Kaupallinen yhteistyö Marks & Spencerin kanssa

 
Olet juuri saanut kiskottua ohuet juhlasukkikset jalkaan ja on jo kiire, kun huomaatkin silmäpaon halkovan sukkiksia reidestä aina alas nilkkaan saakka. Pe#%&#e ja pari muuta kirosanaa. Ei muuta kuin uusi yritys. Ja vielä yhdet varmuuden vuoksi käsilaukkuun, että jos seuraava silmäpako ilmestyy vaikkapa jo ennen kuin ilta (ja vintti) pimenee niin, ettei tuollaiset yksityiskohdat enää paina mieltä. Ja jos vielä pakkais sen kirkkaan kynsilakankin ensiaputarvikkeeksi!
 
Kuinka monet sukkahousut sitä jokainen naisihminen onkaan nakannut roskiin ennen kuin on ehtinyt niillä edes ulos kotiovesta? Aika monet. Melkoinen määrä rahaa on palanut sen takia, että pienikin osuma pilaa sukkikset pitkältä matkalta. Sen pienen reiän vielä kestäisi ja se voisi olla huomaamaton, mutta silmäpako on kyllä ihan nounou.
 
 
Olin jo jokin aika sitten kuullut Marks & Spencerin Ladder Resist -sukkahousuista joista luvataan, että pieni reikä ei leviä silmäpaoksi. En kuitenkaan uskonut ennen kuin itse omin silmin näin. Mm. tuo mahtava keksintö ja pari muutakin elämää helpottavaa sukkahousukeksintöä tässä videolla!
 
Miltä kuulostaisi korkokenkiä vaativiin kemuihin vaikkapa sukkahousut pehmeillä päkiätyynyillä? 
 
Videolla ei ole ääntä, älä siis turhaan sellaista kaipaile.
 
 
Jos kokoasiat kiinnostaa, niin minulla tässä kaikista sukkiksista koko XL. Olen alaosasta yleensä kokoa 46 ja pituutta minulla on 167 cm. Ainakin Body Sensor -sukkiksista tuntuu, että pienempikin koko olisi riittänyt.

Kommentit (13)

Vierailija

Noista Body Sensor sukkahousuista olisi kiinnostavaa kuulla lisää. Noistahan väitetään, että ne lämmittää kylmässä ja viilentää lämpimässä. En tiedä voiko ne toimia farkkujen alla noin, mutta sinne ne näin miehenä kuitenkin täytyy kätkeä. Mutta kiinnostaisi kovasti alusvaate, joka lämmittäisi oikeasti 20 asteen pakkasella ulkona viimassa, mutta jota ei olisi pakko riisua välittömästi sisälle tulon jälkeen hikoilemiselta välttyäkseen. Jos tuo pitää paikkaansa, niin kokeilen heti, ja uskoisin etten ole ainut mies, joka tuskailee samojen ongelmien kanssa miesten perinteisissä kalsareissa.

Veera
Liittynyt2.9.2015

En mä tiedä, että mahtaako tuollainen 60 denieriä ihan noin kovilla keleillä riittää. Itse suosin kovilla pakkasilla merinovillaisia sukkiksia.

Mutta kyllä mun kokemus noista Body Sensoreista oli se, että ne tosiaan veivät pois kosteutta iholta, sillä eivät missään kohtaa pivää tuntuneet hiostavilta vaikka olin välillä ulkona ja sisällä ja taas ulkona ja takaisin sisällä. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Omenavartaloisen onni, pysyy ees joku paikka suht sutjakkana. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ne kyllä tosiaan auttoi jaksamaan paremmin koroilla. Hienosti vedin koko kemuillan haikailematta vaihtokenkiä!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Sukka-ahdistus

Luuletko, että noissa riittäisi pituus myös 46 kokoiselle, mutta 174 senttiselle?
Minulla pitkäjalkaisena jää useimmissa sukkiksissa sukkaosuus lyhyeksia -ja isompaan vaihtaminen aiheuttaa sitten sen, että valuvat jatkuvasti...

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä veikkaisin et ainakin noi Body Sensorit on sellaset et riittäis, koska mulle ne oli vähän ison oloiset. Siis siten että piti aina välillä nostella, kun meinasivat valua ruttuun. Eli itselleni otan niistä jatkossa ehkä pienemmän koon.

Ja kyllä noi korkokenkäsukkiksetkin oli aika pitkän oloiset, kun ylsivät mua melkein kainaloon. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Kokoasiat kiinnostaa aina. Itse olen kanssa kokoa 46 alaosasta ja jos menen perusliikkeestä ostamaan sukkikset niin voi hyvin olla että jää kittanoiksi. 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Minäkään en ole vuosiin käyttänyt oikeastaan muita kuin äitiysosaston sukkiksia, mutta nämä oli kyllä malliltaan ja kooltaan mulle ihan passeleita. Ei tosiaan jääneet kittanoiksi.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

HM-86

Näyttää noita Body Sensor sukkahousuja olevan useampaa paksuutta 30-120 denieriä. Kun tuota M&S:n kokotaulukkoa katselee, niin sen mukaan XL-koko (155-176cm) on tehty omenavartaloisille ja L-koko (177-183cm) pitkäsäärisille. Haluttaisi kokeilla mm. juuri noita Body Sensor sukkahousuja vähän paksumpana versiona. Ja silmäpaottomiakin kun en ole ihan niitä ohuimpia sukkahousuja uskaltanut käyttää enää vuosiin. Ei vaan ole M&S putiikkia lähimaillakaan. Järkevämpi olisi varmaan tilata porukalla muutamat sukkahousut ihan kokeeksi kun kuuluu olevan huonolaatuisista sukkahousuista kokemusta muillakin.      

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram