Olen tänään käyttänyt aikaa hiustenlaiton parissa enemmän kuin normaalist kuukauden aikana yhteensä. Olen kuvannut asuja yhteen blogiyhteistyöpostaukseen enkä halunnut näyttää samalta kaikissa kuvissa, joten aamu alkoi hiusten suoristamisella ja myöhemmin tuli väsättyä mm. näissäkin kuvissa näkyvä pallokorvakampaus.

Senkin kanssa tuli kyllä koettua jokunen epätoivon hetki, kun en meinannut millään osata vääntää kahta suht saman näköistä tötteröä. Lopulta onnistuin tyydyttävästi ja ai hitsi, että tykkäänkin tästä kampauksesta. Tuli kyllä vähän mieleen Muumien Noita. Vaikka sillä kyllä onkin sellaiset suipommat tukkaviritykset, mutta kaksi nutturaa kuitenkin.

Kaikkien muiden kuvien lisäksi ikuistin myös päivän oikean asun. Päälle päätyi jälleen kerran nuo pari klassikkoa, jotka pelastavat tilanteen aina kun ei jaksa käyttää kahta sekuntia enempää vaatekaapin edessä mietiskellen, eli farkut ja raitapaita. Yhtä täydelliset yhdessä joka kerta. 

farkut - Kapp Ahl (saatu) / t-paita - Esprit / takki - Talkabout / kengät -Vagabond / huivi - Becksöndergaad /korvikset - Aarikka

Kommentit (5)

saya

Hih, curiousnooralla oli just postaus samanlaisessa kampauksessa ja vertaus muumien noitaan! Ehkä tämä on alkuvuoden kampausvillitys ;)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Enpäs ollutkaan ehtinyt sitä vielä huomamaan, vaikka hänenkin blogia toki seuraan. Great minds think alike :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ei mulla taida olla yhtään kuvaa takaa. Mutta se nyt näyttää aika samalta takaa kuin edestäkin, mitä nyt naaman tilalla on sänkeä. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram