Niin hyvin kuin olenkin kaikki nämä vuodet Porissa viihtynyt, on tässä yksi totaalisen huono puoli, tää on ihan liian kaukana kotoa. Kyllä olisin niin kovasti halunnut olla tänä aamuna kantamassa isille kahvia sänkyyn ja suunnannut vanhempieni kansaa yhdessä isänpäivälounaalle, mutta oli tyydyttävä aamuiseen puheluun. Vapaata olisi oltava monta päivää putkeen ennen kuin voi lähteä istumaan junaan työpäivän verran suuntaansa.  Oli kuitenkin kiva kuulla, että vaikka ei lapsi ollutkaan paikalla, niin siellä oli nautittu skumppaa ja kakkua. Siellä ne juhlii sitä, että ovat saaneet aikaiseksi niin mahtavan olennon kuin mä! :D

Mulle isä on aina ollut se supermies, joka ei koskaan hätäänny tiukassakaan tilanteessa ja johon todellakin pätee se, että "jos ei tätä osaa isä korjata, niin ei sitten kukaan". Mä ihan oikeasti hämmästyn kerta toisena jälkeen, kun se taas väsää pajassaan jotakin ihan vaan omasta päästään. Siihen ei mitään ohjeita tarvita, että isä pyöräyttää uusia esineitä niin metallista, puusta kuin muistakin materiaaleista. Etenkin nyt eläkkellä ollessaan (se mitään oikeesti malta olla eläkkeellä), on iskällä auennut ihan uusi luovuuden vaihe. Autotallissa syntyy mm. huonekaluja ja seinäkelloja. 

Rakkaimpia lapsuusmuistoja on etenkin kaikki ne sunnuntaiaamut jolloin yrittäjänä pitkää päivää tehnyt isänikin ehti pötköttämään sängyssä pidempään. Silloin minä hyökkäsin vanhempieni sänkyyn ja isin kanssa otettiin paini- ja kutitusmatsit ja leikittiin lentokonetta. Tao Taon äidin kertomien eläintarinoiden innoittamana minäkin halusin aina sunnuntaisin päättää, että mitä eläimiä tuona päivänä olisimme. "Isi ja äiti, tänään ollaa apinaperhe! Ruoaksi meillä on banaaneja!"

Lukioiässä vietin isän kanssa aikaa myös töissä, kun sain puuhastella kesäisin hänen apunaan autopeltikorjaamolla. Olen aina arvostanut sitä, että vanhempani ovat aina ottaneet minut mukaan kaikkiin oikeisiin hommiin. Isäkään ei koskaan kohdellut mua niin, etten voisi osallistua vaikkapa auto- ja remppahommiin, koska olen tyttö, vaan on aina antanut työkalut käteen ja näyttänyt mallia. Niinpä mulla on aina pysynyt kädessä niin hiomalaikka kuin porakonekin. Just muutama vuosi sitten mun joululahjatoive iskältä oli akkuporakone ja se käytiin tietenkin yhdessä ostamassa. Olisinhan mä voinut sen itsekin ostamaan, mutta mulle on jotenkin erityisen tärkeetä, et se käytiin hankkimassa yhdessä. Sellanen isi-tytär -juttu. :D

Halaaminen on ollut aina tärkeätä meidän perheessä ja parasta onkin kun pitkän erossa olon jälkeen otetaan kunnon perhehali. Ja vaikka olen jo kohta 34 vuotias akan retale, niin edelleen, kun käyn kotona tai vanhemmat tulevat tänne, kiepsahdan usein isin kainaloon päikkäreille. Näin aion tehdä ehdottomasti myös kun seuraavan kerran nähdään!

PS. Viking Linen risteilylahjakortti on nyt arvottu, ja onnetar suosi nimimerkkiä Elise. Voittajalle on laitettu sähköpostia.

 

Kommentit (4)

Hönö

Mitäköhän kautta neiti Poriin oiken matkustaa, kun joutuu "istumaan junaan työpäivän verran suuntaansa"? Tai sitten hänen työpäivänsä ovat tosi lyhyitä! Todellisuudessa Poriin menee bussilla tai junalla matkustaessa noin 4 tuntia suuntaansa eli puolikkaan työpäiävn verran. Omalla autolla ajaen hommasta selviää vajaalla kolmella tunnilla. 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ja mistäkähän se sä nyt mahdoitkaan matka-aikaa laskea? Ihan tuossa nyt vaikka vr:n aikatauluista katsomalla selviää, että junamatka Porista Kajaaniin kestää 7-8,5 h riippuen yhteydestä. Siitä sitten vielä puoli tuntia autolla kotiini sotkamoon misdä vanhempani vielä ainakin viimeisimmän tiedon mukaan asuvat. Aika nilkkasuorana saat vetää että vedät tän matkan autolla vajaaseen kolmeen tuntiin. Vai oisko vaan ettet tienny tippaakaan mistä matkasta on kyse? :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Justiina

Onko sulla sisaruksia, asuuko he lähellä? Jos ei ole, oletko kaivannut sellaisia?

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla on kaksi isosiskoa, mutta ovat mua 11 ja 15 vuotta vanhemmat, joten elin lapsuuteni aika lailla ainoan lapsen roolissa, kun isommat tytöt muuttivat kotoa jo mun ollessa pieni. Toinen siskoistani asuu Tampereella ja toinen Kainuussa. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram