Kirjoitukset avainsanalla mielenterveys

Eilen se taas iski. Sairastumisen pelko. Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin, mutta jälleen kerran tuntuu siltä, että ajatusten uloskirjoittaminen voisi tehdä hyvää ja saada sisällä puristavaa ahdistuksen tunnetta helpottamaan.

Sairastin siis kymmenisen vuotta sitten parin vuoden ajan kaikenmoista syiden jäätyä kuitenkin mysteeriksi. Epäiltyjen listalla olivat mm. nivelreuma, borrelioosi, kihti, ehlers danlos, colitis ulcerosa, chronin tauti ja ties vaikka mitä muuta. Oireilin pahasti siis sekä nivelillä että suolistolla. 

(Samaan syssyyn mahtui sitten vielä endometrioosi ja ylimääräinen kohtu, mutta ne nyt eivät todennäköisesti liittyneet millään tavalla noihin mysteerioireisiin. Kunhan nyt vaan iskivät kaikki vaivat yhtä aikaa)

Sitä kipuhelvettiä ja kaikkea kokemaani on vaikea kuvailla, kun ei voi vaan sanoa, että "mulla oli se ja se sairaus". Ei, kun mulla oli jotain mille ei keksitty syytä, jotain minkä sanottiin olevan mahdollisesti "alkusoittoa jollekin, mikä iskee todella vasta joskus myöhemmin". Tuo erään lääkärin lausahdus on jäänyt takiaisen lailla takaraivooni kummittelemaan. Mä olen siitä saakka elänyt sisälläni ajatus, että tielleni on tulossa vielä jokin ikävä sairaus.

Mä käsittelin sairastamistani henkisesti vielä monta vuotta oireiden helpottamisen jälkeen ja se oli yksi isoista teemoista myös mun terapiassa. Aktiivisesta sairastumisen pelosta olen päässyt, mutta tiettyjen kipujen välittömästi aiheuttama kauhu ja ahdistus ovat sitä luokkaa, että en selkeästikään ole päässyt asiasta edelleenkään yli.

Eilen ja tänään mulla on kipuillut oikean puolen päkiä ja rystysnivelet. Myös leukanivel tuntuu aralta, samoin oikea ranne. Eli ihan just ne samat nivelet mistä kaikki alkoi silloin vuosikymmen sittenkin. Jos kipeitä niveliä olisi vain yksi, pystyisin vielä laittamaan sen vain jonkun rasituksen piikkiin, enkä panikoisi, mutta tämä useamman nivelen samankaltainen aristus ja kipu samaan aikaan pistää hälytyskellot täysille. 

On tässä vuosien aikana toki ollut näitä hetkellisiä kipuiluja ennenkin ja ne ovat olleet ohimenevää. Mutta silti taas pelottaa, että mitä jos se ei tällä kertaa menekään ohi, vaan pahenee. 

Ja sitten tässä on vielä sekin aspekti, että mua ahdistaa tää mun ahdistus. Tein vuosikausia töitä taistellakseni masennusta ja ahdistuneisuutta vastaan ja koen päässeni monella tapaa mieleni herraksi. Ja nyt sitten kovan ahdistuksen tunteen iskiessä mä koen jonkinlaista epäonnistumisen tunnetta.

Ikään kuin ottaisin kaikessa takapakkia, kun en pystykään nielemään pois kurkussa vaanivaa suurta palaa, ja huomaan koko vartaloni jännittyvän epämääräisen möykyn ympärille. Paikoillaan olo tuntuu vaikealle enkä tiedä mitä voisin tehdä helpottaakseni oloani. 

Niin se on ihminen psykofyysinen kokonaisuus, että tässäkään tilanteessa en edes pysty määrittelemään kumpi asia mulle aiheuttaa pahemman olon ja pelot; fyysiset kivut vaiko mielenliikkeet.

Oikeastaan tämä olosta ja tunteista kirjoittaminen on ainoa asia minkä voin tässä tilanteessa nyt tehdä. Ja sitten voin vaan odottaa menevätkö kivut ohi yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin vai jatkuvatko riittävän kauan, että koen voivani mennä asian kanssa lääkäriin. Mutta en aio jäädä yksin ahdistukseni ja pelkoni kanssa pyörimään, vaan sanon sen heti ääneen. Siten minusta tuntuu, että saan siitä möykystä otteen eikä se minusta.

PS. Tein ihan erillisen avainsanan mielenterveys-asioille. Kun on nyt tullut niitäkin aiheita täällä toisinaan vatvottua.

Kommentit (7)

Vierailija

Homeet aiheuttavat hyvinkin erilaisia oireita. Oleskelu, lyhytkin, saastuneessa tilassa voi aiheuttaa oireita. Kannattaa seurailla. Paranemista💛

Sanli

Sama mullekkin tuli mieleen, oletko ajatellut, että olisit altistunut huonolle sisäilmalle ja homeille. Itselläni oireilee nivelet, yleensä vasen ranne, sormien nivelet, polvet ja varpaat, joskus myös lonkat, homeista. Miehelläni taas puhkesi vatsaongelmat, kun altistui homeille, nyt ovat pysyneet kurissa fodmapin avulla. Kuitenkin altistuessaan homeille, vatsaongelmat nostavat päätään. Kannattaa pitää kirjaa, millaisissa tilanteissa oireet tulevat, missä olet oleillut, mitä olet syönyt ja minkälaisia kipuja ja vaivoja milloinkin on. Se saattaa auttaa huomaamaan syy-yhteyden.. ja kun näitä kirjaa ylös, kannattaa muistaa, että oireilu voi altistumisen jälkeen alkaa myös viiveellä.

Vierailija

Asioita on turha vatvoa tai kuunnella ns itseoppineiden asiantuntijoiden oletuksia. Nuo kaikki  epäillyt sairaudet ovat kaiketi suljettavissa pois lääkärin toimesta, jos kuitenkin vippaa päästä niin siihenkin löytyy apuja. Itse epäilen noita vaivoja pienien vihreiden miesten aiheuttamaksi. Siis letkua joka reikään ja veriset kokeet niin kyllä se siitä tai sitten ei. Omia diagnooseja ei kannata tehdä, koska ne yleensä vain lisäävät pelkoja ja ovat yleensä päin persettä, näin olen antanut itseni ymmärtää. Kyllä se siitä suttaantuu tai sitten ei. Elämä nyt on joka tapauksessa kuolemaan johtava sairaus. Zemppiä enihau.

Vierailija

Tuo homeiden aiheuttama oireilu ei ole kyllä mikään ihan hatusta vedetty asia. Vaikka epidemiologisesti (suht) varma yhteys onkin todistettu vasta astmalla ja sisäilman mikrobiongelmilla yleisesti, on täysin mahdollista että niveloireita ja muita oirekokonaisuuksia aiheuttavat tietyt spesifit mikrobilajit (tiedetään esim. että Stachybotrys lajit voivat aiheuttaa verenvuotoja). Itse toimin lääkärinä ja tiedän, että joka asiaa ei todellakaan pystytä verikokein varmistamaan/poissulkemaan.

Toinen mikä tulee itselle mieleen on infektiot ja niiden jälkeiset reaktiiviset oireilut. Itsellä on vastaavanlaista oiretta aiheuttanut tod. näk. mykoplasmainfektio kolmisen vuotta sitten ja viime syksynä uudelleen.

Vierailija

Hienoa, että ajat ahdistuksen eetteriin. Uskon, että moni kokee samaistumista. Itse työstän samanlaisia pelkoja vasta nyt, kolme ja puoli vuotta sitten sairastetun aivoinfarktin jälkeen. Jokainen outo olotila on potentiaalinen ennusmerkki uudesta sairastumisesta. Niin. Sitähän joko sairastuu (uudestaan) tai ei. Kuolee ennemmin tai myöhemmin. Kärsien tai vähemmän kärsien. Eiköhän faktat ole selvillä. Mutta elämänlaatua siinä välissä määrittää aika paljon esimerkiksi se, miten paljon aikaa vuorokaudesta kuluu pelontunteita kokien. Ja nepä harvemmin kaatuvat tai jos, niin pysyvästi maatuvat faktoja itselleen hokemalla. Tsemppiä minultakin ahdistuksen ja pelkojen kohtaamiselle ja käsikynkkään ottamiselle, se kun vaatii voimia. Toivotaan paremminvointia ja sitten siitä käsikynkästä niskalenkkiä!

Vierailija

Psykosomaattisia oireita myös täällä ajoittain, mutta suuntaamalla huomion muualle, ja järkeilemällä itselle mitä oireet ovat, ne katoavat yllättävä helposti 🙂 Tsemppiä!

T. 10v ahdistus- ja paniikkihäiriötä

Mari

Hei, mulla iskee kivut samaan aikaan vas.päkiään, vas.peukaloniveleen, oik.etu-,keskisormiin sekä niskaan. Niistä sitten loppujenlopuksi löytyi nivelrikkoa ja jostakin syystä jotkut ruuat ärsyttävät niveliä. Ja kelien vaihtelut tuntuvat varsinkin päkiässä/ ison varpaan nivelessä.Oli reuma, kihti ym.kokeita ja mistään ei löytynyt vikaa. Nyt välttelen sianlihaa ja maitotuotteita, jugurtti ja juusto pieninä määrinä käy.

Ei siitä ole kuin pari viikkoa, kun kirjoittelin mulla olevan todella onnellinen olo, mutta nyt on vähän eri ääni kellossa. Tai siis, miten tän nyt muotoilisi..Kaikki on edelleen ihan samalla tolalla elämässä kuin silloinkin. Mitään ikävää ei ole sattunut. Mutta olen ollut nyt suunnilleen viimeisen viikon ajan ihan sellaisella tuulella, että tekis mieli vaan näytellä keskaria ihan kaikelle ja kaikille. Eniten kuitenkin ehkä ihan vaan itselle.

Ärsyttää arki, tympii kaikki ihmiset, tuntuu että duunit ei suju, pää lyö tyhjää. Tuijotin äsken kaupassa korttimaksupäätettä helvetillisen pitkän tovin enkä vaan ymmärtänyt mitä siinä lukee. (Syötä pin-koodi, se sanoi). Eilen istuin yksin syömässä ja läheisessä pöydässä oli neljän nuoren aikuisen porukka viettämässä aikaa ja mun eka ajatus oli, että "ai kauhee, jos pitäis olla tolleen ihmisten seurassa ihan muuten vaan, ajankuluksi!" Oma inhoreaktio vapaa-ajan sosiaalista kanssakäymistä kohtaan oli niin pöljä, että alkoi jo melkein naurattamaan. Mutta kun siltä musta just nyt tuntuu, että ei yhtään jaksais olla ihmisten kanssa enempää kuin on pakko.

Ihan samalla tavalla kuin mun vuosien takaiset pahat fyysiset sairastamiset ovat jättäneet muhun esimerkiksi tiettyjen paikojen kipuihin liittyviä voimakkaita pelkoja (säikyn heti ihan hirvittävästi jos esim peukalonivel kipeytyy, pelkään sen tarkottavan välittömästi pahaa sairastumista) on mun masennustausta saanut aikaan samaa. Tiedän, että mielialan on ihan normaalia elämässä vaihdella ja, että toisinaan nyt vaan on vähän takkuisempaa ja tympeämpää kuin muulloin. Kuitenkin tuosta tiedosta huolimatta iskee mielialan pienenkin laskun seurauksena mieleen pelko, että mitä jos tästä alkaa taas liukas alamäki. 

Viime päivinä olenkin aktiivisesti yrittänyt tulkita tuntemuksiani, miettiä asioita realistisesti ja puhua itselleni rauhoittavasti. "Veera, on ihan normaalia väsyä, kun tekee tosi paljon töitä ja reissaa. Ja kun on väsynyt, on ihan tavallista, että pinna tuntuu kireältä ja pikku asiatkin alkaa tympimään. Jos kuitenkin mietit ihan tosissaan, niin mikään konkreettinen asia ei ole muuttunut huonommaksi, vain omat tunteet.  Ja muistathan Veera, että tunteisiin ei tarvitse jäädä kiinni, vaan niiden voi vain antaa vierailla hetken ja niihin voi itse vaikuttaa. Ja ennen kaikkea muistathan, että on tässä selvitty ihan oikeastikin paskoista tilanteista!"

Ei kai tähän negatiivisen fiiliksen ryöppyyn ole tosiaan mitään muuta syytä kuin se, että mä oon ihan hiton väsynyt. Tulee esimerkiksi tää reissaaminen ja toistuva laukun pakkaaminen ja purkaminen jo ihan korvista ulos. Yksinkertaisesti taidan vaan olla loman ja nollauksen tarpeessa. Aika yleinen ja tunnistettava fiilis varmaankin?

 

Kuvassa jäätelöpurkki, jonka äsken nappasin lähi Alepan pakastehyllystä ihan vaan puhtaasti hetkellinen sokerihuuman tuoma lohtu mielessäni. Niin ihanan kliseistä. 

Mutta kaipa se on tosiaan tuo menneiden mustien aikojen jättämä pelko, joka mulle tekee tällaisesta mielialan notkahduksesta jotenkin normaalia isomman asian. Olen nyt saanut elää niin pitkään todella hyvän ja onnellisen fiiliksen vallassa, että olen jo vähän ehtinyt unohtaa millaiselta takkuamiselta elämä voi välillä tuntua ihan ilman sen kummempaa syytäkään. Olen ikään kuin taas uppoutunut siihen valheelliseen kuvitelmaan, että minä jaksan ja pystyn ja kykenen aina vaan ilman taukoja. Ja se, jos mikä on vaarallista, jos ei tajua omia rajojaan.

Väsymys, vitutus ja kiristynyt pinna ovat siis luonnollisia merkkejä, että nyt vois olla hyvä aika ottaa hetki iisisiti ja olla vaikka tekemättä yhtään mitään. Mun terapian loppumisesta on pian jo kaksi vuotta, mutta huomaan, että sen alulle pistämä ajatustyö, opettelu ja oivallukset jatkuvat edelleen. Nytkin on ihan selkeästi menossa prosessi, jossa mä koitan opetella että millaiset tunteet ja tunteiden vaihtelut ovat normaaleita ja ihan terveeseen elämään kuuluvia. Kun mieli on pitkään ollut sairas, on uuden terveemmän minän tuntemukset toisinaan hämmentäviä.

Ajatusten ulos kirjoittaminen tuntuu auttavan jälleen. Soitin ennen postauksen aloittamista miehelleni ja ystävälleni ja ihan suoraan sanottuna vaan kitisin. Halusin vaan päästä jollekin kertomaan mitkä kaikkia asiat nyt ärsyttää ja miten paljon kaikki just nyt tympii. Ja yhtenä pääkohtana oli se, että olin itselleni vihainen siitä, että olen negatiivisella tuulella. Mutta nyt kirjoitettuani ulos tunteeni, pelkoni ja saatuani aikaan pientä analyysiäkin, ei korvistani nouse enää lainkaan niin paljon savua ja pystyn olemaan jo itsellenikin hieman armollisempi. Nää tunteet on ihan ok!

Mä voisin jatkaa tätä itseni terapioimista nyt sillä, että kirjoitan listat asioista joista olen tällä hetkellä onnellinen ja sitten listan asioista jotka huolettaa. Sitten jaan ne huolettavat asiat vielä kategorioihin "näihin voin itse vaikuttaa" ja "näihin en voi itse vaikuttaa". Siinä on taas sopivasti reality checkiä, jotta voi alkaa taas ajattelemaan iloisemmin ja häätämään huolia. Ja mitä tähän väsymykseen tulee, niin parin viikon päästä pitäis jo olla vähän vapaatakin luvassa. Kyllä tää taas tästä. Kai.

Jos entisen masentuneen mielenliikkeet kiinnostaa, mutta et ole aiheeseen tässä blogissa aiemmin törmännyt, niin lukaise vaikka nämä pari postausta: Kerran masentunut, aina masentunut? ja Milloin on oikea hetki lopettaa mielialalääkkeet?

PS. Se on muuten just nyt mielenterveysviikko meneillään! Ihan siis ajankohtainen aihe. Huomenna pitänee sitten kirjoittaa aiheesta tissit, koska on myös #tissiviikko

 

 

Kommentit (26)

Salla

Osaispa/rohkenispa itsekin hyödyntää omaa blogia tällaiseen näinä hetkinä kun pää on kertakaikkisen jumissa ja kaikki vaan potuttaa eikä ymmärrä miksi...Tuttua myös tuo pelko romahtamisesta aina silloin kun on vähänkin alavireinen olo.

Eli hyvinkin samoilla fiiliksillä täällä tänään. Paitsi jäätelön tilalla raakaa piparitaikinaa...

Veera
Liittynyt2.9.2015

ooh, mäkin haluun piparitaikinaa! Voiks ostaa sitä vaikkei aio paistaa pipariakaan? :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Kaisa

Halauksia. Mulla pms saattaa sekoittaa muuten hyvin menneen jakson aivan täysin. Yhtäkkiä tulee sellainen kuolemafiilis ja kaikki on katastrofia ja kamalaa. Eikä sitä siinä myllerryksessä ja epätoivossa huomaa, miksi fiilis muuttuu. Sit alkaa menkat.
Ota lepoa heti kun siltä tuntuu. Mulla on kokemusta burn outista, eikä se oo yhtään hyvä juttu. Voimia!

karkkinen

Mulla on tämä sama.. Olen normaalisti ihan positiivinen ja normaali ihminen, mutta PMS sekoittaa noin 5-1 päivää ennen menkkojen alkua koko pään. Kaikki kaatuu päälle ja elämä ei tunnu elämisen arvoiselta. Olen päässyt tästä hieman eteenpäin aloittamalla kuukautisten seurantasovelluksen käytön. Siihen voi siis laittaa kuukautispäivät ja PMS-oireet ylös ja pikkuhiljaa se oppii ennustamaan menkkojen alkua. Minulle on ollut iso helpotus, kun sovelluksesta tarkistamalla huomaa, että menkat on tulossa pian, jolloin ymmärtää, että tuntemukset on oikeasti vain hormonien aiheuttamia tilapäisiä ajatuksia. Ajattelin vinkata, kun saattaa olla avuksi myös muille.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kuulostaa kamalalta! Mulla ei ole lainkaan menkkoja pillereiden vuoksi, joten en yhtään osaa sanoa, että mitkä mielialan heilahtelut milloinkin ehkä liittyis noihin hormonihommiin. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Nansuli

Hei! Kiitos, että jaksoit kirjoittaa blogiin väsymyksestäsi. Tekstisi voisi olla minun kirjoittamaa, oma oloni on hyvin sama. Se on tämä pimeys... Voimia!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, ei tää pimeys asiaa ainakaan helpota!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Itse painin samojen tuntemusten kanssa. Kevät ja kesä oli ihan tosi mukavaa aikaa, ja siinä ehti jotenkin jo unohtaa että tämä syksy on (aina) tällaista rämpimistä.. ja heti alkaa pelottaa, että mitä jos tästä lähteekin taas kaikki vuodenajat nielevä alamäki. Huomaan itsekin hölläämistarpeet yleensä siitä, että kaikki alkaa vituttaa ja haluan olla paljon yksin. Omien voimavarojen rajat on siis vielä hakusessa, kun esimerkiksi nyt valvon öitä siksi että olen niin ärsyyntynyt ja leukaperät kireänä ties mistä.. mutta pientä edistystäkin tapahtuu, nyt osasin hakea sairaslomaa hetkeksi ja sekin on jo helpottanut paljon. Reeniä, reeniä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Noi kireet leukaperät on tuttua täälläkin! Huomaa vaan ärtymyksessään purevansa koko ajan hampaita yhteen. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Anna

Joskus tarvitaan joku sanomaan tämä: kuuluu asiaan :) Eli on täysin normaalia (kuten itsekin totesit) olla ärtynyt, jos elämässä tapahtuu paljon kaikenlaista. Tiedän toki itsekin fiiliksen ja sen, kuinka ei millään haluaisi hyväksyä itseensä tuota olotilaa. Mutta kun sen hyväksyy, helpottaa jo vähän! Jaksamisia :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä oon nyt viime päivät koittanut vaan antaa ittelleni luvan olla nyt vähän möks. Se tosiaan auttaa vähän, kun ei siitä enää syyllistä itseään.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Forkkis

Ei ihme, että olet noissa fiiliksissä, ihan on itseä hengästyttänyt sun työtahti. Hienosti olet oppinut analysoimaan tuntemuksiasi ja päättelemään syyt niihin. Ymmärrän hyvin pelkosi siitä, onko kyseessä ihan normi väsyminen vai sairauden uusiminen. Paljon olet oppinut, itse sanoit sen tosi tärkeän jutun:itselle pitää olla armollinen. Mutta älä siirrä lomaa vaan kuuntele kroppaasi ja mieltäsi, nyt pitää pysähtyä! Itse olen ssirauslomalla työuupumuksen ja masennuksen takia. Sitä ei huomannut ennen kuin nyt, miten väsynyt ja loppu sitä oli. Sinnitteli vain päivän ja tunnin kerrallaan. Nyt opettelen itsekkyyttä ja olemaan vaatimasta itseltäni liikoja. Sitä armollisuutta. Jaksamisia sinulle ja muista pysähtyä, olet sen arvoinen.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ihan vielä ei voi lomaa pitää, joulukuun puoleen väliin saakka on kalenteri täynnä. Mut josko sitten sais lomaakin pidettyä!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

mmiu

Vähän random-juttu, mutta miten sait jäätelön ulos tuosta pakkauksesta?!  Ostin kerran Pätkis-jäätelöä ja mielenterveys oli (lopullisesti) mennä siihen, kun jäätelö vain jumitti purnukassa :D

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ihan silleen normaalisti lusikalla :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

"Se on vaan ahdistusta" Toistelee paniikkihäiriötaustainen kera masennuksen. Kiire ja stressi on täälläkin pistänyt toistelemaan tuota mantraa sen pelossa että ne molemmat olisivat tulossa takaisin. Se on vaan ahdistusta... Maaritin mantra. Voimia sinne ja toivottavasti mahis lepoon!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mun mantra on, että "tää on vaan tunne!" :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Pitäisi edelleen rekisteröidä

Mulla meni vuosia sairastumisen jälkeen tunnistaa mitä tarkoittaa normaalit tunnetilan vaihtelut ja, koska lääkityksellä en ollut liiemmälti edes tajunnut PMS-oireitanikaan, niin meni melkein vuosi, ennenkuin tajusin, että aina tiettyyn aikaan kuusta iskee melkein kuolemankaipuu ja ihan hillittömät verbaaliset aggressiot kaikkia kohtaan. Nyt tämä toistuvuus luo mulle oikeastaan turvallisuutta -tämä on normaalia. Tosin joskus huomaan edelleen pelkääväni, että jospa tämä jatkuukin, mutta sekin pelko on nykyään osa minua ja sekin on normaalia. 

Nykyäänkin tulee aikoja, jolloin en jaksa muita ihmisiä, enkä itseäni, yhtään. Sosiaaliset tilanteet ovat mahdottomia ja aivot käyvät niin hitaalla, että jossain syvällä sisimmässä itsekin hermostun itseeni, mutta tämä on normaalia ja se tuntuu ihanalta (tosin ei just sillä hetkellä). 

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mulla ei vielä tosiaan ihan soita aina kelloa, että mikä on normaalia ja mikä ei. Mut jospa tästä pikku hiljaa oppii. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Ansu

Sinä mahtava nainen, anna nyt itselles lupa olla väsynytkin <3 

Luulen, että tiedän mistä kirjoitat. Pari burnout:ia ja masennuksen läpikäyneenä. Ne möröt ja pelon, että joko taas! Tarkkailen alituisesti. Olen aika armoton itselleni ja on vaikea hyväksyä negatiivisia tunteita juurikin itselle. Syyllistyn niistä tai syytän muita. Välillä tunteetkin menee jotenkin suorittamiseksi. Että ne on normaaleja, usein viestejä jostain. Ja kun olen voimakaasti tunteva, niin jo vain, soppa on hyvin tulilla. Apua, vaaralliset tunteeni ja tunnen olevani kävelevä -mikä milloinkin. Grande katasroofi! Jo pelko, että joko taas, ei kai taas. Murehtiminen ja märehtiminen. Väsyminenkin on välillä vaikeaa. Että ei hitsi, piiputtaako taas kilppari. Vai valon vähyys, mitä hittoa tämä nyt taas on. En kai kelpaa itselleni. Monesti on kiinni siitäkin, että on otettava itselleen aikaa. Tauko. Se on keinoni ladata pattereita. Hiljaisuus jne, ärsykkeitä vähemmän. Annettava lupa ja armoa itselleen. Ei-sana ja omat rajat. Ja kirjoittaminen, mulla toimii myös.

Hyggeily, mysig- olisiko siitä ihan elämänasenteeksi. Sitä opettelen. Enemmän nauttimista, rentoutta ja vähemmän hikeä. Armoa tässäkin, sitä ei opi napin painalluksella. DOLCE FAR NIENTE. Kai sitä on matkalla hyvään suuntaan, kun tiedostaa näitä asioita. Jos en ihan optimisti aina ole, niin pessimismini on aika toiveikasta, kuitenkin.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Just hyvin ja tutun sekavasti kuvailtua. :D

Mä puolesyaan kutsun omaa silloin tällöin esiin puskevaa pessimismiäni realismiksi. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Maitsu

Moijkka Veera,

Hyvää tissiviikkoa! Kirjottaminen saa mulla ajatukset tyhjenemään, niin kuin sullakin blogi tuntuu auttavan.

Päiväkirja on tosi kliseinen juttu, jota oon vältellyt vuosia, koska ajattelin, että se on ihan humpuukia. Nyt on kuitenkin toisin ja mulla on ns paskapäivä-kirja, johon lataan kaiken vihan ja turhautumisen aina tarpeen tullessa. Eli siis ihan sensuroimatonta tekstiä (joskus jopa kuvilla :D) ja oon huomannut, että se auttaa. Se kai toimii mulla ns äänenä asioille, joita en tohdi ihan oikeasti ääneen huutaa. Kannattaa kokeilla. :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Paskapäivä-kirja kuulostaa kyllä loistavalta keksinnöltä! Pitäisköhän itekin koittaa..

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

AnuM.

Teksti oli kuin suoraan omista tuntemuksista tällä hetkellä. Se on tää pimeä marraskuu. Paljon töitä takana ja koettanut tehdä montaa asiaa täysillä. Nyt on kamalan väsynyt olo. Mietin samoin kuin sinä, että toivottavasti ei kääntyisi masennukseksi. Siksi on pakko vähentää hetkeksi töitä ja jättää treenit tauolle hetkeksi. Ylikunto kolkuttaa myös ovella. Matka aurinkoon tekisi niin hyvää. Kyllä tästä pimeästä selvitään 😊 voimia viikkoosi 😊

Veera
Liittynyt2.9.2015

Matka aurinkoon... sinäpä sen sanoit. Se tosiaan tekis enemmän kuin hyvää. Pitäisköhän tammikuun alussa karata johonkin..

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Aina reseptiä uusiessani mä hetken aikaa mietin, että joko mä kohta uskaltaisin luopua lääkkeistäni kokonaan. Päässä risteilee perusteluja puolesta ja vastaan.

- Tilanne on jo pitkään ollut hyvä ja tasainen. Annokseni on niin pieni, että pärjäisin varmaan ilmankin. Mutta entä jos olo huononee heti kun olen lopettanut? Ehkä pimeä syksy tai talvi ei ole paras hetki lopettamiselle. Nyt on liikaa muutoksia elämässä, odotan mieluummin rauhallisempaa jaksoa elämässä.

Vielä ei siis rohkeus ole riittänyt, vaan mielialalääke on edelleen tärkein asia aamulla, kuten se on ollut jo vuosia. Se on tärkein siksi, että toisin kuin muut päivittäiset lääkkeeni, niin Venlafaxin muistuttaa sen unohtamisesta viimeistään iltapäivällä. Vaikka annos on pieni (37,5 mg), saan vierotusoireita viimeistään siinä vaiheessa, kun edellisen lääkkeen otosta on 30 tuntia. Päätä alkaa särkeä ja jos en pian ota lääkettä, tulee kohta mukaan pienet sähköiskumaiset tunteet päässä ja sormien kihelmöinti.

Näin pienellä annoksella vierotusoireet ovat vielä kestettävissä, mutta minulla on kokemusta myös pahemmasta. Vuosia sitten, kun lääkkeeni vaihdettiin toiseen ja tämän lääkkeen annos (isompi annos tuolloin) ajettiin alas liian nopeasti, koin jotakin todella pelottavaa. Päänsärky, sähköiskut, tasapainon häiriöt ja lopulta niin kova kihelmöinti ja paineen tunne sekä käsissä että jaloissa, että ilmoitin kotona Tommille, että minun olisi nyt viillettävä veitsellä auki kämmenet ja jalkapohjat, jotta niissä oleva paine helpottaisi. Se tuntui siinä kohtaa omassa päässäni aivan täysin loogiselta ja järkevältä toimelta. En siis mitenkään halunnut satuttaa itseäni, vaan ajattelin helpottavani oloani. Onneksi Tommi oli vierellä ja auttoi kestämään vierotusoireiden pahimmat hetket välillä jopa pitelemällä minua kiinni raajoista, etten raapisi itseäni ja silittelemällä ja rauhoittelemalla. 

Tiedän, että mitään noin pahaa ei enää olisi odotettavissa, jos pikku hiljaa hitaasti jättäisin lääkkeen pois, mutta silti lopettaminen pelottaa. Se ei tietenkään aiheuta ahdistusta ainoastaan eikä pääosin noiden vierotusoireiden takia, vaan eniten mietityttää oma pää ja pärjääminen. Kun mielialalääke on vuosikausia ollut ihan oleellinen osa pinnalla pysymistä, on ajatus tuon "pelastusrenkaan" poisheittämisestä pelottava. Mietin, että olenko jotenkin erilainen lääkkeen kanssa kuin olisin sitä ilman. 

Tiedän, että olen tehnyt tärkeimmän työn pääni kanssa käydessäni muutaman vuoden terapian. Ymmärrän, että mikään siellä oppimani asia ei lähde minun päästäni pois, vaikka lopettaisin lääkkeen. Kaikki oppimani työkalut elämän hallintaa varten pysyisivät minulla edelleen. Osaan tunnistaa koska olen vaarassa luisua huonompiin oloihin ja pystyn reagoimaan asiaan eri tavalla kuin nuorempana. Kykenen esittämään itselleni kysymyksiä joiden avulla voin mahdollisesti ohittaa ahdistavan tunteen ja järkeillä tilanteen realismin avulla sen sijaan, että antaisin ahdistuksen kasvaa.

Minä olen aivan erilainen ihminen sisältä nyt verrattuna siihen mitä olen ollut silloin, kun lääkkeet todellakin olivat tärkeät toimintakyvyn kannalta. Miksi siis en vieläkään uskalla luottaa itseeni ja pärjäämiseeni ihan täysin ilman tuon vähäisen lääkeannoksen apua?

Toisaalta ajattelen, että tuo nykyinen annos on niin pieni, että se tuskin hirveästi muuttaa tunne-elämääni verrattuna lääkkeettömyyteen. Mutta sitten toisaalta taas pelkään, että mitä jos lääkken lopetettuani saankin huomata vaikutuksen olleen suuri. Tuntuu siis, että viimeisistäkin milligrammoista luopuminen olisi kuin hyppy tuntemattomaan. Millainen minä siellä olisi? Saisinko takaisin kyvyn itkeä? Olisiko nauruni herkemmässä? Voimistuvaisitko värit vai olisiko suunta harmaaseen?

Paljon kysymyksiä, niitä mä täällä taas pyörittelen päässäni saatuani juuri uusittua reseptin taas 6 kk ajaksi. Eikä mulla ole oikein ketään keneltä kysyäkään. Ei ole enää hoitavaa lääkäriä eikä hoitosuhdetta näiden nuppiasioiden suhteen. Kun pari vuotta sitten viimeisen kerran tapasimme, sanoi hän, että voin itse päättää lääkkeiden lopettamisesta sitten kun joskus siltä tuntuu. Mutta sanoi myös, että ei tästä pienestä ylläpitoannoksesta minulle haittaakaan ole, että ei siitä lopettamisesta tarvitse stressiä ottaa. 

Eli omissa käsissä, tai päässä, on tämä asia. Ja kuten edeltä luitte, se ei ole lainkaan yksiselitteistä.

Kommenttiboksi on avoinna vertaiskokemuksille!

Kommentit (52)

Arja

Sama lääke vuosia. En koskaan olisi uskonut että voisin siitä vieroittua koska söin todella isoa annosta. Terapian avulla sain asioita parempaan kuosiin ja tein vieroitustyötä kuukausia. Sittenkö elämä aukeni? Vähensin muutakin lääkitystä ja seuraavana jouluna romahdus. Päätin että en palaa enää tuohon lääkkeeseen kuitenkaan koska vieroitus niin vaikeaa. Nyt toinen lääke. Keveämpi. Pystyn ilman helvettiä lisäämään talveksi ja vähentämään kevääksi. Venlaa en pystyisi vähentämään fyysisten oireiden takia. Mutta ilman lääkkeitä en halua kokeilla. En ainakaan vielä. Olen lääkemyönteinen. Kerran vuodessa maksan mielelläni yksityiselle psykiatrille jotta hän uusii lääkkeeni. Terapiaa kaksi settiä elämän aikana enkä olisi koskaan uskonut että voin joskus voida niin hyvin. Hakekaa apua. Pyytäkää ja vaatikaa sitä. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Kliseitä mutta niin totta.

Kiitos kun jälleen kirjoitit tästä aiheesta

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä olen joskus ihan sujuvasti lopettanut sitalopraameja ja essitalopraameja ja elinkin sitten pidemmän aikaa ilman lääkitystä, mutta viimeisimmästä työuupumushässäkästä (johon silloin toki liittyi myös pohjakosketus kilpirauhasen kanssa) saakka oon syönyt tätä venlaa (varmaan siis neljä vuotta, vai viisi?), koska en sillon jotenkin luottanut enää esim Cipralexin tehoon. Ja nyt sit en uskalla eroon, mut ihana tietää etten oo ainoo.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

R

Kyseessä oleva lääke on ainoa masennuslääke, joka aikoinaan auttoi depikseeni, testasin varmaan kymmentä eriä masennuslääkettä. Ei ollut ihme, että auttoi, kun on myöhemmin diagnosoitu aikuisiällä keskitymishäiriö. Venlafaxinia käytetään myös ADHD:n hoitoon.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mullahan jossain vaiheessa epäiltiin kans keskittymishäiriötä, mutta mulla ne ongelmat johtuikin sitten ilmeisesti kilpirauhashommista ja korjautuivat thyroxinilla. (Paitsi nyt aloin miettiä, että mitä jos se onkin ollut tää Venla joka siihenkin on auttanut...)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Minä lopetin saman lääkkeen viime kesänä. Pikkuhiljaa laskettiin annosta, kunnes ei ollut kuin 37,5 jäljellä. Sain päähäni aukaista kapselin ja ottaa aina viikon välein yhden rakeen pois. Venlafaxin kun tekee minulle saman kuin sinulle, ne sähköiskun tyyliset ihmeelliset silmien pomppaamiset. Niitä ei tullut yhtään koko aikana ja viimeinkin huomasin ettei kapselissa ole enää kuin kaksi raetta jäljellä. Nekin jätin pois ja kyllä olen nauttinut! Aivan kuin olisin ollut "pumpulissa" koko 7 vuotta kun söin lääkkeitä. Osaan nykyään jopa itkeä ilosta ja se on paljon.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo tolleen rakeita pikku hiljaa vähentämällä mäkin meinaan homman hoitaa, sitten kun päädyn lopettamaan. Mua toisaalta vähän pelottaakin tuo pumpulista poistuminen. :/

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Se on matka minuuteen. Löysin sieltä pillereiden loputtua sen todellisen minän ja se nauttii elämästä täysillä. Ex-mies monesti vuosien varrella sanoikin ettei saanut minusta mitään irti, kaikki jäi jotenkin vajaaksi vaikka olimme onnellisia. Nykyään ymmärrän sen täysin!
Kokeile yksi rae kerrallaan poistaa ja jos se ei toimi, ethän sinä menetä mitään :) Oikein paljon onnea uuteen kotiin ja ihanaa alkanutta syksyä. Kyllä tästä(kin) selvitään!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Musta vaan tuntuu, että tässä terapian myötä löytyneessä minuudessakin on jo totuttelemista! Että en tiedä jaksanko just nyt uutta matkaa minuuteen. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Nanna

Kiitos Veera! Tämä kirjoitus tuli juuri oikealla hetkellä, sillä olen itse aivan samassa tilanteessa kuin sinä.

Minulla venla aloitettiin vuosi sitten, mutta sivuoireet ovat niin vaikeat, että minun on lopetettava lääke (olen menettänyt yhden hampaan ja muutama heiluu, koska minulla venla lisää ikävästi hampaiden narskuttelua. Lisäksi painoa on tullut 15 kiloa, enkä kestä enää yhtään enempää). Pelottaa ihan hirveästi, kun olen kuullut niin ikäviä juttuja venlan lopettamisesta! 

Olen itse vähentänyt siten, että tällä hetkellä otan 37,5 mg:n  kapselin joka toinen päivä. Toistaiseksi en ole huomannut mitään lopetusoireita. Nyt alankin vähentämään rakeita.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, se rakeiden vähentäminen on parempi keino kuin se, että harventaa lääkkeiden oton väliä

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Tosi ajankohtainen aihe mulle! Lopetin kyseisen tropin reilu kuukausi sitten. Olin tosin laskenut 75mg tuohon sun vahvuuteen vähitellen jo heinäkuun aikana ja tuotakin vahvuutta söin hetken vähän vuorokautta pidemmällä välillä ja sitten joka toinen päivä. Pahinta oli kun jätti kokonaan pois elokuun alussa. Aivan tuskaiset ekat kolme viikkoa: huimasi ja itkin. Itku kurkussa ja epätoivo päällä kokoajan.O lin aivan kaamee hermoheikko puoliso mun sambolle noitten viekkareiden aikana, mutta onneksi miehekkeeni on ymmärtäväistä sorttia. Nyt ei oo enää puoleen toista viikkoon ollu oireita ja olotkin on tasoittuneet. Huh!

Mua kans jännitti tuo lopettamispäätös, mutta pahana oireilevan kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi endokrinologini halusi katsoa helpottaisiko väsymysoireet kun tuon venlan ensin lopettaisu. Siinä kun on aika pitkä sivuoirelista, johon myös väsymys ja monet muut tyypilliset kilpparioireet kuuluu. No, ei auttanut, mutta tulipahan päästyä irti! Kilpparivaivoihin sain nyt sitten T3:sen tyroksiinin rinnalle. Jos täältä vaikka vielä noustaisiin.

Toivo elää.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Hmm... Mä olen aina ajatellut, että oma väsymys on vaan siitä kilpparista johtuvaa... Mut entä jos se onkin tää Venla?!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Arja

Jep väsyttää.
Nukuin edellisillä lääkkeillä 10-12 tuntia. Nyt riittää jopa 8. Venla varmasti yksi syy ja toinen Anksilon

Toipilas

Rohkea kirjoitus. Mukava lukea kokemuksia muualtakin kuin suomi24 tai vauva palstoilt joissa ei voi välttyä kauhukokemuksilta joista ei toipilaana halua kuulla. Itse olen vielä essitalopraamilla ja täydellä lääkityksellä viime talven burnoutin jälkeen eikä lääke peitä kaikkea ahdistusta, olen päättänyt pärjätä tällä koska lääkityksen vaihdosta tulee juuri näitä vierotusoireita. Söin aikaisemmin neljä vuotta cipralexiä ja vierotusoireet on hyvässä muistissa. Vuoden olin ilman lääkitystä ja sisällä kytenyt työuupumus otti vallan. Vuodessa en kuitenkaan huomannut itsessäni muutosta. Ainakaan cipralex ei peittänyt tunteita alleen.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä en oikein enää edes muista miten mulla meni Cipralexilla. Tai millään muillakaan kokeilemillani lääkkeillä. Tätä Venlaa mä olen nyt syönyt koko sen ajan, kun on oikeasti tapahtunut terapian ansiosta toipumista, joten siksi tää tuntuu sellaiselta ettei uskalla irrottaa

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Pirtsa

Cipralexia olen lopettamassa ja vaikka lääkäri sanoi, että näin pienellä annoksella ei pitäisi tulla vieroitusoireita, huomaan niitä. Samoin hermostuttaa nuo jaksamiset ja miten muuttuu.

Veera
Liittynyt2.9.2015

No, aikoinaan lääkäri sanoi ihan samaa tästä Venlasta, että ei pitäis tulla vierotusoireita. Annoin melkoisen palautteen sitten kokemani jälkeen. :P Ja ne on yksilöllisiä asioita mikä kenellekin  aiheuttaa oireita.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Kiitos kun kirjoitat tästä aiheesta !
Itse olen jo 5 vuotta syönnyt ensin cipralexia ja vaihdon jälkeen seroxat lääkettä.
Uupumuksen ja paniikkioiriden takia.
Annos on todella pieni, mutten vielä ole valmis luopumaan .. Aika ajoin olen kokeillut ottaa lääkettä joka toinen päivä , mutta paniikki tuntemuksia palaa..
Lääkärissäkin olen oirista puhunut , ehdottavat annoksen nostoa, mutta en halua turtua .. Yritän selvitä tällä .

Ihanaa syksyä !

Veera
Liittynyt2.9.2015

Se onkin tärkeetä löytää se oma taso missä tuntuu, että pärjää ja kuinka paljon sitä turtumista on valmis kestämään. Tsemppiä sulle! Se on kuitenkin aina turvana se tieto, että annosta on mahdollista nostaa, jos tulee paha paikka.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Hydra78

Mä olen lopettanut venlan parisen vuotta sitten, juurikin noiden sivuoiresähköiskujen takia. Nykyään elämä on ihanaa; mä oikeasti tunnen iloa ja surua eikä kaikki ole tasapaksua harmaata mössöä!
Itsellä lopetuspäätös tuli kun elämä oli tasoittunut urilleen. Tunsin että olen vahvempi kuin vuosiin ja inhosin niitä vierotusoireita jos unohdin aamulla ottaa lääkkeen.
Minusta on tullut, tai olen aina ollut mutta lääkkeillä se peittyi, itkuherkkä. Huonoina päivinä päivinä saatan itkeä kissavideoille mutta niin myös hyvinä päivinä, kuitenkin tunneskaalan laajuus tuntuu normaalimmalta kuin sen olemattomuus.
Noin vuosi lääkkeen lopettamisen jälkeen vaihdoin työpaikkaa, ruumiillisesti raskaampaan ja pian aloittamisen jälkeen väsähdin täysin! Tuolloin sain kuitenkin avun terapiasta eikä minun tarvinnut aloittaa lääkärin jo määräämää venla-kuuria uudelleen. Nyt, vaikka syksy on perseestä kun kaikki kuolee, käsittelen tummia päiviä ajatuksella että vielä tulee se "yks kaunis päivä" kun saan taas aikaiseksi ja olen vireessä.
Muista että apua on saatavilla, täytyy vaan jaksaa vaatia! Tsemppiä lopetukseen koska sitähän sinä jo teet, vähintäänkin ajatustasolla. Minä olen sitä mieltä että elämä on parempi ilman pilleriä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Juu, kyllähän tää ajatustyö on jo osa prosessia. Itse en vaan just ole vielä varma uskallanko uskoa, että elämä on parmepi ilman pilleriä... :/

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hei Veera!
Olen itse viime maaliskuussa ottanut viimeisen mielialalääkkeen. Ajattelin samoja asioita kuin sinä. Millainen olen? Miltä ilman lääkettä tuntuu? Ja pärjäänkö ilman? Myöskin terapiassa käyneenä ajattelin että syytä on myös hoidettu ei vain seurausta eli masennusta mikä puolsi ajatusta lopettamisesta. Minulla oli kyllä psykiatri ja terapeutti tukena. Jos kovasti mietityttää niin voisitkohan varata ajan samalle lääkärille kuin aikoinaan olitkin? Tsemppiä kovasti sinulle, olet ihana!
T. Toinen Veera

Veera
Liittynyt2.9.2015

En mä valitettavasti voi varata aikaa sille lääkärille, koska hoitosuhden psykan polille on päättynyt, joten sinne tarttis taas uuden lähetteen. Tää musta onkin näissä hoitohommissa aika syvältä, että tuntuu, että jää asioiden kanssa ihan yksin sitten kun katsotaan, että nyt pitäis olla kunnossa. :/

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Hei!

Voi että minä nostan hattua sinulle rohkeudestasi puhua asioista, jotka niin monia koskettaa, mutta joita niin moni salailee. Salailu kuluttaa energiaa ja tekee elämästä vielä raskaampaa. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle Veera.

t. lukija

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä ajattelen, että jos aiheesta kirjoittaminen voi edes jollain tasolla auttaa samojen asioiden kanssa painiskelevia ihmisiä, niin niistä kannattaa kirjoittaa. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Hultsu

Kiitos rohkeasta krjoituksesta! Itseänikin koskettava aihe. Luulen, että olen nyt rohkeampi kokeilemaan paniikkihäiriölääkityksestä eroonpääsyä vihdoinkin. Olen monien muiden kommentoijien tavoin myös kyllästynyt tunteitten suhteen turtana olemiseen. Siis kaunis kiitos kirjoituksesta!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Hienoa kuulla, että kirjoitus kannatti julkaista! :) 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Minttuli123

Rohkea kirjoitus, kiitos! Hyvä, että uskallat puhua asiasta ääneen, joka koskee niin monia! Olen itse käyttänyt sitalopraamia (alunperin mielialan mataluuteen/ahdistukseen) nyt yhteensä 12 vuotta. Kerran olen yrittänyt lopettaa, mutta tuntui, että ahdistus/mielialan mataluus palasi, joten aloitin uudestaan. Koko ajan on mielessä, että haluaisin lopettaa lääkkeen kokonaan ja nähdä, tunnenko asiat voimakkaammin, väsyttääkö lääke enemmän kuin ilman sitä. Toisaalta minulla on myös kilpirauhasen vajaatoiminta ollut lapsesta saakka struuman jälkeen, joten uskon, että mielialan mataluus ilman sitalopraamia on minulle normaalia vaikka kilpirauhasarvot olisivatkin rajoissa. Tässä on miettimistä, toisaalta nyt elämä tasaista, mutta toisaalta haluaisin olla ilman sitalopraamia. Ehkäpä joskus pikkuhiljaa uskaltautuu kokeilemaan vähennystä....:D

Veera
Liittynyt2.9.2015

Tää kilpirauhasen vajaatoiminta kyllä sekoittaa itselläkin pakkaa, kun ei oikein aina ota selvää, että mikä väsymys ja alakulo johtuu mistäkin. Ja sitten masennus ja vajis yhdessä onkin ihan yhtä helvettiä, kun yksinäänkin oisivat jo hirvittäviä vaivoja. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Mimma90

Lopettelin juuri kesällä venlafaxin 75mg, koska lääkärin mielestä se on aloitus annos, ja hoitovastetta ei muka ole, isompi annos kun aiheutti kauheat yöhikoilut. Lopettelin puolikkaalla annoksella 2vk, Ja ensimmäiset lääkkeettömät päivät olivat elämäni hirveimmät, tärisytti, pyörrytti niin etten pysynyt tolpillani, oksetti ja päätä särki...nyt melkein 2kk ilman, ja masennus palaamassa, testin mukaan taas vaikea asteista ja siltä tuntuu..omasta mielestä annos auttoi pärjäämään ja jaksamaan, lääkäri sanoi lume vaikutulseksi, ja nyt taas mietin kuinka tästä selvitään.

Vierailija

Käy toisella lääkärillä! Miten lääkäri voi sanoa lumevaikutukseksi jos itse koet, että auttoi.. Käsittämätöntä. Minä olen syönyt venlaa 13 vuotta ja kerran yrittänyt lopettaa. Heti tuli ahdistus ja masennus takaisin. Työterveyslääkäri kirjoittaa aina uuden reseptin, koska meinaa, että nyt kun menee kivasti, niin ei siihen kannata puuttua. Ehdottomasti vaihdat lääkäriä ja ihan pyydät saada reseptin. Tsemppiä syksyyn!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Minäkin kehoitan käymään vielä toisellä lääkärillä. Ihmetyttää, että miten hän voi sanoa, että ei ole hoitovastetta, jos sinulla on olo, että lääke auttaa pärjäämään. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenni

Kiitos tästä. Samalla tiellä ollaan. Takana vakava masennus ja todellinen umpikuja keväällä 2014, josta nousin sähköhoidon avulla. Voin suositella, auttoi ! Lääkkeeksi vaihdettiin venlafaksin ja mä en oikein tiedä auttaako se mihinkään - enemmän koe olevani riippuvainen noista unta tukevista lääkkeeistä, joiden myös luulen olevan sen lisääntyneen painon takana. Pelkään kuitenkin helvetisti lopettaa/vähentää Venlafaksiinin, koska en halua palata siihen samaan helvettiin. Kunpa ihmiset ymmärtäisivät kuinka ison työn takana on toipua vakavasta masennuksesta. Kiitos että puhut tästä paskasta sairaudesta ! Pusu ja hali.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Olet niin oikeassa, kun sanot, että toipuminen on iso työ! Ja tästä paskasta tosiaan pitäis puhua enemmänkin.

Muista, että sun ei tarvii sitä lääkettä vähentää yhtään ennen kuin oot siihen valmis! 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Mulla ei noista lääkkeistä ole kokemusta, jotenkin mä olen vuosien masennuksesta saanut itseni ylös kammettua muuten, nyt olen alkamassa siis viemään asioita eteenpäin, mutta sitä vaan halusin sanoa, että kiitos Veera taas todella paljon! Mä koen todella tärkeäksi, että ihmiset, joihin voi samaistua, tuo näitä asioita esille. Ja tiedän, että mielenterveysasioista täytyy saada näkyvämpiä ja hyväksytympiä, eli pienillä sanoilla teet aivan järjettömän tärkeetä työtä!:) Hyvää viikonloppua sulle!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Kiitos, on mukava kuulla, että aihe koetaan tärkeäksi. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Itse lopetin venlafaxiinin alkuvuodesta todetessani että lääke ei enää auta tarpeeksi jotta kestäisin sivuoireita. Ajoin annoksen alas 225mg hyvin pikkuhiljaa. Kun olin päässyt tuohon 37,5mg aukaisin kapselin ja vähensit pikkupillereitä pikkuhiljaa viikoittain. Säästyin tällä pahimmilta vieroitusoireilta. En tiedä onko lääkäreiden suosittelema tapa mutta toimiva ainakin itsellä :D Minusta kuoriutui ihan eri ihminen ilman lääkettä kuin lääkityksen kanssa. Lääkkeet tekee turran olon. Mutta vaikean masennuksen takia jouduin aloittamaan lääkityksen uudelleen, valdoxanilla tällä kertaa. Toivottavasti lopetus sujuu hyvin sitten kun sen päätät tehdä. Uskon että jossain vaiheessa tulee tunne kun olet siihen valmis! :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jos ja kun joskus uskaltaudun lopettamaan, niin tuolla kapselin aukomismenetelmällä meinaan itsekin toteuttaa. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Laura

Kiitos Veera tästä. Mieheni käy läpi tällä hetkellä just tuota samaa. Takana kolmen vuoden terapia ja kunto nyt hyvä ja elämä aika hyvässä jamassa. Silti kokonaan lääkkeistä luopuminen hirvittää. Tiedä nyt sitten, mikä olisi parhaaksi.

Olet upea nainen! Kiitos, että kirjoitat näin avoimesti :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ja musta on niin helpottavaa kuulla, etten ole ainoa joka tän asian kanssa painii. :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Pururata

Monimutkaisia asioita. Itse olen pitkän linjan masentunut, syönyt useita erilaisia lääkkeitä ja niistä on tullut paljonkin sivuvaikutuksia. Osasta väsymystä, toisesta käsien tärinää ja loputonta ruokahalua. Osa on auttanut paremmin masennukseen, osa huonommin. Ja sitten on ollut pakko tasapainotella vaikuttavuuden ja sivuvaikutusten välillä ja miettiä, onko pahempaa olla masentunut vai lääkkeen vuoksi väsynyt. Välillä olen yrittänyt lääkettä lopettaa, mutta heikoin tuloksin. Terapian aloitin pari vuotta sitten, mutta ehkä sen vaikutus ei vielä kanna. Nyt mulla on kokeilussa ihan uusi lääke, Brintellix, joka on siitä outo, ettei siitä ole mulle tullut mitään sivuvaikutuksia. Vielä en osaa sanoa, miten vaikuttaa mielialaan, se jää sitten nähtäväksi...

Ja samoja mietin kuin sinä. Minkälainen olisin ilman lääkettä, olenko nyt jotenkin sumussa ja olisinko enemmän minä, jos en näitä söisi. Joskus kun olen ollut vuoden ilman mielialalääkettä, olen ollut herkempi ja itkenyt enemmän, ihan pienistäkin asioista liikuttunut. Olen myös loukkaantunut asioista herkemmin, lääkkeen kanssa kestän enemmän kritiikkiä ja vastoinkäymisiä. Toisaalta ilman lääkettä olisin ehkä joskus vuosia sitten päässyt hengestäni, joten onneksi lääkkeitä kuitenkin on olemassa. Mutta tsemppiä sinne, pähkäily jatkuu täälläkin! :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä olen aika varma, että mä olisin ilman lääkettä herkempi ja ihan hyvälläkin tavalla. Olen viime vuosina huomannut kadottanut lähes täysin kykyni itkeä tai muutenkaan juuri liikuttua. Mutta ihan samaa mietin kuin sinäkin, että ilman lääkettä ei tosiaan olisi mitään tietoa miten paskassa jamassa olisin, joten jo tämä nykyinen minä, vaikka se olisi lääkkeen muokkaama, on jo hyvä minä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

minä vain

Hei!
Mulla pitkä masennushistoria. Söin monta vuotta Venlaa maksimiannoksena, muistaakseni 275 mg. Ei tullut mainittavia sivuoireita, mutta tuntui, että se ei auttanut minua tarpeeksi, joten otettiin kuvioihin uusi lääke Voxra. Venla ajettiin alas ja jätettiin vain 75 mg päiväannos. Voxraa otan maksimiannoksen, eli 300 mg vrk:ssa. Venlan alasajosta minulle ei tullut oikein mitään sivuoireita, taidan olla harvinainen poikkeus, huomaan. Vaikka olen syönyt jo vuosia näin suuria annoksia, en ole vielä koskaan tosissani miettinyt lääkkeitten vähentämistä, saati lopettamista. Olen asennoitunut niin, että joudun turvautumaan niihin ehkä koko elämäni. Jotkut muut syövät koko elämänsä esim. diapetes-lääkkeitä, minä ehkä näitä. Niiden avulla pystyn elämään siedettävää ja joskus jopa tyydyttävää elämää. Niihin kauheisiin syövereihin missä olin, en halua enää koskaan palata, joten en siis halua ottaa mitään riskiä. Niiden, sekä terapian ja uskoni avulla olen tänään elossa. Tunnenkin suurta kiitollisuutta, että on löytynyt keinoja, millä poikani on saanut pitää äitinsä ja mieheni vaimonsa. Jokaisen sairaus ja elämä on kuitenkin yksillöllinen, samoin hoitopolku. Sen kuitenkin uskallan sanoa, että lääkkeitten vaihto, lisääminen ja alasajo kannattaa ehdottomasti tehdä psykiatrin valvonnassa. Toivon Veera sinulle, ja kaikille muillekin vertaisilleni, paljon voimia alkavaan syksyyn ja tulevaan talveen!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mä söin joskus pahimmillaan tota Venlaa 375 mg. Ei kyllä mitään muistikuvia siitä ajasta, että millaista oli. Varmaan lääkkeestä huolimatta aika synkkää. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

*jossu*

Psykologina teen paljon yhteistyötä lääkäreiden kanssa masentuneidenkin tilanteissa. Yleensä mielialalääkitystä ei suositella lopettamaan talvea vasten, vaan keväällä/kesällä (ellei sitten kuulu siihen pienempään porukkaan, jonka masennus pahenee keväisin). Annoksesi todella on jo hyvin pieni, mutta luultavasti on ihan hyvä vielä pimeän ajan yli sitä syödä ja miettiä lopettamista talven jälkeen. Tsemppiä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Näin mä itsekin asiaa mietin, koska mulla ainakin pimeys lisää väsymystä ja väsymys sitten taas vaikuttaa mielialaan negatiivisesti. Joten ehkäpä mä mietin tätä asiaa uudelleen ensi vuoden puolella. 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Ei-leen

Kiitos hyvästä kirjoituksestasi! Olen nähnyt läheiseni käyvän kuvailemaasi kamppailua (hänkin taisteli eroon pienestä annoksesta Venlaflaxinia). Valitettavasti lääkärit eivät aina ymmärrä ja ota todesta mielialalääkkeiden aiheuttamia vieroitusoireita, joten on hienoa että pystyt noin selkeästi ja havainnollisesti kuvailemaan oireitasi. Toivottavasti jaksat vielä taistella eroon lääkkeistä, onnea siihen kamppailuusi!

Kiitos myös kivasta blogistasi! On mukava katsella tyylikkäitä kuvia upeasta naisesta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Joo, itsekin muistan, että aikoinaan lääkäri oli jotenkin ihan ihmeissään, kun kerroin miten pahoja oireita olin lääkkettä lopettaessa ssanut. Noista haittavaikutuksista olis kuitenkin tärkeä puhua myös!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Mä lopetin kylmiltään 75mg:stä, resepti loppui just ennen joulua… Mulla sähköiskut oli pahimmat, niitä kesti kuukauden niin että alussa tuli useita sähkärisettejä tunnissa, viikon päästä ne alkoivat vähenemään. Mutta kesti kuukausia, kun niitä tuli satunnaisesti. Ne loppuivat kokonaan, kun aloin syödä d- ja b-monivitamiinivalmistetta ja sitten tuli tietysti kevätkin. En tiedä johtuiko ajan kulusta vai noista vitamiineista vai auringosta vai mistä, mutta lopulta oireilu tosiaan hiipui kokonaan. 

Uuteen minään oli tietysti taas totuttelemista, kyllä siinä vähän kävi sellaista samanlaista linkousvaihetta kuin terapian aikana. Mutta se linkous oli paljon helpompi kestää kuin terapian aikainen, koska terapiassa oli oppinut kaikenlaisia kouppauskeinoja ja muutenkin päässyt tasapainompaan itsensä kanssa. Eikä se itsen rakentamisprosessi tietty siihen jäänyt, elämänmittainen projekti taitaa olla. :-)

Tsemiä jatkoon!

minniliini

Olipa hieno lukea aiheesta. Kamppailen tässä lääkkeen aloituksen kanssa, joten lopettaminen ei ole ollenkaan ajankohtainen. On lohduttavaa huomata, että joku toinen on selvinnyt. Sillä itsellä meinaa usko aika ajoin loppua, että mikään auttaisi. Tsemppiä sinulle lääkityksen lopettamiseen, sitten kun sen aika on:) ja aurinkoa syksyysi!

Vanity

Mä oon nyt käyttäny tota samaa lääkettä kun sä Veera yli puolitoista vuotta. Pariin kertaan oon koittanu lopettaa vähäntämällä annosta, joka menee 150mg x1. Mulle tulee noi samat tuntemukset molemmilla kerroilla kun oon koittanu ajaa lääkitystä alas (niistä huomaan myös sen jos olen olen lääkkeen unohtanu ottaa). Lisäksi mulle on tullut siinä vaihessa myös vapinaa ja pahoinvointia. Ei ole koskaan tullut tollasia tuntemuksia edellisen lääkkeen aikana, mutta jouduin alottaan Venlafaxinin koska Fluexitin jota käytin viimeksi ei auttanut tällä kertaa.
Haluaisin lääkityksen lopettaa koska olemme mieheni kanssa koittaneet lasta, muutaman keskenmenon siivittämänä, reilun vuoden. Mutta en vaan uskalla. Ja syy on se, että oireet lääkitystä vähentäessä ovat niin voimakkaat etten niitä vaan kestä. Ja ehkä myös siksi, koska mun masennus on ollut toistuva enkä halua enää vajota mustaan kuoppaan...
Mutta jos jotain positiivista haetaan, niin voin ilolla kertoa että lääkitys on auttanut. Mulla on huikeen hyvä olo ja vaikka on syksy niin aurinko paistaa!
Tsemiä kaikille, olette upeita! :)

Syksy

Keskivaikeaan masennukseen söin pahimpaan aikaan neljää eri lääkettä. Ja en muista viimeisen lääkkeen nimeä. Mutta minullakin työterveyslääkäri uusi reseptin varmaankin pari vuotta kun terapia oli loppunut. Kun pelkäsin niitä sivuvaikutuksia. Ne oli sellasia et vaikka seisoit paikoillaan. Niin tuntui että liikut eteen ja taakse. Ja niitä tuli jo siitäkin jos oli unohtanut ottaa lääkkeen. Mutta nyt olen ollut ilman mieliala lääkkeitä viitisen vuotta ja hyvin menee. Ja ku lääkkeet lopetin. Niin aloin nauraa ja itkee ilosta. Eka kerran kun sain silloin naurukohtauksen. Niin tyttäreni ihan säikähti et mikä mulle tuli.

Niin hyvin kuin tää itse itsensä kuvaaminen muuten onnistuukin, niin kuvausmestat ja kuvakulmat vois olla vähän moninaisempia, jos ois joku ihminen kuvaamassa. Eli, samalla rappukäytävällä mennään taas kuten monta kertaa ennenkin!  Ja vaikka on kuinka tylsä kuvauspaikka, niin ittestäni tykkään niin hirmuisesti, että tukin tänkin postauksen taas ihan turhan monella kuvalla. Rätit kävis varmasti ilmi vähemmistäkin ruuduista, mutta kun itserakkaus.

Mulla on jostain syystä ollut viime päivät jotenkin alakuloisia ja aikaansaamattomia. Olen nukkunut pitkälle iltapäivään ja väistellyt velvollisuuksia. Blogiinkin olis monta juttua kirjoitettavana, mutta ei vaan tunnu lähtevän. Onko tää nyt sitä kevätmasennusta sitten? Kun syksyllä tulee pimeetä, niin masentaa, se valon vähyys ja kun keväällä aurinko alkaa paistaa, niin taas masentaa.

Entisenä masennuspotilaana mä olen aina tosi varpaillani, kun tulee tällaisia jaksoja. Pelkää, että onko tää nyt jotain oikeasti pahaa, lähteekö tästä syöksykierre vai olisko kyse kuitenkin ihan normaalista mielialojen ja tunnelmien vaihtelusta. Vaikka sanoin tuossa, että "entinen masennuspotilas", niin mä kyllä itse koen, että tietyllä tavalla mä olen sitä edelleen ja tulen olemaan. Tai siis en oo potilas, mutta ei se taipuvaisuus siihen mielen mustaan ole kadonnut mihinkään ja tiedostan masennuksen uusiutumisen riskit. 

Terapiavuosien ansiosta mä olen kuitenkin niin paljon paremmin selvillä siitä kuka ja millainen mä olen, miten mä asioihin reagoin ja mikä on omalla kohdallani normaalia, että koen olevani aika tyynillä vesillä. Ehdottomasti suurin ja tärkein muutos ja oppi, joka on parantanut elämänlaatuani ja mielenterveyttäni, on ollut se, kun tajusin, ettei mun tarvii koittaa miellyttää muita ihmisiä oman oloni kustannuksella. Sanoin itelleni, että on enemmän kuin ok olla itsekäs ja yrittää miellyttää suurimmaksi osaksi itseään. Ei se tarkoita mitään kusipäisyyttä tai sitä ettei ota muita huomioon, mutta sitä, että jos meinaa voimavarat loppua, niin silloin pitää miettiä eka itseä ja vasta sitten muita.

Se on tarkoittanut itselläni esimerkiksi sosiaalisen elämän vähentämistä. Viihdyn yksin ja tarvitsen yksinoloa paljon ja usein. Nuorempana mietin enemmän, että loukkaantuuko joku jos kieltäydyn vaikka juhlakutsusta tai muusta ehdotetusta yhteisestä toiminnasta, nykyään mietin, että se loukkaantuminen on ihan sen toisen ihmisen omalla vastuulla ja jään ihan iisisti himaan, jos tuntuu, et mut tekee onnellisemmaksi yksinolo kuin kemuissa minglailu. 

Iloisen näköiset asukuvat ja mä jauhan jotain masisjuttuja. Kai tämä on mun keino laittaa asiat perspektiiviin, kun muistuttelen näin kirjallisesti itseäni, että kaikki on hyvin, enemmän kuin hyvin. On ihan normaalia tuntea olonsa välillä stressaantuneemmaksi ja alakuloisemmaksi. Se ei vielä tarkoita, että pää lähtee raiteiltaan.

Mut mulla on vieläkin vähän sopeutuminen menossa tähän nykyiseen tunne"ilmastooni". Mä ehdin elää niin kauan sellaisesta huolten, murheiden, stressin ja epävarmuuksien täyttämää elämää, että en ole oikein vieläkään täysin käsittänyt sitä miten kaikki on muutamassa vuodessa muuttunut. On ollut esimerkiksi jännä huomata, että enhän minä olekaan yhtään niin negatiivinen ja pessimisti luonteeltani kuin pitkään kuvittelin. Se olikin ehkä vaan sairauden ja väsymyksen aiheuttamaa näköalattomuutta. Nykyinen minä on edelleenkin ennemmin realisti kuin yltiöpositiivinen, mutta nykyään näen asiat enemmän mahdollisuuksina kuin varmoina epäonnistumisen paikkoina.

hame-H&M/t-paita-Cubus/takkiasia-Seppälä/laukku ja kengät-Vagabond/korvikset-Kirju/aurinkolasit-Le Specs

Ehkäpä tähän hönttiin oloon auttaa vähän se, kun alan valmistelemaan esitystäni perjantaiksi. Mut on kutsuttu yhteen koulutukseen pitämään eräänlainen inspiraatiopuheenvuoro. Mietin aluksi, että mitä ihmettä ja miksi minä, mutta kun asiasta kutsujan kanssa keskusteltiin asia valkeni minulle ja mun pää on jo ihan täynnä omia oivalluksia ja kokemuksia joita haluan tuolla jakaa. Aiheena siis mm. ennakkoluulottomuuden ja avoimuuden merkitys omalla free lancer -urallani. Näiden juttujen pyörittely saa mielen varmasti väkisinkin piristymään, kun muistuttelen jälleen kerran itseäni miten paljon paremmaksi asiat ovat työn sarallakin viime vuosina muuttuneet. Ei Veera mitään hätää, ei yhtään mitään hätää.

 

Ja kas näin se taas toimi! Aloitin marinalla "vää-vää" ja kirjoittelinkin itselleni paljon paremman mielen! Ja olihan toi asukin nyt aika kiva.

 

Kommentit (21)

Raili

Heissan ! Ihan samojen asioiden kanssa painiskelen, mielestäni tuo masennus on aina välillä lähes huomaamattomana olkapäällä ja joskus se on ihan siinä käsin kosketeltavana. En minä siitä eroon pääse. Ihanat taasen sinulla nuo vaatteet, toi takki on ihana :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niinpä se taitaa se masennus pikkuruisena kaverina siinä olkapäällä tulla aina kulkemaan. Mut pitää vaan yrittää pysytellä hyvissä väleissä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Vaikka tekstissä sivuttiin varjoisia kujia, niin silti kuvista erityisesti "korviskuva" on superfressi, keväinen ja kiva. Aurinkoisempaa huomista!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Oli jotenkin ulkoisen olemuksen puolesta kyllä fressi olokin! 

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

arja

Pelottavaa että kirjoitit aiheesta juuri nyt. Sillä omatunto yrittää sanoa jotain kun sanoin ei yhteen juttuun. Ennen olisin väkisin lähtenyt. Mutta minäkin kävin terapiani ja tajusin että saan sanoa ei. Mulla on valta päättää mitä teen ja millon. Olla yksin kotona (tai miehen kans) vaikka jotain kivaa olisikin tarjolla. Mutta tarvin myös aikaa itselleni.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mullakin on tässä just mietinnässä yhden puuhan vähentäminen, et mitenkä sen esittäis et ei nyt jaksa pysty haluu. Mut hienoo, et on opittu kuuntelemaan itteemme!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Päivi

Hei!
Olet varmaan saanut kuulla masennuksestasi kertoessasi, ettei henkilö olisi koskaan uskonut, että juuri sinä olet voinut sairastaa masennusta, koska olet aina niin energiden ja iloisen näköinen. Itse kroonistunutta masennusta sairastavana olen kuullut tuota kommenttia tosi usein, koska ihmisten ilmoilla ollessani en halua näyttäytyä surkuteltavana olentona, vaan pyrin olemaan sosiaalinen ja ihmisläheinen. Minunkin sairaushistoriani on ollut aaltoilevaa, mutta minulle on ihan arkipäiväistä kamppailla alakulon kanssa toivoen, ettei putoaisi kovin syvälle. Huonompina päivinä on elintärkeää saada olla omissa olissaan, ilman minkäänlaisia suorituspaineita ja pakollista sosiaalisuutta. Sitä joidenkin on vaan vaikea ymmärtää, kun ovat nähneet minusta vain sen hymyilevän ja aina toisia huomioivan puoleni. Tätä oikeutta omaan aikaan ja terapoivaan yksinäisyyteen on ollut pakko opetella, sekä kestämään niitä reaktioita, joita voi saada ymmärtämättömiltä ihmisiltä sanoessani: Ei, nyt ei sovi. Vertaistuesta sanotaan, että se on tärkeää. Itse koin sitä, lukiessani sinun postaustasi. Vertaistukenkaan ei siis aina tarvi tätä enempää :-) Kiitos sinulle avoimuudesta, sekä mahdollisimman aurinkoisia kevätpäiviä elämääsi!

Veera
Liittynyt2.9.2015

no en mä oikeestaan muista olenko mä kauheesti kuullut mitään epäuskoa, koska kyllä musta on näkynyt aika paljon se surkeempikin puoli oikeessa elämässä. Live-elämä ja tää blogi on kuitenkin eri asiat.

Kiva kuulla, että postauksesta oli iloa, sitähän se vertaistuki just on parhaimmillaan, että kuulee toisten tarinoita ja tajuaa ettei oo asian kanssa yksin.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Parkkis

Oli kyllä pakko kommentoida tätä! Itse ainakin olen aina pyrkinyt ulospäin näyttämään siltä että menee hyvin ja pärjään yms, joten ihmiset eivät usko että olen masentunut. Välillä on hyviä kausia ja välillä mennään syvälle. Toisaalta sitä sulkeutuu enemmän kun ihmiset eivät usko.

kirppismuija
Liittynyt15.2.2016

Hei!

Kiitos rehellisestä kirjoituksesta, vertaistukea parhaimmillaan! Ei sinulla ole mitään hätää. Olet masennuksen jo kerran selättänyt ja jos se iskisikin uudelleen, on sinulla keinot parantumiseen olemassa. Kevät on meille tummiin tunteisiin taipuvaisille haastavaa aikaa.. Pysy liikkeellä ja vältä asioita, jotka tiedät olevan sinulle pahasta. Uskon, että pysyt pinnalla :) 

PS. Kauniit kuvat, tosi toimiva tuo asukokonaisuus.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mua vaan aina ihmetyttää, et miksi tää kevät on haastavaa aikaa, kun niin on se pimenevä syksykin! :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Hemuli

Hei, 

ei olisi tosiaan uskonut, että olet joskus sairastanut masennusta. Olet niin iloinen ja pirteä. Siksi tykkään lukea kirjoituksiasi. Olen itsekin masennuspotilas ollut, johtuen monista asioista. Kuitenkin selvisin, mutta aina saa olla varuillaan, ettei se pirulainen iske takaisin. En ota suurempia stressejä ja koitan asioista löytää aina hyvät puolet. Joskus jos tuntuu, että pitää hakata päätä seinään, otetaan sitten relax. Ja mitä tulee asukuviin, ovat ne aina yhtä ihania. Tulee oma nuoruus mieleen, vaikka vielä on nuori mieleltään ei iältään. Ei muuta kuin mukavia ja rentoja päiviä. :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Niin, no eihän se että blogikuvissa hymyilee vielä tosiaan tarkoita, että on iloinen ja pirteä. En mä edelleenkään ole todellakaan pirteä, mutta iloinen sentään. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Sariska

Tsemppiä! Itelläkin tässä helmi-maaliskuussa ollut synkkä pilvi pään päällä ja muutama päivä on ollut kyllä niin pahoja että ihan pelottaa olenko enää koskaan onnellinen. Ehkä se tästä vielä. Ainakin eilen syvissä vesissä kahlanneena tää päivä jo tuntuu vähän paremmalta.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Eiköhän sitä onneakin vielä sinne kalenteriin mahdu! :)

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Liliaana

Veera ihanan valoisa kirjoitus, piristi mieltä kovasta ja antaa voimia eteenpäin, asut olivat taas kerran yhtä ihania.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Jee, kiva kuulla, että tästä avautumisesta tykättiin!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

M

Kiitos kirjoituksesta! Ja oli kyllä kivat asukuvat!

Niinkuin oli tosi kivoja ne kollaasipostauksetkin sun blogin taipaleelta! Olen seurannut jo ehkä 5 vuotta(?), ja ammentanut paljon vinkkejä pukeutumiseen.

Olen tämän kevään ollut onnellisempi ja positiivisempi kuin aikoihin, ja olen löytänyt uudelleen oman positiivisuutta pulppuavan luonteeni, joka on ollut todella hakusessa vaikean työuupumuksen ja vuosia kestäneen masennusjakson jälkeen. Sain myös apua psykoterapiasta, vaikka senkin jälkeen on ollut vaikeita hetkiä. Mutta tuntuu että tänä talvena ja keväänä on alkanut helpottaa. Luulen, että osaltaan on vaikuttanut d-vitamiinitankkaus ja muutkin vitamiinit, joista olen koittanut pitää huolta.

Jotenkin sinunkin postaukset ovat muuttuneet positiivisemmiksi, tai näin olen ollut niitä lukevinani!

Mutta kyllä itselläkin aina ensimmäiseksi rasittavasta ja kuormittavasta tilanteesta tulee pelko, että mut jos sairastun uudelleen. Vaikka siitä ensimmäisestä jaksosta tulee syksyllä 10vuotta täyteen! Ehkä se on myös itsesuojeluvaisto, joka käskee himmata, että balanssi pysyy!

Mukavaa kevättä!

Veera
Liittynyt2.9.2015

Ai hitto, mun pitäis kyllä kans panostaa noihin vitamiineihin. Taidan heti lähteä D-vitamiinipurkille!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Jenna

Mäkin mietin aina keväisin, että millä logiikalla tää lisääntyvä auringonvalo meinaa alkaa masentaa, kun kerran syksyllä sen väheneminen tekee saman jutun?! Mutta aika oivasti luin tämän, kun itsellä on ollut samoja fiiliksiä ja nyt jo ehkä se kevään pahin vaihe ohi. Oon ajatellut itsestäni aina, että olen ilonpilaaja ja pessimisti, mutta nyt vihdoin terapian käyneenä alkaa niitä muitakin sävyjä löytyä tähän omaan olemiseen ja itsensä tarkasteluun. On ollut mieletöntä huomata, että musta on löytynyt myös se ääni, joka sanoo &quot;selviät kyllä&quot;, sen entisen sijaan joka yleensä maalaili piruja seinille kaksin käsin. Toivon, että tämä muutos auttaa yli myös mahdollisista tulevista vaikeista ajoista. (Sopivasti) aurinkoista kevättä!

Kiti

Osuva kirjoitus! Sairastin vakavan masennuksen monta vuotta sitten. Sain apua ja nykyään voin todella hyvin. Silti välillä pelkään masennuksen uusiutumista hirveästi, ja joka kevät jännitän, tuntuuko lisääntyvä valo ja kauneus ihanalta vai lamaannuttavalta.
On todellakin tärkeää tietää omat rajansa ja voimavaransa ja pitää niistä kiinni. Jos masennus jotain opetti, niin ainakin sanomaan ei.

Tsemppiä ja aurinkoa kevääseen!

T: Kiti
www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin