastoon sulautuvat, esimerkiksi vihreää tai ruskeaa." Meinasi pikkusen mennä sormi suuhun luettuani eilen työlistasta tuon kommentin koskien yhtä tämän päivän kuvauskeikkaa, mun kaikki ulkoiluhommiin sopivat takkini nimittäin ovat sieltä sateenkaaren kohdasta pinkit ja punaiset. Mutta olisi saattanut haastateltavaltamme tirpat jäädä ampumatta, jos olisin ilmestynyt kyyhkypassiin neonpinkissä anorakissani, joten piti sitten alkaa kaivelemaan kätköjä.

Ja löytyihän sitä sitten loppujen lopuksi sopivaa päällepantavaa tällekin keikalle, jopa ihan vaihtoehtoja. Meinasin jo kiskoa päälleni vanhan Saksan armeijan camotakin, mutta sitten silmiin osui jotain vielä parempaa. Tommin ikivanha Haltin takki, joka ei pelkää vettäkään, oli ihan päässyt vuosiksi unohtumaan ullakon perälle. Mutta mikä loistolöytö maalitahroistaan huolimatta! Tälle vaatteelle on mulla töissä käyttöä kyllä jatkossakin, jos en halua loistaa huutomerkkinä pinkissä anorakissani tai kirkkaankeltaisessa sadetakissani.

Metsänreunassa rämpimiseen sopivia kenkiä multa puolestaan löytyy iha useammatkin. Sen verran ollaan tässä nyt jo "kahden asunnon loukussa", että jonkin verran on tavaraas jo siirtynyt uudelle asunnolle ja mun varrelliset vaelluskengät olivat aamulla väärässä osoitteessa. Kelin puolesta pärjäsin hyvin noilla varrettomilla Merrelin lenkkareilla (saatu), mutta juurakoiden ja kivien päällä ja välissä loikkiessa olisin kyllä toivonut, että jalassa olisi ollut nilkkaa tukevat kengät. Mun vasen nilkka on nimittäin lentopalloaikojen loukkaantumisten jäljiltä ihan onneton rempula, joten sitä joutuu epätasaisessa maastossa toisinaan ihan tosissaan varomaan. Mutta onneksi nämä matalatkin Merrelit ovat todella tukevat ja pitävät pohjiltaan, joten hyvin pärjäsin, kun pikkuisen katsoin askeleideni paikkoja. 

Hyvin sujui tuolla asulla maastoutuminen ja saalistakin reissulta tuli. Tehtiin siis juttua metsästyskoirista (juttu lehdessä reilun viikon päästä) ja kuvasin paria hurmaavaa haukkua ja heidän isäntäänsä tositoimissa. Ja kylläpä oli taas sellainen keikka, joka sai mut miettimään kuinka siistiä tää työ on. Pääsen kokemaan ja näkemään paljon sellaisia juttuja, joihin en ehkä muuten koskaan päätyisi. Tästä keikasta teki erilaisen myös se, että kerrankin oli aikaa olla, odottaa ja tarkkailla. Oli todella rauhoittavaa istuskella mättäällä, tähyillä kyyhkysiä ja seurata vaikuttuneena koirien uskomatonta keskittymiskykyä, kun ne istuivat hievahtamatta passipaikallaan. 

Näin ihan lähietäisyydeltä kuinka Kyyhky sai osuman ja siitä jäi leijumaan iso läjä höyheniä ilmaan linnun jo pudotessa maahan. Tiedän, että monen mielestä tuollainen näky voisi olla kamala, mutta minussa ei kuolleiden lintujen näkeminen aiheuttanut minkäänmoista ällötystä tai muita negatiivisia fiiliksiä. Mä mietin vaan kuinka hienoa olisi itse kyetä metsästämään ruokaa pöytään. Mun työkaveri nauroikin, että voisinko mä suorittaa metsästyskortin, kun hänellä olis koira, joka vois sit noutaa, mut hän ei ehkä itse tahdo metsästää. No, ehkä mä en nyt ihan heti metsästäjäntutkintoon syöksy, mutta yleistä metsässä oleilua voisin kyllä elämääni lisätä, niin hyvä ja rauhallinen fiilis sielä tuli. 

Huikee työpäivä siis. Eikä muuten maanantaikaan ollut hassumpi, pääsin silloin hepan kainaloon. I love my job. Mut muutaman viikon päästä tämä arki sitten taas loppuu ainakin toistaiseksi. 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram