Ehdin viihtyä lähes 20 vuotta niin niin lyhyellä tukalla, ettei sen ollut juurikaan mahdollista takkuuntua. Nyt on tilanne kuitenkin jo toinen. Nämä omassa mittakaavassani varsin pitkät hiukset ovat kuitenkin osoittautuneet varsinaiseksi takkukasaksi. Hiuslaatuni on hentoa ja ohutta, oikeastaan ihan samanlaista kuin sellainen pienten lasten alituisesti sotkussa oleva "pentukarva"

Poishuuhdeltavat hoitoaineet ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, pesun jälkeen näky on yllä olevan kuvan mukainen ja pörröä ei ilman apuaineita setvitä. Silloin apuun astuvat kätyrit!

Viime kesänä marketin hyllyllä tuli vastaan Natusan Kidsin Balsam spray, joka kiinnitti huomioni söpöllä Kevinin kuvalla. Vain kolmisen euroa maksanut hoitosuihke lähti siis mukaani lähinnä Minions-ihastukseni takia, mutta ostos on osoittautunut oikeasti loistavaksi. 

Hoitosuihkeen luvataan tekevän hiuksista helpommin kammattavat ja tämän lupauksen tuote todellakin lunastaa. Tämä pienille lapsille suunnattu tuote ohitti hyvin pian aiemmin käytössäni olleen Bonacuren Moisture Kickin. Sekin on mielestäni todella hyvä tuote,  mutta kätyreiden kanssa takut oikenevat kokemukseni mukaan vieläkin kivuttomammin. Ja hintaerokin on tuotteilla melkoinen. Natusan n. 15 €/l, BC n. 35 €/l.

Hiusharjoja minulta löytyy Tangle Teezer, Glitterin halpisversio samasta asiasta (kuvassa), luonnonharjasharja ja yksi missä yhdistyy sekä luonnonharjakset, että muovipiikit. Suosikkini on ehkä viimeisenä mainittu, muovipiikit selvittää ja luonnonharjakset tekevät hiuksista todella silkkisen tuntuiset.

Mitä Tangle Teezeriin tulee, niin siinäpä on taas rahastuksen makua. En ole huomannut minkäänmoista eroa kyseisen vehkeen ja Glitterin samanoloisen muoviharjan välillä. Tai siis olen, hintaeroa yli kympin verran. Eli molemmat toimii todella hyvin, takkukasan harjaus on etenkin balsam sprayn kanssa yhdessä käytettynä helppoa ja nopeaa.

Tai ehkä mä vaan oon hirvee juntti enkä tajua merkkituotteiden hienouksia. Enhän tajua sitäkään että mikä hitto siinä Beauty Blender -munassa maksaa (kakskymppiä meikkisienestä!!), kun samanlaisia vaahtomuovikökkäreitä saa muutamalla eurolla. Ja kyllä, olen testannut Beauty Blenderiä ja myös monta muuta meikkisientä. 

Mutta ei tässä ollut tarkoitus möyhätä meikkimunista, vaan tosiaan kehua tuota Kätyri-suihketta. Toimivaa takunpoistoa ainakin tällaiselle pikkulapsen haituvat omaavalle ihmiselle!

Kommentit (18)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ja tää liitty postaukseen miten?

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Ei siten tietenkään kun haluaisit sen ymmärtää, vaan hieman kauempaa oudolla ajatuskululla oletettuna.

Veera
Liittynyt2.9.2015

ja sä tiedät miten mä "haluaisin" jonkun oudon läpän ymmärtää? Ei oo tarvetta, mä varmaan jään henkiin vaikken jonkun anon outoja ajatuskulkuja ymmäräkään.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

elsa/ oimutsimutsi.fi

Monien merkkituotteiden hinnat ovat korkeampia siksi, että tuote on suunniteltu merkillä ja myöhemmin markkinoille tulleet samankaltaiset tuotteet ovat päässeet vähemmällä suunnittelutyöllä, esim meikkimunan muoto on jonkun miettimä ja testaama ja suunnittelema. Meikkimunista on nyt ollut paljon juttua, osa uusista munista ei ime vettä hyvin, joten se ominaisuus ei toimi useissa halpiksissa. Myös brändi maksaa, mutta eihän tuota glitterin harjaa olisi jos ei Tangle teezeristä olisi tullut hitti.

Meillä käytössä kumpikin, mutta alkuperäinen pehmeämpien piikkien takia enemmän. Lapsen päähän sattuu glitterin version piikit.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Toki mä sen tajuan että suunnittelu yms maksaa. Mutta en mä silti esim sen meikkisienimunan kohdalla pysty tajuamaan sen hintaa. Ja vaikka kuinka olen sitä käyttänyt (omani olen siis saanut), en ole löytänyt sitä magiaa mikä sen erottaa halvemmista sisaristaan. Vertailuna mulla oli joku sokokselta ostettu muistaakseni kuusi euroa maksanut sieni. Eli ikävää sille alkup. Version kehittäneelle, mutta en mä kuluttajana ole valmis maksamaan moninkertaista hintaa omasta mielestäni täysin vastaavasta tuotteesta, vaikka kuinka miettisin, että "ai niin, nää on sen keksineet ja sen on ollut kallista".

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Anissa

Täällä toinen takkutukka ilmoittautuu. Mulla on saman tyyppinen hiuslaatu sillä erolla, että se on vielä luonnonkihara. Itseäni kiduttaakseni olen kasvattanut pitkän tukan ja ainoa keino selvitä ajoissa töihin on joko a. Nopea sutturanuttura (kostautuu illalla kun pitäisi tukka selvitellä) tai vastaavasti natusanin lasten hiustuotteet. Monet lapsille tarkoitetut tuotteet ovat loistavia. Asun itse etelässä ja ainoa aurinkorasva jolla ei nahka pala eikä tule ihottumaa on muumi aurinkorasva :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Nopea suttunuttura, tunnustan tämän itsekin! :D se on se setviminen tosiaan sitten myöhemmin melko kamala puuha...

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hirveän agressiivinen nainen tämä Veera. Alkaa ampua kommentoijaa ja luultavasti ihan vain varmuuden vuoksi kun hyökkäys on kuulemma paras puolustus.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Meillä on vähän eri käsitys vissiin agressiivisuudesta. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Sitä on niin monenlaista tuota agggressiota. Peukut anonyymille ja voimia, ehkä tällä rotevalla blogistilla on vain pahatpäivät.

Veera
Liittynyt2.9.2015

ja sama trolli täällä itsekseen itseään lohduttelee, vai? :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Sama trolli? Nyt alkoi minuakin hieman pelottaa tämä Veera.  Taidan lopettaa kommentoinnin ennen kuin hän alkaa liiaksi kuvitella asioita.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo näin oon kuullu! Mä sillon reissussa kesällä vähän punnitsinkin sen ja tän Natusanin välillä, mut tää vielä puolet muumia halvempi, niin nappasin tän. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Miia

Biozellin kiiltosuihke on myös hyvää kamaa. Siinä on silikoneja ja öljyä joten toimii :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram