Vappupäivänä Helsingissä hotellissa pukeutuessa oli vastassa pari valintoja ohjaavaa tekijää. 1) Kuudentena reissupäivänä puhtaat vaatteet alkoivat olla jo finaalissa ja 2) Matkalta oli tarttunut sen verran lisää tavaraa kasseihin, että esimerkiksi kengistä jalkaan oli valittava eniten tilaa vievät, jotta sai vielä suosiolla laukkujen vetskarit kiinni. 

Mukaan pakattujen vaatteiden järkevyys punnitaan usein juuri matkan viimeisinä päivinä. Jos on yhtään miettinyt etukäteen, että mukana olevat vaatteet sopivat kaikki suurinpiirtein toistensa kanssa yhteen, onnistuu näyttämään suht fiksulta koko reissun. Jos taas paiskoo laukkuun sitä sun tätä ja vain yksittäisiä vaatekappaleita ajattelematta koko asuja, saattaa viimeiset puhtaat kamppeet muodostaa aika mielenkiintoisiakin yhdistelmiä. 

Mä mietin aika usein pakatessa juurikin ihan kokonaisia asuja ja mietin, että mille päivälle/mihin tilaisuuteen mikäkin kokonaisuus, mutta harvoin kuitenkaan pysyn enää matkalla tuossa pukeutumissuunnitelmassani.

Hyvin suunnitelemalla voin toisinaan onnistua pakkaamisessa jopa niinkin hyvin kuin viime vuotisella Köpiksen reissulla, missä mukana oli vain toisiinsa sopivia vaatekappaleita. (Tsekkaa viikonloppumatkan kompakti vaatevalikoima TÄÄLTÄ!)

trikoohousut - Foggy / pusero - Lindex / farkkutakki - Junarose (saatu) / nahkatakki - Junarose (saatu) / kengät - AGL / laukku - Global Accessories / huivi - Becksöndergaard

Viime viikon 6 päivän Helsinki-reissulle lähtiessä mun kärsivällisyys ei riittänyt täydellisen hiotun garderobin pakkaamiseen, joten viimeiselle päivälle jäi tämä ns. sekava ylläriasu. Vaatekappaleita, joita en varmaankaan kotioloissa olisi pukenut kaikkia keskenään. Mutta mikäs tässä, hyvin se onnistui skumpan juonti maailmanpyörässä ja ravintolasyöpöttely näissäkin vaatteissa. Oikeastaan joskus syntyy ihan kivoja sekamelskoja tällaisella "laukun viimeiset puhtaat" -metodilla. :D

Miten säntillisä pakkaajia te olette? Onnistutteko valitsemaan vaatteet niin, että vielä reissun viimeisenäkin päivänä on jokin suunniteltu ja harmoninen asukokonaisuus? 

PS. Ehdin postamaan tänään jo toisenkin postauksen, lue alapuolelta ihanasta hotellikokemuksesta!

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram