Pillifarkut oli sellaiset ihan aluksi. Samoin pyöreäkärkiset kengät. Lenkkarit arkikäytössä myös. Kaikista noista mä ajattelin, että "en tykkää, en laittais päälleni/jalkaani". Ja täysin samat oli ajatukset näistä ysärikammotuskengistäkin, joille en edes muistanut suomenkielistä termiä ennen kuin kysyin Mintulta chatissa. "Miksi sanotaan suomeksi sellaisia "mule sandals"?" 

Ja pistokkaathan ne on! Tai oli ainakin ennenvanhaan, silloin kuin viimeksi kyseistä kenkämallia joskus vuosituhannen alussa olen käyttänyt. Mun edelliset pistokaskorkkarit oli itse asiassa teräväkärkiset ja kirkkaan punaiset. Ostopaikka Italia ja käyttövuosi 2002. No, ne on kyllä mun mielikuvissa edelleen kammottavat, enkä laittais jalkaani nyt vuonna 2016, mutta nämä kultakorkoiset yksilöt kyllä.

Kuvien Vagabondit löytyi tänään Ratsulan Toripäiviltä hintaan 30 € (norm 79,-). Niin kammottavalta kun tuo malli omaan silmään näyttikin jälleen markkinoille tyrkylle tullessaan, niin nyt kun uskaltauduin vihdoin sovittamaan, en enää voinut vastustaa. Näyttävät niiin kivoilta jalassa ja paksun koron ansiosta ovat myös todella mukavat jalassa. Vagabond onnistuu kerta toisensa jälkeen tekemään mun räpylään passeleita jalkineita. Näillä on hyvä tepsutella kesällä terassiskumpalle.

 Kuvasin kamaluusihanuudet välittömästi tämän päivän asun kanssa ja hyvin passasivat kasuaalin farkkuasun kaveriksi. 

pellavapaita-Marks & Spencer/takki-Marks & Spencer/farkut-H&M+/kengät-Vagabond/laukku-H&M/aurinkolasit-Le Specs

Tuota viime kesänä ostamaani paperioljesta punottua pikkulaukkua on muuten näköjään taas saatavilla H&M:sta. Kiva kesäveska ja sopi ihan täydellisesti noiden kenkien kaveriksi.

Mitkäs on yleisön tunnelmat tästä kenkätrendistä? Iskeekö pistokkaat vai tuoko ne liikaa ysärimuistoja mieleen?

Mitähän seuraavaksi? Napapaita tekstillä 90% angel? (oli muuten ihan lempipaita joskus vuonna 1995)

Kommentit (8)

helipaulan

Oih! Mä just ennen vappua haikailin tollasten samantyylisten perään, mitkä mulla aikoinaan on ollu. Nyt tuli pakottava terve mennä Ratsulaan....

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kannattaa käydä! Siellä oli paljon ihania kenkiä alessa. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

saya

Mä en oo vaan koskaan ymmärtäny miten noilla pystyy kävelemään, joten taitaa jäädä hankkimatta :D hyvältä kyllä näyttää :)

Bymmlu

Samoin ihmettelen ja ihastelen! Mulla putoaa jalasta kaikki takaa avoimet kengät. Mut jälleen kerran ihana asu!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä taas ihmettelen et miksi ei muka pysyis jalassa. Nuohan on ihan tukevasti jalan ympärillä ja paljas jalka tekee kitkaa jne. Ehkä te ootte vaan sovitellut huonoja takaa avoimia kenkiä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

emiliamaria

Ei pysy munkaan koivessa tollaiset, en vaan pysty käveleen niillä metriäkään. Näyttää kyl kivoilta, mutta pakko tässä vaiheessa (ysärin eläneenä...) todeta että ei toiselle kierrokselle enää. :D 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Vaikka jotkut pistokkaat ei pysyiskään niin ei se toki tarkoita että kaikki on samanlaisia. Olen itsekin törmännyt yksilöihin jotka lähtee jalasta, mutta sitten taas on sellaisia yksilöitä, kuten vaikka nämä Vagabondit, että mitään ongelmaa ei ole. Se on siis enempi kengästä kuin koivesta kiinni, uskon minä. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Katselin juuri tuossa eräänä päivänä suojatien edessä kaupungilla autosta kun yksi vanhas akka yritti vaappua kuin perseeseen vedetty ankka tuollaisilla tien yli, kesti tuplasti kauemman kuin kuin "normaaleilla" kengillä. Tunsin lievää harmistusta..

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram