-Postaus sisältää kaupallisia linkkejä-

"Mistä sulle yhtäkkiä noin pitkä tukka ilmestyi?" "Onko sulla siinä joku pidennys?" "Eihän sulla viimeksi nähdessämme ollut tuollainen tukka?" Mm. tällaisia kysymyksiä on kuulunut, kun olen nyt pari kertaa pitänyt hiuksiani auki. Se ainainen sykeröni (aka. TIS-Aki -nuttura) on niin onnettoman kokoinen, ettei sen ilmeisesti uskoisi sisältävän lähes olkapäälle ylettyviä haivenia. 

Olen ihan tykästynyt siihen miltä hiukset näyttävät näin auki ja hieman suoristettuna, mutta en vaan edelleenkään pidä siitä miltä ne tuntuvat. Ärsyttää tuollainen karvamatto naamalla enkä jotenkin tunne oloani omaksi itsekseni hiusten hipoessa poskeani. Olen 20 vuotta ollut lyhyt tukkainen tyttö ja tottunut siihen, että hiukset eivät ole häiriöksi. Mutta aion opetella ja totutella, sillä onhan tää nyt ihan älyttömän kivan näköistä vaihtelua ainaiselle sipulilleni.

housut-S.T.I. / bomber-Gina Tricot / nilkkurit-Vagabond* / korvikset - Anette Ahokas Design (saatu)

Gina Tricotin näyteikkunasta bongaamani ja heräteostoksena hankkimani kimaltava Lova Bomber on niin kiva, että olen jumittanut tässä samassa asussa jo useamman päivän. Sen verran tuunasin takkia, että poistin sen helmasta kuminauhan, jotta takki laskeutuisi päälläni paremmin. Kuminauha siis ruttasi helmaa siten, että takki jäi liian auki, mutta kuminauhan poistamalla etuosat eivät enää pyri tissien yli kainaloon. Hankala selittää asiaa, mutta ainakin samanlaisen tissevän tynnyrivartalon omaavat varmaankin ymmärtävät mitä tarkoitan. 

Takkia löytyy myös mustana ja kokoskaala on XS-XL. Itselläni luonnollisestikin tuo suurin koko.

takki-Cubus / huivi-Beck Söndergaard* / laukku-Zara / kengät -Vagabond* / laukkukoru-Via Minnet (saatu)

Listailin viime viikolla potentiaalisia mustia syysnilkkureita ja ehdokkaissa oli paljon etenkin Vagabondin kenkiä. Ja tuohon luottomerkkiin mä sitten myös päädyin. Ihan tasan tätä perusmustaa Marja-nilkkuria* ei kollaaseissani ollut mukana, mutta samaa lestiä toisenlaisella nahalla kyllä katselin. Pitkän vertailun jälkeen nämä sileänahkaiset Marjat kuitenkin veivät voiton, sillä tykkään erityisesti tuosta kärjen poikkisaumasta. Pieni juttu, mutta silti kiva yksityiskohta.

Kuten Vagabondit itselleni yleensäkin, niin nämäkin ovat jalassa aivan unelmat. Just sopiva pieni korko, että ryhti vähän oikenee ja askel kopisee, mutta ei niin paljoa, että huomaisi lainkaan koron olemassaoloa. These boots are made for walking. Taidankin ottaa nämä ensi viikon reissuun mukaan, jos sit pakkais matkalaukkuun kaveriksi vaikka leopardilenkkarit, niin eiköhän niillä nyt muutaman päivän Riikan reissu suju.

Mulla tosiaan ensi viikolla edessä ma-to reissu Riikaan, kun lähden tutustumaan latvialaisiin alusvaatteisiin. Sieltä varmasti irtoaa mielenkiintoista materiaalia tänne blogiin. Vaikka Riikassa meneekin vain kolme yötä, niin mun pitää sunnuntaina pakata laukku yli viikoksi, sillä mennessä on töitä Helsingissä ja palatessakin on töitä Helsingissä ja perään vielä yhdet blogikemut ja sitten vielä vähän lisää töitä. Eli mukaan pitäisi pakata työvaatteita ja reissuvaatteita ja juhlakamppeita jne.. Voi apua. Pakkaaminen kun on niin mun lempipuuhaa...

-kaupalliset linkit merkitty tähdellä *-

Kommentit (5)

Sariska

Hei, mistä noita s.t.i -merkkisiä vaatteita saa. Olen tänä syksynä ostanut jo 2 ko. merkin vaatetta kirpputorilta ja tykästynyt merkkiin, kun vaan tietäis mistä niitä lähtis ettimään :D

Hopsu

Kiva blogi. Mielestäni hiuksesi noin auki ovat pirtsakan näköiset ja varmasti vaatii totuttelua sykerön jälkeen. Tykkään :)

Vierailija

On kyllä hyvännäköinen tukka noinkin! Vaihtelua, se on just hyvä. Sit ku alkaa ärsyttää niin tukka taas sykerölle ja menoksi.

Tsemppiä pakkailuihin. Olen itekin ihan surkea pakkaaja. Alotan liian myöhään ja lopulta mätki. Laukun täyteen kaikkea turhaa 😊.

saya

Ihana kampaus ja sopii sulle! Voin kyllä kuvitella kuinka häiritsee haivenet lähellä naamaa kun ei ole tottunut. Itsellä pitkätukkaisena on tullut samankaltainen tilanne, kun parturissa on kasvojen lähelle leikattu lyhyempiä kerroksia, jotka eivät ole kunnolla yltäneet ponnariin ja pyörivät sitten kasvoilla. Olen päätynyt siihen, että en enää halua kerroksia :D

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram