Onnistuin kerrankin ottamaan kuvia pitkin päivää, joten vuorossa on läpileikkaus mun arkiseen tiistai-päivääni. Niin kuin meikäläisen perusarki välttämättä kauheesti ketään kiinnostais, mutta siitä huolimatta!

Kello soi 8.15. Pesen naaman ja hampaat ja kiskon päälle farkut, t-paidan ja hupparin. Otan lääkkeeni, sutaisen tukan kiinni ja vedän naamaan kepeän meikin: cc-voide, poskipuna ja kulmakynä.

Klo 8.54 hyppään pyörän selkään ja hurautan n. kilometrin matkan työpaikalleni, Porin Puuvillassa sijaitsevaan Satakunnan Kansan toimitukseen.

Tsekkaan vain nopeasti, että kamerarepussa on kaikki tarvittava ja nappaan koneelta kuvatilauksesta kuvauskeikan osoitteen. Paikalla on oltava jo kymmeneltä ja matkaa on reilu 60 kilsaa, joten hyppään autoon klo 9.10 ja suuntaan Skodan nokan kohti Niinisaloa.

Niinisalossa mua odottaa jo toimittaja, pari heppaa ja heppojen kanssa usean elokuvaan tekoon osallistunut herra.  En ole ollut paljoakaan hevosten lähellä, joten olen yleensä hieman peloissani, mutta Nuuru ja Aatu ovat niin käsittämättömän rauhallisia otuksia, että uskaltaudun aivan lähituntumaan. Vältän kuitenkin allergiani vuoksi koskemasta heppoja vaikka silittäminen olisikin ihanaa. Olen tällaisista eläinkeikoista aina ihan innoissani ja onkin taas pakko ottaa kuva sarjaan #ilovemyjob.

Haastateltavamme pyytää meidät vielä kanssaan kahville lähellä olevaan sotilaskotiin ja kun ei ole ihan tulipalokiire, niin vastaamme kutsuun myöntävästi. Syödään koko porukka tietenkin sotkun klassikot eli munkit. Haastateltavamme kertoo haasteesta, että jos pystyy syömään koko munkin nuolaisematta kertaakaan huuliaan, saa palkkioksi toisen munkin. Minä ahneena ja kokeilunhaluisena tietenkin päätin testata hommaa. Onnistun yllättävän hyvin. 

Paluumatkalla käyn taas perinteistä kanavarallia, kun yritän etsiä radiosta jotain siedettävää musiikkia. Mutta kaikkialta tulee vaan mainoksia tai jotain typeriä juontajien juttuja ja mulla meinaa mennä hermo. Vihdoin jokin kanava päräyttää soimaan Pretendersin klassikkoslovarin I'll stand by you ja siitähän se aukee meikäläisenkin urku. Pakko laulaa mukana ihan täysiä.

Olen takaisin toimituksessa puoli yhden aikaan ja siirrettyäni kuvat koneelle suuntaan samassa rakennuksessa sijaitsevaan Amicaan syömään. Olen hyvin onnelinen opintojen sivutuotteena saamastani Kelan ateriatukikortista, jolla lounas irtoaa hinnalla 2,60 €. 

Lounastauon jälkeen on aika valita ja käsitellä sekä heppakeikan että yhdet edellispäivän kuvat, Meitä kuvaajia on töissä nyt parin päivän ajan yksi enemmän kuin normaalisti, joten minun ei tarvitse lähteä enää iltapäivällä muille keikoille. Yleensä päivän aikana tulee käytyä 3-4 keikalla. Tänään on siis harvinaisen kiireetön ja rento työpäivä ja ehdin jopa siivota omia kuva-arkistojani. 

Viimeisimpänä pistän vielä kamerareppuni ja kamat ojennukseen, tsekkaan seuraavan päivän työlistan ja jätän kuvaamon taakseni klo 16.30.

Kotimatkalla poikkean noutamassa postista paketin ja kotiin päästyäni pitää uutta haalaria titetenkin heti sovittaa. Jes, on just passeli, joten se saa jäädä päälle! Sitten tukka ja naama kuntoon ja klo 17.15 jälleen ulos ovesta.

Polkaisen pyörällä muutaman korttelin päässä sijaitsevaan BePopiin ja tarkemmi ottaen Yle Satakunnan toimitukseen. Menen suoraan lähetykseen haastateltavaksi ja juttelemme toimittajan kanssa mm. bloggaamisesta, #Evekistä ja muista mun duunikuvioista.

Kun haastis on ohi hieman vailla kuusi, on pienen ostoskierroksen vuoro. Tokmannista kodin arkisia asioita kuten saippuaa ja Tigerista muutamia tarvikkeita tällä viikolla pidettävää kuvauskoulutusta varten.

 

Vielä ruokakaupan kautta. Soitan miehelle, joka kertoo olevansa remppahommissa äitinsä luona, eli ei siis kokkia kotona. Koska murun kotiintuloajasta ei ole tietoa, päädymme keskustelussa siihen tulokseen, että tänään syödään jotain valmista.

Nakkaan ostokset kotiin, lisään huulipunaa ja nappaan kameran ja jalustan kainaloon ja painelen parin korttelin päähän ottamaan asukuvia uudesta haalaristani. (Kuvat blogissa huomenna!) Hommassa auttaa jälleen kerran Olympuksen O.I. Share appi, jonka avulla voin hallita kameraa puhelimeni kautta.

Kun yritän päästä kotiin, huomaan ärtymyksekseni, että avaimet on jääneet kotiin. En usko asiaa todeksi ennen kuin olen tyhjentänyt koko käsilaukkuni maahan. Mutta ei niitä oo. Ja puhelimestakin loppui just akku, joten en voi soittaa Tommille, että koska hän mahtais olla tulossa kotiin.

Ei siis auta muuta kuin mennä lähibaariin lataamaan puhelinta. Ja samalla voikin sitten juoda pitkästä aikaa yhden siiderin. Tulee just tarpeeseen. Luen päivän lehdet, rupattelen baarin omistajan kanssa ja olen lopulta ihan iloinen, että tuli tällainen pieni pakollinen tauko päivään. N. 45 minuuttin odottelun jälkeen ilmoittelee murukin saapuvansa kotiin ja minäkin pääsen vihdoin puoli yhdeksän aikaan takaisin sisään.

Illalliseksi on tänään Pirkan pakasteita. Chicken Thai Peanut -kuutio yllättää olemalla ihan jees valmisruoaksi.

Televisiostamme tulee tietenkin tänäänkin jalkapalloa. Siitä ei taida paljon muuta nähdä seuraavan kuukauden aikana.. Tai no, katsotaan me yks NCIS-jakso kahden pelin välissä, mutta itse käsittelen samalla kuvia. Nyt töllössä huutaa Portugali-Islanti -matsi ja mä naputtelen tätä postausta. Vielä pitäis hoitaa vähän duunihommia; lähetellä muutamat sähköpostit, tehdä yks lasku ja kirjoittaa huomisillaksi to do -lista. Sitten kello onkin jo hivenen yli puolen yön jolloin kaadun sänkyyn ja olen untenmailla aivan pian.

125 km autolla, 3 km pyörällä, 2 heppaa, n. 400 kuvattua ruutua, n. 40 käsiteltyä kuvaa, yhdet unohtuneet avaimet, 1 siideri.... siinähän se melkein olikin pähkinänkuoressa tämä tiistai.

Kommentit (10)

Veera
Liittynyt2.9.2015

No kiva että tää ei ollu kaikkien mielestä ihan tylsä juttu. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

n

Tosi kivoja nämä Minun päiväni -postaukset, en kyllä osaa ymmärtää, että miksi. Mutta ovat.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No kun sama juttu, et en mä itsekään tajua mitä jännää on arjessa, mut silti itsekin tykkään muiden blogeista tällaisia lukea. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Asikaine

Aivan ihana tuo haalari ja sopii sulle!! Sovitin tuota vihreänä ja taisi jäädä siitä kiinni, että kaveri tuumasi sen olevan vähän "pellemäinen"...hmmm...mustavalkoisena ehkä voisin vielä käydä kokeilemassa!

Ihanaa päivää Veera! <3

Veera
Liittynyt2.9.2015

No mut pellemäinen haalari pellelle muijalle! Ois just oikee vaate. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

 8.15. Pesen naaman ja hampaat ja kiskon päälle farkut, t-paidan ja hupparin. Otan lääkkeeni, sutaisen tukan kiinni ja vedän naamaan kepeän meikin: cc-voide, poskipuna ja kulmakynä.

Klo 8.54 jne. Mies huomio: eikä kestänyt kuin "vajaat 40 minsaa"... 

Veera
Liittynyt2.9.2015

No jo on tarkkaa. En nyt jaksanut selostaa esim sitä että kirjoitin myös pari työmeiliä ja istuin tovin aamusonnalla. :D Että kyllä ne vaatteet ja vähäinen meikki sujuu aika paljon 40 minsaa nopeammin. ;D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Aha-aa, sitten tuossa on jotain järkeä. Toisaalta tovi ei ehkä ole silloin oikea määritelmä aamusontimiselle jos vaatteiden ja meikin kanssa sujui paljon nopeammin. No ei viitsi saivarrella ja ihmiset ovat yksilöllisiä ja tulihan sekin aika käytettyä hyödyksi kun kirjoitit pari työmeiliä, itse olisin varmaan lukenut Aku Ankkaa tms.

Inka

Nää on just tosikivoja missä kerrot ihan tavallisesta päivästä! Pääsee vähän niinkö kurkkaamaan kulisseihin :D 

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram