Vähän ruttuinen pellavableiseri ja housuissakin jo polvipussit. Pienestä ryhdittömyydestä ja nukkavieruisuudesta huolimatta tässä eilisillan herrainkengillä ja röyhelöpaidalla ryyditetyssä "housupuvussa" oli mielestäni jotain hauskaa.

Eilen oli ensimmäinen kesätyöpäivä. Työskentelen siis taas kesän ajan kokopäiväisesti lehtikuvaajana Satakunnan Kansassa. Päivä meni luonnollisestikin heti jo ihan työn touhussa, kun en uusien kesureiden tapaan ollut mukana ekan päivän perehdytysmeiningeissä. Tänä vuonna kuitenkin osui ekaksi päiväksi sellainen vuoro, että pääsin töiden jälkeen mukaan kesureiden tutustumisillalliselle. 

Itse duunipäivä meni tuulitakki päällä ja goretex-kengät jalassa mm. metsässä rämpiessä, mutta illaksi ehdin onneksi vaihtaa päälle pikkusen parempaa seppälää. Tai no, ihan samoilla college-housuilla menin aamusta iltaan. Monipuoliset pöksyt siis!

Pistetääs tähän alle vertailuksi miten samat housut ja sama paita muuttuvat ihan toisen näköiseksi asuksi eri kengillä ja takilla. Enemmän kuvia tästä huhtikuisesta asusta TÄÄLLÄ.

Pinkki takki ja korkkarit tekevät kokonaisuudesta hempeän ja tyttömäisen, mutta bleiserillä ja herrainkengillä sama pohja muuttuukin huomattavasti androgyynimmäksi asuksi. Aika kiva vertailu, eikö?

Vertailusta näkee hyvin myös sen miten takin mitta vaikuttaa yleisilmeeseen. Lyhyessä bleiserissä rinnat ja keskivartalo tuntuvat korostuvat huomattavasti enemmän kuin pitkällä takilla, joka taas luo yhdessä korkkareiden kanssa illuusiota pidemmästä ja kapeammasta mimmistä. Matalilla kengillä ja lyhyellä bleiserillä näytän huomattavasti lyhytjalkaisemmalta ja keskivartaloni paksummalta.

En kuitenkaan suostu allekirjoittamaan, että pidemmän ja kapeamman näköiseksi tekevä asu on automaattisesti parempi. Mun silmiin ne on vaan erilaiset ja paremmuus riippuu päivästä ja mielialasta. Sitä "näin näytät ainakin yhden koon pienemmältä" -ajatustahan meille koitetaan kovasti syöttää erilaisilla pukeutumisoppailla sun muilla. Pullean pitäisi aina itseään kaventaa, lyhyen pidentää ja reitevän tai rintavan jollain keinoin asiaa "tasapainottaa"

Toki noita asioita tulee usein tehtyä pukeutumisessa usein ihan automaattisesti, mutta en hyväksy ajatusta, että olisi joku yksi absoluuttinen totuus millainen asu on minkäkin malliselle ja kokoisella paras. Ei tällaisessa asiassa vaan mitenkään voi olla yhtä oikeaa vastausta. Eikä onneksi tarvitsekaan olla.

collegehousut - Lindex / pusero - Lindex / pellavableiseri - Marks & Spencer / laukku - Campbridge Satchel Company / kengät - H&M / korvikset - Kirju

Pukeutuminen on mielestäni kivaa leikkiä, missä ei tarvitse noudattaa sääntöjä. Paitsi että olen kyllä tiettyjen etikettien puolestapuhuja, mutta se on sitten jo toinen asia. Mutta typeriä sääntöjä ovat mielestäni esimerkiksi ikään, sukupuoleen, kokoon ja vartalon malliin liitettävät säännöt. Sellaisille kannattaa haistattaa pitkät ja miettiä vaatekaapin edessä tuskaillessa vain sitä mikä itsestä tuntuu ja näyttää hyvältä just sillä hetkellä. 

 

Kommentit (8)

Vierailija

Onko sillä väliä tai kumpi on parempi, siitä en tiedä, mutta mielestäni näytät yhden koon pienemmältä juurikin lyhyessä takissa. Mahtavalta molemmissa.

S1k2

Musta on mahtavaa kuinka jotkin vaatteet ovat noin monikäyttöisiä eli juurikin töihin voi lähteä matalissa kengissä ja vain kenkiä ja mahd koruja vaihtamalla on bilevaihde silmässä. Pitkä takki -look on pirtsakka, hempeämpi ja talvitakkinen. Lyhyt takki- rockkisempi ja rennompi.

MinnaK

Nuo housut on mahtavat! Poimin omani aikoinaan alerekistä, maksoinkohan edes kymppiä? Harmittaa kun ei tullut ostettua toisia varastoon, on nimittäin sen verran useasti päällä...

bert

Mulla ei ainakaan ole minkäänlaista mielenkiintoa yrittää esittää jotakin optista illuusiota kaiken elämääni. Yhtä lihava olen aina, näytänpä sitten muiden silmään koon pienemmältä tai en - siispä puen mitä huvittaa. 👍

Umala

Millaset nuo mustat kengät on käyttää? Olen harkinnut vastaavia, mutta käytännön ihmisenä mietin onko ne heti täynnä kiviä.. 😄

Veera
Liittynyt2.9.2015

No lähinnä noilla nyt tulee kaupunkiolosuhteissa tallusteltua, niin ei kai niissä ole kiviä sen enempää kuin muissakaan jostain kohti avonaisissa kengissä. Eli ei mitään ongelmia.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram