Sovittelin kotimaisen KN Collectionin hattuja muutama viikko sitten pressipäivässä ja ikuistin suosikkejani. Syksy on ollut niin lämmin eikä talvesta ole vielä tietoakaan, joten vielä toistaiseksi on tarjennut kulkea ihan paljain päin ja olekin jo hieman ehtinyt odotella, että voisi ottaa kaikki ihanat päähineet käyttöön ilman hirvittävää tuskanhikeä.

Kunhan kelit viilenee, odotan erityisesti, että pääsisin käyttämään tätä alla olevassa kuvassa olevaa KN Collectionilta saamaani upeaa turbaanihenkistä hattua. Vielä on kuitenkin ollut hieman liian lämpimät kelit tälle villamyssylle. 

Olen aina sanonut, etten oikein lämpene siniselle, mutta tämä petroolin värinen Manta-hattu on just se täydellinen poikkeus. Tämä saamani hattu on mallikappale eikä tätä väriä ole vielä tänä talvena saatavilla, mutta kaunis violetti versio löytyy jo tämän hetkisestä mallistosta!

 

 

KN Collectionin mallisto on todella laaja ja heiltä löytyy päähineitä niin supernaisellisista 20-luvun henkisistä hatuista aina rentoihin tupsupipoihin ja -myssyihin. Voisi hyvin lähteä hattuostoksille yhdessä äidin ja mummin kanssa ja kaikki sukupolvet löytäisivät tyyliinsä sopivan päähineen. 

Yksi pitkäaikaisia suosikkejani on tämä Matilda-turbaanipipo. Vierailimme bloggaajaporukalla KN Collectionilla syksyllä 2011 (postaus täällä) ja ostin silloin itselleni tummanharmaan Matildan ja se on ollut sen jälkeen luottopäähineeni talvipakkasilla. Kaunis turbaanipipo on malliltaan siitä loistava, että se yltää loistavasti korville saakka ilman, että sitä tarvitsee kiskoa edestä silmille asti. Tälle talvelle tekisi mieli hankkia Matildasta tuo alla oleva herkullinen punainen versio. 

Täällä Porissa KN Collectionia myy Ratsula, Muotiliike Irjamo, Kemikalio Nino ja Texpörssi. Valikoimat vaihtelevat liikkeittäin. Kotikotipaikastani Sotkamostakin löytyy jälleenmyyjä, Moda Pajakka! Näitä kaunokaisia löytyy siis ihan ympäri Suomen aina Tuurista Turkuun ja Haminasta Hyvinkäälle. Mikäli laadukas, lämmin ja tyylikäs hattu talveksi kiinnostaa, kannattaa tsekata mistä löytyy sinua lähin jälleenmyyjä.

 

Kommentit (7)

sariska

Millaista hintaluokkaa nämä ovat noin suunnilleen? Itse olin tuosta matildasta kiinnostunut myös, ois pyöräillessä varmaan sopivan peittävä ja lämmin!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mitä nyt tuossa äkkiä vilkaisin niin hinnat osuu suurilta osin väliin 45-80 €. Oman Matildan hankinnasta on niin kauan etten muistanut hintaa, mutta ainakin hattu.fi nettikaupassa näyttäis olevan tarjolla hintaan 42 €.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

E.M.

Törmäsin sun blogiin ekan kerran ehkä vuosi sitten ja koko tämän ajan siitä asti harmitti vietävästi, etten laittanut heti kirjanmerkkeihin. Nyt kun pari päivää sitten satuin tänne uudestaan niin piti heti laittaa talteen :) Eilisen ja tän illan viihdykkeenä olenkin lukenut sun blogia nyt pari vuotta taaksepäin. Ihana blogi! Tykkään sun tyylistä ja kirjoitustavasta, jatka samaan malliin!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiva että löysit takaisin! Mut kuka hullu jaksaa lukee tätä parin vuoden ajalta putkeen??? :D :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

E.M.

Haha, mietinkin, että se kuulostaa ehkä vähän mielipuoliselta. Ihan joka postausta en niin tarkkaan kyllä lukenut, mutta jotenkin sitä vaan jäi jumiin...

Mirka/GoneWithTheNails

Ai että toi punainen Matilda olis ihana :) Mä oon ihaillut KN:n hattuja jo yli kymmenen vuotta sitten. Silloin heidän näkyvyys ainakaan omissa silmissä vielä näin suurta, mutta opiskelijan oli vaikea sijoittaa hattuun vähäisiä roposiaan :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu KN:n näkyvyys onkin tainnut viime vuosina nousta aika paljon ja mallistokin on laajentunut ja muuttunut yrityksen sukupolven vaihdoksen myötä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram