Niin hyvin kuin tää itse itsensä kuvaaminen muuten onnistuukin, niin kuvausmestat ja kuvakulmat vois olla vähän moninaisempia, jos ois joku ihminen kuvaamassa. Eli, samalla rappukäytävällä mennään taas kuten monta kertaa ennenkin!  Ja vaikka on kuinka tylsä kuvauspaikka, niin ittestäni tykkään niin hirmuisesti, että tukin tänkin postauksen taas ihan turhan monella kuvalla. Rätit kävis varmasti ilmi vähemmistäkin ruuduista, mutta kun itserakkaus.

Mulla on jostain syystä ollut viime päivät jotenkin alakuloisia ja aikaansaamattomia. Olen nukkunut pitkälle iltapäivään ja väistellyt velvollisuuksia. Blogiinkin olis monta juttua kirjoitettavana, mutta ei vaan tunnu lähtevän. Onko tää nyt sitä kevätmasennusta sitten? Kun syksyllä tulee pimeetä, niin masentaa, se valon vähyys ja kun keväällä aurinko alkaa paistaa, niin taas masentaa.

Entisenä masennuspotilaana mä olen aina tosi varpaillani, kun tulee tällaisia jaksoja. Pelkää, että onko tää nyt jotain oikeasti pahaa, lähteekö tästä syöksykierre vai olisko kyse kuitenkin ihan normaalista mielialojen ja tunnelmien vaihtelusta. Vaikka sanoin tuossa, että "entinen masennuspotilas", niin mä kyllä itse koen, että tietyllä tavalla mä olen sitä edelleen ja tulen olemaan. Tai siis en oo potilas, mutta ei se taipuvaisuus siihen mielen mustaan ole kadonnut mihinkään ja tiedostan masennuksen uusiutumisen riskit. 

Terapiavuosien ansiosta mä olen kuitenkin niin paljon paremmin selvillä siitä kuka ja millainen mä olen, miten mä asioihin reagoin ja mikä on omalla kohdallani normaalia, että koen olevani aika tyynillä vesillä. Ehdottomasti suurin ja tärkein muutos ja oppi, joka on parantanut elämänlaatuani ja mielenterveyttäni, on ollut se, kun tajusin, ettei mun tarvii koittaa miellyttää muita ihmisiä oman oloni kustannuksella. Sanoin itelleni, että on enemmän kuin ok olla itsekäs ja yrittää miellyttää suurimmaksi osaksi itseään. Ei se tarkoita mitään kusipäisyyttä tai sitä ettei ota muita huomioon, mutta sitä, että jos meinaa voimavarat loppua, niin silloin pitää miettiä eka itseä ja vasta sitten muita.

Se on tarkoittanut itselläni esimerkiksi sosiaalisen elämän vähentämistä. Viihdyn yksin ja tarvitsen yksinoloa paljon ja usein. Nuorempana mietin enemmän, että loukkaantuuko joku jos kieltäydyn vaikka juhlakutsusta tai muusta ehdotetusta yhteisestä toiminnasta, nykyään mietin, että se loukkaantuminen on ihan sen toisen ihmisen omalla vastuulla ja jään ihan iisisti himaan, jos tuntuu, et mut tekee onnellisemmaksi yksinolo kuin kemuissa minglailu. 

Iloisen näköiset asukuvat ja mä jauhan jotain masisjuttuja. Kai tämä on mun keino laittaa asiat perspektiiviin, kun muistuttelen näin kirjallisesti itseäni, että kaikki on hyvin, enemmän kuin hyvin. On ihan normaalia tuntea olonsa välillä stressaantuneemmaksi ja alakuloisemmaksi. Se ei vielä tarkoita, että pää lähtee raiteiltaan.

Mut mulla on vieläkin vähän sopeutuminen menossa tähän nykyiseen tunne"ilmastooni". Mä ehdin elää niin kauan sellaisesta huolten, murheiden, stressin ja epävarmuuksien täyttämää elämää, että en ole oikein vieläkään täysin käsittänyt sitä miten kaikki on muutamassa vuodessa muuttunut. On ollut esimerkiksi jännä huomata, että enhän minä olekaan yhtään niin negatiivinen ja pessimisti luonteeltani kuin pitkään kuvittelin. Se olikin ehkä vaan sairauden ja väsymyksen aiheuttamaa näköalattomuutta. Nykyinen minä on edelleenkin ennemmin realisti kuin yltiöpositiivinen, mutta nykyään näen asiat enemmän mahdollisuuksina kuin varmoina epäonnistumisen paikkoina.

hame-H&M/t-paita-Cubus/takkiasia-Seppälä/laukku ja kengät-Vagabond/korvikset-Kirju/aurinkolasit-Le Specs

Ehkäpä tähän hönttiin oloon auttaa vähän se, kun alan valmistelemaan esitystäni perjantaiksi. Mut on kutsuttu yhteen koulutukseen pitämään eräänlainen inspiraatiopuheenvuoro. Mietin aluksi, että mitä ihmettä ja miksi minä, mutta kun asiasta kutsujan kanssa keskusteltiin asia valkeni minulle ja mun pää on jo ihan täynnä omia oivalluksia ja kokemuksia joita haluan tuolla jakaa. Aiheena siis mm. ennakkoluulottomuuden ja avoimuuden merkitys omalla free lancer -urallani. Näiden juttujen pyörittely saa mielen varmasti väkisinkin piristymään, kun muistuttelen jälleen kerran itseäni miten paljon paremmaksi asiat ovat työn sarallakin viime vuosina muuttuneet. Ei Veera mitään hätää, ei yhtään mitään hätää.

 

Ja kas näin se taas toimi! Aloitin marinalla "vää-vää" ja kirjoittelinkin itselleni paljon paremman mielen! Ja olihan toi asukin nyt aika kiva.

 

Kommentit (21)

Raili

Heissan ! Ihan samojen asioiden kanssa painiskelen, mielestäni tuo masennus on aina välillä lähes huomaamattomana olkapäällä ja joskus se on ihan siinä käsin kosketeltavana. En minä siitä eroon pääse. Ihanat taasen sinulla nuo vaatteet, toi takki on ihana :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niinpä se taitaa se masennus pikkuruisena kaverina siinä olkapäällä tulla aina kulkemaan. Mut pitää vaan yrittää pysytellä hyvissä väleissä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Vaikka tekstissä sivuttiin varjoisia kujia, niin silti kuvista erityisesti "korviskuva" on superfressi, keväinen ja kiva. Aurinkoisempaa huomista!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Oli jotenkin ulkoisen olemuksen puolesta kyllä fressi olokin! 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

arja

Pelottavaa että kirjoitit aiheesta juuri nyt. Sillä omatunto yrittää sanoa jotain kun sanoin ei yhteen juttuun. Ennen olisin väkisin lähtenyt. Mutta minäkin kävin terapiani ja tajusin että saan sanoa ei. Mulla on valta päättää mitä teen ja millon. Olla yksin kotona (tai miehen kans) vaikka jotain kivaa olisikin tarjolla. Mutta tarvin myös aikaa itselleni.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mullakin on tässä just mietinnässä yhden puuhan vähentäminen, et mitenkä sen esittäis et ei nyt jaksa pysty haluu. Mut hienoo, et on opittu kuuntelemaan itteemme!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Päivi

Hei!
Olet varmaan saanut kuulla masennuksestasi kertoessasi, ettei henkilö olisi koskaan uskonut, että juuri sinä olet voinut sairastaa masennusta, koska olet aina niin energiden ja iloisen näköinen. Itse kroonistunutta masennusta sairastavana olen kuullut tuota kommenttia tosi usein, koska ihmisten ilmoilla ollessani en halua näyttäytyä surkuteltavana olentona, vaan pyrin olemaan sosiaalinen ja ihmisläheinen. Minunkin sairaushistoriani on ollut aaltoilevaa, mutta minulle on ihan arkipäiväistä kamppailla alakulon kanssa toivoen, ettei putoaisi kovin syvälle. Huonompina päivinä on elintärkeää saada olla omissa olissaan, ilman minkäänlaisia suorituspaineita ja pakollista sosiaalisuutta. Sitä joidenkin on vaan vaikea ymmärtää, kun ovat nähneet minusta vain sen hymyilevän ja aina toisia huomioivan puoleni. Tätä oikeutta omaan aikaan ja terapoivaan yksinäisyyteen on ollut pakko opetella, sekä kestämään niitä reaktioita, joita voi saada ymmärtämättömiltä ihmisiltä sanoessani: Ei, nyt ei sovi. Vertaistuesta sanotaan, että se on tärkeää. Itse koin sitä, lukiessani sinun postaustasi. Vertaistukenkaan ei siis aina tarvi tätä enempää :-) Kiitos sinulle avoimuudesta, sekä mahdollisimman aurinkoisia kevätpäiviä elämääsi!

Veera
Liittynyt2.9.2015

no en mä oikeestaan muista olenko mä kauheesti kuullut mitään epäuskoa, koska kyllä musta on näkynyt aika paljon se surkeempikin puoli oikeessa elämässä. Live-elämä ja tää blogi on kuitenkin eri asiat.

Kiva kuulla, että postauksesta oli iloa, sitähän se vertaistuki just on parhaimmillaan, että kuulee toisten tarinoita ja tajuaa ettei oo asian kanssa yksin.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Parkkis

Oli kyllä pakko kommentoida tätä! Itse ainakin olen aina pyrkinyt ulospäin näyttämään siltä että menee hyvin ja pärjään yms, joten ihmiset eivät usko että olen masentunut. Välillä on hyviä kausia ja välillä mennään syvälle. Toisaalta sitä sulkeutuu enemmän kun ihmiset eivät usko.

kirppismuija
Liittynyt15.2.2016

Hei!

Kiitos rehellisestä kirjoituksesta, vertaistukea parhaimmillaan! Ei sinulla ole mitään hätää. Olet masennuksen jo kerran selättänyt ja jos se iskisikin uudelleen, on sinulla keinot parantumiseen olemassa. Kevät on meille tummiin tunteisiin taipuvaisille haastavaa aikaa.. Pysy liikkeellä ja vältä asioita, jotka tiedät olevan sinulle pahasta. Uskon, että pysyt pinnalla :) 

PS. Kauniit kuvat, tosi toimiva tuo asukokonaisuus.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mua vaan aina ihmetyttää, et miksi tää kevät on haastavaa aikaa, kun niin on se pimenevä syksykin! :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Hemuli

Hei, 

ei olisi tosiaan uskonut, että olet joskus sairastanut masennusta. Olet niin iloinen ja pirteä. Siksi tykkään lukea kirjoituksiasi. Olen itsekin masennuspotilas ollut, johtuen monista asioista. Kuitenkin selvisin, mutta aina saa olla varuillaan, ettei se pirulainen iske takaisin. En ota suurempia stressejä ja koitan asioista löytää aina hyvät puolet. Joskus jos tuntuu, että pitää hakata päätä seinään, otetaan sitten relax. Ja mitä tulee asukuviin, ovat ne aina yhtä ihania. Tulee oma nuoruus mieleen, vaikka vielä on nuori mieleltään ei iältään. Ei muuta kuin mukavia ja rentoja päiviä. :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, no eihän se että blogikuvissa hymyilee vielä tosiaan tarkoita, että on iloinen ja pirteä. En mä edelleenkään ole todellakaan pirteä, mutta iloinen sentään. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Sariska

Tsemppiä! Itelläkin tässä helmi-maaliskuussa ollut synkkä pilvi pään päällä ja muutama päivä on ollut kyllä niin pahoja että ihan pelottaa olenko enää koskaan onnellinen. Ehkä se tästä vielä. Ainakin eilen syvissä vesissä kahlanneena tää päivä jo tuntuu vähän paremmalta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Eiköhän sitä onneakin vielä sinne kalenteriin mahdu! :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Liliaana

Veera ihanan valoisa kirjoitus, piristi mieltä kovasta ja antaa voimia eteenpäin, asut olivat taas kerran yhtä ihania.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jee, kiva kuulla, että tästä avautumisesta tykättiin!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

M

Kiitos kirjoituksesta! Ja oli kyllä kivat asukuvat!

Niinkuin oli tosi kivoja ne kollaasipostauksetkin sun blogin taipaleelta! Olen seurannut jo ehkä 5 vuotta(?), ja ammentanut paljon vinkkejä pukeutumiseen.

Olen tämän kevään ollut onnellisempi ja positiivisempi kuin aikoihin, ja olen löytänyt uudelleen oman positiivisuutta pulppuavan luonteeni, joka on ollut todella hakusessa vaikean työuupumuksen ja vuosia kestäneen masennusjakson jälkeen. Sain myös apua psykoterapiasta, vaikka senkin jälkeen on ollut vaikeita hetkiä. Mutta tuntuu että tänä talvena ja keväänä on alkanut helpottaa. Luulen, että osaltaan on vaikuttanut d-vitamiinitankkaus ja muutkin vitamiinit, joista olen koittanut pitää huolta.

Jotenkin sinunkin postaukset ovat muuttuneet positiivisemmiksi, tai näin olen ollut niitä lukevinani!

Mutta kyllä itselläkin aina ensimmäiseksi rasittavasta ja kuormittavasta tilanteesta tulee pelko, että mut jos sairastun uudelleen. Vaikka siitä ensimmäisestä jaksosta tulee syksyllä 10vuotta täyteen! Ehkä se on myös itsesuojeluvaisto, joka käskee himmata, että balanssi pysyy!

Mukavaa kevättä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ai hitto, mun pitäis kyllä kans panostaa noihin vitamiineihin. Taidan heti lähteä D-vitamiinipurkille!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenna

Mäkin mietin aina keväisin, että millä logiikalla tää lisääntyvä auringonvalo meinaa alkaa masentaa, kun kerran syksyllä sen väheneminen tekee saman jutun?! Mutta aika oivasti luin tämän, kun itsellä on ollut samoja fiiliksiä ja nyt jo ehkä se kevään pahin vaihe ohi. Oon ajatellut itsestäni aina, että olen ilonpilaaja ja pessimisti, mutta nyt vihdoin terapian käyneenä alkaa niitä muitakin sävyjä löytyä tähän omaan olemiseen ja itsensä tarkasteluun. On ollut mieletöntä huomata, että musta on löytynyt myös se ääni, joka sanoo "selviät kyllä", sen entisen sijaan joka yleensä maalaili piruja seinille kaksin käsin. Toivon, että tämä muutos auttaa yli myös mahdollisista tulevista vaikeista ajoista. (Sopivasti) aurinkoista kevättä!

Kiti

Osuva kirjoitus! Sairastin vakavan masennuksen monta vuotta sitten. Sain apua ja nykyään voin todella hyvin. Silti välillä pelkään masennuksen uusiutumista hirveästi, ja joka kevät jännitän, tuntuuko lisääntyvä valo ja kauneus ihanalta vai lamaannuttavalta.
On todellakin tärkeää tietää omat rajansa ja voimavaransa ja pitää niistä kiinni. Jos masennus jotain opetti, niin ainakin sanomaan ei.

Tsemppiä ja aurinkoa kevääseen!

T: Kiti
www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram