Kaverin FB-seinällä oli eilen keskustelua aikuisuuspisteistä, niitähän sai jonkin kyselyn mukaan esimerkiksi bonus-korteista ja Aalto-maljakosta. (kaikkien puljuje kortit löytyy, mut Aallon maljakoista omistan vähän erilaisen mallin kuin sen perinteisimmän). Itse mainitsin tunteneeni oloni todella aikuikseksi pari vuotta sitten hankkiessani keittiöön mittatilausverhon Marimekon kankaasta. Se vaan oli jotenkin sellainen pysäyttävä "tää on kyllä tosi aikuista" -hetki syistä että 1. Edellisessä kämpässä roikottelin tyytyväisenä samoja kotoa perittyjä verhoja ikkunassa kaikki 9 vuotta ja 2. Tajusin, että ei mulla ennen olis rahat riittänyt mihinkään mittatilausverhoihin, mutta nyt se ei tuntunut edes erityisen kalliiilta ostokselta.

housut-S.T.I./T-paita-H&M/kengät-Zara/takki-Zara/laukku-Olympus (saatu)/rannekoru-Syster P (Saatu)

Vaikka aikuisuus on ennen kaikkea sitä, että ottaa vastuun itsestään ja kykenee huolehtimaan itsensä lisäksi kenties vielä muutamasta muustakin ihmisestä, niin olen huomannut, että itsellä on usein tullut se hassu "onpas tää nyt akuista" -fiilis juuri jonkun hankinnan kohdalla. Huomaakin ostavansa jotain mistä nuorempana vannoi, että "en sit muuten ikinä!" tai vihdoin pystyy hankkimaan ihan itse jotakin hieman arvokkaampaa ilman, että vanhemmat osallistuvat asiaan vaikkapa syntymäpäivän varjolla. Minä muistan sellaisen "jes, olen itsenäinen ja pärjäävä aikuinen" läikähtäneen sisälläni mm. viime vuonna, kun ekaa kertaa ikinä mun ei tarvinnut ison vakuutusmaksulaskun kanssa soitella vakuutusyhtiöön pyytäkseni maksua pienempiin osiin, vaan sain hoidettua roskan kerralla. Semmonen aikuisten ihmisten lasku, kotivakuutus, vastuuvakuutus, työkalujen vakuutus, matkavakuutus sun muuta. 

Se on jännä se fiilis, että vaikka on jo useamman vuoden yli kolmenkymmenen, niin toisaalta tuntee itsensä ihan kakaraksi edelleen ja kuvittelee, että on olemassa jokin tietty vaihe, kun tuntee olevansa pelkästään aikuinen. Mutta tuntuu ainakin itsellä se fiilis menevän vähän suhteessa muihin ihmisiin. Isän ja äidin kanssa sitä on mielellään edelleen usein aika lapsi. Siis siten, että kokee vahvasti heidän olevan kuitenkin monesa asiassa itseäni viisaampia, joten heitä voi kysyä neuvoa lähes asiaan kuin asiaan. Kun taas on tekemisissä itseään nuorempien ihmisten tai muuten vaan hönömpien tyyppien kanssa, on se aikusemman ihmisen rooli itsellä.

Yksi aikuisuusfiilis koettiin taas hetki sitten, kun vein erästä timanttisormusta kultasepälle muokattavaksi. Tuohon sormukseen nimittäin liittyy se, että ajattelin lapsena, että tulisin käyttämään sormusta vasta "kun olisin aikuinen". Monta kertaa vuosien aikana äiti aina kysyi joko haluaisin sormuksen itselleni (voitin sen siis 11 vuotiaana arvonnassa), mutta se tuntui tyyliltään liian aikuiselta naiselta aina näihin päiviin saakka. Nyt minä halusin tuon "aikuisuuden mittarin" itselleni ja vein sen Lindroosille suurennettavaksi. Tuntui tosi aikuiselta tollanenkin timanttisormuksen suurennuttaminen. Ei sellaiseen olis nuorempana rahojaan tuhlannut. Ennemmin ois miettinyt paljonki siitä rinkulasta sais kanikonttorissa. 

Nämä aikuisuuslöpinät tulivat nyt mieleen siksi, että näiden kuvien takki on mun mielestä ihan hirveen aikuinen omaan makuuni. En oikeastaan edes tiedä mistä se johtuu, sillä samassa Zaran loimessa liikku tuolla varmasti monta nuorta mimmiä. Mutta minun silmään toi on jotenkin sellaisen tyylikkään aikuisen naisen takki. (Mieheni mielestä se kylläkin on kuin "kylpytakki ilman huppua"

Ehkä se fiilis tulee tuosta väristä. Olen aina pelännyt valkoisia vaatteita ja ollut varma, että pilaan ne välittömästi. Valkoiset vaatteet olivat myöskin vuosikausien ajan mielestäni ihan vaan karseita ja noloja. Mutta nyt, nyt mä ihan fiiliksissä huitelin eilen menemään toi kylpytakki päällä ja tunsin itseni vähän niinkuin aikuisen tyylikkääksi. Niin kuin olisin sellainen itsevarma aikuinen nainen, jolla on kaikki kohdallaan. Joko sitä antais itselleen luvan olla just sellainen?

Toki iloa tämän loimen kohdalla aiheutti myöskin se, että kerrankin löytyi Zarasta vaate, joka mahtui mun päälle! 99% niiden vaatteistahan on sellaista, ettei mun tarvii kattoa edes päin, saati että uskaltais oikein sovittaa. Mutta jotenkin ihmeenkaupalla olivat tämmöisen torkkupeiton onnistuneet muovaamaan mulle mahtuvaksi takiksi. (Varmaan joku hirvee kämmi käynyt ja kun se on huomattu, on 50 marokkolaista ompelijaa saanut potkut. "Meidän firmassa ei tehdä vaatteita noin isoille ihmisille!!")

Zarallahan on muuten tätä nykyä nettikauppakin, joten jos aikuisuuslarppi kiinnostaa, niin takki löytyy TÄÄLTÄ. Tosin tota koko XL ei näköjään ole. Mun yksilöni saattoi hyvinkin siis olla vain hirvittävä moka, joka pääsi liikkeeseen saakka. 

Mites teidän aikuisuuskokemukset ja pisteet? Mikä oli hetki, kun tunsit itsesi aikuiseksi?

Kommentit (2)

Heidi

Oih, uskaltautuiskohan sitä itsekin käymään Zarassa, jos sieltä edes kerran joku vaate päälle löytyisi! Ja ainahan siellä on niitä ihan kivoja huiveja, voi sellaisen ostamalla itseään huijata... Musta Zaran XL:kin on kauheen pieni, ei se vaan mene. Mutta ihan tosi tyylikäs toi sun takki, tosi kypsä!:D

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, niiden XL on normaalisti kyllä kovin pieni. Eikä ainakaan Helsingin myymälässä useinkaan ole sitä XL kokoa, vaikka vaattesta ois sellanen valmistettu. Tää takki mahtui päälle varmaan siksi, että se on ehkä tarkoitettu over size  -malliseksi. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram