Kirjoitukset avainsanalla Kulttuuri

Viime viikon perjantaina sai elokuvissa ensi-iltansa blogimaailmasta kertova Onnenonkija, jonka pääosassa bloggaaja Marja Auroraa esittää Minka Kuustonen. Kävin itse katsomassa elokuvan lehdistönäytöksessä ja pääsin samalla jututtamaan itse päätähteä ja elokuvan ohjannutta Ville Jankeria.

Onnenonkija kertoo Marja Aurorasta, joka yrittää saada blogiaan lentoon, mutta taloudellinen menestys, vaan jää saavutamatta. Vanhemmat painostavat hankkimaan oikean työn ja muuttamaan kotoa ja sisko sekä ulosottomies karhuavat saataviaan. Siihen syssyyn, kun sitten tapaa rikkaan suvun Olavin (Olavi Uusivirta), miettii Marja voisiko siinä olla ratkaisu tilanteeseen. 

Heti jo leffan ekat kohtaukset saivat tämän bloggaajan hihittelemään ja nyökyttelemään, niin oli bloggaajatilaisuudessa skumppalasi kädessä poseeraaminen tutunoloista puuhaa. Myös bloggaajakaverin kanssa pidettävät kuvaussessiot tuntuivat enemmän kuin tutuilta. Parikan puputennarit vilahtelevat, Marja ihkuttaa blogissa  saamiaan kosmetiikka tuotteita ja Instagram laulaa. Kun vanhemmat kyseenalaistavat bloggaamisen järkevyyden, kertoo Marja pääsevänsä "viikon päästä siihen portaaliin. Se viisinkertaistaa mun lukijamäärät!" ja on varma, että samalla myös "affi-tulkut" nousevat huimasti. 

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että käsikirjoittaja ja muu tekijätiimi on kyllä todella hyvin lifestyle-blogiskenen ilmiöt opiskellut. Yksityiskohdista huomaa, että blogeja on seurattu pitkään ja hartaasti ja tällainen itsekin blogimaailmasta hyvin perillä oleva katsoja kyllä bongaa sieltä tuttuja juttuja jopa siihen malliin, että mistä blogista tai jutusta on mikäkin läppä saattanut saada inspiraationsa. 

Myös vastaus miksi Marja bloggaa, on kuin suoraan satojen bloggaajien suusta, bloggaamisessa kun hänen mielestään yhdistyy niin monta asiaa mistä hän tykkää: valokuvaus, kirjoittaminen ja muoti. "Mä vähän niinku näen kaiken Instagram -kuvina". *reps*

Marja Auroran nahkoihin solahtanut Minka Kuustonen kertoi lukeneensa paljon blogeja valmistautuessaan rooliin ja huomanneensa, että kirjoitustyyli on monilla bloggaajilla keskenään yllättävän samankaltainen. Vaikka Minka kertoi etsivänsä blogeista myös tyylivinkkejä, kolahtaa häneen kuitenkin eniten sellaiset blogit, joissa uskalletaan kertoa aroistakin aiheista.

Onnenonkijasta olisi helposti saanut tehtyä pelkästään meitä bloggaajia irvailevan elokuvan, mutta Minkan mielestä oli tärkeää, että päätettiin tehdä ennemminkin rakastava elokuva, jossa yritetään ennemminkin ymmärtää tätä ilmiötä ja ihmisiä sen takana. Kyllähän leffa piikittelyä sisältää, mutta se on ainakin näin bloggaajan näkökulmasta just se elokuvan viehätys, pelkkää tyhjäpäistä pissistä Marjasta ei kuitenkaan ole tehty.

Rikkaan suvun poikaa Olavia näyttelevä Olavi Uusivirta oli elokuvassa just niin ihana kuin odottaa saattoikin!

Ohjaaja Ville Jankeri ei tunnustanut blogeja ennen Onnenonkija projektia juuri lukeneensa, mutta Marjan tarinaan oli silti helppo samaistua. Marja Auroran unelma on tulla menestyväksi bloggaajaksi ja tuohon unelmaan ei tunnu kukaan muu uskovan. Ville puolestaan kertoi aina haaveilleensa elokuvaohjaajan urasta, mutta muistaa saaneensa paljonkin pilkkaa ja epäuskoa osakseen. Marjalle vanhemmat ehdottavat elokuvassa farmaseutin ammattia, Villelle kyseisenlainen kohtaus on tuttu omasta elämästä, sillä hän kertoo äitinsä ehdottaneen hänelle ryhtymistä bussikuskiksi, vaikka Ville itse uskoi tuolloin teon alla olleen Pussikaljaromaani -elokuvan menestykseen. Kannattaa siis uskoa omiin unelmiin, vaikka muut ehdottelisivat mitä!

Kun kerran romanttisesta komediasta on kyse, niin kepeää höttöähän Onnenonkija on eikä loppuratkaisua tarvitse paljoa arvailla. Mutta viihdyttävä elokuva kyllä ainakin kaikille blogimaailmaa seuraaville. Ja voisin veikata, että tätä leffaa katsotaan parinkymmenen vuoden päästä eräänlaisena ajankuvana, "ei vitsi, muistatko kun tuohon aikaan kaikki bloggas!?" 

 

Kommentit (0)

Joopa joo, ei menny mun ja mutsin pukeutumishommat ihan niinku Strömsössä, kun koitettiin tänään tehdä lähtöä oopperaan. Mulla meni eka hermo, kun sukkahousut ei noussu kuin polveen saakka. Jotku saakelin alekorista kerran nappaamani läskinkuristuskamaluudet olin sitten aamulla pakannut kiireessä matkalaukkuuni. Kokomerkinnän puolesta mun olis noihin pitänyt mahtua, mutta kun pukkas jo melkoisesti soijaa ihan tuon polviin saakka kiskomisen jäljiltä, niin en lähtenyt yrittämään operaatiota loppuun saakka. Mutsia meinas kyllä kovasti mun taistelu naurattaa. Itseäni ei niinkään. Onneksi mukaan oli tullut napattua myös stay upit ja ne sentään mahtui!

Mammalla puolestaan mekko ei suostunut yhteistyöhön. Hän oli suunnitellut ooppera-asukseen upean minun ikäiseni Max Maran silkkimekon (juu, äidillä on se sama mekko päällä mun 1v-kuvissa!), mutta huuhteluaineveteen kostutetulla pyyhkeellä käsittelystä huolimatta ei saatu mekosta riittävästi sähköisyyttä pois. Kolttu liimautui hanuriin ja jalkoihin sen verran tanakasti, että ei sillä ei ihmisten ilmoille lähdetty. 

Joten täällä sitä loikittiin pikkuisen ärräpäitä päästellen hotellihuoneessa ees ja taas, ja koitettiin saada jotakin ruhojemme peitoksi. Mutta päästiin me sentään vihdoin matkaan ja nauttimaan oopperaelämyksestä!

Mamma kiskoi päälle tänään Marks & Spenceriltä löytämänsä culottes-housut (Tunnetilan Ninalle kuulema kiitos inspiraatiosta!) ja lainasi kaveriksi minun pari postausta sitten esittelemäni pitsipaidan. Hartioita lämmitti tietenkin äidin itse suunnittelema ja neuloma Alina-nimeä kantava silkki-mohair -huivi. Ja jalassa meidän yhteiseltä Rooman matkalta hankitut kiiltonahkaiset herrainkengät. Myös käärmennahkainen käsilaukku on Italian ostoksia, mutta jo vuodelta -74. Melko kiva hätävara-asu mun mielestä!

Kaula tuntui äidin mielestä turhan paljaalta, mutta mukana olleet mustat SNÖn helmet eivät istuneet puseron päälle. Ei hassumman näköinen ratkaisu tämä paidan alle sujauttaminenkaan. Mutsin rohkean lyhyt tukkatyyli sai alkunsa vuosia sitten, kun hiukset lähtivät syöpähoitojen seurauksena. Mamma totesi superlyhyen frisyyrin niin passeliksi itselleen, että on pysytellyt siinä aina siitä saakka. Väri hiuksissa on aivan oma.

(Kuvat otettu harjoituksista, itse esityksessä kuvaaminen luonnollisestikin kielletty)

Itse ooppera on ainakin minulle ensikertalaiselle varsin kiehtova kokemus. Hieman aluksi vierastutti se, että ihan lyhyimmätkin dialogin pätkät laulettiin, kun itsestä ne olisi olleet luontevampia puhuen. Mutta tarina, selkeämmät ja pidemm,ät lauluosuudet ja teoksen visuaalisuus tempaisivat kyllä mukaansa ja nautin esityksestä kovasti. Hulttion tie on englanninkielinen ooppera, mutta täytyy sanoa, että siitä huolimatta näyttämön yläpuolella näkyneet tekstitykset olivat kyllä avuksi, sen verran haastavaa oli tuttukin kieli oopperalaulettuna. 

Olin reilu viikko sitten seuraamassa Hulttion tien harjoituksia, mutta katsoin ihan tarkoituksella vain muutaman pätkän, vaikka mahdollisuus olisi ollut seurata harjoitukset kokonaan. En halunnut tietää tarinasta vielä kaikkea, vaan jätin jännitettävää tälle illalle. Ja hyvä niin, sillä olihan se ihanaa aina yllättyä vaikkapa lavasteiden hienoudesta joka kerta esiripun auetessa. Puvustuksessa puolestaan oli niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, että niitä olisi hyvin voinut tiirailla kauemminkin mitä jotkut joukkokohtaukset kestivät.

Kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja uskaltaisin luvata, että ei tämä jää minun viimeiseksi oopperavierailukseni. 

Väliajalla käytiin tietenkin imaisemassa lasilliset skumppaa!

Oltiin sitten loppupeleissä molemmat punaisessa pitsissä, kun minä kiskoin päälleni jo kerran aiemmin blogissa nähdyn Dorothy Perkinsin pitsikoltun. Edelleen kiva mekko muuten, mut mekon paljetit raapii alleja. Auts.

Laukuksi nappasin Olympuksen pienen clutchin. Kysyin aamulla pakatessa miehen mielipidettä, kumpi olis mekon kanssa parempi kullan vai hopean värinen veska ja hän valitsi hopeisen. No sitten saattoikin laittaa korviin murulta lahjaksi saadut hopeakorvikset, eli hyvin mies valitsi.

mekko-Dorothy Perkins/laukku-Olympus (saatu)/kengät-MMM for H&M

Viimeisen silauksen oopperatyylini antoi vielä tämä kaunis timanttisormus. Olen voittanut sormuksen aikoinaan kultakaupan arvonnasta ollessani 11 -vuotias, mutta se ei luonnollisestikaan istunut tyyliini vielä tuolloin, eikä vielä monia vuosia myöhemminkään, joten annoin äidin käyttää timantti-ihanuuttani. Ajattelin aina, että tuo sormus on tyyliltään sellainen aikuisen naisen koru. Nyt, 34-vuotiaana mä sitten päätin vihdoin olla aikuinen nainen ja otin sormuksen itselleni. "Aikuinen nainen mä oon..."  Kyselin sitten äidiltä, että onko tuo riittävän arvokas sormus sellaiseksi viimeiseksi matkavakuudeksi, että sen panttaamalla saa lentoliput kotiin. Lopputulos oli, että ei nyt ihan maailman ääristä saakka, mutta Europpasta ainakin. "En enää eksy maailman tuuliin....."

Eli pienten vaikeuksien kautta oopperaan ja voittoon. Sillä kyllähän me nyt mamman kanssa aika kivat oopperatyylit luotiin!

Äiti-tytär -laatuaika jatkuu huomenna Tallinnassa!

 

-Liput oopperaan saatu osana kaupallista blogiyhteistyötä-

Kommentit (7)

Vierailija

Hyvää Tallinnanmatkaa ja terveiset äidillesi Anulta ja Heikiltä Vuokatista 😊

Salla / HappyHeels

Mahtavaa näitä on lukeakin, eli lisää vaan :) Ja vitjat mitä asennetta noissa kuvissa, peukutan!

Vinkiks

Kun mekko liimautuu sukkahousuihin, kaivan käsilaukusta käsirasvan ja rasvaan kädet ja välittömästi ennen kuin rasva imeytyy myös sukkahousut niiltä osin, joihin mekko liimautuu. Ei takerru enää!

Veera
Liittynyt2.9.2015

oo, pitääpä muistaa tää! Kiitti vinkistä!

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Tunnetilan Nina

Jestas miten UPEASTI nuo housut sopivat äidillesi! Jee, kiva olla inspiraation lähteenä. :)

-Kaupallinen yhteistyö, Kansallisooppera-

(Huom, linkki kilpailuun postauksen lopussa!)

Oletko koskaan käynyt oopperassa? Itselleni kyseinen taiteenlaji on vielä melko tuntematon, mutta olen aivan innoissani sillä pääsen ensi viikonloppuna näkemään elämäni ensimmäisen oopperateoksen! 

Perjantaina 18.3. saa Kansallisoopperassa ensi-iltansa Igor Stravinskyn Hulttion tie. Vuonna 1951 kantaesityksensä saanut Hulttion tie on Suomessa harvoin esitetty teos, joka on Oopperassa tuotettu viimeksi yli 50 vuotta sitten.

Oma tutustumiseni oopperan maailmaan alkoi viime viikolla, kun pääsin tutustumiskäynnille Oopperaan ja tapaamaan Hulttion tien pukusuunnittelija Erika Turusta. Pääsin kurkistamaan takahuoneisiin ja näkemään kuinka esityksen upeat puvut syntyvät ja kuinka hahmot heräävät henkiin maskeraajien käsissä. Otin paljon kuvia, jotta tekin pääsette kurkkaamaan kulissien taakse.

Kuvissa Erikan asuluonnoksia. Kun vertaa oikean puoleista luonnosta postauksen ekaan kuvaan, jonka otin Madamesta ennen lavalle nousua, näkee, että visiot on saatu kyllä loistavasti tehtyä todeksi.

Pukusuunnittelija Erika Turunen kertoi, että hänen työnsä pukusuunnittelun kimpussa alkaa usein jo noin pari vuotta ennen ensi-iltaa. Kun esitykseen on aikaa vuosi, on luonnokset vietävä ompelimoon ja sitten alkaa tarvikkeiden hankinta.

En todellakaan osannut ajatella kuinka paljon ihmisiä ja miten monien alojen osaajia oopperan tekemiseen tarvitaan. Kun yhdessä oopperassa on keskimäärin 250-350 pukua, on materiaalien ja tarvikkeiden hankintakin jo ihan hurja operaatio. Kankaita, paljetteja, nahkaa ja nauhoja hankitaan tukuista ympäri maailmaa. Ja se mitä ei saada valmiina, tehdään sitten itse.

 

Ompelimossa viimeistellään Parrakkaan naisen paljettista aamutakkia.

Hulttion tie on tarina ison perinnön saavasta Tom Rakewellistä, joka palkkaa apurikseen Nick Shadow’n, jonka johdolla hän lähtee maailmalle humputtelemaan ja nautiskelemaan elämästä morsian Ann Truloven jäädessä kotikylään pitämään liettä lämpimänä.. No senhän tietää, että lapasestahan se pojilla lähtee ja reissu vie heidät mm. bordellin iloihin ja sittemmin Tom päätyy avioliittoon parrakkaan naisen kanssa.

Parrakas nainen on julkkis, jonka naiminen toisi Nick Shadown mukaan myös Tomille kuuluisuutta.

Oli mielenkiintoista kuulla mitä kaikkea on otettava huomioon, kun suunnitellaan ja valmistetaan asuja tuollaiseen esitykseen. Ei todellakaan riitä, että puvut vain näyttävät upeilta. Tanssiminen, pikaiset asujen vaihdot ja useiden esitysten tuoma raju kulutus vaativat vaatteilta kestävyyttä ja niiden on toimittava juuri oikein. Millaisesta taskusta kello olisi helppo kaivaa esiin? Kuinka vaate on nopea riisua ja pukea, jos vaihtoaika on todella lyhyt?  Vetoketjut olisivat nopeita, mutta epäluotettavia, joten ooppera-asuista löytyy kuulema paljon hakasia.

Värjäri Liisa Niskanen mietiskelee kuinka bordellin emännän  hameen alta vilahtava lonkero-olento viimeisteltäisiin. Tämän yksityiskohdan lähtökohta oli, että pukusuunnittelija Erika mietti mikä olisi ällöttävintä mitä madamen haarovälistä voisi vilahtaa.

Itseäni kiinnosti kovasti etenkin värjärien työ. Niin, oopperalla työskentelee ihmisiä myös sellaisella nimikkeellä kuin värjäri! Heidän tehtävänään on esimerkiksi tehdä asuihin oikeanlaiset kulutuksen, jotta näyttäisivät vaikkapa sopivan rähjäisiltä ja tai tarvittaessa vaikka painaa oikeanlainen kangas, jos ei sopivaa löydy valmiina. Ongelmanratkaisukykyä tarvitaan tässä työssä kuulema rutkasti.

Kun näet lavalla hahmon, jonka asussa on polvipussit, jotka näyttävät kuin housuja olisi pidetty vuosia tai aidon näköiset roiskeet vaikkapa taidemaalarin essussa, niin ne ovat kaikki värjäreiden käsialaa.

Burleskitaiteilija Petra Innanen (aka Bettie Blackheart) nähdään oopperassa pyörittämässä tulitasseleita!

Tämän tissihemmon nähdessäni huokaisin helpotuksesta, “onneksi omat ei oo sentään noin isot!”

Ensimmäiset pukuharjoitukset pidetään vasta n 1,5 viikkoa ennen ensi-iltaa. Tuolloin pukusuunnittelija tiimeineen tarkkailee kuinka asut toimivat lavasteissa ja valojen kanssa. Erottuvatko yksityiskohdat riittävästi, ovatko värit oikeat? Olisiko roolihahmolla sittenkin tumma tukka eikä vaalea? Pitäisikö viittaa sittenkin lyhentää? Harjoituksissa tehtyjen huomioiden jälkeen on vielä viikko aikaa tehdä tarvittavat korjaukset.

 

Kuoron puutarhatonttuasuihin kuului Arctipsin huopalapikkaat! Samat jotka itseltänikin löytyvät punaisina.

 

Kaikkia kenkiä ei kuitenkaan löydy valmiina; esimerkiksi noita Nick Shadown sorkkabuutseja on turha etsiä Kookengästä. Ja tämän vuoksi oopperassa on töissä myös suutareita!

 

Kulisseissa työskentelee valtava joukko eri alojen ammattilaisia: kampaajia, maskeeraajia, tarpeistonhoitajia, pukijoita, valomiehiä, assistentteja, ompelijoita, suutareita, värjäreitä, modisteja ja paljon paljon muita.

Etenkin Hulttion tien absurdeissa bordellikohtauksissa ja niiden puvustuksessa on paljon burleski- ja sirkushenkeä

Olin jo muutenkin todella innoissani elämäni ekasta oopperakokemuksesta,, mutta nyt kun olen päässyt juttelemaan tekijöiden kanssa ja näkemään hieman miten hahmot syntyvät, olen entistäkin odottavaisempi. Ei sitä osaa jotain esitystä katsellessa aina kuvitellakaan miten suuri työ siellä kulisseissa ensin tehdään ennen kuin show voidaan tuoda lavalle yleisön eteen.

Tom Rakewell saa rikkauksia ja mainetta, mutta minkä hinnan siitä joutuu maksamaan? Mitä paholainen häneltä haluaa?

Roolihahmojen asut alkavat siis olla pikku hiljaa valmiita perjantaina koittavaan ensi-iltaan, mutta minä ja oopperaseurakseni tuleva äitini vielä kovasti pohdimme mitä pukea päälle. Mitään erityistä etikettiä ei oopperayleisölle ole (ensi-iltoihin pukeudutaan perinteisesti juhlavammin), ja sinne saa halutessaan mennä ihan arkiasussa, mutta itselleni tämä eka oopperavierailu tuntuu sen verran juhlavalta, että kyllä minä jonkin kivan mekon haluan pukea. Mietin, että punainen pitsikotelomekkoni sopisi kyllä loistavasti väriltään tähän oopperaan, sillä myös lavalla nähdään paljon punaisen sävyjä.

Mikäli oopperaelämys voisi kiinnostaa sinuakin, niin KÄY TÄÄLLÄ ÄÄNESTÄMÄSSÄ kiehtovinta tyyliä ja voit voittaa liput Hulttion tie -esitykseen! 

 

 

Kommentit (11)

Katri K

Ihan mieletön puvustus! Oopperan puvut ja maskit ovat kyllä iskeneet joka kerta kun olen Oopperassa käynyt, mutta tämä jotenkin oikein erityisesti. Ihailen suunnattomasti Oopperan henkilökunnan ammattitaitoa.

Jenni vaan

WOW! Miten onkin saatu toteutettua tuo luonnoskuva noin hyvin ihmiselle. Mielettömän taitavaa porukkaa töissä tuolla! :)

anni

Vou, ihan mielettömiä oivalluksia ja pukuja! Lonkero-olento on ilmiselvä vagina dentata, jaiks

Oopperaan

Oohh - mitä upeita kuvia!
Erika Turunen on loistava puvustaja. Tämä kertomus taustalla tehtävästä työmäärästä ja taitavista monista ammattilaisista oli mielenkiintoista luettavaa.
Tämä oopera täytyy nähdä ❤️

Kivimäen Jenni

Valtavan mielenkiintoinen postaus, kiitos ihan hirveästi! Rakastan oopperaa, olisi niin ihanaa käydä useammin ihastelemassa näytöksiä. :) Todella upeita pukuja ja ihan valtava työmäärä takana, että valmiit hahmot saadaan lavalle. Toivottavasti yleisöstä edes osa hoksaa tätä vähän ajatella. :)

Maddaleena

Ensimmäinen oopperani oli Boris Godunov Savonlinnassa, seuraava oli Lentävä hollantilainen Bulevardilla sitten tulivat Bahtitsarain suhkulähde Leningradin Kirov teatterissa ja baletti Joutsenlampi Dresdenissä. Upea ja mieleenjäävä balettielokuva on ollut Franco Zefirellin ohjaama Romeo ja Julia. Oopperan kummitus on monesti katsottu sekä DVD ltä, että televisiosta. Nyt on hyvä, kun kaukana oikeista oopperalavoista asuvat voivat nauttia taltioiduista esityksistä, mutta sen aidon tunnelman kokee siellä livenä oopperassa.
Siispä matkustan junalla puoli päivää katsomaan tätä oopperaa.

Elisa/

Wau wau wau mitä inspistä! Mulla on menneisyys opiskelijateatterissa vähän kaikenlaisissa hommissa, joten taustatyön määrä on tuttu. Tuollaisessa oopperan kokoisessa tuotannossa se on vielä moninkertainen! Hauskimpia ovat juuri tuollaiset pienet yksityiskohdat jotka eivät välttämättä lavalta näy kuin eturiviin, mutta jotka tekevät näyttelijälle just sen oikean fiiliksen roolista: sorkkakengät, lonkerohämis hameen alla jne. Vähän sellaista työryhmän hassutteluakin se voi joskus olla :)

Taivaanrannanmaalari

Hyvä katsaus esiripun takaiseen työhön.

Tämän innoittamana liput hankittuna.

Kiitos tönäisystä kulttuuri-iltaa kohti.

Vierailija

Aaaah, kiitos tästä postauseita & etenkin runsaista kuvista! Niin taitavaa väkeä, ja mielettömiä ideoita.