Tiesitkö, että Latvia on Ranskan jälkeen Euroopan toiseksi suurin alusvaateiden tuottajamaa? No en tiennyt minäkään ennen kuin sain kutsun marraskuun alussa pidettyyn Lingerie Industry Forum in Latvia -tapahtumaan. Toistaiseksi suurin osa latvian alusvaateviennistä suuntautuu Venäjälle ja IVY-maihin, mutta markkinoiden laajentamiseksi Eurooppaan tehdään kovasti töitä. 

Ihan paria tutulta kuulostanutta nimeä lukuunottamatta latvialaiset alusvaatemerkit olivat itselleni aivan uusia tuttavuuksia, mutta ne olivat todella mielenkiintoisia sellaisia. Valikoima on monipuolista ja hintataso maltillista, joten soisin ehdottomasti ainakin muutamien brändien rantautuvan myös Suomen markkinoille.

Tapahtuman ohjelmaan kuului suuri muotinäytös, johon otti osaa 12 eri brändiä. Annoin kameran laulaa ja tässä olisi ensimmäinen osa kuvia. Myöhemmin tulossa vielä toinen setti. Jos matkaat vaikkapa Riikaan, niin pidä silmät auki mm. tässä näkyvien brändien varalta!

STEFI L

Nämä Stefi L:n romanttiset hörsellykset toivat jotekin mieleen Marie Antoinetten!

Latvialaisen pitsejä, värejä ja yksityiskohtia pursuavan alusvaatemuodin rinnalla suomalaisten kauppojen valikoimat näyttäytyvät pääasiassa aika ankeina. Mutta se nyt vaan on totuus, että meillä myy ne mustat ja valkoiset perusliivit ilman krumeluureja. Noin niin kuin keskimäärin, suomalainen nainen ei paljoa alusvaatteilla koreile. Mutta toisinaan olisi kyllä kiva hankkia vähän jotain röyhelöitäkin! 

 

VOVA

Näytöksessä oli todella paljon erilaisia ylellisen näköisiä oloasuja, satiinia ja pitsiä kotihengailuun. Aivan ihanan näköisiä, mutta itse en ehkä osaisi tuollaisia päälleni valita, vaan tunnen oloni mukavimmaksi flanellihousuissa ja trikoopaidoissa. Mut olishan se kyllä astetta elegantinpaa astella sunnuntaina miehen valmistamalle aamiaiselle satiinisessa aamutakissa kuin parhaat päivänsä nähneessä flanellissa.

 

REGINA N

Tässä nähdyistä merkeistä ainakin Stefi L ja Regina N valmistavat liivejä H ja I -kuppikokoihin sakka. Ympärysmittoja 110-120 cm asti!

Näiden #tissiviikkoon sopivien tunnelmien myötä mahtavaa viikonloppua kaikille! Mä alan taas vaihteeksi pakkaamaan laukkua...

 

Kommentit (1)

Vierailija

Minä haluaisin krumeluureja alle kun joudun käyttämään ns. univormua töissä. Liiveistä löytyykin kokoja nykyään ihan mukavasti, mutta alushousuista ja muista röyhelöistä heikommin.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram