Pakatessani aamulla muutaman päivän reissukassia yritin kaivella mukaani jotain kepeitä kesäkenkiä Crocsin sandaalien lisäksi, mutta en tonkimisestani huolimatta löytänyt esimerkiksi yksiäkään ballerinoja. Aloin sitten oikein miettimään, että mitä kenkiä mä ylipäätään olen viime kesät käyttänyt, että tietäisin mitä edes etsiä. Siihen pakkaamishetkeen en ehtinyt asiaa ratkaista ja lähdin matkaan sandaaleilla plus tennareilla, mutta tässä bussimatkalla nyt sitten tein salapoliisityöt asian tiimoilta missäs muuallakaan kuin blogikuva-arkistoissa.

Kuvia selaamalla valkeni viime kesien käytetyimmät kengät, mutta sen lisäksi palautin muistiin myös monia vaatekappaleita, joita täytyy muistaa kesällä hyödyntää.

Viime kesän ykköskengät olivat kuvien perusteella valkoiset Tomsit. Näistä mulla ei ole hajuakaan, että käytinkö yhdessä kesässä puhki ja heitin pois vai pitäiskö nää löytyä vielä jostain. Muutettiin viime kesän lopulla, joten olen saattanut muuton yhteydessä tunkea jonkun epämääräisen kenkälaatikon paikkaan X, josta ei ole hajuakaan. Täytyy jatkaa metsästystä, kun palaan kotiin. Yhdet mustat glitter-Tomsit muistan käyttäneeni ihan loppuun.. Jos ei näitä valkoisia mistään löydy, niin yhdet Tomsit taidan tarvita elämääni myös tänä kesänä.

Myöskään näiden monta kesää palvelleiden ihanien Vagabondin paljettitossukoiden kohtalosta ei ole muistikuvaa. Ne oli jo ihan hirveen huonossa kunnossa, joten olenkohan näistäkin luopunut muuton yhteydessä. Voihan surkeus. Saisinpa jostain uudet samanlaiset. 

Viime kesänä hankitut Zalandon punaiset kiilakorkosandaalit puolestaan ovat sen verran tuore tapaus, että nämä löytyy edelleen ja tiedän jopa tarkan olinpaikan. Pitää muistaa ottaa käyttöön. Myös valkoinen neulemekko näyttää mielestäni hyvältä edelleen.

Tämä kuva ei valikoitunut mukaan kenkien kanssa, vaan noiden monivuotisten lempihousujen. Nämäkin kuuluu kategoriaan, 'niin nukkaiset, että vieläköhän kehtaa käyttää?'. Pitänee tarkastaa tilanne, sillä en ole raskinut vielä luopua, vaan jätin odottamaan vielä tätä kesää. 

Kude Designin Perho-mekko (saatu) näyttää myös edelleen kivalta, joten tämä helppo ja monikäyttöinen mekko pääsee käyttöön varmasti tänäkin kesänä. Ja Crocsin kiilakorkkareista (saatu) en tietenkään luovu. 

Nanson haalarin ehdinkin jo kaivella kaapista käyttöön, mutta kuvan vaaleat Crocs-sandaalit olin jo ehtinyt talven aikana unohtaa. Onneksi voi selata tätä arkistoa ja tehdä sitä kautta löytöjä omaan kaappiin. :D

Tätäkään vartaloa nuolevaa punaista mekkoa ei ole tullut käytettyä talvella, tykkään edelleen. Samoin Even & Oddin ohut takki soisi tulla kaapista uudelleen löydetyksi. 

Taas yhdet lempikengät joiden kohtalo surettaa. Näistä H&M:n nahkasandaaleista voisi olla vielä ehkä yhden kesän kavereiksi, jahka sen sandaalilootan jostakin löydän! Mutta kauheeta luopumisen tuskaa sitten näistäkin, kun menevät lopullisesti rikki, niin olen niitä monta kesää rakastanut. 

Tämä asu on kiva muistutus siitä, että seeprahousujen kaveriksi käy hyvin oranssi! Ja Vagabondin sandaalit pistävät kyselemään, että mihinkähän hittoon mä olen sen sandaalilaatikon viime syksynä piilottanut??

Viimeisenä muistutuksena itselle vielä tämä viime kesäinen kuva. Trikoiset maksimekot on yksi kesän parhaista vaatteista, eli etsi Veera nyt pian varastosta myös se kesämekkolaatikko!! 

 

Kommentit (6)

lemake

Tuosta kolmannen kuvan Vagabondin laukusta aasinsillalla Olympus-kameralaukuista (ihastuin siihen mustaan! Ja siniseen mokkaiseenkin vähän..) itse kameraan. Nuo käyttämäsi PEN-kamerat on ihan mun näköisiä kameroita, ja haluaisinkin ostaa ensimmäisen järkkärini. Varmasti e-pl7 ja e-pl8 molemmat ovat ok aloittelijallekin, mutta onko niissä jotain ratkaisevaa eroa, jonka vuoksi toinen kannattaisi valita? Alle 600 €:lla näytti saavan tuon e-pl8:n, mukana myös se musta nahkalaukku :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

E-PL7:n ja 8:n erot on tosi tosi pieniä. Uudemmassa kasissa on jokunen uusi toiminto näytössä, saa esim käynnistettyä videonauhoituksen myös näytöstä eikä vain nappulasta. (Auttaa silloin, kun videoi itseään näyttö käännettynä alaspäin).  Erot siis lähinnä ulkomuodossa, mutta kaikki tekniikka on molemmissa ihan sama. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

hannamariavv

Hitto miten hyvännäköisiä asuja! :) Etenkin tuo jossa sulla on sun lempparipökät jalassa on erittäin hyvä, tykkään tuosta paidan ja housujen yhdistelmästä todella paljon! Pitää itellekin hommata täksi kesäksi pari mekkoa vaatekaappiin, ehkä noi nykysetkin alkais tuleen enemmän käyttöön jos ne sais uusia kavereita ;D

hanna

www.hannamariav.com

Veera
Liittynyt2.9.2015

Tykkään itsekin ihan samasta asusta! Pitänee muistaa pukea se päälle tänäkin kesänä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Marjatta

Hei! Olen ajatellut tilata Kude-mekon, nyt kun näin tässä myös päälläsi, ajatus vahvistui. Arvon, L vai XL, miten koko vastaa mitä norm. käytät?

Veera
Liittynyt2.9.2015

Hitsi.. Onkohan mulla koko XL. En nyt ulkoa muista ja mekko on kotona ja minä Helsingissä. En siis uskalla nyt kommentoida koko asiaa kauheasti tietämättä mikä koko oman mekon niskassa lukee :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram