Kirjoitukset avainsanalla Olympus

-Kaupallinen yhteistyö Olympuksen kanssa-

Bucket-laukkuja on viime aikoina näkynyt joka puolella, joten aivan täydellistä, että myös Olympus nappasi kiinni tähän trendiin ja suunnitteli kauniin mokkalaukun kamerakamoille. Kaunis ulkomuoto on PEN-kameroissa tärkeä asia ihan siinä missä tekniset ominaisuudetkin, eikä kauniita kameroita halua piilottaa rumiin laukkuihin, joten Olympuksen Fashion Accessorien -mallisto on osoittautunut suureksi hitiksi.

Olen itsekin esitellyt jo aiemmin tämän elegantin mustan nahkalaukun ja metalliväreissä kimaltelevat clutchit.

Malliston uusimpia tulokkaita ovat siis tämä mokkanahkainen Bucket Bag, josta on saatavilla myös vihreä versio sekä neljässä värissä löytyvät mokkaiset Camera Outfit -runkosuojat. Sain laukun itselleni joulukuun alussa, joten olen ehtinyt testailla sen tilavuutta ja toimivuutta jo useampaan kertaan. Kamera sujahtaa pehmusteiden väliin vaivattomasti ja sisustaa on helppo muovata mieleisekseen. Mitä väriin tulee, niin raikas sininen onkin aivan uusi väri kokoelmiini, joten laukku on tuonut ihan uutta ilmettä moniin vanhoihin asuihin. 

Laukku itse on tosiaan pehmeätä mokkaaa, mutta se kätkee sisälleen kameralaukkuihin kuuluvat kunnon pehmusteet. Tarrojen ansiosta väliseiniä voi siirrellä omien tarpeidensa mukaan tai napata vaikka jonkun väliseinän pois, jos on itselle tarpeeton. Kamera ja linssit pysyvät siis laukussa napakasti paikoillaan kovemmassakin menossa ja pehmusteet suojaavat tarvikkeita laukun joka puolelta.

Mitä taas itse laukun suojaamisen tulee, niin mokkanahan ollessa kyseessä, kannattaa ehdottomasti käyttää suojasuihketta!

Laukku sulkeutuu nahkanauhalla solmimalla ja olkahihnan pituutta on tarvittaessa mahdollista säätää. Pienet ja melko huomaamattomat metalliosat ovat kullan väriset.

Mikäli tarkoitus on kantaa vain mahdollisimman paljon kamerakamaa, niin laukku imaisi sisäänsä vaivattomasti esimerkiksi seuraavanlaisen setin: PEN E-PL7-runko, jossa kiinni kittilinssi 14-42 EZ + linssit 25 mm 1.8, 45 mm 1.8, 75mm 1.8 ja 9 mm body cap lens. Sivuun sujahti vielä korttilompakko ja puhelin. Mikäli matkasta pudottaa vaikkapa tuon isoimman 75 mm linssin, vapautuukin jo aika iso tila joillekin muille tärkeille tavaroille.

Siinä missä kovempi nahkalaukku sopii kokonsa puolesta selkeästi PEN-rungoille, niin omien kokeilujeni perusteella tämä Bucket Bag -passaa myös O-MD E-M10 (mk2) rungolle. E-M10:n kanssa sain pikaisella testillä mahtumaan laukkuun yllä olevan kuvan mukaiset kamat, eli runko + kittilinssi, 45 mm, 75 mm, 9 mm, lompakko ja puhelin. Enemmän järjestelemällä olisi tulos voinut olla vielä toisenkinlainen. Mutta iloisia uutisia siis O-MD-omistajille!

Tästä jo kerran aiemmin nähdystä asukuvasta saa hieman paremmin hahmotettua laukun koon. Melko näppärän kokoisesta veskasta siis kyse! Voin sanoa, että aika moni laukku on saanut käytössä väistyä näiden Olympuksen laukkujen tieltä, sillä mukana kulkee useimmiten jotain kamerakampetta ja nämä nyt vaan ovat niin tyylikkäitä asusteita, että niitä kantaa mielellään.

 

 

 

Kommentit (5)

nallevee

Puhut kirjoituksessasi kameran ulkomuodosta ja tärkeydestä, mikä lienee meille miespuolisille kuvauksen harrastajille usein toissijaista. Itselleni se on kuitenkin varsin tärkeää ja PEN-kameroissa on se hyvä puoli, että niihin saa adaptereilla liitettyä monien eri järjestelmien optiikoita. Minulla on neljä eri "penikkaa" useita adaptereita. Niinpä olen päässyt kuvaamaan esimerkiksi klassisilla Exaktan objektiiveilla myös digitaalisesti. Niillä syntyy mukavaa retrojälkeä ja vanhat objektiivit näyttävät uusien runkojen nokassa todella hienoilta. Ainoa miinus on tietenkin käsitarkennuksen käyttö, mutta se on hyvä taito opetella.

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mullekin se kameroiden ulkomuoto on toissijaista mun työkamojen kohdalla, mut näissä vapaa-ajan vehkeissä on kyllä kiva, että myös näyttävät kivoilta ja että voi kuskata mukana nättiä laukkua eikä mitään tylsää perinteistä kameralaukkua. 

Itse en olekaan kokeillut PENien kanssa vielä mitään muita kuin heidän omia linssejään, mutta valokuvaajien foorumeilla kyllä nähnyt aika mageita kuvia kun käytetty jotain "retro"linssejä. Kiinnostaisi kyllä ehkä hieman testailla..

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Yllättävän kapea hihna tuossa laukussa...kyllä nuo kamera plus kamat varmaan jotain kuitenkin painavat...

Veera
Liittynyt2.9.2015

Punnitsin laukun noilla kamoilla ja se oli about 1,5 kg.  Että ei se nyt normaalista naisten käsilaukun sisällöstä kauheasti heitä. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Vierailija

Itselle ainakin tuollakin painolla olisi liian kapea tuo hihna, jos joutuu vähänkin enemmän kantelemaan olkapäällä. Mutta nättihän tuo on ja upea väri.

Ehdin jo lauantaiaamuna miettiä, että pitäisikö mun jättää Helsinkiin reissaaminen ja Amorphis-keikka väliin, kun olo oli melkoisen hutera. Kaktus oli ilmestynyt kurkkuun jo edellispäivänä ja lämpöäkin pukkasi eikä yleistilassa päänsärkyineen ja hengenahdistuksineen ollut todellakaan kehumista. Päätin kuitenkin, että mennään nyt vaikka pää kainalossa, sillä olin odottanut tätä keikkaa jo monta kuukautta ja kyseessä oli ehkäpä koko kesän kohokohta. Ja voi luoja, sitä se todellakin oli. Kaikkia maailman flunssatroppeja naamaan, kassi täyteen nessuja ja menoksi ja olen niiiiiiiin onnellinen, että jaksoin lähteä. 

Mä olen tuntenut suuria onnen tunteita Amojen keikoilla ennenkin, mutta tää ilta Juhlaviikkojen Huvilateltassa oli jotenkin ihan erityisen maaginen. Keikan ekalla puoliskolla kuultiin mm. akustisia versioita vanhemman pään tuotannosta ja bändin soundia olivat maustamassa Pekko Käppi jouhikolla ja Piirpaukkeesta tuttu Sakari Kukko luritteli säveliä mm. huilulla.

En ole aiemmin kuullut Amorphista akustisena livenä, joten jo noiden herkempien versioiden kuuleminen tutuista biiseistä oli ihan elämys. Vaikka vokalisti Tomi Joutsen omien sanojensa mukaan tuntenutkaan oloaan kauhean kotoisaksi ilman särökitaroiden tukea, niin upealta herran ääni kuulosti kepeämmänkin soitannon kanssa. Ja mitä ylipäätään soundeihin tulee, niin ainakin minun korvaani kaikki toimi teltassa aivan loistavasti. 

Keikan ensimmäisellä puoliskolla koin ehdottomasti illan täydellisimmän hetken. Olin ollut into piukeana siitä saakka, kun bändi joskus keväällä julkisti, että keikalla vierailee Anneke Van Giersbergen, ja vanhana The Gathering -fanina tiesin, että jotain upeaa olisi odotettavissa. Mutta Anneken kanssa yhdessä vedetty Her Alone oli vielä moninkertaisesti mahtavampaa kuin olin osannut odottaa. Mä en pysty sanoin kuvailemaan sitä fiilistä, joka mun kropan läpi kulki koko sen biisin ajan. (FB-statuksessani kerroin biisin menneen niin luihin ja ytimiin, että meinas tulla itku ja pissa. :D) Tomin ja Anneken äänet pelasivat yhteen aivan taianomaisella tavalla. Voisivatko nuo metallimaailman Armi ja Danny pliis pliis pliis jollotella jotain yhdessä levyllekin! 

Toinen ekasta setistä suurella ilolla vastaanottamani biisi oli ehdottomasti Alone, jota hyvin harvoin keikoilla kuullaan, kuten ei oikein muutakaan Pasi Koskisen (Amorphiksen solisti ennen Tomi Joutsenta) ajan materiaalia. Alone kuuluu kuitenkin omien ikisuosikkieni listalle. Myös Skyforgerilta tuttu Silver Bride kuulosti tällä kertaa jotenkin erityisen hyvältä eikä yhtään kuluneelta niin kuin toisinaan tuppaa radiohiteille käymään.

Olin niin pyörryttävässä onnellisuuden tilassa jo ekan puoliskon jäljiltä, että tuntui ihan uskomattomalta ajatella edessä olevan vielä toinen pitkä setti. Väliajan jälkeen nimittäin kuultiin kokonaisuudessaa viime vuonna ilmestynyt Under The Red Cloud -albumi. Jos siis tarjoili keikan eka osakin ennen kuulemattomia esityksiä, niin sitä teki myös toinen puolisko, sillä uusimman levyn biiseistä oli useampikin sellaisia, etteivät herrat olleet niitä vielä koskaan livenä soittaneet. 

Omia suosikkeja Unfer The Red Cloudilta ovat mm. kunnon mörkö-örinää sisältävä Bad Blood ja jo viime syksyn Circuksen keikalla vaikutuksen tehnyt Enemy At The Gates. Unohtaa ei tietenkään voi myöskään levyn sinkkubiisiä Death Of A King, joka on ihan loistava läpileikkaus siihen mitä kaikkea Amorphis oikein on. Biisi toimii keikoilla loistavasti tietenkin myös hyvänä yleisön huudatusmateriaalina. 

Koskettava hetki oli myös Under The Red Cloud -setin päättänyt White Night, joka omistettiin biisissä mukana olevalle Aleah Stanbridgelle, joka menehtyi keväällä syöpään. Laulajatar oli biisissä mukana nauhalta tulleilla osuuksilla ja koko biisin ajan taustalle heijastettuna kuvana. Kaunis kappale ja harras tunnelma.

Pyörryttävää ja kutkuttavaa onnentunnetta aiheuttanut keikka oli siis todellakin kaiken kipeänä bussissa istumisen arvoinen. Ja illasta teki erityisen mukavan vielä se, että sinne yksin suuntaamisesta huolimatta en suinkaan joutunut viettämään iltaani yksin, vaan tutustuin moneen uuteen kivaan ihmiseen. Lyöttäydyttiin itse asiassa yhteen kundin kanssa, jolle myin ylimääräisen keikkalippuni Amorphiksen fb-sivun kautta ja tavattiin sitten muitakin yksin liikkeellä olleita Amo-faneja aina Saksasta ja Puolasta saakka. Ja oman kotikylän tyttöjäkin sieltä yleisöstä löytyi! Että eipä todellakaan tarvinnut viettää iltaa yksin, vaikka lähtiessä niin kuvittelin. 

Eli kaikinpuolin mahti reissu. Kyllä se heittämällä meni tämän kuluneen kesän kohokohdaksi.

Keskityin keikalla musiikista nauttimiseen, enkä siksi lähtenyt erikseen etsimään parempia lokaatioita kuvaamista ajatellen. Mutta kyllä siltä omalta paikalta viimeisestä seisomarivistäkin jokunen ihan semi-ok ruutu tuli. Kamerana oli jälleen Olympuksen PEN E-PL7 kuten lähes aina keikoilla ja kakkulana nokalla 75 mm 1.8.

Vielä tuonne keikalle mennessä minulta lähti ääntä, mutta flunssaisena ei se täpöllä mukana laulaminen ja ihastuksesta kiljuminen ollut ihan se paras juttu, joten lauantai-illasta saakka on ääni ollut ihan Seksipuhelin-Marjattaa. Tai oikeastaan tänään vielä pahempaa. Melkein puhekyvyttömyyden ja viime yönä nousseen lämmön vuoksi sairastinkin tämän päivän suosiolla kotona. Huomenna aion kyllä vääntäytyä jälleen töihin lähtipä ääntä tai ei, kun tänään ei ole enää ollut lämpöä. Kai se kuvattavien ohjaaminen sujuu käsimerkeilläkin. :D

Oliko joku teistä keikalla?? Tai siis tiedän ainakin muutaman olleen, jotka tulitte nykäisemään hihasta, mutta mitkäs fiilikset jäi?

Kommentit (4)

Sennikaani

Meikän aiempi kommentti hävisi mut uusiks :) oli kiva nähdä vaikkakin pikaisesti! Mä siis olin se joka just ennen keikkaa tuli sanomaan moi! Ja oli todellakin aivan huikee keikka!!!

 

Koska viikonlopun Kööpenhaminan matkan lähtökohta oli mun halu matkata katsomaan Amorphista johonkin kotimaan rajojen ulkopuolelle, aloitan myös reissun purkamisen täällä blogissa lauantaisista keikkakuvista. Päätin tosiaan jo loppusyksystä, että kun pari vuotta sitten kävin Circle-kiertuetta katsomassa kotimaan lisäksi Oslossa, haluan matkata Under the Red Cloud -levynkin tiimoilta Amo-keikalle johonkin päin Eurooppaa. Siinä sitten keikkapäiviä ja paikkoja tutkaillessa ja omaa kalenteria tutkiessa alkoi toi Köpis näyttää sopivimmalta ja tulkini mieleen, että koska kyseessä on loistava olut-kaupunki, voisi mieheni olla kiinnostunut lähtemään mukaan. Amorphista mulle, bisseä murulle, ja siitähän se joululahja sitten muodostui. 

Kun päästiin lauantaina keikkapaikalle Amager Bioon, oli ensimmäinen kanssakeikkailija jonka ovella bongasin, n 10 vuotias pikkupoika isänsä kanssa. Sisälle päästyämme vastaan käveli vielä pikkuisen pienempi jätkä. Täytyy sanoa, että on kyllä eka kerta, kun näen Amoprhis-keikalla jonkun nallekarhu kainalossa. Ehdittiin siinä jo miettiä, että onko tuollainen ihan normaalia Tanskassa, että ipanoita otetaan mukaan tuollaisille iltakeikoille ja että ei kyllä Suomessa onnistuis. Olikin pakko sitten viereen sattuneilta miehiltä tiedustella asiaa, että onko hommat tosiaan näin paljon vapaampia tuolla tanskanmaalla kuin meidän sääntösuomessamme. No ei sentään, ei kuulema ole mitenkään yleistä sielläkään.

Tultiin sitten siihen tulokseen, että pikkujätkät taisivat olla bändiläisten tai kiertuehenkilöstön perhettä. Hauska oli katsella kundien iloisia ilmeitä, kun toinen sai päälleen monta numeroa liian ison bändipaidan ja toinen olalleen Tales From The Thousand Lakes -levyn kansikuvalla varustetun olkalaukun. Toivottavasti keikka oli pojille ja nallekarhulle ikimuistoinen! 

Minä ainakin olin taas varsin onnesta soikeana ukkojen astellessa lavalle ja täräyttivät keikan käyntiin Under the Red Cloudilla. Edellisestä näkemästäni keikasta oli ehtinyt kulua jo lähes viisi kuukautta, joten jo oli aikakin päästä heiluttamaan nyrkkiä lavan eteen lempimusiikin tahdissa. 

Settilista oli varsin timanttinen sekoitus uuden levyn kipaleita ja hyviä poimintoja vanhemmilta albumeilta, mutta joka kerta sitä on mielessä vielä just joku tietty biisi, jonka haluaisi kuulla. Tällä kertaa odotin kovasti, että sekaan olisi mahtunut uusimmalta levyltä löytyvä Enemy At The Gates, mutta se jäi harmikseni puuttumaan. Mutta paljon muuta mahtavaa 16 biisin mittaiseen keikkaan sitten mahtuikin. Esimerkiksi Koivusaaren kanssa yhdessä öristy Drowned Maid jaksoi ilahduttaa tälläkin kertaa. Under The Red Cloud -albumilta kuultiin nimibiisin lisäksi mm. Bad Blood, Sacrifice, Dark Path ja tietenkin ihan sairaan tykki sinkkubiisi Death Of A King. Se on kyllä varsin voimakas kipale ja passaa hyvin yleisön huudatukseen. "DEATH-OF-A-KING! DEATH-OF-A-KING! DEATH-OF-A-KING!", kajahti yleisöstä varsin jykevästi nyrkkien takoessa tahdissa ilmaa.

Ilta päättyi Eclipse-albumilta tuttuun klassikkobiisiin The Smoke. Eclipse oli ensimmäinen levy nykyisen solistin, Tomi Joutsenen, kanssa ja sen julkaisusta tuli helmikuussa jo 10 vuotta. Olen ekan Amo-keikkani nähnyt Ruisrockissa kesällä 2006 ja siitä saakka se on ollut mun listoilla orkesteri numero 1. Koitin keikalta lähtiessä pohtia, että montako kertaa olen ehtinyt köörin jo livenä nähdä, mutta tarkkaa lukua oli mahdoton saada kasaan. Veikkaus on jossain 15-20 väliltä ja joka kerta se on ollut yhtä siistiä. 

Kiitos siis tästäkin illasta Amorphis! Toivottavasti seuraavaa kertaa ei tarvitse odottaa kovin montaa kuukautta.

Kun palasimme keikalta hotellille ja kirjauduin faceen, näin ensimmäisenä ilmoituksen, että Amot on buukattu kotipaikkakunnallani järjestettävään Sotkamon Syke -tapahtumaan ensi elokuussa. Mä niin toivon, että siihen osuisi vapaa viikonloppu töistä, olisi niin siistiä päästä näkemään lempibändi tutuissa kotimaisemissa vaaran juurella!

 

Kommentit (1)

-Postauksen tuotteet saatu Olympukselta-

Kirjoittelin jokin aika sitten kauniista Olympuksen uuden Leather Collectionin kameralaukusta, joka hurmasi minut sekä ulkonäöllään, että tilavuudellaan. Sittemmin on myyntiin saapunut myös astetta juhlavampi veska, nimittäin nämä Style Collectionin metallinhohtoiset pikku clutchit ja niihin sopivat hihnat, jotka voi siis kiinnittää joko kameraan tai laukkuun.

Tämä kaunis nahkainen clutch oli livenä hieman pienempi mitä odotin, ja ensinäkemältä olinkin hieman skeptinen, että noinkohan sinne mahtaa mitään sopia. Mutta kaipa siellä on tarkkaan mittailtu PENejä ja objektiiveja, sillä tämäkin laukku veska nielee sisäänsä enemmän kuin ulkomuoto antaa ymmärtää. Ihan samoin minut yllätti myös aiemmin saamani olkalaukku.

Testasin aluksi varovaisesti seuraavalla setillä: PEN E-PL7, jossa kiinni 9 mm fisheye body cap lens, 45 mm 1.8, pikku salama, iPhone5, huulipuna ja pankkikortti. Mahtui mainiosti ja tällä lastilla laukku myös säilytti nätisti muotonsa ja mahtui kiinni ilman ongelmia. (kuva alla) Itselleni tuo pikku fisulinssi onkin usein valinta kemuihin lähtiessä. Sillä on kiva kuvata salaman kanssa baarien ja juhlatilojen hämärissä käyttäen pitkää valotusaikaa. (Esimerkkejä tuollaisista kemukuvista vaikka tässä.) Sillä kameran mukana tulleella 14-42 kittilinssillä mä en kuvaa oikeastaan ikinä missään, vaikkakin sen kanssa kamera tuohonkin laukkuun hyvin mahtuisi. 

Sovittelin kameraa laukun pohjalle eri asennoissa ja totesin, että PENin saa laitettua clutchiin monella tavoin. Fisun tai pannukakku linssien kanssa kamera mahtuu tuolla aiemmassa kuvassa näkyvään tapaan, niin että kameran "naama" osoittaa eteenpäin. Jos kamerassa on kiinni pidempi objektiivi, vaikkapa 25 tai 45 mm, voi kameran laittaa laukun pohjalle "selälleen". Se ehkä ihan hieman ns. venyttää laukun alaosaa, mutta jos ei muuten pakkaa clutchia kovin täyteen, pysyy laukku edelleen kauniin muotoisena.

Suurin määrä kuvauskamaa mitä sain tähän pieneen juhlalaukkuun ilman väkivaltaa ja ylilastausta sommiteltua, on tämä yllä ja alla olevissa kuvissa näkyvä setti. PEN E-PL7, joss kiinni edelleen 9 mm body cap lens, pikku salama, 45mm ja 12 mm linssit, iPhone5, huulipuna ja pankkikortti. Eiköhän noilla luulisi jo monenmoisissa kemuissa pärjäävän. Avainnippuni ei tosin tuonne enää kyllä mahtuisi, vaan pitäisi ottaa mukaan vain yksittäinen avain, jonka kyllä saa sujautettua laukun pieneen sisätaskuun.

Alla olevista kuvista näkee vielä minkä kokoiselta laukku näyttää olalla ja kädessä. Siro, tyylikäs ja yksinkertainen, eli varsin passeli vähän hienompaankin tilaisuuteen. Värivaihtoehdot on tässäkin postauksessa näkyvät Be My Rockstar, eli hopea ja Holy Goldie, eli kulta. Ensin mainitussa pehmoinen vuorikangas on vaaleanpunainen jälkimmäisessä tummansininen.

Melko nättei kassei, ettenkö sanoisi! Ei tavii enää jättää kameraa kotiin sen takia, ettei kamera tai laukku passaisi juhlamekkoon.

PS. Multa kysyttiin Olympus PEN Generation -FB-ryhmässä laukun "virallista tölkkijuomatilavuutta". Se on testini mukaan yksi 0,33 tölkki, mutta silloin on kameran oltava kädessä. :D

Kommentit (7)

Tiina/Levoton tyttö

Nuo Olympuksen uudet laukut on kyllä ihan tahuttoman hienoja, olen suunnitellut itsekin hankkivani sellaisen, vaikka kuvaankin panasonicilla :D

Marion

Laukku on hieno, mutta kantaja vielä hienompi! Näytät ihan tajuttoman nätiltä noissa kuvissa. Nuo lasit ja korvikset sopii sulle tosi hyvin! Ja ihana hymy :)

Elisa/

Kiitos tölkkijuomatilavuudesta! :D Se on tärkeä. Tää laukku voisi kultaisena olla hirveän hyvä just bilereissuille, kun tahtoo mennä mahdollisimman kevyellä varustuksella. Ei näytä yhtään halvalta, vaan älyttömän kauniilta ja tyylikkäältä :) Ei mikään perinteinen kameraveska.

Vierailija

Ihan hurjan elinvoimaselle ja kaunille näytät! Ja oikein hyville nuo laukutkin :)