Kirjoitukset avainsanalla Arkikuva

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Kun pääsin eilen paikan päälle Kankaanpään Vauhdin Festivaali -tapahtumaan, ehdin hetken olla vähän ihmeissäni, että mikä tässä nyt oikein on ideana. Että mikä saa ihmiset sankoin joukoin tuijottelemaan niitä kulkuvälineitä. 

Mutta, niin vain tuntia myöhemmin oltiin molemmat toimittajan kanssa ihan jo fiiliksessä mukana ja katseltiin silmät pyöreinä  ohitsemme driftannutta kuorma-autoa ja toivottiin innoissamme vielä lisää komeita sivuluisuja ja kumin polttoa kuviin. 

Ehkä suuren osan fiiliksesta teki kuitenkin se kevyt vaarantunne, jota koin tuossa keskellä liikenneympyrää. Hyppäsi nimittäin sydän pari kertaa melkoisesti kohti kurkkua, kun jollain kuskilla ei auton keula pysynytkään ihan menosuuntaan, vaan kärry pyörähti nokka itseä kohti tuohon kiveykselle saakka.

 Ehdin jo nähdä elämäni vilahtavan silmieni ohitse ja mietin millaisia otsikoita lehdet kirjoittaisivat lehtikuvaajan kohdattua loppunsa auton syöksyttyä päälle. Ehkäpä ne julkaisivat sen viimeisen ruudun jonka ehtisin ottaa juuri ennen törmäystä.

Ei se oikeasti ihan niin vaarallista ollut, mitä laukkaava mielikuvitukseni antoi ymmärtää. Eihän tuohon paikkaan olisi muuten meitä kuvaajia päästetty, mutta tälleen tottumattomana hieman meinasi jännittää.

Ihan pikkiriikkisen jännitti myös päästessäni yhden näytösajoon osallistuneen kuskin kyytiin. Instasta voit tsekata millainen oli ilmeeni, kun kuski painoi lähdössä Audi R8:n tallan pohjaan. Kyseinen peli kun kiihtyy nollasta sataan n. kolmessa sekunnissa. Vähän otti mahanpohjasta. :D

Että olihan melkoisen vauhdikas työpäivä! I love my job.

 

Kuva: Tuuli Heervä

Kommentit (4)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla on elämäni aikana monetkin housut hajonneet haaroista, mutta kyllä nämä lauantaiset pöksyt on edelleen ihan ehjät. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

No sovitaan sitten vaikka niin. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Mies ihmetteli aamulla, että missäs ihmeessä hänen maiharit oikein on. Mihin on mahtanut ne yöllä Porispere-festaroinneista saavuttuaan? No, löytyihän ne. Nimittäin vierashuoneen valkoiselta matolta! Ja siellä vieressä rojotti levällään lamppu, joka oli jo edellisyönä tullut katosta alas. (Ihan perus poltergeist-meininki.)

Herra oli yöllä pienessä kekkulissa todennut, että pitää päästä istumaan saadakseen tiukkaan sidotut maiharit jalasta, mutta oli samalla tuuminut, ettei mutaisilla kengillä toki olohuoneeseen viitsi astella. (Että hyvä ajatus noin niin kuin sinänsä.) Istumapaikka oli sitten löytynyt vierashuoneen sohvalta, jonka edessä on valkoinen matto. Se taitaa olla murulla siivousvuoro.

Porispere ja mutaiset maiharit kuuluu jotenkin kauniisti yhteen. Muutama vuosi takaperin löysin festariviikonlopun aamuna herran sohvalta nukkumasta päällään kaikki vaatteet ja jalassaan nuo samat maiharit. Silloinkin mutaisina. No, herättyään tyyppi totesi, että onpa helppoo, kun voi suoraan niiltä sijoilta lähteä uuteen festaripäivään rymyämään. On se kätevä isäntä.

Tänään ajattelin suunnistaa itsekin festaritohinoihin. Pitää vaan käydä ensin heittämässä yksi hääkeikka. Ihanaa viikonloppua kaikille! Toivottavasti ei oo kauheen mutaista.

 

Kommentit (2)

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Suuntasin tänään suoraan töistä Raumalle vievään bussiin ehtiäkseni Mustan pitsin yöhön kuvauspuuhiin. Tein pikaisen ihmistäytynisoperaation vaihtamalla hikisen duunipaidan pitsiin, korvikset näyttävimpiin ja sipaisemalla hieman meikkiä naamaan.

Alkaessa kiristämään nutturaa, huomasinkin, että olispas kivat kiharat, että tästähän tulis muutamalla pinnillä ihan kiva sotkukampaus. No mutta entäs kun ei ollu pinnejä? Kysäisin parilta työkaveriltakin, mutta vesin vesiperän.

Mutta kun kerran konttorissa ollaan, niin apuhan oli lähellä. Kollegan työpöydältä löytyi klemmareita! Päivän kampaus siis kasattu muutamalla klemmarilla ja suurella hiuslakkapilvellä.

Mä oon niin kätevä emäntä! :D

Kommentit (0)

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Tämä kuva oli jo Instassa, mutta halusin silti sen myös tämän viikon arkikuvaksi, sillä se on otos tämän viikon arkisesta kohokohdasta.

Jos viime viikon arkikuvassa oli murjottava ja väsynyt lehtikuvaaja, niin tässä kuvassa puolestaan on iloinen ja haltioitunut tyyppi työkeikalla. Mun duunissa on parasta se, että kuvauskeikat vievät milloin mihinkin uusiin paikkoihin ja kuulemaan toinen toistaan kiinnostavampia asioita.

Tällä viikolla olen töiden lomassa oppinut valtavasti mm. mehiläisistä (Aiemmat tietoni kyseisistä otuksista perustuivatkin puhtaasti Maija Mehiläinen -piirrossarjaan ja sarjakuvalehtiin.)  ja luonnonmuistomerkeistä. Sellainen on myös Porin Lyttylässä sijaitseva Pirunpesä, missä tämän viikkoinen arkikuva on napattu. 

Muistan kyllä joskus kuulleeni nimen Pirunpesä, mutta en ollut koskaan tiennyt miten hienosta paikasta on kyse. Pirunpesä on jääkauden aikainen siirtolohkare, joka on hajottuaan useisiin osiin muodostanut louhikkoluolan. Korkeimmat kivirykelmän osista ovat kymmenen metrin korkeudessa ja luolastolla on pituutta jopa 70 metriä.

Suurin osa luolista oli niin pieniä ja pimeitä, ettei niihin uskaltautunut suuaukolta kurkkaamista kummemmin, mutta löytyi sieltä tällainen isompikin luola. Mä jotenkin ihan mykistyin paikan upeudesta. Ja tunsin itseni ihan hurjan onnelliseksi, että sain viettää ison osan työpäivästäni luonnossa kulkien ja uusia paikkoja nähden. I love my job!

Jos satut Poriin päin ja pieni luontoretkeilu kiinnostaa, niin suosittelen kyllä Pirunpesällä vierailua. Ohjeet paikan löytämiseen löydät vaikka Retkipaikan artikkelista. Kovin pitkästi ei sinne päästäkseen tarvitse talsia, tieltä on matkaa Pirunpesälle alle kilometri.

 

Kommentit (3)

Vierailija

Voi Veera sää kävit mun kotikylässä😊Kivan jutun kirjoitit👌T. Kirsi