Törmäsin näihin lärvikuviin järjestellessäni koneen kuvakansioita ja tajusin, että niissähän on huulilla yhtä minun tämän talven suosikkipunaani.

Ostin tuon punaviinin sävyisen ihanan mattapunan pikaisena heräteostoksena lokakuisilta I Love Me -messuilta kiinnittämättä edes huomiota, että minkä firman osastolta se löytyi. Huulipunan merkki Palladio oli itselleni ihan uusi nimi, mutta alle kympin maksaneen huulipunan osoittauduttua aivan loistavaksi piti googlailla, että mistäs tätä merkkiä voisi hankkia lisää. 

Palladion omilta sivuilta löytyneen infon mukaan kyseessä on jo vuonna 1985 Floridassa perustettu kosmetiikkamerkki, mutta pitkästä iästään huolimatta en ollut törmännyt merkkiin aiemmin. Eikä ihme, sillä Suomeen merkki rantautui vasta nyt syksyllä, kun Yliopiston Apteekki otti sen valikoimiinsa. Löysinkin suuren määrän Palladion tuotteita osoitteesta ego.fi. Merkki on aika edullinen, tuotteiden hintojen pyöriessä kympin molemmin puolin, joten tämän hyvän huulipunakokemuksen perusteella kiinnostaisi kokeilla muitakin tuotteita. Kokosin alle muutaman itseäni kiinnostavia juttuja.

1. Velvet matte cream lip color Tapestry / 2. Matte blush poskipuna Bayberry / 3. Matte huulipuna Red carpet / 4. Immortal kajal Power  / 5. 2-in-1 poski- ja huuliväri Dainty  / 6. Brow powder Dark brown / 7. Silk Fx herbal Eyeshadow A la Mode

Mutta tästä huulipunasta vielä. Vaikka kyseessä on mattapuna, on se huulilla todella miellyttävän tuntuinen eikä yhtään kuiva, kuten moni kokeilemani mattatuote. Yksi kerros riittä hienosti peittävään lopputulokseen ja myös pysyvyys on ollut loistava eikä puna ole säikähtänyt kevyttä syömistä ja juomista. Pussailua en ole testannut, sillä ei tuo mies suostu mua suutelemaan, jos näkee huulillani tällaiset punat. Ehkä mä joku kerta pakotan sen ihan testin vuoksi. :D

Oman punani sävy siis tämä Velvet Wine, mutta samaa laatua oli tarjolla monta muutakin herkullista sävyä. 

Onko jollain teistä jo kokemuksia Palladion meikeistä?

 

Kommentit (2)

Monsku

Voisitko vielä kertoa oletko rajannut huulet saman kosmetiikkamerkin rajauskynällä? Jos olet niin millä kynällä/sävyllä? Todella ihana huulipuna, mikä on varmaan pakko itsellekin hommata.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram