Eikö se ämmä osaa muuta kuin kädet taskussa seisoskella??? Näiden kuvien (ja monien muiden asukuvien) perusteella, ei näköjään.

Mutta ihan hirmuisen ihanien housujen taskuissa mä sentään näissä kuvissa räpylöitäni pitelen. Vihdoin pitkän haaveilun jälkeen eteen osui ihan täydelliset neulehousut! Olen jo useamman vuoden ajan kuolaillut pehmoisia kashmirhousuja kotikäyttöön raskimatta sellaisia kuitenkaan hankkia, ja erilaisia villaneulehousuja ihan arkikäyttöön on tullut haravoitua pitkin internettiä jo jonkin aikaa ilman tuloksia. 

Sotkamossa käydessä paikallisesta Moda Pajakasta käteen osui kuitenkin jotain täydellistä. Marc O'Polon harmaat neulehousut (45 % villaa, 45% puuvillaa + jotain) -50% alennuksessa ja viimenen kappale justiinsa mulle passelit. Ah, mikä onnen tunne!

Tässä on nyt taas kerran sellainen vaate, jota ei tahtoisi riisua lainkaan. Nämä päällä voisi käydä töissä, oleilla kotisohvalla ja vielä vaikka nukkuakin. Ja Kainuun -20-30 asteen pakkasetkin pärjäsi neulepöksyillä hyvin, kun veti alle paksut legginssit. 

Mietin jo sovituskopissa housuja mallaillessani, että uudet pupu-maiharit ovat näille varmaan hyvä pari ja olin aivan oikeassa. Mulla on nyt hirmuinen harmaan ja vaaleanpunaisen -kausi meneillään. Mutta täytyy kyllä yhdistää housuja myös sopivien korkojen kanssa jahka ehtii. Ainakin tolppakorkoiset valkoiset Vagabondin "luistin"-kengät on ihan näiden housujen kaverit.

Olin alunperin eilen pukemassa housujen kanssa mun pilkullista kauluspaitaa, mutta se oli pirulainen pyykkikorissa, joten korvasin sitten saman kuosisella trikoopaidalla. Kauluspaita olis vaan ollut vähän skarpimpi ratkaisu rentojen housujen pariksi, mutta tää sopi ihan hyvin kuvauskeikalle. 

neulehousut - Marc O'Polo / pusero -Tom Tailor / takki - Cubus / huivi - Becksöndergaard / kengät -Minna Parikka

Mulla oli jo aiemmin tuo Tom Tailorin pilkkupusero vaaleanpunaisena ja olen tykännyt siitä niin kovin, että ostin Zalandon alesta saman mustana. Tykkään etenkin töissä käyttää tuollaisia rentoja trikoopaitoja joissa 3/4 hihat. Ovat niin niin helppoja ja mukavia. Ja nämä pilkkupaidat vieläpä kivan näköisiäkin eivätkä tylsiä niin kuin ihan yksiväriset.

Samaa puuvilla-modaali -puseroa löytyy laskujeni mukaan kymmenessä eri värissä ja kokoja on XXXL:n saakka! (Itselläni käytössä koot XL ja XXL.) Löytyy täältä ja täältä.

 

Nyt jälleen bussissa matkalla kohti Helsinkiä, missä menee useampi päivä. Tänään karonkka-hommia #Evek-muijien kanssa, huomenna laatuaikaa bestiksen kanssa ja alkuviikosta pari päivää töitä. Kyllä se tyhjä kalenteri pikku hiljaa saa täytettä. Mut lisääkin sais duunia kyllä tulla!

Kommentit (4)

Vierailija

Voi että noita kenkiä, ne on niin smak 😘, minulla on myös väriläiskä, vaaleanpunaista ja vaaleita ruskean sävyjä tällä hetkellä.

Vierailija

Edelliseen korjaus värikausia, voi että tätä valmista tekstisyöttöä...😊.

Vierailija

Noi housut on ihan huiput! Ostin viime talvena kahdet eri harmaat - ja kovassa käytössä olleet eivätkä ole miksikään mennet.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram